Eli jouluaatto Tallinnan Prismassa. Kulttuurishokki.
Niin kuin olen jo kerran todennut, kulttuurishokki on nimensä mukaisesti kulttuurisidonnainen ja henkilökohtainen reaktio ympäristöön. Sitä eivät aiheuta ulkoiset vaan sisäiset tekijät, tarkemmin ottaen ristiriita kokijan sisäisen ja ulkoisen maailman välillä.
Kulttuurishokin voi aiheuttaa myös muutos kokijassa itsessään, vaikka ympäristö olisi hänelle tuttu ja turvallinen (omasta mielestään ainakin).
Suunnilleen näin se menee…
Kohti valkeaa joulua
Tallinnan lentokenttä
Minua vähän jännitti etukäteen, miltähän talvi tuntuu fyysisesti. Erityisesti lapsesta, joka on ollut viimeisen kerran talvisessa Pohjolassa vuonna 2018.
Saavuimme Tallinnaan aurinkoisena iltapäivänä keskelle ihanaa talvista ulkoiluilmaa: pari astetta pakkasta, tuulta ei juuri ole.
Omat välikelitakit olivat melkein riittäviä siihen.
Onneksi lähdettiin Maltalta aamuviideltä, joten kunnon hiki ei päässyt nousemaan otsaan kaikkien vaatekerrosten seasta, jonka olimme päällemme pukeneet. Koneessa oli tosin jo vähän tukalaa.
Perillä lentokentällä vedimme päälle vielä villapuserot, pipot ja hanskat.
Poika juoksee innokkaana ulos lentokentän ovesta. Hän haluaa ehdottomasti koskea lumeen.
– Äiti, kato, mulla on lunta !
– Tää on jäätä.
– Jäätä?
– Joo…
Poika pyörittelee kirkasta jääkikkaretta käsissään.
– Mistä löydän lunta?
Lukuisia jäävuoria kaupunki on täynnä, mutta niistä ei irtoa muuta kuin kuraa hanskoihin.
Harmiksemme lumet ehtivät jo kerran sulamaan ja jalkakäytävät ovat harmaan jään ja soran sekoituksen peitossa.
Liiukasta, eiku luikasta eiku liukkaa.. siis liukasta… huh, nyt se sanamuoto löytyi. Vitsi, kun on liukasta. Meinaan nupata useaan otteeseen, kun tossujen pohja ei pidä. Onneksi mieheni nappaa minut joka kerta kiinni ennen, kuin leviän keskelle jalkakäytävää.
Muutaman minuutin kävelymatkat sujuivat joten kuten. Ei tullut edes kylmä.
Hanskoissa on tosi vaikeaa käsitellä puhelinta. Huppu peittää puolet sivunäöstä. Sisällä kaupassa tulee järkyttävän kuuma.
Jouluruokia
T1. Makoisaa kuusitaidetta on esillä Puffid-kahvilassa
Seison keskellä kauppakäytävää yksi hanska kädessä ja toinen kateissa. En ole pitänyt hanskoja neljään vuoteen.
Ihmeekseni osaan vielä vähän viroa. Kanta-asiakastilini piti uusia, koska mulla on uusi ID kortti.
Lämmin tiski on jotain sellaista, mitä Maltalla ei tunneta, joten oli pakko ostaa sieltä evästä, koska vain voi.
Kassit täynnä jouluruokia (lanttu- eikä perunalaatikkoa ei enää ollut, maksalaatikkoa ostimme kaksi pikkuruista purkkia, onneksi toinen oli alennuksessa:) ja suuntasimme ulos kaupasta.
Viittä kymppiä köyhempänä seisoimme Prisman kauppakäytävällä eväspussi kourassa.
– Mennäänkö ulos syömään? – poika ehdottaa.
– Joo, ilman muuta!
Maltalla ulkona syöminen tarkoittaa kirjaimellisesti ulkosalla syömistä, ei ravintolaan menoa. Kello tosin alkaa olla puoli kolme ja aurinko on jo väsähtänyt. Viima iskee päin kasvojamme ja palaamme sisätiloihin häntä koipien välissä. Tässä on tyhjä penkki. Kai tässäkin voi syödä. Ihmiset iskevät meihin sellaisia katseita kuin olisimme toiselta planeetalta. Eikös kukaan syö täällä ostarin penkeillä? Ehkä ei ainakaan jouluaattona…
Emme anna sen lannistaa tunnelmaa ja pureudumme lämpimiin kanankoipiin.
Tule joulu kultainen
T1 Mall of Tallinn
Kaukoliikenteen bussi on tupaten täynnä.
Vilkaisen ikkunasta yrittäen saada selville, missä nyt mennään. Kello on kolme ja paksu hämärä alkaa levitä pitkin harmaan valkeita Viron peltoja. Mulla on koko aika sellainen olo, että kohta on puoliyö ja pitää mennä nukkumaan. Kello ei ole vielä viittäkään.
Ystäväni tuo bussipysäkille kassillinen talvivaatteita lainaksi. Olemme pelastettuja.
Kotiin saapuessa kaivan esiin omat vanhat ulkoilukengät ja hanskat. Poikamme on nyt jokseenkin samankokoinen kuin minä jalan kokoa myöten. Hän on tosin 12 ja vasta oman kasvupyrähdyksen alussa.
