Kuvat blogiin: kännykällä vai kameralla?

Kuvat blogiin: kännykällä vai kameralla?

Tein tämän vertailun saman haasteen yhteydessä, koska olen juuri lukenut kaksi täysin toisiaan poissulkevaa kirjoitusta, samalta kirjoittajalta (muutaman vuoden välein kirjoitettuna). 

Tämä kuvasarja on tehty kolmella eri kameralla (alla), joista yksi on edullinen ja vanha digikamera (maksoi uutena jotain 350 euron maissa), toiset ovat vähän vanhempi ja uudempi älypuhelin. Kalliimmasta päästä. 

Omaan blogiin olen kuvannut enimmäkseen näillä kolmella, koska en yksinkertaisesti omista mitään parempaa.

Mitä tästä voi päätellä? Hyvä kamera on kiva omistaa, mutta alkuun pääsee myös käden ulottuvilla olevilla kuvausvälineillä. Näin yksinkertaisilla vehkeillä kuvaaminen onnistuu hyvin valaistussa ympäristössä eikä kovin laajalta alueelta. Automaattiset ohjelmat tekevät tosin varsin päteviä panoraamoja. 

Kun huomioon otetaan nämä seikat:

  • blogiin ladatut kuvat skaalautuvat (kokoon 4MP esim. WordPressiin);
  • lukijan näytön resoluutio ja koko (esim. kannettavan tai puhelimen) vaikuttavat siihen, mitä he voivat nähdä;
  • laitteiden muut ominaisuudet ja olosuhteet, joissa postaukset luetaan;

Näin vaatimukset kuvien laadulle muuttuvat radikaalisti. Tärkein ominaisuus on varmaan se, että kuvaa pääsee suurentamaan tarvittaessa. 

Kuvat vertailussa

COOLPIX S9300 2013 Digital Cameras Discontinued (2010) 

NIKON COOLPIX S9300

ƒ/3,5 1/30 4,5 mm ISO320

Samsung Galaxy S7 edge – Full phone specifications (2016)

samsung SM-G935F

ƒ/1,7 1/50 4,2 mm ISO100

Samsung Galaxy Note 9 – Full phone specifications (2019)

samsung SM-N960F

ƒ/2,4 1/50 4,3 mm ISO250

Kuvien erot näkyvät vain suurentaessa. Klikkaa kuvaa suurentamiseksi tai avaa se uudessa ikkunassa.

Kuvan tehtävä postauksessa on luoda oikea fiilis, joten käsittelyyn, värimaailmaan ja somisteisiin voi panostaa. Helpoin tapa parantaa epäonnistunutta kuvaa on sävyttää se 😊 (mustavalkoiseksi tai värilliseksi). Itse käytän virheiden korjaamiseen myös erilaisia efektejä. 

Virheet korjaan yleensä näillä kolmella ohjelmalla: Google Kuvien säädöt, PhotoScape X ilmaisversio sekä oman kännykän kuvankäsittelyohjelma. PhotoScapella pääsee tekemään myös yksinkertaisia kuvituksia, kuten esim. tämän postauksen banneri.

Muut työkalut

Ainoa maksullinen palvelu on Google One (jotain parikymmentä euroa vuodessa), koska haluan säilyttää omat kuvani alkuperäisessä laadussa (3-25M). Olen jo lähestymässä 100GB käytettyä tilaa. 

Galaxy Note 9:lla on tarjolla myös ammattimaiseen käyttöön tarkoitettu säätötila sekä RAW asetus, mutta itse en ole vieläkään päässyt täysin perille, mitä kaikkea niillä voi tehdä. Puhelimen kameran olematon optiikka yhdistettynä RAW-menetelmään tuntuu hassulta. Manuaalisia säätöjä käytän lähinnä silloin, kun kuvattava kohde on varsin stabiili, eli minulla on aikaa plärätä niiden kanssa. Tai sitten haluan kuvaan jonkin tietyn efektin. Muuten automaattinen kuvan optimointi toimii mainiosti. 

