Viikko 35 – Uusi lukuvuosi – uudet mahdollisuudet

Viikko 35-2024 - Uusi lukuvuosi - uudet mahdollisuudet

Viikko 35-2024 – Uusi lukuvuosi – uudet mahdollisuudet.

Viikko 35

Tällä viikolla kalenterikesä vaihtuu virallisesti syksyyn. Työmielessä se tietää uutta lukuvuotta. 

Itselleni uuden vuoden alku syyskuussa olisi luonnollisempi kuin tammikuussa. Koulumaailmassa lukukaudet määrittelevät vuoden alun ja lopun enemmän kuin kalenteri.

Jos seuraa aurinkoa, niin tammikuuta voi hyvin pitää käännekohtana vuosikierrossa. Mutta samalla voi lähteä laskemaan kevättä kevätpäiväntasauksesta. Silloin luonto alkaa heräämään eloon talviunilta. Uutta vuotta on juhlittu joskus syksylläkin, jolloin elokuinen sadonkorjuujuhla oli vuoden päättymisen merkki.

Historiallisesti kaikki nuo kohdat olivat vuoron perään uuden vuoden alkuna. Kalenteria on käytetty tuhansia (ellei kymmeniä tuhansia) vuosia ja siihen on ajoittain tullut erilaisia uudistuksia ja parannuksia. 

Luonnossa vuosikierto on usein spiraali, ei ympyrä. Ihmiskunnan näkökulmasta spiraali on parempi kehityssuunta kuin ympyrä tai nousukiito (kunhan ei syöksykierre).

Sellaista nousupainotteista spiraalia toivon myös työelämästä, että uudesta vuodesta voi odottaa uutta eikä tarvitse aina vain kiertää kehää. 

Uusi lukuvuosi – uudet mahdollisuudet 

Opettajille uusi vuosi alkaa syyskuussa, ei niinkään tammikuussa. 

Uusi lukukausi on aikamoinen seikkailu: liuta uusia oppilaita, uusia projekteja ja usein myös uutta teknologia. 

Nuorille uusi aine, uusi oppimisalusta tai teknologia eivät näytä tuottavan mitään ongelmia. Itse on välillä helisemässä laite- ja softaviidakossa. 

Vaikkapa tuo Smartboard, joka täyttää liitutaulun virkaa tätä nykyään. Jokaisen laitteen periaate on sama: sen päälle voi kirjoittaa ja piirtää kosketuskynällä tai sormella (erillinen ominaisuus), siihen voidaan liittää oma läppäri (jos HDMI kaapeli löytyy ja sattuu toimimaan), siellä voi surffailla nettiä, jos yhteys on luvattu. Ohjausnappulat ovat tietty jokaisessa laitteessa eri paikassa, kaapeleiden paikat ovat enemmän tai vähemmän vaikeasti saatavilla ja netti toimii ja ei toimii tuurin mukaisesti.   

Itse olen keksinyt oivan ratkaisun tähän ongelmatilanteeseen: tiedustelen kyseisen luokkahuoneen oppilailta, miten heidän laitteet toimivat ja missä on kaapelit ja niiden liitäntäpaikat. 99%:ssa tapauksista kaikki ongelmat ratkeavat siltä istumalta. Erityisesti nuorimmat yläkoululaiset ovat hyvin ylpeitä siitä, että he osasivat auttaa opettajaa pulasta pois. Tässä kohdassa pitää muistaa kiittää vuolaasti. 

Omalla tavallaan pelottavaa näyttää omaa inhimillisyyttään ja erehtyväisyyttään luokan edessä. Mutta opin senkin, että sekään ei tapa vaan vahvistaa. Outoa se on kyllä. 

Viikko 35-2024 - Uusi lukuvuosi - uudet mahdollisuudet

Viikko 35-2024 – Uusi lukuvuosi – uudet mahdollisuudet.

Referenssit:

6 vastausta artikkeliin “Viikko 35 – Uusi lukuvuosi – uudet mahdollisuudet

  1. Tykkäsin myös spiraalista. Varsinkin käänteisestä. Elämää ja kokemusta kun karttuu niin maailma avartuu niin näkemyksien kuin kokemusten osalta. Vaan, meneekö se niin? Ehkä vaan tulee hiljennettyä vauhtia ja päädyttyä pienempiin omiin ympyröihin.
    Ken tietää.
    Upeita kukkia sinulla on taas ollut syksyä sävyttämässä.

  2. Hyvää uutta lukuvuotta!
    Tuo spiraalivertaus olikin hyvä, toivon mukaan ei vain kierretä yhtä ja samaa kehää.. vaikka välillä siltä vähän tuntuu.

    1. Niin tuntuukin. Sellaisen tunteen olen kokenut edellisessä työssäni loppuvaiheessa. Nyt tosin nousukiito on sitä luokkaa, että huimaa välillä 😁

  3. Se on “hassua”, miten nuoret ovat niin sinut kaiken teknologian kanssa. He sopeutuvat muutoksiin, oppivat nopeasti ja osaavat suveneeristi käyttää monenlaisia pelejä ja vehkeitä. Itselle moni näistä masiinoista tuottaa haasteita, ja mitä tietoteknisempää on, sitä enemmän olen pihalla.

    Uusi lukuvuosi ja uusi lukukausikin on itselleni aina merkityksellinen hetki – juurikin uutuusarvon vuoksi. Kaipaan tietynlaista vaihtelevuutta työssäni.

    1. Intuitiivinen oppiminen taitaa olla lapsille ominaista. Se taito ruostuu varmaan jo aikuisiässä.

      Vaikka IB:ssä suunnitellaan kerralla koko 18 kuukauden jakso, uusia asioita tulee tarpeeksi joka vuosi. Välillä myös liikaa. Oikein vallankumous vallankumouksen päälle. Tietynlaista perusteellisuutta ja pysyvyyttä kaipaisin tällä hetkellä. Vaihdetaan! 😁

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.