Self Love Zone haaste

#selflovehaaste #elämäntapamuutos – Self Love Zone haaste

bloggaajan arki Algarvessa self love zon haaste

Minä en voi ottaa vastaan tätä haastetta. Muuten minun pitäisi ensin oppia inhoamaan itseäni ja sitten taas – rakastamaan itseäni. Rakkaat bloggaaja-kollegani, kertokaa minulle, miksi ihmiset vellovat vuosia itseinhossa ja itsesäälissä, ennen kuin tulee se muutoksen aika. Mistä se johtuu? Mikä saa ryhtymään muutokseen loppujen lopuksi?

Olen aina ollut sinut itseni kanssa. Muutamaa teini-iässä olevaa hetkeä lukuun ottamatta. Minulla on paljon rakkautta, jota jää yli lapsen, miehen, ystävien ja itseni rakastamisesta. Tarvitseeko kukaan ylimääräistä rakkautta? Jaan mielelläni teidän kanssanne 💝.

Elämässäni tapahtui joskus monenlaisia käänteitä. Olen ollut köyhä, kipeä, peloissani ja yksin. Olen silti aina ollut vastuussa itsestäni, omista päätöksistäni ja hyvinvoinnistani. Kukaan muu ei voi muuttaa minua, jos itse en tee asian eteen mitään.

Self Love Zone haaste

Nyt lähden kaivamaan vikoja itsestäni, ihan vaan tätä juttua varten. Peili sanoo, että olen (himpun) löysässä (mutta keskimäärin ikäisiäni paremmassa) kunnossa oleva, istumatyötä tekevä perheenäiti, joka ohitti omat nuoruusvuotensa aikoja sitten. Ihmisten kielellä: minulla on ehkä löysä takapuoli, (tietyissä asennoissa erottuvat) vatsamakkarat, (lähes huomaamattomat) raskausarvet, (alkavia ryppyjä) naamassa ja selluliittiä, (jos tarkemmin katsoo). So what? Miten ihmeessä ne määrittelevät minua ihmisenä? Miten ulkonäön perusteella voi päätellä yhtään mitään? (*Mieheni luki postaukseni, lisäsi vika-analyysiini kursiivilla merkityt pätkät ja kommentoi: ethän sä tuollaista voi julkaista! 🙂).

Minä olen sitä mieltä, että ulkonäköä ei saisi kommentoida millään tavalla. Yleensä ihminen ei voi itse kovin paljon vaikuttaa siihen, millä naamalla hän on syntynyt, kehon rakenteeseen ehkä enemmänkin. Kaikista pahinta, mitä mies voisi minulle sanoa keskustelun avaamiseksi: “oletpa kaunis”. Tietysti olen, ei epäilystäkään. Ajattelen heti, että mitä toi minusta haluaa? Huomautan, että minulla on myös kolme korkeakoulututkintoa. Yleensä keskustelu loppuu siihen. Huokaan helpottuneena…

Miksi toisten mielipiteet tai ilkeät sanat satuttavat niin paljon? Miksi olemme niin epävarmoja itsestämme? Antaa törppöjen höpistä, kyllä maailmaan ääntä ja sanoja mahtuu.

Minulle on todellakin epäselvää, mistä epävarmuus johtuu. Ei se, ettei minulle olisi sanottu mitään ilkeätä koskaan. Minua kiusattiin koulussakin sen takia, että olen opettajan tytär ja isä hylkäsi minut ennen syntymääni. Tästä pitäisi alkaa pitkä tarina kärsimyksistä ja selviytymisestä. Ei suinkaan. 

Lyhyesti kiusaamisesta

kiusaamisesta by Happy Color

Aikuiset olivat pahempia kiusaajia kuin lapset. Yksi esimerkki: aikuiset. Kaverini äiti, äidinkielen opettaja, näki minut lyhyessä hameessa kesäloman ensimmäisenä päivänä. Myönnän, olin varsin pulskassa kunnossa kuudennen luokan jälkeen (siis silloin 12-vuotiaana), kokeita oli sinä vuonna paljon ja liikkumiseen ei jäänyt yhtään aikaa. “Voi mitkä paksuhkot jalat!” – nainen kommentoi. Tietysti minä sen muistan. Sattuiko se? Ei. Mietin silloin itsekseni, että miten koulutettu kasvattaja VOI väläyttää jotain niin tyhmää nuorelle. Kun minusta tulee opettaja, en ikinä kommentoi ketään siihen malliin. 

