Għar Dalam luola ja Borġ In-Nadur – esihistorialliset kohteet Maltalla

Għar Dalam museo luola

Għar Dalam ja Borġ In-Nadur.

Viime viikonlopun ohjelmaamme kuuluivat tällä kertaa Għar Dalam luola ja Borġ In-Nadur, jotka sijaitsevat Birzebbugassa ihan vierekkäin. 

Għar Dalam luola

Għar Dalam museo luola

Għar Dalam on luonnontieteiden museo ja sen takia se on yleisimpiä lähikoulujen luokkaretkikohteita. Museossa oppilaat pääsevät tutustumaan Maltan eläinkuntaan ja kasviston esihistoriallisista ajoista tähän päivään. Elämistä ei ole kuin luut esillä, mutta kasvit voivat varsin hyvin rehevässä puutarhassa.  

Ensimmäisiä kaivauksia luolassa on suoritettu jo 1800-luvun loppupuoliskolla. Suurin osa eläinlajeista, joiden luita on luolasta löydetty, ei ole tavattu Maltalla tuhansiin vuosiin. Vaikka luola on avattu yleisölle, kaivaukset siellä ovat edelleen käynnissä.

Kerrostumia oli löydetty useita, ja löydöksistä päättelen ensimmäiset asukit saapuivat autioille apajille noin 500 000 vuotta sitten. Sen aikaisesta “Virtahepokerroksesta” löydettiin suuri määrä eläinten luita, jotka päätyivät sinne veden virtauksen kanssa pleistoseenin aikakaudella.

Seuraava suuri kerrostuma paljastui vasta  25 000 – 18 000 vuoden takaisesta “Peurakerroksesta”. Sen jälkeen Maltan alue oli ilmeisesti autioitunut uudestaan tulivuorenpurkauksen takia, josta kielii sen päältä löydetty tuhkakerros.

Sen  jälkeiset jäännokset ovat “Kulttuurikerroksesta”, jossa on varhaisimmat todisteet ihmisten läsnäolosta Maltalla, noin 7 400 vuotta sitten.

Luolan ulkopuolelle on istutettu kasvitieteellinen puutarha, joka esittelee suurimmalta osaltaan paikallisia lajeja. 

Maltalla myös eläimet asuvat ahtaasti (ainakin meidän mielestä). Luolan suojattuihin lajeihin kuuluvat pikku kuoriainen nimeltä Armadillidium ghardalamensis sekä kääpiöhevosenkenkäyökkö (Rhinolophus hipposideros) – pieni lepakkolaji. Kumpaakaan emme nyt keskellä kuumaa iltapäivää ole tavanneet. Lepakoita näkyy Maltalla paljon iltaisin, ja varmaan lajejakin on täällä useita.  

Borġ In-Nadur

Borġ In-Nadur

Borġ in-Nadur on turistikohteena aika vaatimaton eikä se vedä vertoja vaikkapa Ħaġar Qim ja Mnajdra Temppellikompleksille. Silti siellä kannattaa käväistä Ghar Dalamin visiitin yhteydessä, koska sen arkeologinen merkitys on hyvin suuri. Se on puuttuva lenkki neoliitti- ja pronssikausien välillä.  

Borg in-Nadurin asutuksia ja linnoitus oli käytössä varsin pitkään 3000-700 eaa. Koska kaivauksia oli aloitettu vasta 1920-luvulla ja löydöksiä on paljon ja eri aikakausilta, suurin osa niistä on vielä arkeologien tutkittavana. 

Museoon vai rannalle?

Għar Dalam sisäänkäynti

Kuva Borg in-Nadurista on vanha, jostain viime maaliskuusta, koska luolan jälkeen yleisessä äänestyksessä voitti ranta eikä kivikasa. Päätimme käydä täydentämässä kuvakokoelmaamme seuraavana viikonloppuna, koska liput ovat voimassa kuukauden ostopäivästä. Tietääkseni kaikki The Heritage Malta kohteet ovat sellaisia, eli samaan kohteesessa pääsee käymään niin usein kuin haluaa kuukauden sisällä. En tosin tiedä, käykö turistit ikinä toistamiseen samassa paikassa. 

Paikallisille, erityisesti koululaisille, tästä voi olla hyötyä, jos he tekevät jotain aineistoa tai ryhmätyötä. Näin  lähteitä pääsee tutkimaan eri päivinä. Tosin tämäkin kohde on koululaisille ilmainen. 

Birzebugga
Birzebugga

Għar Dalam ja Borġ In-Nadur.

Referenssit:

20 vastausta artikkeliin “Għar Dalam luola ja Borġ In-Nadur – esihistorialliset kohteet Maltalla

  1. Oi luonnontieteiden museo vaikuttaa mielenkiintoiselta ja varmaan on just teidän lapsille se mieluisin paikka, mistä tykkäävät?

    1. Joo, se on yksi pojan lempipaikoistaan. Hän oli käynyt luolassa jo kolme kerta ja aina on valmis lähteä uudestaan.

  2. Taitaa nämä pitempään Maltalla viipyvien löytämät kohteet olla jo sellaisia, että satunnainen kävijä ei niihin helposti päädy. Pari kertaa olemme olleet Maltalla, mutta ihan tuntemattomia, niminäkin, nämä.

    1. Maltalla on niin valtavasti kohteita, että täältä löytyy koko aika uutta. Myös uusia kohteita avataan yleisölle suhteellisen tiheästi. Saneerataan ja parannetaan jatkuvasti. Veikkaan, että täällä menisi vuosi, ennen kuin kaikki kohteet olisivat löydetty, jos harrastaa bongausta hyvin aktiivisesti.

