On vielä kesää jäljellä – Lomasuunnitelmat Vs Toteutus

Lomasuunnitelmat vs toteutus

On vielä kesää jäljellä – Lomasuunnitelmat Vs Toteutus.

Mitä lomalle oli suunnitteilla?

Mukavaa ja kokemusrikasta matkustamista, lepoa ja omasta hyvinvoinnista huolenpitoa, liikuntaa, kulttuuria, lukemista…

Yleensä lomalle suunnitellaan kaikkea mielenkiintoista ja kivaa, hauskaa ja mukavaa, leppoisaa ja rentouttavaa. Ja harva se kerta yli tarpeen.

Ei ole ihme että suunnitelmat menevät pieleen.

Omissa suunnitelmissa oli:

  1. Tallinnassa käynti
  2. Turussa pikavisiitti
  3. Maltalla lomailua
  4. Parin kirjan lukeminen loppuun asti
  5. Somen päivittäminen ajan tasalle
  6. Lepo
  7. Liikunta

Yli puolet näistä tavoitteista jäivät toteuttamatta. Listastakin huomaa, että ne olivat toisiaan poissulkevia. Huomasin sen vasta kun kirjoitin paperille.

Näin ollen pitää varmaan jatkossa tehdä kirjallisia lomasuunnitelmia. Silloin ei tule päällekkäisiä menoja eikä kalenteri tule buukattua tiheämmin kuin työpäivinä.

Toisaalta, jos olisin kaikki nämä pykälät saanut ruksittua, epäilen, että saisin aikaiseksi aikamoisen lomastressin, tai lomaltapalauustressin. Edes lomalla yritän olla suorittamatta. 

Mitä muita virheitä olen tehnyt suunnitellessani lomaani?

  1. Olen jo tottunut siihen, että matkustaa voi ex tempore. Se ei nyt tänä kesänä onnistunut lainkaan. Kaikki kulkuvälineet ovat olleet niin täynnä, että liput olisi pitänyt varata viikkoja etukäteen.
  2. En ole ajatellut tarpeeksi pitkään. Ilman omaa autoa kulkeminen sekä Suomessa että Virossa on aika työlästä. Pahin on se, että aikatauluihin pitää lisätä reilusti löysää siirtymisiin, odotteluun ja myöhästymisiin. Ottaen huomioon sen, ettei lippuja saa paikan päältä siitä bussista, joka on nyt lähdössä, suunnitella pitää tarkasti etukäteen. 
  3. Lippujen hinnat ovat nyt ennätyskorkealla. Tuntuu siltä, että koko maailman kansa on päättänyt lähteä matkalle nyt heti. Budjettini ei oikein pitänyt tässä hässäkässä. Joten osa suunnitelmista jäi toteutumatta. 

Oliko edes hiukan onnea?

Omaksi onnekseni pääsin edes Maltalle. Meillä kävi uskomaton tuuri, kun pääsimme siirtymään etelään hintaan 33€ per nenä. Ja vielä suorana lentoja. Se oli suorastaan lottovoitto näinä aikoina. 

Kesää Maltalla on vielä runsaasti jäljellä. Maltalla kesälomasesongin huippu alkaa heinäkuussa ja loppuu syyskuussa ennen koulujen alkua 1.10. 

Etelä-Euroopassa ylipäänsä keskikesä osuu jonnekin elokuun puoliväliin, jolloin kylissä pidetään keskikesän karnevaaleja ja uskonnollisia juhlia. Maltalla on nyt ilotulituksen suhteen sesonki parhaimmillaan, eli joka ikinen päivä useammassa kuin yhdessä paikassa räiskitään raketteja ilmaan. Siis toden teolla joka ikinen päivä. Aloitetaan heti aamukahdeksalta,  ikkunat helähtävät ja viimeinenkin unihiekka karisee silmistä. Klo 12 jatketaan. Ja illalla lopetetaan puoli yhdentoista maissa. Pahimmillaan yhden jälkeen yöllä.

Parish Church of St Peter’s Chains – Kirkollinen juhla Birzebuggassa

Merivedet ovat nyt parhaimmillaan, +27-28 C. Tänä vuonna ei ollut kovin kuuma, eli ilma pysyi tasaisesti +30-33 C asteissa. Vasta syyskuun aikana ilmat viilenee +28-30 C asteeseen ja lokakuussa +25-27 C. 

Marraskuussa alkaa sadesesonki, joka tosin tarkoittaa muutamaa sadekuuroja silloin tällöin. Vaikka olen aikamoinen vilukissa, edellisvuonnakin kävin uimassa vielä marraskuun alussa. Sitten vesi viileni johonkin +22 C ja se oli minulle jo liian kylmää.

Näin toivon, että bikineilleni on käyttöä vielä pitkään.  Jos jollakin on lomaa vielä tiedossa syyskuussa, voin suositella Maltaa lämpimästi. Syyskuu on mielestäni paras hetki etelälomille: ei ole tukahduttavan kuumaa, merivesi on samettisen lämmintä, turistien määrä vähenee radikaalisti, lentämään ja majoittumaan pääse edullisimmin. 

Miten teidän lomat ovat sujuneet?

On vielä kesää jäljellä - Lomasuunnitelmat Vs Toteutus.

Tämä postaus on osaa yhteisöprojektiamme “On vielä kesää jäljellä”. Tervetuloa lukemaan muitakin näkemyksiä kesästä, lomasta ja niiden yhdistelmästä. 


On vielä kesää jäljellä – Lomasuunnitelmat Vs Toteutus.

On vielä kesää jäljellä - Lomasuunnitelmat Vs Toteutus

#yhteispostaus

Referenssit:

Visits: 10

8 vastausta artikkeliin “On vielä kesää jäljellä – Lomasuunnitelmat Vs Toteutus

  1. Mä olisin niin paljon halunnut lähteä Etelään, mutta liput olivat ihan järkyttävän kalliita. Tein sitten vaan visiitiin Puolaan ja Viroon 🙂

    1. Kokeile ensi kerta reittiä Tallinnan kautta. Itsekin lensimme sieltä 30€ per nenä tänne Maltalle. Helsingistä kaikki lennot ovat ainakin tuplaten kalliimpia. En tiedä syytä.

  2. Itsellä oli lihava lista mitä halusin kesällä tehdä. Pari suunniteltua juttua tehtiin, muut oli extempore juttuja. Kesä oli kyllä niin ihana <3

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.