Onnellisuuden aakkoset

Onnellisuuden aakkoset - Life is what you make it

Onnellisuuden aakkoset -blogihaasteen olen bongannut Minnan blogista (Onnellisuuden aakkoset – nämä asiat saavat minut hymyilemään), vaikka luulisin, että se on kiertänyt blogimaailmassa jo jonkin aikaa. Päätin tarttua siihen, koska on hyödyllistä muistuttaa itselleen aina välillä, mikä on omassa elämässään hyvin juuri nyt ja kaikesta huolimatta, miettiä, mikä on se oman onnen lähde. 

A on Aurinko 

Ilman auringonvaloa minä näännyn nopeasti. Aivoni toimivat aurinkokennolla. Aurinkoisena päivänä elämä näyttää aina valoisammalta ja asiat tuntuvat järjestyvän joutuisammin. 

Onnellisuuden aakkoset - aurinko

B on Blogit 

Minulle sekä oman blogin tuottaminen että toisten blogien tutkiminen on ilon lähde. Omassa bloggaamisessa iloa ja onnistumisen tunnetta tuo se hetki, jolloin postaus on valmis juuri sellaisena, millaiseksi sen olen kuvitellut, suunnittelut ja lopulta toteuttanut. 

Toisten blogien ääressä jään usein ihailemaan erittäin onnistunutta kuvaa, kuvitusta tai osuvaa sanaa. Joskus myös kirjoituksen sanoma pysäyttää ja aiheuttaa ajatusten ja tunteiden tulvaa. 

C oli vaikea kirjain 

CD, celsius, cappuccino, camping, cayennepippuri… Suomen kielessä C-sanoja on käytössä vain kourallinen. Eikä mikään enää sovi tähän listaan. Ehkä CD, näin vanhoja muistellen. 

CD-tekniikka on jo antiikkia, mutta silloin joskus oli suuri ilo lähteä levykauppaan ostoksille. Oma CD-kokoelmani on vielä osittain tallessa. Myös CD-soitin toimii edelleen. Mutta onhan se kätevämpää avata YT Music tai Spotify…

D on Diginomadius

Diginomadius on vapautta toteuttaa itseänsä. Olla siellä, missä tahtoo ja tehdä sitä, mitä sielu sietää. Diginomadismi on mahdollisuus, eikä muotti, mihin on pakko ahtautua. Diginomadi voi vaeltaa henkisesti missä vain omalta kotisohvalta nousematta, jos se tuo mielenrauhaa juuri sillä hetkellä. Mutta se on ainainen mahdollisuus ottaa ja lähteä, jos siltä tuntuu. 

Malta

E on Elämä

Elämä on todistetusti ihmisen parasta aikaa 😁. Se, että siitä osaa nauttia edes hetkellisesti, tuo suurta onnea olemiseen. 

Elämän monimuotoisuus ilahduttaa, jos sen jaksaa huomata. Minua kiehtoo myös ajatus, että todennäköisesti emme ole Universumissa yksin, joten elämä voi ottaa vielä monia meille tuntemattomia muotoja.

metsä

F on Future

Future, niinkuin tulevan aikamuoto ja tulevaisuus. Aikamuoto, jota suomen kielioppi ei suostu tunnistamaan. Tulevaisuus on uusi alku ja mahdollisuus. Rakastan myös scifi- kirjallisuutta sen takia, että mahdollisia kehityssuuntia on kiva tutkia.  

G on Gozo

Pieni saari varasti sydämeni. Gozon vuosi oli ikimuistoinen ja se tulee aina tuomaan hymyn huulilleni. Gozosta on tullut turvasatama silloin, kun maailma oli menossa hulluksi. 

Ilta Gozolla

H on Hetki 

Myös historia ja havainto. Minä en elä hetkessä, olen osa historiaa ja myös tulevaisuuden rakennuspalikka. Hetkeen minut sitoo aina välillä jokin aisteista, se saa pysähtymään ja havahtumaan. Erityisen ihana hajuveden tai hurmaava kukkien tuoksu, taivaan kaunis väri, lintujen laulu, meren kohina, lämpimän kiven karhea pinta…  

I on Ilta

Olen äärimmäinen iltaihminen. Mikään määrä kahvia ei saa minua käyntiin aamuvarhain ja aivotoimintani palautuu normaaliin lukemiin vasta klo 12 jälkeen. Luovimmillani olen iltayhdeksän jälkeen. Se on lievästi sanottuna epäkäytännöllistä. Sen takia vapaapäivinä nautin siitä, että illan voi rauhassa antaa mennä niin pitkälle kuin haluaa.

