Malta turistireittien ulkopuolella

Malta turistireittien ulkopuolella

Malta turistireittien ulkopuolella.

Joka maassa, jossa turismista tulee merkittävä osa bruttokansantuotteesta, matkailubisnes on hyvin järjestäytynyttä ja näkyvää. Turisteja ohjataan heti kättelyssä niihin yleisiin kohteisiin, joiden uskotaan olevan muukalaisten mieleen. Näin todelliseen maahan ei pääse tutustumaan lainkaan.

Maltalla turisteille tarkoitettuja huveja on niin paljon, että äkkiä voisi luulla, että koko maa on vain suuri museo-sukellus-huvipuiston avomalli. Malta on kuitenkin paljon enemmän kuin turistirysä eikä valtion tuloista tule kuin vajaat 11% turismista. 

On se toki niin, että harva turisti eksyy niihin paikkoihin, joissa viihtyvät paikalliset. Kukaan ei tahallaan niitä varjele, mutta ei mainostakaan. 

Moni Maltan kaupunki ja nähtävyys eivät ole ole järin helposti saavutettavissa ilman ajoneuvoa. Mdina, St Paul’s Catacombs Rabatissa, Ħaġar Qim temppelit Qrendissa, The Limestone Heritage Park and Gardens Siggiewissa, Attardin puistot, Blue Grotto ovat juuri sellaiset. Suurimpaan osaan järjestetään kierroksia, mutta niihin pääsee myös omatoimisesti. 

Mdina
Mdina

Kaikista kätevintä on käyttää tavallista julkista liikennettä. Itse suunnittelen reitin Google Mapsin tai Malta Bus Journey Planner:in avulla. Maltalla bussiaikataulut toimivat melko varmasti ja täsmällisesti, paitsi pitää aina ottaa huomioon väliaikaisia reittimuutoksia. Erilaisia tietöitä, katumarkkinoita ja tapahtumia kesällä on paljon

Toki bussimatka vaikka Vallettasta Blue Grottoon kestää tunnin, mutta se on mainio kaupunkikierros. Bussireitit kulkevat sellaisten paikkojen läpi, joihin ei olisi eksytty muuten.

Toinen vaihtoehto on Hop-On Hop-Off linjat, jotka kiertävät saarten päänähtävyyksiä. Gozolla on omat kaksi linjaa.

Ta’ Qali National Park  

Ta Qali National Park
Ta’ Qali National Park

Löysimme nimittäin Maltalta vielä yhden hiljaisen paikan viime viikolla, ja se on Ta’ Qali National Park -kansallispuisto. Ilmeisesti Mdinan lähellä kaikki paikat ovat aika hiljaisia. 

Maltalla kansallispuisto ei ole sellainen, miksi suomalainen olisi sen kuvitellut. Se ei ole hoitamatonta metsää keskellä ei mitään, vaan puuistutuksia, joiden yläpuolelle on rakennettu ramppi, josta niitä puita pääsee ihailemaan. Ramppi suojaa puiden kasvualustaa tuhansien tallaajien jalanjälkien tuhoavalta vaikutukselta. Plussana on esteetön näkymä merelle asti.

Maltan flora on varsin monipuolista ja vaikka suurin osa on matalakasvuista, karuihin oloihin tottunutta kasvistoa, löytyy sieltä myös mäntyjä, oliivipuita, eukalyptusta, bambua, acacioita ja muuta korkeakasvuista kasvillisuutta. Ikävä kyllä, kuten yleensäkin tiheästi asutetuissa maissa, luonto joutui väistymään rakennusten tieltä vuosituhansia. Nyt asiaa yritetään korjata.

Ħaġar Qim ja Mnajdra Temppelit

Ħaġar Qim ja Mnajdra Temppelit

Ħaġar Qim ja Mnajdra Temppelit ovat harvinaisuuksia ja toki UNESCOn maailmanperinnön kohteita. Hyvin säilyneet esihistorialliset rakennukset komeilevat telttasuojuksen alla eikä niitä ole päästetty turistien tuhottavaksi

Vaikuttavan historiallisen kokemuksen lisäksi paikan päällä voi nauttia maltalaista ruokaa. Lisää ravintoloita on Blue Grotossa. Sinne ei ole kuin parin kilometrin matka (alaspäin onneksi). Sinne menevät myös bussit nro 75 ja 201 puolen tunnin välein.

