Ekologisuus matkailussa.
Miksi kuluttajien käyttäytyminen ei muutu, vaikka matkailun ekologisuuden ja kestävyyden lisäämisestä puhutaan jatkuvasti?
Helppo vastaus olisi se, että kuluttaja on laiska muuttamaan omia tottumuksiaan. Se ei kuitenkaan ole näin yksinkertaista.
Kuluttajat muuttavat käyttäytymistään, sekä tietoisesti että tiedostamatta. Kumpaankin yritetään vaikuttaa monella eri tavalla: tiedottamisella, suoralla, välillisellä sekä piilo- ja vastamainonnalla. Kehnoin tuloksin tosin.
Kaunopuheista huolimatta muutos takkuilee pahan kerran. Erilaisia kestävyyttä edistäviä lisiä matkakuluihin, kuten päästökorvauksia, maksetaan edelleen nahisten. Matkailijat edelleen pakkautuvat turisteille tuttuihin ja turvallisiin paikkoihin, joissa saa palveluita nopeasti ja kätevästi. Myös harva jaksaa venyttää omaa matkalla oloaan vuorokausiin.
Näin syntyy paikallista ylikuormitusta tai alikuormitusta, eikä se millään tavalla edistä ekologisuutta ja kestävyyttä.
Ylikuormitusta ovat nähneet varmaan kaikki (vaikkapa Rooman Trevin suihkulähteen edustalla), mutta alikuormitusta aika harva. Se johtuu siitä, ettei siellä ole ketään todistamassa ilmiötä. Tyhjät kadut ja täydellinen asiakkaiden kato, joka pakottaa yrityksiä sulkemaan ovia tietyksi ajaksi. Jos muulloin asiakkaita riittää, se ei ole ongelma, mutta se voi myös vaikuttaa yrityksiin ja palveluihin niin, etteivät ne ovet enää aukea.
Miksi näin käy?
1. 
Yksi syy siihen on se, ettei vapaaehtoisten lisämaksujen tuoma ero näy itse matkassa. Onhan se vaikea mieltää lennon muuttuvan ekologisemmaksi, kun edellä oleva istuin pureutuu polviin lentoyhtiön yrittäessä hyödyntää matkustamon jokaista neliösenttiä. Taikka lomakohteen muuttuvan kestävämmäksi hengitettäessä sisään naapurin aurinkovarjosta leijailevaa aurinkosuojarasvan pilveä sillipurkin tavoin ahdetulla rannalla.
Tähän mennessä sankoin joukoin etelään suuntaaviin lomalentoihin ryntäävien matkailijoiden käyttäytymistä yritetään muuttaa vain vetoamalla tietoisuuteen ja syyllistämällä. Se toimii ilmeisen huonosti. Empiirisesti sen voi päätellä myös kaksi kertaa päivässä lähiseudun kauniin hiekkarannan yli suhahtavan TUI:n lentokonetta todistusaineistona käyttäen. Täysi sekin näyttää olevan.
Ekokatastrofilla pelottelu toimii kehnosti. Kuten pelottelu aina.
Asiakkaille pitää tarjota lisäarvoa kokemuksiinsa, jos heiltä on aikomusta periä lisää rahaa. Erityisesti korkean elintason maiden asukkaat ovat usein halukkaita maksamaan hieman extraa, jos ekologisuus ja kestävyys näkyvät matkanteossa. Esimerkkinä voisi tuoda paikallista ruokaa ravintoloissa, käsityötavaroita matkamyymälöissä, sähköisiä vuokra-autoja, tarjolla olevia polkupyörä- ja melontaretkejä, vettä säästäviä suihkuja ja aurinkopaneeleja majoituksissa, keskitetty juomaveden tarjonta muovipullojen sijaan, tutustuttaminen paikalliseen kulttuuriin sekä eläin- ja kasvikuntaan.
2.
Toinen syy on yhteiskunnallisissa puitteissa.
Se, että ekologinen matkailu voi yleistyä, yhteiskunnan rakenteissa on oltava valmiutta siihen.
Hitaampi matkailu houkuttelisi monia, mutta kuinka monilla on siihen todellisuudessa mahdollisuuksia. Vaikka pidempään lomaan olisi varaa, loma-ajat ovat erittäin rajallisia. Viiden viikon lakisääteisen loman aikana ei kovin paljoa pysty hidastamaan.