Gozo

J on Jalat

Jalat ovat minulle liikuntakyvyn synonyymi. Se, että pääsen omin avuin paikasta A paikkaan B ei ole itsestäänselvyys, jos kerran on sen kyvyn menettänyt. Nautin edelleen kävelemisestä suuresti ja osaan iloita siitä, että jalat kantaa. 

K on…

Niin kuin Kirjoittaminen… Eikun Kahvi… Tai kirjoittaminen, tai sittenkin kahvi…

Olkoon sitten molemmat. Joku harrastaa golfia, toinen juustoja, minä harrastan kahvia ja kirjoittamista. Parempi yhdessä. Tosin minä aloitin kirjoittamaan kymmenen vuotta ennen kuin tykästyin kahviin.

K on paras kirjain aakkosissani. Se on myös Kevät, Kesä, Kukat, Kissat, Kirjat ja Koti. 

Onnellisuuden aakkoset - kahvi

L on Lohikäärme 

Vaikka en juuri usko horoskooppeihin, minua kiinnostaa historiallinen symboliikka. Olen syntynyt Lohikäärmeen vuonna ja Leijonan kuukaudessa. On mukavaa sovittaa itselleen muinaisten symbolien merkityksiä. Olla vahva ja rohkea kuin leijonatar ja värikäs kuin lohikäärme. Lentämisen taito olisi erittäin tervetullut lisä. 

L on Luonto

Luonto on minulle loputon onnellisuuden ja inspiraation lähde. Se on kauneinta, mitä tiedän. Yksinkertaisin ja monimuotoisin yhtä aikaa. 

M on Meri

Meri on sielunmaisemani. Jos metsä on Maan keuhkot, niin meri on sen sydän ja verisuoniverkosto. Meren ääressä olen aina onnellinen.  

meri

N on Nyt

Nyt ja heti! Olen pohjimmiltani varsin kärsimätön, haluan asioiden tapahtuvan nyt, heti ja ehdottomasti. Olen nopea käänteissäni. Vaikka näyttää välillä siltä, etten harkitse hetkeäkään, osaan tehdä päätöksiäni salamannopeasti. 

Nyt, tämä nimenomainen hetki on silti aina käännekohta ja se tulee vaikuttamaan tulevaisuuteen tavalla tai toisella. 

O on Oppiminen

Uuden oppiminen tekee minut onnelliseksi. Mikään ei voita sitä riemua, kun jokin uusi asia aukeaa tai uusi taito taipuu.  

P on Perhe

Perheestä on onnellinen ja kiitollinen. Silloinkin, kun sukset menevät ristiin perheenjäsenen kesken 😁.

Etelän vaatetuksen yllätyspiirteet

Q on Qwerty

Ainoa näppäimistö, jota osaan käyttää. Tosin, osaan käyttää sitä myös silmät kiinni 😀. Olen viettänyt qwertyn ääressä ison ja merkittävän  osan elämästäni. Qwerty on koodiavain virtuaalimaailmaan. 

R on Rauha

Rauhan julistuksesta tulee riemun hetki, yksi merkittävimmistä elämässäni. Ikävää ja surullista, että sitä joutuu vielä odottamaan. 

Ukrainan uutisia

S on Sananvapaus

Sananvapautta olen oppinut arvostamaan toden teolla vasta hiljattain. Olen ollut pitkään siinä uskossa, että sana on vapaa kuin lintu kaikkialla. Näin ei todellakaan ole. Silloin, kun sen kokee omalla kohdallaan, sanan voiman ymmärtää ihan eri tavalla. 

Sanassa on voimaa, jota pitää osata käyttää harkiten. Sanalla voi sekä tappaa että antaa uutta elämää.

T on Taivas 

Tähtiä täynnä tai kirkkaan sininen. Taivas on aina mystisen kaunis, se on raja, mihin kuuluu pyrkiä. Taivaan rajattomuus ilahduttaa ja kiehtoo.

T on myös Tie. Sekä Terveys, joka antaa luvan kulkea omaa tietä. 

taivas

U on Uudistuminen 

Se, että ihmisellä on mahdollisuus uudistua ja muuttua, antaa toivoa. Ettei tarvitse kangistua vanhoihin kaavoihin, että on lupa aloittaa alusta. 