Blue Grotto

Malta turistireittien ulkopuolella - Blue Grotto

Blue Grottossa (maltalaisittain Il-Ħnejja) pääsee uimaan, syömään ja veneretkille, kunhan tahtoa löytyy. Se on luonnonihme, vähän samanlainen kuin oli Azure Window aikoinaan. 

Blue Grotton muodostelmaa näkee parhaiten näköalapaikalta ylhäältä, mutta loput huvit sijaitsevat alempana rannalla. 

Blue Grotto on enemmän paikallisten kuin turistien suosikki. 

Malta turistireittien ulkopuolella - Blue Grotto
Blue Grotton uimaranta ja näköalapaikka

Parkkipaikka on aina tupaten täynnä, bussi on yleensä aika tyhjä (samat linjat 74 ja 201).

Uimaranta ei ole kummoinen eikä veteen pääse kovalla tuulella (siis, en suosittelisi, vaikka itse menen uimaan missä vain myrskyssä 😊), ja se muistuttaa enemmän suomalaista laituria kuin Välimeren rantaa. Blue Grotton puolustukseksi pitää sanoa että se on mainio snorklaus- ja sukelluskohde. 

Maisemat ovat Maltan saaren hienoimpia.

Marsaxlokk ja Marsaskala 

Malta turistireittien ulkopuolella - Marsaslokk
Marsaxlokk

Lokki ja kala, kuten poikamme näitä kaupunkeja nimesi. 

Marsaskala on vielä tuntemattomampi kaupunki kuin Marsaxlokk. Vanhojen rakennusten ja kalamarkkinoiden lisäksi paikat eivät pääse yllättämään turistia kuuluisilla nähtävyyksillä. Paitsi siellä on väljää. Rantapromenadit ovat päiväsaikaan varsin tyhjiä samaten kuin leikkipaikat, ja vasta illemmalla niihin kerääntyy väkeä, mutta ei tungokseen asti. 

Malta turistireittien ulkopuolella - Marsaskala
Marasakala

Birzebuggassa, hieman ennen Marsaxlokkia, on hieno hiekkaranta Il-Bajja s-Sabiha (Pretty Bay). Muut alueen suositut rannat ovat St. Peter’s Pool ja Żonqor, mutta uimapaikkoja siellä on joka makuun. 

Malta turistireittien ulkopuolella - Pretty Bay
Pretty Bay, Birzebugga
Malta turistireittien ulkopuolella . St Peter's Pool
St Peter’s Pool

Tämä saaren reuna on aika matalaa, joten uimaan pääsee melkein missä vain. 

Malta turistireittien ulkopuolella - Birzebugga
Leikkipaikka Pretty Bay:ssa, Birzebugga

Ilman yhtään historiallista nähtävyyttä ei Maltalla kaupunkeja ole. Marsaxlokkissa se on Għar Dalam luola ja Borġ In-Nadur. Marsaskalassa – suola-altaat (Salt pans).   

Marsaxlokk bussit: 80, 81, 82, 85, 119, 210, X4

Marsaskala bussit: 91, 92, 93, 119, 124, 135, 204

Lähiympäristömme

Mitħna tax-Xarolla - Xarolla Windmill
Mitħna tax-Xarolla – Xarolla Windmill, Zurrieq

Malta turistireittien ulkopuolella.

Malta turistireittien ulkopuolella.

Referenssit:

21 vastausta artikkeliin “Malta turistireittien ulkopuolella

  1. Olipa kiva ,kun löysin tän juttusi. Marraskuun lopulla mennään Maltalle 10 päivää. Ja tykätään jus kierrellä “tuntemattomampia” paikkoja. Jossain oli, että kannattaisi vuokrata skootteri.Onko sulla kokemusta? Patikointi kiinnostaa myös. Onko sulla reiteistä kokemuksia?

    1. On ilo olla avuksi!

      Riippuen siitä, kuinka paljon aikaa ja hermoa teillä on, valitsisin bussin skootterin sijaan. Tai taksi, jos budjetti venyy. Bolt täällä on aika edullinen. Skootteri on ok, jos olette tottuneet vasemmanpuoleiseen ja suhteellisen kaoottiseen liikenteeseen. Itse selviän autolla ajamisesta vain keskellä yötä ja niillä seuduilla, joita tunnen paremmin kuin omat taskuni.

