Syksyä ei ole ilmassa – Viikonkuulumisia vk 36

Viikonkuulumisia vk 36.

Viikonkuulumisia vk 36

1. Arjessa

Jos syksyssä on jotain ihanaa, niin ne ovat sellaisia kirkkaita, hiljaisia päiviä, jolloin on kiva kuvata ruskan väreihin sonnustautunutta luontoa kuulaan sinistä taivasta vasten. 

Maltalla sellaista hetkeä ei tule: etelän syksy on pieni hetki, jolloin luonto viettää päiväunia. Mutta siihen on vielä aikaa. Lokakuu täällä on täyttä kesää ja rantasesonki parhaimmillaan.

Malta on sillä tavalla mainio kohde diginomadeille, että täällä pääsee täyttämään viikonloppuja uusilla kokemuksilla tuosta vain. On aivan kaikkea: historiaa tuhansien vuosien varrelta, kulttuuria, katutapahtumia, ruokaelämyksiä. Aktiivisena pääsee olemaan arjessa ja juhlassa. 

Olen huomannut, etten kerkeä kirjoittamaan kolmea postausta per viikko enempää. Jotkut päivät jouduin tiputtamaan pois. Päätin että ne ovat maanantai ja perjantai. Eli nyt julkaisen vain keskiviikkona jonkin mielipidekirjoituksen tai mietinnän, lauantaina – matkajuttu ja sunnuntaina – viikon kuulumisia tai jokin hyvän reseptin. Perjantaisin tulee ulos vain yhteisöpostauksia, koska perinteiseksi julkaisupäiväksi on valikoitunut perjantai klo 12 😁.

Toki voi olla, että tästä aikataulusta tulen poikkeamaan, jos esille tulee jotain niin tärkeää, että on pakko työntää se ulos vaikka väkisin. 

Olen siellä Uzbekistanissa kerännyt itselleni niin suuren univelan, ettei kaksi kuukautta normaalia yöunta tunnu riittävän. Osittain se oli työn määrästä ja osittain minulle vaikeasta aikavyöhykkeestä. Uzbekistan on meitä 3-4 tuntia edellä (heillä ei ole kesäaikaa), joten päiväni alkoi jokseenkin aamuneljältä joka ikinen päivä. Siis, Kokandissa oli jo silloin klo 7-8. Elimistöni oli tietysti eri mieltä. 

En saanut unta ennen kahta yöllä, joten en herännyt kunnolla aamulla. Näin tuli todistettua, että ainakin omalla kohdallani luonnollinen biologinen kello ei ole kovin helposti säädettävissä. Sisäinen kelloni tikittää omaa tahtiaan.

Viikonkuulumisia vk 36

2. Maailmalla

Viikko on ollut outo. Siellä missä omassa elämässä on tyyntä, maailmalla myrskyää. 

Kuningatar Elisabetin II kuolema on pakko mainita tässä, koska jostain syystä otin sen hyvin henkilökohtaisesti. Elisabet oli minulle, kuten miljoonille muille tavalliselle ihmiselle,  kunnianhimon ja lojaalisuuden esimerkki. Hänen elämänsä teot tai tekemättömyys vaikuttivat koko maailman historiaan. Haluamme sitä vai ei. 

Hänen kuolemallaan tulee olemaan vaikutusta maailmanpolitiikkaan nytkin. Missä määrin,  se saadaan nähdä. Paljon riippuu siitä, kuinka paljon Charles meinaa möhliä lisää. Niin tästä huomaa, etten anna uudelle kuninkaalle kovin suurta arvoa. Omaa historiaansa ihminen ei voi puhdistaa.

Politiikka oli vahvasti läsnä tässä viikossa, vaikka minä en tykkää asiasta yhtään. Suomen poliitikkojen touhut ovat pientä söpöä sähläämistä siihen verrattuna, mitä maailmalla tapahtuu. 

Sodassa tilanne kääntyi siihen, että Ukraina alkaa etenemään kovaa vauhtia kohti voittoa. Poliittisesti riemuisa uutinen sai minut huolestumaan, koska rintama-alue jälleen kerran siirtyi lähemmäs sukulaisiani. Moni ihminen ei päässyt koskaan pakenemaan sodan alta. Siellä on edelleen paljon vanhuksia ja lapsiperheitä. He ovat kaikista haavoittuvimpia. He kaikki ovat jonkun läheisiä, ja jokaisen elämä on yhtä arvokas.

Venäjän armeija nyt sijoittaa omat aseet ja tekniikkaa asuinalueiden keskelle. Tankit on tuotu kaupungin kaduille, että niitä olisi mahdollisimman vaikea tuhota niin, ettei siviiliväestö kärsisi. 

Sota on jälleen kerran kääntänyt omat rumat kasvonsa pieneen ihmiseen päin. Toivottavasti venäläiset sotilaat äänestävät jaloillaan, antautuvat sotavangeiksi tai karkaavat rajan taakse pakenevien upseerien perässä.

Viikonkuulumisia vk 36

Viikonkuulumisia vk 36.

Referenssit:

Yksi vastaus artikkeliiin “Syksyä ei ole ilmassa – Viikonkuulumisia vk 36

  1. Malta kuulostaa niin mielenkiintoiselta😍 Toivottavasti saat nyt levättyä, hurjalta kuulostaa nuo siun nukkumiset Uzbekistanissa. Ikäviä uutisia tuntuu kantautuvan joka puolelta maailmaa, ja se on kyllä ahdistavaa että epäreilua. Oma elämä kun on rauhallista kuin mikä.. toivoisi samaa kaikille.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.