Minusta on tullut opettaja. Eikä minulle tulisi mieleenkään kommentoida lasten ulkonäköä tuohon malliin.

Toinen esimerkki: lapset. Pienimuotoista kiusaamista kesti vuosia. Asiaa oli useaan otteeseen ruodittu rehtorin ja opinto-ohjaajan kanssa. Se ei tietysti johtanut mihinkään. Minulta paloivat päreet kolmetoistavuotiaana. Kävin antamassa turpaan molemmille pääkiusaajille samana päivänä. Heillä ei ollut kanttia mennä valittamaan asiasta, muuten koko koulu olisi tiennyt, kenen toimesta silmä oli mustana. Minua kun pidettiin hiirulaisena, opettajan tyttärenä, joka ei koskaan tekisi mitään tyhmää. Vaarallinen harha. 

Olen sitä ennen ja sen jälkeen kuullut lukuisia kommentteja omasta olemuksestani, avioliiton ulkopuolisesta alkuperästä, musiikkikorvan puutteesta ja muista ominaispiirteistäni. Reagoin niihin olankohautuksella. Miten muuten niihin olisi voinut suhtautua? Eiväthän ne asiat olleet minusta kiinni. En olisi pystynyt muuttamaan mitään, vaikka olisin halunnutkin.

Laihduttamisesta

Self Love Zone haaste, laihduttamisesta

Olen joskus laihtunut (huom! ei laihduttanut) ja lihonnut melko paljonkin, mutta ei koskaan tarkoituksella. Miksi pitäisi? Epäilen, että ihmiset, jotka ovat joskus nähneet nälkää, niin kuin minäkin, eivät koskaan pysty laihduttamaan. Eivätkä heitä ruokaa roskiin koskaan. 

Nälkä on yksi asioista, joista mieleen jää pysyvä jälki. Oli vuoden 1993 marraskuu. Inflaatio oli sitä luokkaa, että kuukauden opintotuesta tuli kertaheitolla viikkoraha. Töitä ei opiskelijakaupungissa ollut. Tein opiskelukaverille läksyt ruokaa vastaan. Kerran kävi tuuri ja sain palkaksi litran borsch-keittoa. Yleensä palanen leipää tai pari-kolme keksiä. Viikonloput olivat kaikkein kamalimmat. Sen jälkeen vedessä keitetyt makaronit (ilman suolaa) maistuivat taivaalliselta. 

Luovuin opiskelupaikastani parin tuollaisen kuukauden jälkeen ja 12 kiloa kevyempänä. Luulisin, että silloin olin sairaalloisen alipainoinen (jotain 45 kilon kieppeillä ja 162 cm pitkä). Toinen nälkäjakso oli vielä edessä ‘96, kun äiti sairastui vakavasti ja rahaa meni opintojen lisäksi lääkkeisiin, jotka maksoivat omaisuuden lama-aikana. Pidempi nälkä, mutta ei niin paha. Oli sentään aina pari litraa keittoa viikoksi. 

Elämäntapamuutos on tietysti mahdollista, mutta ei laihduttamisen nimellä. Niille, jotka painivat liikakilojensa kanssa elämäntapamuutosta tehdessään, neuvoisin miettimään sitä, että jokainen ylimääräinen kalori, jonka hän pistää suuhunsa, on pois niiltä nälkää näkeviltä Afrikan lapsilta. Siis kalorin pitää olla aidosti ylimääräinen. Eli, mitä vähemmän me täällä päin maailmaa ylisyödään ja siten laihdutaan, sitä enemmän heille jää. (Ainakin teoriassa)

Ruoan laadun pitää korvata sen määrä. Laadukas ruoka on harvoin halpaa, eikä kaikilla ole varaa siihen. Kannata arvostaa sitä asiaa, että se jääkaappi on ylipäänsä olemassa.