  3. Oi, alkoipas Malta kiinnostaa! Olen ehkä aiemmin pitänyt sitä hieman tylsänä paikkana, mutta näköjään sieltä löytyy useampi mielenkiintoinen kohde!

  4. Maltalla ei ole tullut käytyä mutta pitäisi kyllä. Sen verran siellä näyttää olevan tekemistä. Itse en olisi lepakkoja halunnut nähdä. Muistuu mieleen, kun Kuubassa käväisimme luolassa. Siellä alkoi parvi lennellä. Väistyimme takavasemmalle.

    1. Maltan lepakot ovat pikkuruisia ja söpöjä. Ne ei parveile vaan lentää aina yskittelen eikä tule kovin lähelle ihmisiä (onneksi). Jos minä jotain pelkään, niin ne ovat lentävät ötökät. Mitä suuempi sitä kammottavampi 😖.

  5. Näitä sinun Malta-postauksia lukiessa ei voi olla ajattelematta, kuinka vähän sitä oikeasti onkaan nähnyt monista paikoista joissa on käynyt. Maltakaan ei mikään ihan jättimäinen ole, mutta yhdellä lomareissulla aika on aina niin rajallinen, että ei mitenkään ehdi kuin raapaisemaan pintaa. Välillä itse asiassa melkein ärsyttää kuulla sanottavan että joku maa on “niin nähty” tai “täynnä turisteja”, kun siellä on kerran käynyt ja nähnyt murto-osan, kenties vain jonkun yhden turistikohteen. Omat Malta-kokemukset siis tosiaan rajoittuvat yhteen lyhyeen lomareissuun, ja tykättiin kyllä, erityisesti ihastuttiin Gozon maisemiin ja huikeisiin rantakallioihin. Joskus ehkä uudestaan tutkimaan lisää.

    1. Malta osoittautui oikeaksi aarrearkuksi. Pelkään Gozoon menisi pari kuukautta, jos siellä vierailleessa haluaa nähdä aivan kaiken. Emmekä me kaiken nähneet. Jäi sinne käymättömiä paikkoja.

      Maltalla on niin paljon kaikkea, että iskeä paniikki. Tähän pitää varata vuoden, että saa koluttua edes kaikista mielenkiintoisimmat kohteet. Kyllä tänne ajan kanssa kannattaa tulla joku kerta.

      Taas, Algarvessa oli nähty muutamassa kuukaudessa periaatteessa kaikki. Maisema-ajelu, vuoret ja muutama maksullinen huvi – sinne meni koko rannikko. Se on enemmän kertakäyttökohde. Sieltä puuttui se moniulotteisuus, joka Maltalla kiehtoo.

      Turistien määrä Maltalla on suhteellinen käsite. Turistiluvut romahtavat heti Vallettan keskustan ulkopuolella. Muualla saa olla ihan rauhassa.

  6. Olen joskus aikojen alussa (eli pienten lasten kanssa) ollut Maltalla. Nyt jos menisin niin nuo kertomasi kohteet olisivat ehdottomasti tutkimuslistalla 🙂 Kiitos taas näistä vinkeistä.

    1. Maltalle on tullut valtavasti uusia kohteita, sekä museoita että rantoja. Uskoisin, ettet pety siihen.

  7. Joku tuttavistani kävi juuri viikko sitten Maltalla. Hän vähän pelkäsi, että Malta on turismin pilaama “Torremolinos”, mutta huomasi saaren olevan vallan muuta. Hän kehui pääkaupungin historiallisia rakennuksia ja luontoa. Tässä tarinassa nousee esille vielä esihistoria. Mahtavaa, kiitos vinkistä! Malta on otettava taas kohteeksi. Olen ollut siellä viimeksi pääsiäisenä 1996. Tykkäsin kyllä jo silloin. Muistan ihastuttavat pääsiäiskulkueet, yhden tosi pitkän, jota seurasimme maaseudulla, se kun kulki tietä ylös ja alas mäkiä kylästä toiseen.

    1. Maltalle on tullut valtavasti uusia kohteita viimeisinä vuosina: museoita, rantoja, aktiviteettejä. Täällä on niin paljon nähtävää ja koettavaa. Maltalla kiehtoo juuri tämä historian ja modernin ajan moniulotteisuus.

  8. Kyllä tässä matkakuume nousee, kun sun postauksia lukee. Luonnontieteelliset museot on parhaita! Vanhat luut, edesmenneet eläimet, erityisesti dinosaurukset kiinnostavat aina. Tuossa museossa kävisin ehdottomasti.

    1. Maltalla on useita luonnontieteellisiä museoita, mutta tämä oli kivaa aitoudessaan, koska se on rakennettu kaivauspaikan päälle. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

  9. Għar Dalam kuulostaa kohteena erittäin kiinnostavalta, varsinkin näin luonnontieteestä kiinnostuneen näkökulmasta. Samalla kyllä varmasti tulisi käytyä Borġ in-Nadurissa, vaikka se turistikohteena vaatimaton olisikin.

    1. Għar Dalam oli hauskaa, vaikka pieni se onkin. Erityistä siitä tekee se seikka, että museo on rakennettu kaivauspaikan päälle ja sinne pääsi jopa kurkkaamaan.

      Borġ in-Naduriin ei mene kuin 10 minuuttia paluumatkalla ja liput ovat samoja, joten miksipä ei.

Vastaa