Kesäinen Viro – lähimatkailua parhaimmillaan

Kesäinen Viro - lähimatkailua parhaimmillaan banner

Kesäinen Viro – lähimatkailua parhaimmillaan.

Vuosien aikana Viron matkailu on nähnyt nousuja ja laskuja. Joskus se houkutteli eksoottisena post-Neuvostoliittolaisena maana, sitten halvan kaljan keitaana, mutta tämän hetkinen nousu on aivan eri luokkaa. Nyt Viro houkuttaa nopeasti kehittyvänä lähimatkailun kohteena, jolla on tarjota kulttuuria, historiaa, extreme-lajeja, urheilua, rantoja, patikointia, gourmeeta… Suunnilleen kaikkea, mitä voi vain kuvitella.

Toki suuriin, kansainvälisiin tapahtumiin, kuten esimerkiksi Birgitta-festivaali, liput pitää varata kuukausia etukäteen, mutta valtaosaan tapahtumista pääsee spontaanisti. Osoitteissa Virossa tapahtuu | Visit Estonia ja Tapahtumakalenteri – Visit Tallinn  on yleensä kooste kaikista merkittävimmistä tapahtumista. 

Vuoden 2022 Tallinnan kesä on aiempaa täyteläisempi. 

Jos olet kulttuurin ystävä…

Tallinna

Maarjamäe Loss

Tallinna on tietysti ensimmäinen kohde, joka tulee mieleen. 

Kaupungin kesän suurin kulttuuritapahtuma on vuosia ollut Birgitta-festivaali (6.-14.8), joka ilahduttaa oopperan ystäviä vuodesta toiseen. Kävimme siellä ystäväporukassa 2019 ja se oli upea, unohtumaton kokemus.

Maksullisia ja maksuttomia tapahtumia riittää pitkin kesää. Jokaisessa puistossa järjestetään konsertteja, ostoskeskuksissa – näyttelyjä. Tallinnassa on runsaasti gallerioita, teattereita, kulttuuritaloja, elävää musiikkia ravintoloissa.

Pääkaupunki ei kuitenkaan ole ainoa paikka, johon kannattaa suunnistaa. Tartu, Haapsalu, Pärnu – maakunnissa kulttuurielämä kukoistaa yhtä lailla. 

Tartu

Tartu Raekoja plats tai Raatihuoneentori

Esimerkiksi Tartussa alkaa 20.7 Emajõe suvekontserdid -sarja, jonka avaa korsertillaan Daniel Levi. Kaiken lisäksi pääsy on ilmainen. 

Elokuun alkua tähdittää Tartu armastusfilmide festival tARTuFF (1.-6.8, vapaa pääsy). Erilaiset kulttuuritapahtumat jatkuvat pitkälle syksyyn, joista suurimpia on Eesti teatri festival Draama (5.-11.9).

Haapsalu

Haapsalun piispanlinna

Haapsalussa järjestetään useita musiikkitapahtumia, heinäkuussa suurin on Haapsalun vanhan musiikin festivaali  (22.-24.7) ja elokuussa kuuluisa Augustibluus (5.-7.8)

Historiasta kiinnostuneille kaupunki tarjoaa American Beauty Car Show:n (15.7) ja Valkoisen Daamin Aika -tapahtuman (12.-14.8)

Pärnu

Pärnun ranta

Pärnussa kesäisin ei ole päivääkään ilman tapahtumia. Pärnun musiikkifestivaali. Järvi Academy (13.-22.7), Pärnun taideviikko (22.-30.7), Pärnun Kiltapäivät (5.-6.8), Augustiunetus (Elokuun unettomuus) (12.-14.8), Rantatien Romantiikan yö (20.8), Valofestivaali “Öövalgel” (“Yön valossa”) (20.9) – vain pieni osa tarjolla olevasta ohjelmasta. 

Pärnun hiekkaranta on itsestään nähtävyys. 

Narva

Kesäinen Viro - lähimatkailua parhaimmillaan - Narva
Pulmapuu eli Hääpuu, Narva

Narvassa on oma oopperatapahtuma – Narva Ooperipäevad (1.-4.9), ehkä hieman pienempi kun Tallinnassa, mutta yhtä hieno.

Jos olet herkkusuu…

Kuva on kyllä otettu Viking Buffetilla 🙂

Virolaiset tykkäävät järjestää ruokafestivaaleja. Niitä on pitkin kesää useita jokaisessa kaupungissa. Tunnetuimpia ovat Suuri Haapsalun Ruokakatu (23.7), Pärnu Maitsete Uulits (Pärnun makukatu) – Katuruokafestivaali (30.7), Tarton ruoka- ja viinifestivaali (5.-7.8), Katuruokafestivaali “Maitsete Promenaad” (“Makujen katu”) (20.8) ja Saarenmaan ruokafestivaali (8.-18.9). Uusimpien tulokkaiden joukossa on Tallinn Coffee Festival (2.-3.9).