Koulun loma-ajat rytmittävät matkustelua lapsiperheissä. Sekään, että aikuinen saa vapaata juuri lapsen loman aikana, ei ole itsestäänselvyys.
Lentämällä matkustaminen on tähän päivään mennessä ainoa liikennemuoto, joka mahdollistaa lyhyempiä lomia ulkomailla. Kun aikaa on rajoitetusti, vaihtoehtoja ei ole paljon.
Kotimaan matkailu on toki yksi hyvä ratkaisu ekologisempaan suuntaan. Mutta rehellisesti, kuka jaksaa matkustaa pelkässä kotimaassa vuosikymmeniä? Toki, on sellaisiakin ihmisiä olemassa, ei epäilystäkään. Mutta toden nimissä, onhan Suomi, kröhöm, yksitoikkoinen kohde. 1500 kilometrin matkalla on pari-kolme toisistaan hieman poikkeavaa maisemaa. Muutamassa vuodessa niitä pääsee näkemään kaikki.
Myös auringonvalon perässä matkustavien on ihan turha suunnata pohjoiseen. Ei siellä paista talvisin mitään muuta kuin revontulet.
Suomesta matkaan lähtiessä haasteena on se, että maa sijaitsee ikään kuin pussissa. Oikeasti maata pitkin, eli bussilla tai junalla, ei pääse kuin Haaparantaan tai Pietariin. Jälkimmäinen ei ole ollut kovin suosittu kohde viime aikoina.
Meritse ovat helposti saatavilla vain Tukholma ja Tallinna. Saksan laivoille mennään yleensä vain silloin, kun ollaan suuntaamassa muualle Eurooppaan omalla autolla.
Vaikka erilaiset etätyöt ja opiskelut ovat yleistymässä, mistään valtavirran ilmiöstä ei ole vielä kyse. Työpaikoilla tarvitaan huomattavasti enemmän joustavia ratkaisuja ja kouluissa oppilaskeskeisempiä opetussuunnitelmia, että sellainen olisi mahdollista.
Tekniikka on jo olemassa, samaten moni työ ei vaadi työntekijän läsnäoloa paikan päällä eikä opiskelu aina edellytä koulunpenkillä päivystämistä, erityisesti yläasteella tai korkeakoulussa. Lainsäädäntö sillä saralla on edelleen varsin puutteellista, joten harva työpaikka tai koulu haluaa ottaa riskejä itselleen.
3.
Kolmanneksi syyksi nimeäisin infrastruktuurin jäykkyyden.
Maata pitkin matkustavista odotetaan äärimmäistä joustavuutta. Pettäviä aikatauluja, julkisen liikenteen puutteita, kalliita lippuja, miehittämättömiä majoituksia – matkustajan pitää kestää se kaikki. Pitää olla valmis syömään kuivia ylihintaisia sämpylöitä 24/7 avoinna olevasta kaupasta, majoittumaan aseman lattialle ja korvaamaan odottamattomia kuluja omasta taskustaan.
Vaikka ei lähtisi kuin Eurooppaan, päivässä pääsee ehkä Riikaan, Vilnaan tai Tukholmaan. Euroopan eteläisiin nurkkiin matka maitse kestää pari-kolme päivää non-stop junissa ja busseissa olemista. (Nuorena) Aikuisena siihen vielä pystyisi, mutta aika monille muille tuollainen tekisi tiukkaa. Vanhemmiten kroppa ei enää kestä montaa peräkkäistä nukkumatonta yötä puhumattakaan siitä, että tuon lähtisi suorittamaan lasten kanssa.
Lapsiperheen siirto etelään maata pitkin kestää pidempään, kun ottaa välillä taukoja tai pysähtyy yöksi nukkumaan.
Koska mitään perhelippuja tai alennuksia ei ole olemassa, perheellisten maata pitkin matkustaminen rajoittuu pieniin paikallisiin siirtymiin. Säästyy sekä hermoja että pitkää penniä.