Hän olisi innoissaan lähtemässä ulos seuraavana päivänä.
Seuraavana päivänä herään keskellä yötä. Olen jo valmis nousemaan, vaikka ulkona on pilkkopimeää. Pyörittyäni hetken kaivan puhelimeni: kello on 7.39. Normi kahviaika siis. Miksi mulla on sellainen olo, että on aamuyö?
En nouse vaan yritän nukkua vielä hetken.
En jaksa kuitenkaan kovin kauan ja nousen lopulta hämärään aamuun. Kello on melkein 9. Parin kahvin jälkeen totean ihmeissäni, että aurinkokin päätti lopulta nousta.
En enää muistanut, millaista on valmistautua ja lähteä töihin pimeässä. Pojan kouluhan alkoi talvisin ennen auringonnousua, klo 8.15.
Joulusiivous
Jõhvi
Joulusiivous ottaa tänä vuonna erikoisen käänteen: joulupäivänä siivoamme tukkeutuneen viemäriputken.
Iltapäivällä pitää vielä kerran käydä kaupassa, koska unohdimme ostaa voita. Yritän vetää farkut villasukkahousujen päälle ja ihmettelin, koska olen kerennyt lihoamaan niin paljon: emmehän syöneet edes mitään jouluruokia vielä.
Kauppaan lähtiessäni nappaan tottuneesti aurinkolasit.
– Ota hanskat, – mies kehottaa.
Totta…
Ulkona odottaa mukava yllätys: pakkasta on kahdeksan astetta ja tuuli puhaltaa suoraan Siperiasta. Ylä ja alaripset jäätyvät kiinni toisiinsa. Miksi ihmeessä ripsivärini ei ole pakkasenkestävää?
Kolmen minuutin kävelymatka kauppaan saa riittää täksi päiväksi.
Hämärtyvä ilta saa kämpän pimenemään. Kello on kolme, kun sytytämme valoja, koska muuten huonekalut alkavat hyppiä keskelle lattioita.
Kaamos laskeutuu maahan. Klo on 17.22 ja tunnelman puolesta olen valmis menemään nukkumaan.
Miten ihmeessä olimme ikinä pystyneet tähän? Kuukausitolkulla harmaata ja koleaa, horisontin yläpuolella juuri ja juuri pilkahtava aurinko, luihin pureutuva viima, hengenvaaralliset jalkakäytävät…
Paljon sitä voi unohtaa parissa-kolmessa vuodessa. Ehkä siksi, että juuri nuo asiat eivät olleet ikävöimisen arvoisia.
Jäävuorten valloittaja
Kulttuurishokki.
Referenssit:
- Puffid.ee
- Etelän vaatetuksen yllätyspiirteet
- 13 yleistä virhettä etelään muuttaessa ja mitä niistä opin – In Via
Kulttuurishokki.
Suomen säätä ja talviolosuhteita on parempi olla liikoja miettimättä, muuten menisi kärsimiseksi noin 8 kuukautta vuodesta 😀
Toivottavasti joulu kuitenkin sujui teillä hyvin.
Joo, meillä aina menee kohtuullisen hyvin, koska olemme mietimmättä liikoja 😁 Ensi viikolla pääsemme tekemään myös jouluruokia, saatiin just ainekset ostettua.
Tuo Pohjolan pimeys ja kylmyys (joita jatkuu pitkään) ovat kyllä syitä, joiden takia Suomeen palaaminen ei houkuttele. On toki muitakin syitä. Hetken aikaa se voi tuntua jopa eksoottiselta, mutta siinä se. Hauskasti kirjoitettu !
Kiitos! Sitä oli hauskaa kirjoittaakin 😁.
On Suomessa muutama epäkohta, joka pilaa koko ilon näin pimeyden lisäksi. Onneksi meidän ei ole pakko palata (ainakaan vielä).
Varmasti tuntuu pimeys kaikessa, kun ei ole siihen tottunut. Monta kuukautta on sitä pimeää. Aikanaan elin lapissa yhden vuodenkierron ja opin pitämään kaamoksesta. Se oli siellä kuitenkin jotakin ihan muuta kuin Helsingin loskakelit.
Kyllä sen talven pimeyden ja kylmyyden ennättää unohtaa täällä Suomessa asuessaankin, ja aina talven tullen se on yhtä suuri järkytys. 😃 Tai oikeastaan tuntuu, että se on vuosi vuodelta vain suurempi järkytys. 😛
Minäkin huomasin oudon ilmiön: vanhemmiten talvi tuntuu järkyttävän aina vaan enemmän joka vuosi 😂
Sepä se. Oikea kaamos on jotain ihan muuta. Etelä-Suomen talvi on muuten vaan pimeee.
Aina välillä mietin paluuta Suomeen, mutta sitten muistan sen pitkän, pimeän ja kylmän talven. Pidän kylmästä, paljonkin, mutta tällaisesta Välimeren kylmästä, ja varmaan olisi vaikeaa palata jäätävään talveen.
Se ei ole pelkkä talvi. Suomikin on muuttunut. Vaikka en ollut kuin 10 vuotta poissa, huomaan sen selvästi, kun käyn siellä. Jotkut asiat ovat parantunet, toiset pahentuneet (näin omasta mielestä tietysti). Talvi on mitä on: pitkä, pimeä ja kolea.