Olen huomannut, että Suomessa monet ammattibloggaajat eivät kuvaa itse, vaan pyytävät ammattilaisilta apua. Se on kai fiksu päätös. Itse kun olen täällä harjoitellut, niin ruoat, luonto ja kukka-asetelmat ovat helppoja kuvata, mutta selfiet ovat minulle kompastuskivi. Olen lukenut lukuisia oppaita, mutta en edelleenkään onnistu niissä. Minulla on ilmeisesti turhan lyhyet kädet sekä selfietikku-kammo.

Tarvitsen ilmiselvästi kaksoisleuan poistofiltterin 😂

Yllä olevassa kuvasarjassa on kaikissa laitteissa käytetty automaattista säätöä. Kuvien tiedot yllä. Kuvasarjan kuvat ovat raakoja, eli mitään käsittelyä ei ole tehty. Valaistus on yleisvalo 5x1W LED.

Toki olen joskus käyttänyt kunnollisia kameroita ja toivon, että joskus vielä pääsen viemään oman valokuvausharrastukseni uusiin sfääreihin: ostan kalliin kameran ja suoritan valokuvauskurssin. Tässä unelmoidessa…

Kuvat blogiin: kännykällä vai kameralla?

Kuvat blogiin: kännykällä vai kameralla?

Referenssit:

12 vastausta artikkeliin “Kuvat blogiin: kännykällä vai kameralla?

  1. Hyvään kameraan ja koulutukseen kannattaa satsata jos haluaa laadukkaampia kuvia. Kännykamera vain jos ei muuta ole käsillä. Shampanjaa ei saa olutbudjetilla.

    1. Olen sama mieltä, että kamera on aina parempi kun kännykkä. Ongelmana on vain se, että tätä nykyää halvasta kamerasta ei ole mitään iloa, koska kännykkään on sisäänrakennettu parempi laite. Kallis kamera on tavalliselle bloggaajalle vain kaunis unelma. Minäkin satsaan muutama tonni uuteen kameraan ja koulutukseen heti kun tilanne sallii. Viimeinenkin kamera, mitä minulla oli, maksoi maltaita kaikkine lisukkeineen.

      Toinen pullonkaula blogiin kuvaamisessa on kuvan rajoitettu koko. Erikoisesti ilmaisilla alustoilla bloggaavat joutuu skaalaamaan kuvansa olemattomiin kokorajoitusten takia. Tämä onkin yksi syy, miksi bloggaan omalla domainilla.

  2. Hyviä vertailuja. Itselleni blogeja luettaessa hyvä taso on, jotta kuvassa on riittävästi valoa ja terävyyttä. Lisäksi kuvan tarkennus on tärkeä. Epätarkasta kuvasta minulle tulee vähän suttuinen fiilis ja se voi vaikuttaa kokemukseeni blogista. Tykkään myös väreistä valokuvissa.

    Ehkä odotan ammattiblogin kuvalta enemmän, mutta ei senkään tarvitse olla ammattikuvaajan ottama, kunhan se on korkealaatuinen eikä epätarkka suttu.
    Joskus näkee kuvia ”räpsittävän”, eli ei keskitytä siihen mitä halutaan kuvata ja kuinka, mistä kulmasta jne. Silloin voi tarkennus, kohdistus, rajaus, idea jne. kärsiä. Jotain näistä saa toki kuvankäsittelyllä korjattua.

    Paljonhan blogissa olevan kuvan tehoon vaikuttaa se, että kuva tukee tarinaa. Tai toisinpäin.

    Rakentavana ja rehellisinä palautteena postauksen kuviin. Kuvat ovat tosi hyviä, niinkuin kuvasi yleensäkin. Selfieiden onnistumiseen et mielestäni tarvitse ”kaksoisleuanpoistofiltteriä”, mutta ”hymyfiltterin” ehdottomasti😃 Puuttuva hymy meinaan hyppäsi silmille ensimmäisenä, ei niinkään mikään muu.

    1. Kiitos paljon! Palaute on asia, jota ilman mitään kehitys ei onnistu, koska itseä on varsin vaikea nähdä ulkopuolelta. Edes selfieissä 😊

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.