      Patikoinnista minulla on enemmän kokemusta kuin ajamisesta Maltalla. Marraskuu on mainio ajankohta patikoinnille. Lämmintä, mutta ei paahteista. Vetää ja pientä evästä silti kannattaa varata mukaan. Mikään reitistä ei ole valaistu, eli auringonlaskun jälkeen niille ei ole mitään asiaa.

      Olen juuri todennut, että pääsaaren, eli Maltan, patikointireitit ovat verrattain tylsiä. Suurin osa menee pitkin yksitoikkoista matalaa rantaa maanviljelysten kesken.
      Tässä jutussa on kuvia harvoista hienoista reiteistä: Museoviikonloppu Maltalla. Toinen reitti kulkee Dingli Cliffsillä, jotka lähtevät Hagar Qim kompleksin vierestä.

      Mdinan lisäksi pääsaaressa kannattaa käydä Fort St. Angelossa. Sieltä saa nauttia saaren upeimpia maisemia. Sinne pääse näppärämmin vesitaksilla Vallettasta (Upper Barrakka Gardensista hissillä alas ja siellä ne kuskit kerää porukkaa pieniin veneisiinsä – 2€ per nuppi).

      St. Angelosta voi ajaa L-Islan puolelle (vesitaksi sielläkin) tai voi kävellä lahden ympäri. Hieno seutu se on muutenkin. Siellä on rivi ravintoloita, joissa paikalliset syövät. Erinomaista ja edullista ruokaa joka makuun.

      Suosittelen käydä myös Gozolla päiväretkellä. Siellä voi liikkua mönkijöillä, näin saa enemmän irti siitä. Rauhallisempi ja vihreämpi saari, jossa on myös ruhtinaallisesti patikointireittejä: Gozon pisin patikointireitti. Gozolla ehtii nähdä paljon, koska saari on suhteellisen pieni. Cittadella, Ta’ Cenc Cliffs, Dwejra ja Ramla Bay – nämä ovat Gozon must see kohteita. Hieno paikka on myös Belle Vedere näköala/promenaadi. Sieltä ajaa jokainen mönkijäsafari.

      Gozolle voi lähteä perinteisesti laudalla (Cirkkiewasta) tai katamaraanilla Vallettasta. Fast Ferries katamaraani on Gozolla 45 minuutissa. Se on minusta kivoin reitti.

      Blogiini tulee vielä marraskuun aikana pari postausta lisää Gozosta ja Maltasta 😁. Tästä mestasta on helppo löytää inspiraatiota kirjoittamiseen.

      Kysykää ihmeessä, jos on vielä jotain kysyttävää. Sitä varten kirjoitankin, että blogistani on jollekin apua.

  2. Kävin Maltalla 2018, kun ystävä asui siellä. Yövyttiin hänen luona San Gwannissa. Hänen ansiosta tutustuttiin muuhunkin kuin perus turistikohteisiin.

  3. Yllätti, että Maltalle ei turismi ole tuon isompi elinkeino. Mielenkiintoinen listaus kohteita tässä postauksessa, mutta minulle eivät kyllä ole tuttuja maan tunnetutkaan kohteet.

    1. Minullekin oli yllättävää, että Malta elää aivan muusta kuin turismista. Se illuusio tulee helposti siitä, että saarisola turismi on hyvin kehittynyt, mutta varsin rajattu alueellisesti. Vallettasta 500 metriä sisämaahan turistimäärät hupenee silmissä.

  4. Kiva katsaus Maltan saareen. Yleensä sitä saakin lukea vain niistä tunnetuimmista paikoista. Me tykätään aina vähän vaellella turistialueiden ulkopuolelle, ja etenkin käydä paikallisten itse suosimissa ravintoloissa jotka yleensä on kauempana. Monesti ne reissun “helmet” löytyy sieltä missä ei ole paljoa porukkaa.