Mikä on erikoista, suurimmassa osassa tapahtumista lapset on huomioitu. Heille on tarjolla omat menut sekä muita huveja.

Extreme-lajien ystäville

https://automotyw.com/wrc-rally-estonia-jak-na-razie-kalle-rovanpera/
Kuva: WRC Rally Estonia – Automotyw 

IRONMAN Tallinn (6.8) on suuri kansainvälinen urheilutapahtuma, joka laittaa omatkin jalat liikkeelle: nimittäin liikenne on poikki Tallinnan keskustassa Ironman sekä Tallinnan Maratonin aikana (10.-11.9).

Virolaisille, kuten suomalaisillekin, autourheilu on hyvin lähellä sydäntä. Rally Estonia on kansainvälisesti tunnettu ja yksi alan suurimpia tapahtumia Euroopassa (Rallin FIA MM-osakilpailu Rally Estonia (14.-17.7)).

Perheellisille

Kesäinen Viro - lähimatkailua parhaimmillaan - Pojat Laulasmaalla
Meidän perheen pojat Laulasmaalla. Tyttöjä meillä on 2 kertaa enemmän.

Tallinnan suvi tarjoaa perheelliselle paljon aktiviteetteja. Ympärivuotisten näyttelyiden, museoiden ja tiedekeskusten (yksityiskohtaisemmin postauksessa Minun Tallinnani – Tallinna lapsiperheille) lisäksi on erillinen kesäohjelma.  

Seikkailunhaluisille on tarjolla Viroa linnun perspektiivillä: Ridalin lentokerhon yleisölennätykset purje- ja moottorilentokoneella (1.5-30.9).

Itse suosittelisin käymään Tartunmaalla Viron ilmailumuseossa (Eesti Lennundusmuuseum) (avoinna 1.5-31.10), jossa joka vuosi järjestetään myös Eesti Lennupäevad (tänä vuonna 11.-12-6). 

Viron ilmailumuseo Tartumaalla
Viron ilmailumuseo Tartumaalla

Kaikenikäisille lapsille sopii Lennusadam, Maarjamäe Loss ja Energia Avastuskeskus, mutta teinien kanssa kelpaa jo käydä vakavimmissakin kohdissa, kuten Patarei

Leikkipaikkojen, seikkailupuistojen ja skeittiparkkien määrä Tallinnassa on valtava. Niitä löytyy joka kaupunginosassa, jokaisessa pienemmässä ja isommassa kaupungissa Virossa. Piritan seikkailupuisto on ehkä kaikista tunnetuin. 

Rantaviiva

Kesäinen Viro - lähimatkailua parhaimmillaan -Piritan ranta
Piritan ranta

Jos säät suosivat, Virossa voi viettää leppoisaa rantapäivää. Suurin osa rantaviivasta on hienoa hiekkarantaa. Tallinnan Pirita on tuttu ja turvallinen, mutta hienoa rantaviivaa on maassa muuallakin.

Pärnussa on toinen ranta, josta useampi suomalainen on tietoinen. Muita yhtä upeita, mutta suhteellisen tuntemattomia paikkoja ovat Haabneeme rand (Viimsi), Ihasalu rand (Neeme), Kaberneeme rand (Kaberneeme), Kakumäe rand (Haabersti), Laulasmaa (Laulasmaa), Narva-Jõesuu rand (Narva-Jõesuu). Tässä luettelen vain ne, joille olen jättänyt omat jalanjälkeni. Tähän mainittakoon vielä, että useimmiten rannan ympärillä on kunnostettu lenkkipolku ja luonnonalue. Ideaalitilanteessa mukana on sekä henkilöauto että polkupyörät.

Virossa on tätä nykyään vedetty pyöräteitä joka paikkaan, joten lenkkeily on leppoisaa ja turvallista.   

Rantojen yhteydessä melkein aina on kahvila ja ravintola (tai useita), ja hintataso on varsin kohtuullinen sekä laatu on yleensä hyvä. 

Aktiiviloma

Melontaa, kajakkiretkiä, vesiskoottereita, suppi-lautailua, surffausta, veneilyä, purjehdusta, purjesurffausta – kaikkia lajeja löytyy sekä Tallinnan ympärillä että maakunnissa. On varmaan paljon muitakin aktiviteetteja, joista en ole vielä kuullutkaan. Täällä joka vuosi keksitään jokin uusi laji.

Itsellämme suuressa suosiossa olivat souturetket Pirita-joen suussa (Paadilaenutus). 

Historiaa ja nähtävyyksiä

Narvan linnoitus

Niitä myrskyisen Viron historian aikana on kertynyt runsaasti. 