Liikunnallisuudesta

Self Love Zone haaste, liikunnallisuudesta

Liikun suhteellisen vähän: kävelen muutaman tunnin iltaisin, mutta istun paljon työpäivisin, joten kuntoni ei voi olla huippu-urheilijan tasolla. Miksi? Koska olen laiska. Liikun siihen asti, mitä tuntuu mukavalta ja piste. En ole treenaamassa maratoniin tai triathloniin, enkä bikinifitneskisaankaan. Ihailen ihmisiä, joilla tahdonvoimaa riittää pitkäjänteiseen ja kurinalaiseen elämään ja treenaamiseen. Minä olen mukavuudenhaluinen lurjus, eikä minulla ole aikomustakaan piiskata itseäni. Kunhan ylipäänsä liikun.

Liikunnallisuutta, siis kykyä liikkua ylipäänsä, osaan kyllä arvostaa. Selkävaiva riisti minulta kyvyn liikkua kahdeksi ja puoleksi vuodeksi. Pitkän liikkumattomuusjakson jälkeen tuollainen ahaa-elämys on itsestäänselvää.  

Ulkonäöstä

Self Love Zone haaste
(kuvassa olen minä :))

Mitä merkitystä on siinä, miltä minä näytän? Ketä se lämmittää? Läheiset ihmiset rakastavat minua (ja sinua) sellaisena, kuin olen (ja sinä olet). Tästä ei kenelläkään pitäisi olla epäilystäkään. Miksi me silti epäilemme itseämme ja toisiamme vilpistä? Mieti vaikkapa, vaikuttaako läheisesi ulkonäkö sinun suhtautumiseesi häneen? Muista ilmaista oma rakkautesi ääneen. 

Minulla on mielestäni kroppaani nähden paksut jalat. Kestävät ja vahvat myös. Pystyn kävelemään 10-12 tuntia putkeen. Jalkojeni ainoa tarkoitus on kantaa minut eikä ihastuttaa/vihastuttaa ohikulkijoita. 

Rintavarustukseni on aina ollut jokseenkin mitätön (lapsen jälkeen himpun isompi). Mutta sehän on lottovoitto: se ei häiritse urheillessa, eikä aiheuta niska- ja hartiavaivoja, rintsikat voi jättää väliin, jos ei huvittaa pukea ne päälle. 

Rypyt. No, mitä sille voi. Ikää on jonkin verran. Voin tietty investoida johonkin kivaan voiteeseen. Jos jaksan 🙂

Vatsamakkarat, jotka peittävät alleen sixpakkini. Pyh! Se sixpack on niiden alla tallella ja käyttökunnossa.

Maksaläiskät, selluliitti, finnit… En kommentoi enkä peitä. Tällaiset asiat eivät lisää eivätkä ota mitään ihmisarvoa ajatellen.

Siis, olen valmis panostamaan ihonhoitoon, terveelliseen ruokavalioon, hyvinvointiin, liikuntaan, mutta en sen vuoksi, että haluaisin muuttaa oman kroppani ja sen kautta suhtautumiseni itseeni. Teen vain sen osuuden, joka kiinnostaa minua muuten ja tuntuu kivalta, en sen takia, että ulkonäölläni olisi mitään tekemistä sisäisen rauhani kanssa. En pidä kehoani temppelinä, mutta en sylkykuppinakaan. Kunnioitan kroppaani sellaisena kuin se on.

Tässä teille matikan tehtävä:

(-1)/(-1)=?

(1)/(1)=?

Jos (-1) on yhtä kuin suru ja murheet ja (1) on yhtä kuin ilo ja rakkaus, mikä on yhtälöiden tulokset? Oikein, se on (1). Surut ja murheet muuttuvat iloksi ja rakkaudeksi, kun ne on jaettu toisten kanssa. Jaettu ilo ja rakkaus ovat ja pysyvät. Se on kuulkaa, matematiikkaa.  

Self Love Zone haaste

Active Life Archives

Aiheesta muualla:

Elämäntapamuutos lähtee oman kehon ja sen tarinan hyväksymisestä (Veera Bianca – Travel & Wellness blog )

Subscribe to our newsletter!

Ads
WordPress.com Jetpack Depositphotos

Yksi vastaus artikkeliiin “Self Love Zone haaste

Vastaa