Matkustaminen maata pitkin, erityisesti pitkän matkan junissa, pitää tehdä huomattavasti houkuttelevammaksi kaikille asiakasryhmille kuin lentäminen tai omalla autolla ajaminen. Kulkuneuvoissa, asemilla ja niiden ympäristössä pitää olla tarpeeksi palveluita, saniteettitiloja ja huveja, että ihmiset jaksavat vaivautua sinne.
Autoilijoille on laajasti tarjolla 24/7 avoinna olevia palveluita huoltoasemilla, sisältäen monenlaisia ruokapaikkoja, hienoja suihku- ja WC-tiloja, yöpymismahdollisuuksia.
Rautatieasema on yleensä varsin näyttävä, kulttuurisesti arvokas rakennus. Bussiasema harvoin sitäkään. Vessaan viitsii mennä vain silloin, kun pissat ovat jo housuissa, ja vaikka palvelu on yleensä maksullinen, siivous taitaa jäädä monelta vuorolta väliin. Miten sitten se matkustusmukavuus, joka houkuttelisi valitsemaan maanpäällisen kulkuneuvon? Tässä on turha syyttää liikennöitsijöitä, koska asema on yleensä julkinen tila, jonka kunto, ylläpito ja varustelu on julkishallinnon käsissä.
Aikataulujen pitää olla huomattavasti käyttäjäystävällisimpiä, eikä mikään kerran viikossa, kuten esimerkiksi bussi Berliinistä Pariisiin. Sellaisen olisi tosi kiva missata…
Itämeren laivayhtiöt tuntuvat ymmärtäneen yskän, ja niiden uudemmilla aluksilla on otettu lapsiperheet kiitettävästi huomioon. On lapsille tarkoitettuja leikkitiloja, kauppoja, ravintoloita ja perhehyttejä. Vuoroja suosittuihin kohteisiin (esimerkiksi Tallinnaan) on niin monta päivässä, että jokainen pystyy laatimaan itselleen sopivan aikataulun. Laivoilla pääsee myös yöpymään tarvittaessa. Yöhytin hinta on myös erittäin kilpailukykyinen.
4.
Turvallisuussyistä.
Lentokentän ympäristöä pidetään yhtenä turvallisimmista. Talo on yleensä täynnä henkilökuntaa, aseistettuja poliiseja, turvamiehiä, tullivirkailjoita koirineen. Joskus olen nähnyt myös raskaasti aseistettuja turvajoukkoja vahtimassa. Huumekoirakin saapui konepistoolilla aseistetun ohjaajansa kanssa. (Huumekoira ei muuten koske kuonollaan mihinkään, se oli minulle yllättävä huomio).
Myös myöhään saapuvien pitää olla erittäin tarkkana turvallisuudestaan juna- ja bussiasemilla, koska ne ovat tavallaan avoimia rakennelmia, joista pääsee livahtamaan pois moneen eri suuntaan.
Toki yksin matkustaessa pitää tiedostaa sen mukana tulevia riskejä, mutta silloin on vastuussa vain itsestään. Lasten kanssa matkustaessa heidän turvallisuus nousee etusijalle. Se tekee perheistä haavoittuvaisia epävakaassa ympäristössä.
Asemien ympäristöjen ja kaupunkien keskustojen on oltava turvallisia yötä päivää, ettei tarvitsee pitää kiinni lapsesta ja kassista kynsin-hampain, pelätä varkaita ja huijareita, varoa luvattomista paikoista singahtelevia autoja ja huonosti merkittyjä tietöitä.
5.
Ja se painavin syy monessa tapauksessa: julkisilla matkustaminen on usein myös erittäin kallis ratkaisu.
Sen lisäksi (ks. Case Study alla), että lentoliput ovat huomattavasti junalippuja edullisempia ja kustannustehokkaampia per matkakilometri, lisäkulujen määrä vaikuttaa matkustuskeinon valintaan.
Jalkaisin oleva matkustaja harvoin pystyy hyödyntämään edullisempia, keskustan ulkopuolella olevia palveluita ja majoituksia. Paikallista liikennettä pystyy hyödyntämään tietyin rajoittein, kuten saapuvien aikataulut antavat myöten.
On toki ymmärrettävää, että jokaisesta bussi- tai junalipusta yritetään saada täysi hinta irti. Joillakin liikennöitsijöillä on tarjolla alennusta nuorimmille ja vanhemmille, mutta ei kaikille.