V on Vuoret

Siellä, missä meri on minulle jatkuvan muutoksen ilmentymä, vuoret ovat sen vastakohta. Niiden perusteellisuus ja näennäinen muuttumattomuus, ihmisen pienuus niiden rinnalla. Vuoren huipulla tulee aina voittajan tunne: minä sen tein! 

vuoret

W on WWW

Word Wide Web. Se on minulle kuin toinen todellisuus. Paikka, jossa omat kipukohdat voi unohtaa, voi heittäytyä virran mukaan ja olla juuri sellainen kuin itse haluaa. 

X on Xena

Xena (televisiosarja vuodesta 1995-2001) oli omalla tavalla aikaansa edellä. Fiktiivisen hahmon seikkailut ajoittuvat juuri minua kiinnostavaan ajanjaksoon – mytologian Kreikkaan. Itse Xena on moniulotteinen hahmo, myös äiti, mikä oli aika rohkea veto, koska sotiva äitihahmo ei kuulostaa nyt kovin mediaseksikkäältä. Sarjaa oli yllättävän hauskaa katsoa, vaikka hieman lapselliselta se vaikutti.   

Y on Yhdessä ystävien kanssa 

Ihminen on laumaeläin. Ja vaikka itse olen mielelläni ihan oman pienen lauman kanssa liikkeellä, vuosien saatossa olen kohdannut ihmisiä, joiden seuraa arvostan. Ystävän kanssa vietetty aika on aina arvokas. 

ystävät

Z on Zoom

Tai Meets. Tai Teams. Videoyhteys teki elämästäni sellaisen, miltä se nyt näyttää. VoIP ei ole mikään viime vuoden keksintö, mutta se levisi maailmalle vasta koronan myötä. Jotain hyvää siitäkin tuli. Nykyään kukaan ei ihmettele, jos en ilmesty paikan päälle, vaan olen se puhuva pää.  

Å on Åbo 

Ei, minä en yleensä kutsu Turkua Åboksi, enkä edes puhu ruotsia. Åbo on minulle tuntemattomampi osa entistä kotikaupunkiani, se hienompi ja taiteellisempi. Åbo Akademi, Aboa Vetus & Ars Nova – se on kuin avain kaupungin historiaan ja henkeen. 

Turku

Ä on Äitiys

Hassua, että äitiys tulee näin myöhäisessä vaiheessa. Mutta olkoon, näin, kun ollaan kerran aakkosjärjestyksessä. 

Arvojen järjestyksessä se on ykkösenä. 

Kun kerran olen lähtenyt siihen, että saatoin tämän ihmisen maailmalle, minulla on elinikäinen oikeus ja velvollisuus olla hänen äitinsä. Kyky olla onnellinen toisen ihmisen pelkästä olemassaolosta on täysin irrationaalinen, mutta erittäin yleinen äitien keskuudessa ❤️. 

Onnellisuuden aakkoset - äitiys

Ööö – Onpa vaikea kirjain 

Tämä kirjain on itsestään hymyn lähde, koska se on mielestäni huvittavin kirjain suomen aakkosissa. Öljy on ainoa jokapäiväisessä käytössäni oleva sana. Minä tosin tykkään myös sanoista öristä ja örähtää. 

Onnellisuuden aakkoset.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Onnellisuuden aakkoset - kuumailmapallo

Onnellisuuden aakkoset.

Referenssit:

Visits: 407

7 vastausta artikkeliin “Onnellisuuden aakkoset

  1. Hauska 🙂 Pitäisi varmaan joskus kokeilla itsekin. Aikaisempia lukiessa olen jäänyt miettimään että löytäisinko tosiaan joka kirjaimelle jotakin merkittävää. Ehkä hyvinkin kun asian ääreen pysähtyy.

  2. Näitä on tosi kiva lukea! Mihinkähän mä kirjoitin joskus omani… muistaakseni Minimaattoriin. Täytyisi kirjoittaa uusi ja verrata sitten vanhaan onko jokin ajatus muuttunut. V on ainakin varmuudella sama kuin sinulla, eli ehdottomasti vuoret! Instassa osallistuin vuosia sitten haasteeseen, jossa piti julkaista kuva aakkosten kaikilla kirjaimilla paikasta missä on käynyt. Sen voisi kirjoittaa blogiinkin!

    1. Matka-aakkoset! Tämä olisi tosi kiva haaste. Olisi kiva tietää, löytyykö mulla kohdetta jokaiselle kirjaimelle.

  3. Kiva postaus, piristi tätä päivää! 💛 Kahvi maistuu täälläkin, Xenaa tuli katsottua ja äitiys olisi varmaan minullakin ä-kirjaimen kohdalla.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.