Uran mutkat suoriksi.
Nyt tuli oma vuoroni noudattaa omia ohjeita ja pakata pitkälle työkomennukselle. Olen lähdössä opettamaan suomen kielen perusteita Uzbekistanin Navoi-kaupunkiin.
Käytännön asiat tällä kerralla olivat aika kiemuraisia järjestää, erityisesti kun olen lähdössä talvea vasten. Minulla pitää olla jotain materiaaleja mukana, joten kassi painoi ruhtinaalliset 35 kiloa. Sain sen selville tietysti lähtöselvityksessä, joten eteen tuli aika vihainen tavaroiden uudelleenjärjestäminen. Ajattelin kerrankin, että haluan käsitavaroideni olevan kevyitä, mutta loppujen lopuksi sain käteeni 15 kiloa painavan kahden kassin yhdistelmän.
En voi väittää, ettei ilmassa olisi yhtään jännitystä. Tulen olemaan pois pitkään enkä tiedä, kuinka usein pääsen näkemään perheeni livenä. Etä-äitiys askarruttaa minua lähinnä siinä, etten tiedä miten pärjään ilman perhettäni. Ei ole epäilystäkään, etteikö pojat pärjää ilman minun valvovaa silmääni, mutta itseni puolesta pelottaa. Kuolenko ikävään?
Meillä olisi tietysti ollut mahdollisuus lähteä sinne heti koko perheen voimin, mutta se tietäisi miehelleni ylipitkää työmatkaa ja pojallemme koulun puutetta. Ei se, ettei Uzbekistanissa olisi kouluja, mutta juuri siinä kaupungissa ei kansainvälisiä kouluja ole. Vain venäjän ja uzbekin kielisiä kouluja. Uzbekistanissa on muutenkin englanninkielisiä kouluja vain pääkaupungissa eivätkä ne ole millään tavalla edullisia.
Olen saanut jo lähipiiriltä kommentteja siitä, että miksi lähden jonnekin toiselle puolelle maailmaa opettamaan, kun opettajien paikkoja on tarjolla kasoittain missä vain maassa ja kaupungissa.
Tilanne opetusalalla on kuitenkin erilainen kuin mitä voi kuvitella. Vaikka esim. Suomessa opettajien, kasvattajien ja ohjaajien paikkoja oli viime huhti-toukokuussa (jolloin lähettelin hakemuksia) tarjolla yli 6000, ihan jokaiseen virkaan ei haeta. Jokaiselta opetusalan ammattilaiselta vaaditaan soveltuvaa koulutusta ja kapeaa erikoistumista, joten Suomessa omalla erikoisalallani olisi tarjolla 32 paikkaa, joihin kaikkiin hain. Jokaiseen paikkaan oli hakijoita 8-31. Olen päässyt varalle, mutta en varsinaiseen tehtävään.
Olen hakenut myös moneen muuhun maahan, eli lähetin yhteensä toista sataa hakemusta. Muutamassa tapauksessa olen päässyt haastatteluun asti.
Tämä paikka oli ykkössijalla heti haussa, koska se tarjosi sekä suoranaista opetustyötä että mahdollisuuden kehittää kyseistä toimintaa ja vaikuttaa itse siihen, mihin suuntaan tämä opetusprosessi kehittyy. Urakehityksen kannalta se oli aivan loistava tilaisuus.
Päätös lähettää minut yksin Uzbekistaniin syntyi perhehallituksen istunnossa, johon kuului kaikki kolme perheenedustajaa. Lähden siis uudisraivaajaksi katsomaan millaista siellä on ja sen jälkeen päätetään, mitä seuraavaksi.
Maltalla olemme viihtyneet varsin hyvin, se lisää tähän tilanteeseen monimutkaisuutta. Pojalla menee myös tosi hyvin matematiikassa. Samaten hänelle on eduksi oppia juuri englanniksi. Mutta emme tee tässä vaiheessa pitkäaikaisia suunnitelmia, vaan mennään virran mukana. Tällaisissa tilaisuuksissa on kokemuksemme mukaan myös tapana syntyä oheisilmiöitä, joita ei kukaan osaa vielä edes arvailla. Katsotaan mihin tilanne kehittyy.
Referenssit:
😃
Discover more from Via Per Aspera Ad Astra
Subscribe to get the latest posts sent to your email.