Joulukalenteri 2023 – Luukku 15. Joululahjat

Joulukalenteri 2023 – Luukku 15. Joululahjat.

Joulukalenteri 2023 - Luukku 15. Joululahjat.

Joulukalenteri 2023 – Luukku 15. Joululahjat

Nyt, kun joulu-shoppailu on suoritettu loppuun, voi miettiä, keitä on jälleen kerran unohtanut listasta. Tai sitten voi olla vaihtamatta joululahjoja lainkaan. 

Lasten kanssa tämä temppu onnistuu harvoin: joulupukilta kuuluu saada jokin vastine kirjeen kirjoittamiselle. Ja jos lahjaa ei tule, niin lapsi voi luulla, ettei hän ollutkaan kiltti, vaikka yritti kovasti koko vuoden. 

Aikuisten kesken jokavuotinen joululahjarumba on mielestäni turhaa. Jos tämä ajatus leviää yleisesti, kauppiaat eivät muistele hyvällä. Toisaalta, olisi hyvä jo opetella tulemaan toimeen ilman sitä kiinalaista roinaa, joita roudataan laivalastillisia jouluksi ympäri Eurooppaa. 

Vaikka ostaa pitää silloin, kun on tarvetta, eikä silloin, kun on joulu, joululahja on monille tosi tärkeä juttu. Toisaalta, kun maailmassa ihan tarpeeksi krääsää muutenkin, jouluksi voisi keksiä jotain erikoisempaa. Joululahjan voi tehdä itse, voi tuoda ulkomaanmatkoilla tuliaisena käsitöitä, herkkuja tai paikallista luomukosmetiikkaa, tai sitten antaa joululahjaksi elämystä. Se on nykyään helpompaa kuin luullaankaan. Googlatkaa vaikka 😊 (mulle tuli noin 30 000 tulosta 0,30 sekunnissa).

Se on kuitenkin jokaisen oma asia, ostaako, tekeekö tai olla lahjoittamatta. 

Onko teillä tapana vaihtaa joululahjoja?

Joululahjat.

Aikaisemmat luukut löytyvät täältä:

Referenssit:

Kuvitus: Happy Color®

4 vastausta artikkeliin “Joulukalenteri 2023 – Luukku 15. Joululahjat

  1. Vähän tulee aikuisten kesken vaihdettua enää lahjoja. Me aikuiset kuitenkin hommataan pääsääntöisesti itse mitä tarvitaan ja halutaan. Lapsille ostetaan lahjoja, se on tärkeintä.

    1. Meillä lapsikin jo kieltäytyi joululahjoista. Kai vanhempien esimerkki 🤗. Toisaalta, hän saa aina kaiken, mitä pyytää, jos osaa perustella omat tarpeensa hyvin 🙂

  2. Lahjattomia jouluja on ollut jo pitkään. Jos jotain halutaan antaa niin se on yhteistä aikaa 🙂 Ja se palapeli on ihan itselle itse hankittu vuosittainen juttu. Tänä vuonna Koiramäki odottaa tekijäänsä. Palapelillä tai sen kuvalla on aina joku yhteys olemassa omaan elämään. Koiramäen kohdalla vaikka se että omien lasteni sukunimi löytyy tarinoista ja onhan se ollut minunkin nimeni aikanaan.

    1. Mulla palapelitkin jo siirtyivät puhelimeen 😅. Olisi tietty kiva olla joskus sellainen kunnon palsta. Mutta minne sen levittäisin? Tässä olisi pulmaa 🤔

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.