Voimassa olevilla hinnoilla maaliikenteellä ei kuitenkaan ole mitään eväitä kilpailla lentoliikenteen kanssa matkustajamäärissä pitkillä matkoilla.
Jos lentämistä ekologisempia matkustusmuotoja halutaan tehdä huokuttelevammiksi, niitä voi vaikkapa tukea valtion tai EU:n rahastoista, mutta maksava asiakas ei lähde rahoittamaan ekokatastrofin pysäyttämistä omasta taskusta, erityisesti kun se on tehty hänelle näin vaikeaksi ja epämukavaksi.
Euroopassa voisi matkustaa reunasta reunaan yhdessä päivässä rakentamalla luotijunien verkoston matkanteon nopeuttamiseksi.
Case Study
Ranskan Rivieralle pääseminen omalla autolla kestää suunnilleen neljä päivää. Keskiverto autolla ajaessa bensoihin menee noin 500€ (dieselistä ja sähköstä minulla ei ole kokemuksia). Majoituksia on sillä reitillä tarjolla hintaan 21-71€ per yö, riippuen maasta (4513 km pitkä postaus – In Via – Euroopan halki autolla).
Lentolippujen hinnat (esimerkiksi) Helsingistä Nizzaan alkavat 99 eurosta (26.6.2023, Rome2Rio-sivun mukaan, Norwegian lentää suoraan 3.5h alk. 217€). Laiva-juna-bussi yhdistelmän hinnat alk. 330€. Per nenä.
Jos vielä Virossa tai Saksassa voi olettaa, että bussi tai juna lähtee ja/tai saapuu ajoissa, niin Puolassa, Ranskassa, Espanjassa tai Italiassa se on tuurin kauppaa. Tietyöt, ruuhkat, luonnonilmiöt – mikä vain voi hidastaa menoa niin, että vaihtamaan ei kerkeä.
Tosin voi tehdä myös niin, että vaihtoajat lasketaan tunneissa, kuten tässä reittiohjeissa, jossa Berliinissä vietetään vähintään 10 tuntia. 21 bussissa vietetyn tunnin päälle (Tallinn – Berliini) sightseeing luonnistuu mukavasti. Ja taas yö bussissa. Itse en enää suostuisi siihen, vaikka joku maksaisi minulle 330€ siitä hyvästä, puhumattakaan siitä, että itse maksan tällaisesta kidutuksesta.
Perheellisten pitäisi pulittaa siitä 990€ ylöspäin. Plus hotellit ja ruoat matkan varrella.
Kiitos, mutta ei, kiitos.
Tässä ollaan sitten Nizzassa. Pitää vielä päästä takaisinkin.
Miksi toitotin koko kirjoituksen läpi lapsiperheistä? Ei pelkästään sen takia, että perheellisille maata pitkin matkustaminen on erittäin haastavaa ja kallista, mutta myös sen takia, että perheet ovat erittäin suuri yksittäinen ryhmä, joka ostaa all-inclusive pakettimatkoja ja täyttää lomalentojen koneita. Maaliikenteen käyttö on tehty heille miltei mahdottomaksi.
Asiakkaat eivät lähde maksamaan extraa siitä, että heille tarjotaan huomattavasti pitkäkestoisemman, epämukavamman ja turvattomman tavan siirtyä paikasta toiseen. Vaikka kuinka se olisi maapallon hyväksi.
Matkakokemuksen räätälöinti ja mahdollisuudet sijoittaa se huippusesonkien ja turistimassojen ulkopuolelle, infrastruktuurin kehittäminen, turvallisuuden parantaminen ja valtioiden (tai koko EU kohtainen) liikennetuki ovat ratkaisevia tekijöitä siihen, että suuri ja ostovoimallaan merkitsevä ryhmä lähtisi matkustamaan maata pitkin. Ekologisesti ja kestävästi.
Ekologisuus matkailussa.
Ekologisuus matkailussa.