    1. Aivan totta, paikallisia seuraamalla pääsee aika moneen helmeen käsiksi. Näin mekin teemme usein uusissa kohteissa.

  5. Todella ihanan näköisiä paikkoja. Lämpöloma olisi kyllä nyt paikallaan täällä. Mukavaa loppuviikkoa sinulle 💛

  6. Ite tykkään vältellä niin paljon kun mahdollista näitä ydin turistikohteita ja haluan nimenomaan näihin pienempiin ja rauhallisempiin paikkoihin. Tottakai sitä välillä eksyy turistikeskittymiin, sekin on kuitenkin matkaillessa myös se puoli mitä siitä kohteesta eniten tietää ja nämä paikalliset vähemmän tunnetut paikat jää tuntemattomiksi tai vähintään vaatii enemmän vaivaa, että niihin löytää. Sitä usein myös ajattelee, että niissä sivupaikoissa ei ole mitään nähtävää kun ei niitä oo mitenkään markkinoitu. Matkasta saa paljon syvällisemmän fiiliksen, jos saa kohteessa kokea sitä aitoutta myös. Joskus kun päästään Maltalle, niin pitää hakeutua johonkin näihin! Kiitos vinkeistä 🙂

    1. Maassa kun maassa jää paljon näkemättä, jos siellä käy vain turistin. Kohteen tutkiminen etukäteen on monesti auttanut löytää juuri sellaisia helmiä.

      Ja tervetuloa Maltalle!

  7. Kodinvaihto on helppo tapa päästä turistialueiden ulkopuolelle. Saa suoraan paikallisilta vinkit mm. Heidän suosikkiravintoloihin tms

  8. Keväisellä Maltan reissullamme päädyimme lähtemään bussilla Marsaxlokkiin. Menomatka menikin vielä ihan ok, mutta paluumatkalle olisi kyllä jo pitänyt ottaa taksi! Pysäkillä, jolta bussin pitäisi lähteä takaisin, oli puoli tusinaa odottajaa ennen kuin joku sitten oli tietävinään, ettei bussi tänään aja tästä jonkun tietyön takia, mutta tuolta ½ kilometrin päästä voisi ajaa. No sinne sitten, onneksi olimme päiväretkeilijöitä (jollakin oli matkatavaroitakin). Ei tullut bussia, joka olisi mennyt Vallettaan. No, joku sitten neuvoi, että menkää tähän ja vaihtakaa täällä. Tässä kohtaa jos olisi ollut taksi tarjolla, olisimme kyllä jo luopuneet yrityksestä suosia julkisia kulkuneuvoja!
    Sentään väittäisin, että Suomessa, jos bussipysäkki jätetään välistä, niin sille saadaan kunnon ohjeet!

    1. Sitä Maltalla tapahtuu usein. Kukaan ei oleta, että turistit käyttävät paikallista liikennettä. Muutokset ilmoitetaan appiin, mutta ei viitsitä ilmoita itse pysäkillä.

      Suomessa vain pk-seudulla bussireiteistä ja pysäkeistä huolehditaan hyvin. Muualla maassa se on tuurin kauppa, löytyykö edes oikeaa pysäkki, josta kyseinen bussi lähtee. Minulle kävi harmillisen usein niin, että missasin vuoron, koska en saanut selville, miltä pysäkiltä ja mistä tien varrelta se lähtee.

  9. Olen pitkään harkinnut lähteväni matkalle. Blue Grotton ja näitä tuntemattomampia paikkoja voisi hyvin lisätä matkaohjelmaan!

    1. Tervetuloa vaan! Malta on kaunis ja mielenkiintoinen matkakohde.

      Blue Grotto ja Hagar Qim kompleksi voi katsastaa samalla reissulla, samaten Mdina ja kansallispuisto ovat hyvin lähellä toisiaan. Myös Marsaxlokkista kävelee Marsaskalaan puolessa tunnissa. Tai toisinpäin.

  10. Tämä on kyllä juuri niin, että “Joka maassa, jossa turismista tulee merkittävä osa bruttokansantuotteesta, matkailubisnes on hyvin järjestäytynyttä ja näkyvää”. Tämä aiheuttaa harmittavasti usein myös tiettyjä lieveilmiöitä. Ehkä optimaalisimmat paikat maan sisällä ovat sellaisia, joissa turismia kuitenkin on, mutta se olisi vielä varsin pienimuotoista. Tällaisia paikkoja yritetään itse usein valita.

    1. Itse huomasin, että jos pääsee turistireitin ulkopuolelle, siellä alkaa jo normaalia elämää. Se on tosin vaikeaa monessa paikassa, jossa turisteilla tehdään päävoitto. Silti, valtaosassa paikoista olen osannut löytää sinne turistialueen ulkopuolelle. Teneriffalla se ei onnistunut.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.