Joulukalenteri 2023 – Luukku 14. Jouluostokset

Joulukalenteri 2023 – Luukku 14. Jouluostokset.

Joulukalenteri 2023 - Luukku 14. Jouluostokset

Joulukalenteri 2023 – Luukku 14. Jouluostokset 

Jouluostokset ovat jääneet meillä vähiin viime vuosina. Luulisin, että yleisesti ottaen jouluostoksia tehdään nykyään vähemmän.vähemmän. Vähemmissä määrin ostetaan kaikkia: koristeita, tekstiilejä ja vaatteita. 

Sen näkee myös siitä, että alennukset alkavat kaupoissa jo hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. 

Enimmäkseen jouluksi varustautuvat tuoreet lapsiperheet, joilla on edessään  ensimmäiset juhlat lapsiperheenä. 

Toki ihmiset edelleen panostavat jouluna ruokaan ja kodin koristeluun, mutta ihan entisellään se ei ole. Syitä on mielestäni kaksi. Enkä pysty sanomaan kumpi on tällä hetkellä dominoiva, en ole tutkinut tilastoja. Ihmisellä on vähemmän rahaa tuhlattavana joulukrääsään ja pikkujouluihin. Vaikka elintaso nousee ja palkat sen mukana, niin kustannukset ja inflaatio syövät suuremman osan kuin mitä ennen.

Toinen syy on iloisemmasta päästä: laatuun panostaminen määrän sijaan levisi myös jouluun.  Pehmeät arvot ovat nousseet korkeammaksi kuin rahallisia, joten jouluksi ostetaan kestävää laatua ja panostetaan elämyksiin tavaran sijaan. Joulu on yhdessäoloa eikä niinkään tavaravuori kuusen alla.

Meillä ei myöskään ollut kovin paljon väkeä lahjottavana viime aikoina, joten suurin osa ostoksista tulee ruokaosastolta. Perinteisiä jouluruokia on pakko valmistaa. 

Onko teillä tapana tehdä jouluostoksia?

Jouluostokset.

Aikaisemmat luukut löytyvät täältä:

Referenssit:

Kuvitus: Happy Color®

5 vastausta artikkeliin “Joulukalenteri 2023 – Luukku 14. Jouluostokset

  1. Vuosi vuodelta vähemmän tätäkin laatua. Lahjat olen vaihtanut yhteiseen aikaan lasten ja läheisten kanssa.

  2. Kyllä viimeksi tänään lapsille kävin hommaamassa parit lahjat, vaatetta ja kirjoja. Aikuisille tulee annettua enempi herkkuja sun muuta helposti pois käytettävää. Eihän se haitaksi ole, jos lapsillekin opettaa, että tavaramäärä ei tuo onnea.

    1. Me jouduttiin hankkimaan kasan vaatteita ja tarvikkeita jo hyvissä ajoin ennen joulua, joten jouluksi ei ole tiedossa kun hyvää ruokaa ja parempaa miltä 😁 Sekä aikuisille että lapselle.

  3. Hankimme lahjat lähimmille ja lapsille. Nykyään hyvin maltillisesti.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.