Referenssit:
Hyviä näkökulmia. Itsekin nostaisin todelliseksi syyksi yksilötasolla mukavuudenhalun ja sen, että on helpointa tehdä niin kuin on aina tehty. Yhteiskunnan näkökulmasta taas nihkeys joustaa etätyömahdollisuuksissa, lainsäädännön tunnistamattomuus erilaisia elämäntapoja kohtaan, sekä Euroopan sisällä yhteisten investointihankkeiden junnaaminen esim. raideliikenteen kehittämisessä hidastavat matkailun ekologistumista.
Kuluttaja varmaan vaihtaa käyttäytymismallinsa, jos näkee siinä hyötyä itselleen. Vanhaa rataa on tietysti helppoa mennä, se on yksi jarruttava tekijä muutoksessa.
Lainsäädännön muutokset tulevat turhan hitaalla tahdilla elämässä ja yhteiskunnassa tapahtuvan muutokseen nähden. En tiedä, tullaanko me näkemään sen omassa työelämässä, vai vasta meiän lapset.
Täysin ekologisiksi emme enää pääse. Onneksi nyt alettu kyllä tekemään ekologisempia laivoja, lentokoneita. Mutta toivoisin, että junalla matkustus olisi Suomessa edullisempaa ja helpompaa, koen sen nykyään aika hankalaksi vaihtoehdoksi. Hinta ainakin alkaa omalla kohdalla olla sellainen, ettei meidän perheen kannata junalla täällä mennä, vaikka haluttaisiin.
Junalla matkustaminen Suomessa on muuttunut vitsiksi, se on totta. Kallista ja erittäin epävarma puuhaa. Jos junalla pääsee suoraan A:sta B:hen, se vielä jotenkuten menettelee, mutta vaihdot ovat tuhoon tuomittu juttu. Se on melkein varmaa, että jokin menee pieleen. Kaikista junamatkoista, mitä Suomessa olemme tehneet, 99.9% meni vikaan, tavalla tai toisella.
Olipa kattavasti sanottu ja monta näkökulmaa. Mielenkiinnolla luin. Täysin ekoksi ei matkailua tai ihmisen eloa saa, kuten hyvin totesit edellä. Pieniä juttuja voi miettiä, kun lähtee matkaan. Vaikkapa ekosertifioidut hotellit majoittumisessa. Niissä seurataan monia asioita suihkun vedenvirtauksesta alkaen, mutta monelle lomalaiselle loma eli ulkomaanmatka on niin odotettu juttu, tavallaan luksustakin, että menoa ei haluta hidastaa tai mieltä rasittaa vaikeilla ekojutuilla. Luulisin.
Luulisin, että ekologisuutta aletaan miettiä enemmän, kun ensimmäinen huuma uudestaan maailmalle pääsystä laskee vähän. Toisaalta haasteina on edelleen reittien vähäisyys ja hintojen nousu.
Hyviä näkökulmia 🙂
Omat kokemukset lasten kanssa ja maata pitkin on useita kertoja ratkaistu asuntoautolla. Koti ja peti kulkee mukana ja on käytännössä aina käytettävissä.
Se onkin kätevä tapa matkustaa. Ja aikatauluista saa päättää ihan itse.
Lopussa oli kyllä mainio yhteenveto, noin se varmasti pitkälti on. Omalla kohdalla suurin syy on ilman muuta reissun kesto. Ja niinhän se on, että pakko julkisia on jollain tavalla subventoida, jotta niistä saadaan sellaisen hintaisia, että niitä mieluusti käyttää.
Tällä hetkellä yleisesti ottaen julkisilla matkustaminen ei ole millään tavalla kustannustehokasta. Ei paikallisesti eikä kansainvälisesti. Surkeat aikataulut, alkeelliset olot asemilla ja kovat lippujen hinnat karkottavat asiakkaita.
Niissä paikoissa, joissa maata pitkin pääsee järkevästi (aikataulullisesti ja hinnallisesti), busseja ja junia käytetään tosi ahkerasti. Esimerkiksi Virossa julkiset ovat aina täynnä, vaikka jokaisella virolaisella on auto. Mutta kun bussilla tai junalla pääsee kaksi kertaa halvempaan ja moneen paikkaan jopa tunnin välein. Sekä aikataulut pitävät paikansa ja bussin ovat myös usein perillä ennen aikojaan.
Paljon kehitystä pitää vielä tapahtua ennen, kun maaliikenne houkuttelee matkustajia enemmän kuin lentäminen.