En mainitse enää Tallinnan Vanhaa Kaupunkia, koska uskon, että siellä on jo vierailtu erinäisen kerran. Hienoja ritariajan vanhoja kaupunkeja ja linnoituksia on Virossa muuallakin. Yksi tunnetuimpia on Narvan linnoitus

Kuitenkin jokaisessa pienemmässäkin paikassa on oma rakkaudella entisöity historiallinen keskusta. Ottaen huomioon Viron iän, rakennukset ovat varsin mielenkiintoisia. Narvan ja Tallinnan lisäksi Haapsalu, Jõhvi, Kuressaare, Sillamäe ovat käymisen arvoisia historiallisia kohteita. 

Kulkuyhteydet

Viroon on helppo tulla, koska kulkuyhteydet naapurustoon on tehty mukaviksi ja niitä on varsin tiuhaan. Laivayhteyksien lisäksi lentoja on tarjolla useisiin virolaisiin kaupunkeihin. Flexflight tarjoaa suoran lennon Helsingistä Pärnuun 65 eurolla. Hinta oli minulle yllätys.

Itse silti käytän enimmäkseen laivoja, koska Viro, kuten Suomikin, on laaja, harvakseltaan asuttu maa, jossa julkinen liikenne on helpointa käyttää silloin, kun ei ole aikatauluja, kitiseviä lapsia ja ylipainavia matkalaukkuja. Moni hauska paikka on myös rakennettu sellaiseen korpeen, johon ei järin helposti pääse ilman omaa autoa. 

Toki auton (tai veneen) täällä pääsee myös vuokraamaan. Siitä on syytä huolehtia etukäteen, koska kesäisin vuokraamoissa on jäljellä vain ne kaikista kalleimmat menopelit. Myös bussi, laiva ja junaliput kannattaa hankkia ajoissa (Tpilet.ee– bussit, Elron – junat, Laivaliput – laivat). Busseihin ja laivoihin saa kampanja- ja kanta-asiakastarjouksia, mutta silloin lippuja pitää ostaa yhtiön omilla sivuilla. Esimerkiksi Lux Express tarjoaa saman päivän paluulipun ilmaiseksi arkipäivisin. Tallinkilla ja Viking Linellä reissuista saa pisteitä ja kanta-asiakasalennuksia. Eckeröltä – S-Bonusta. 

Turisti Info

Sillamäe Promenaad
Sillamäe Promenaad

Nettiä virolaiset tahot päivittävät ahkerasti, joten turisti- ja kohdesivustoilla on ajankohtaista tietoa aukioloajoista ja tapahtumista. Tietoja on tarjolla usein myös suomeksi viron, venäjän ja englannin lisäksi. 

Kesäinen Viro – lähimatkailua parhaimmillaan.

Referenssit:

16 vastausta artikkeliin “Kesäinen Viro – lähimatkailua parhaimmillaan

  1. Tosi hyviä vinkkejä! Siellähän on vaikka mitä mielenkiintoista tapahtumaa. Varsinkin Narvan linnoituksella ja Pärnun rannalla olisi kiva päästä vierailemaan 🙂

  2. Ensi kesänä voisi kyllä neidin kanssa suunnata Viron puolelle 😊

  3. Viro kohteena kyllä houkuttelee ja vielä kuuluu matkasuunnitelmiin joku pälvä:) kenellekkään en voisi suositella sinne lentämistä, kun lentoliikenne on yksi tuhoavimmista voimista maapallollamme ja sinne pääsee niin hyvin myös laivalla. 🙂

  4. Virossa on paljon kaikkea mitä haluaisin nähdä. Muutakin kuin Tallinnan. Tosin on se ollut kiva seurata Tallinnan kehitystä viimeisen 10 vuoden aikana.

  5. Tässä olikin valtavasti hyviä vinkkejä! Joku noista ruokafestivaaleista olisi kiinnostavaa kokea, en ole sellaisessa ikinä ollutkaan. Mutta usea muukin mainitsemasi juttu kuulosti todella kiinnostavalta.

  6. Kiitos tästä postauksesta, palaan tähän vielä, sillä olemme ajatelleet vielä tämän vuoden puolella tekevämme pienen matkan Viroon.

  7. Elokuussa tulee suunnattua Tallinnaan Ironman-kisoihin. En kisaa, mutta huollan hurjaa tytärtäni. Ehkä ehtii kulttuurisiin rientoihin myös itse.

    1. WOW! Tsemppiä tyttärellesi!
      Toivottavasti ehdit nähdä hieman Tallinnaakin. Elokuussa siellä aukeaa myös uusi oopperasesonki. On paljon ruoka- ja käsityötapahtumia Vanhassa Kaupungissa.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.