Viikko 25 – Juhannusviikko 2023

Juhannusviikko 2023.

Keskikesän juhlaa vietetään kesäkuussa vain Pohjolassa, joten täällä päin sellaista ei näkynyt. Tosin kesäisin Etelä-Euroopassa järjestetään lukuisia pieniä ja isoja tapahtumia, joiden pelkkä luettelo veisi useita sivuja. Kuuluisin on Cannesin elokuvafestivaali, joka keräsi julkkiksia tänä vuonna jo toukokuun lopussa, mutta pienempiä kansainvälisiäkin tapahtumia on lukuisia. 

Maltalla kesäkuussa pidetään urheilukisoja, elokuvafestivaalia ja nyt on muotiviikko tuossa. Ei tullut vaivauduttua sinne asti vaan käytiin katsomassa Ta’ Bistra Catacombs:eja. 

Joten meidän juhannus meni ihan tavallisesta viikonlopusta. Tulevalla viikolla on vielä kolme koetta koulussa, ja sitten voi hengähtää hetken ilman aamuherätyksiä ja pakollisia menoja. 

Seurasin toisella silmällä Suomen hallitustouhuja. On mielenkiintoista nähdä, saako tulevan kauden hallitus mitään uutta aikaiseksi kuin lisää ongelmia. Muutoksilla on vastustajia.

Suomi on ristiriitainen maa monessa mielessä. Toisaalta ei ole tarpeeksi työntekijöitä erilaisiin paskaduuneihin ja toisaalta jokaiselta maahanmuuttajalta edellytetään suomen kielen osaamista. 

Maahan halutaan korkeasti koulutettuja maahanmuuttajia lisää, mutta suomen kielen koulutusta heille ei ole tarjolla valtion puolesta. Yksityinen opetus maksaa vähintään 600€ kuukaudessa ryhmässä. Ilman B2 tasoa ei kannata edes harkita korkeaa koulutusta vaativien töiden hakemista. Poikkeuksena työt, joihin nimenomaan vaaditaan englannin tai jonkun muun kielen taitajaa.

Moni korkeakoulu tarjoaa opetusta tietyillä linjoilla vain englanniksi. Englanniksi Suomessa ei tarjota perusopetusta kuin harvoissa kansainvälisissä kouluissa, joita on suunnilleen yksi per suurkaupunki. Mistähän ihmeestä suomalaisilla abeilla olisi sitten akateemisen tason englantia, jolla opiskella korkeakoulussa?

Uutisia tuli seurattua myös muilla rintamilla, joten toivo heräsi ja lopahti sen mukaan, mitä uutisvirta toi eteeni. Lopputuloksena voisin sanoa, että parempaakin tekemistä olisi löytynyt.

Suomen juhannuksesta jos jotain olen oppinut, niin tämä aivot narikkaan meininki. Ei tullut yhtään järkevää ajatusta esille. Ensi viikkoon sitten 😉.

Juhannusviikko 2023.

Referenssit:

7 vastausta artikkeliin “Viikko 25 – Juhannusviikko 2023

  1. Juhannus ja kesä muutenkin tuntuu vain hurahtavan ohitse kaiken tämän maailman ja suomen menon kanssa – pandemiat, sodat ja muut. Historiankirjoihin jää tämä aika vahvasti.

  2. Juhannus on tosiaan taputeltu ja ihan mielenkiintoisia uutisiakin oli, hetken.
    Joo, Suomen hallituksen muodostus on tuntunut vähän tuskaisalta operaatiolta ja monia ei niin hyviä juttuja sieltä suollettu. Saas nähdä miten käy.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.