Bloggaamisesta – Jatkokurssi edistyneille bloggaajille

Tämä postaus on jonkinlainen Jatkokurssi edistyneille bloggaajille, joita kiinnostaa kurkata tilastojen kulisseihin, välillä vaivaa itseluottamuksen puute ja joihin toisinaan iskee writer’s block ja muuta mukavaa asiaa. Silti aina uudelleen löytyy intoa ja mielen paloa kirjoittamiseen, kuvaamiseen ja bloggaamiseen. Se on hyvin palkitsevaa hommaa.

Kuvitus artikkeliin Bloggaamisesta - Jatkokurssi edistyneille bloggaajille

Trafiikki

Suurin osa jokaisen nettisivun liikenteestä koostuu bottien työskentelystä. Esimerkiksi omalla sivullani uniikkeja kävijöitä on kuukaudessa 14 000 – 17 000, joista 3 000 – 4 000 on ihmisiä, ja loput botteja. Sen takia seurantaohjelmiin on sisäänrakennettu erilaisia seulonta-algoritmeja. Pakko sanoa, että jyvien erottaminen akanoista on hyvin vaikeaa. 

Botit osaavat naamioitua ihmisiksi, mutta myös ihmiset osaavat naamioitua boteiksi. Esimerkiksi VPN on yksi keino siihen. Osa algoritmeista osaa ottaa sen huomioon, toinen taas ei. VPN ja suojattu yhteys eivät ole pelkästään Yle Areenan huijaamista varten, vaan suojattu yhteys otetaan käyttöön monessa avoimessa verkossa. Myös omassa tietokoneessani antivirus- tai palomuuriohjelmisto voi ottaa VPN:n käyttöön suojautuakseen mahdollisilta hyökkäyksiltä tai haittaohjelmilta. Esimerkiksi Avira Phantom VPN on heillä, jotka käyttävät Avira Antivirusta (kuten minäkin). 

Liikenteen laskelmista ovat pois myös noin 200 000:n kappaleen vuosivauhdilla kertyvää mustan listan jengiä, joita minä tai joku muu JetPackin käyttäjä on merkinnyt spamiksi. Nämä ovat niitä huume-, lääke- ja muita painokelvottomia mainoksia levittäviä kommentoijia. Sivustoilla, joissa tätä suojaa ei ole käytössä, joutuu poistamaan roskaa 5 000 – 7 000:n kommentin kuukausittaisella vauhdilla. 

Estänkö botteja?

Ei kannata. Botit eivät ole virtuaalimaailman viruksia, vaan bakteereita, joita ilman internet lakkaisi toimimasta. Tilttaisi melkein heti. Ihmisvoimalla sen ylläpitäminen on käynyt mahdottomaksi jo vuosia sitten. 

Niin kuin bakteereita yleensä, botteja on hyödyllisiä, hyödyttömiä ja haitallisia. Riippuen kehittäjän tahdosta. 

Hyödylliset botit ovat esimerkiksi indeksointibotteja Googlen hakukoneissa, valvontabotteja ja algoritmeja, virtuaalisia avustajia (joskus toki ärsyttäviä sellaisia).

Hyödyttömiä botteja on varmaan yhtä paljon kuin hyödyllisiä. Ne nököttävät päivät pitkät tekemättä mitään, koska niiden kehittäjät eivät tienneet, mitä varten botti on olemassa. Näitä on esimerkiksi erilaisia pop-up toiminnat, joita kukaan ei kaipaa sivustoille, kelvottomia chattibotteja yms. 

Haitallisia botteja on kehitetty sitä varten, että meidän elämä ei olisi pelkkää ruusuiilla tanssimista. No, ei ihan, mutta niillä on selvä tarkoitus myydä meille jotain, mitä emme halua, promota laittomia palveluita, onkia meidän tietoja ja sen sellaista. Näiden bottien vastustamiseen on kehitetty paljon turvallisuus-botteja, jotka valvovat pääsyjä sivustoille ja estävät spamin levittämistä. 

Että sellainen virtuaali-underground, jossa elää vain kyber-olentoja. Meille se näyttäytyy Internettinä 😁

Usko itseesi

Niin hullua kuin se onkin, omaan vaistoon kannattaa uskoa. Sano sitä intuitioksi, kokemukseksi tai miksi tahansa. Kaikille ei pysty olemaan mieleen, joten oma omaperäinen tyyli, mielipide ja näkemys ovat se oikea tapa. Et tunne omia lukijoita niin kauan, kunnes tulee ensimmäiset palautteet. Voi toki kysyä ensin lähipiiristä.

Blogin suuntaus on myös usein hakuammuntaa ja se asettuu uomiinsa vasta ajan kanssa. Sanoisin, että puolisen vuotta menee siihen, että oikea polku löytyy. Tässä asiassa ei kannata uskoa guruja ja valmentajia. Heti ani harva bloggaaja on löytänyt äänensä, kirjoitustyylinsä, lukijansa ja aiheensa. Minä en tunne ensimmäistäkään henkilökohtaisesti. Jokaisella alkuvaihe on enemmän tai vähemmän säätämistä. Se, mikä paistaa tekstistä läpi, on aitous, joten oma itsensä oleminen on silti paras ratkaisu.

Kaikille ei voi olla mieleen, joten säännöllisesti tulee sekä kehuja että haukkuja. Jos ei halua koskaan erehtyä, ei voi tehdä yhtään mitään. 

Aiheita postauksiksi

Se on helpoin asia: lue toisten blogeja niin kauan, että tulee pakottava tarve kirjoittaa itse jotain. Joko olet aivan samaa mieltä tai sitten täysin eri mieltä. Muista, ettet hauku ihmistä, vaan esität rakenteellista kritiikkiä, jos olen toista mieltä asiasta. Uskokaa pois, bloggaajat tykkäävät keskustelusta. Mutta rakentavasta ja asiallisesta. 

Minulla on bloggaaja-kollegoita, joiden kanssa olen melkein aina samaa mieltä, on sellaisia, joita ei ymmärrä täysin, mutta aina voi oppia jotain uutta toisistaan. 

Jos writer’s block vaivaa todella paljon, niin apua voi pyytää suoraan. On olemassa useitakin bloggaaja-ryhmiä, sekä FB:ssa että sen ulkopuolella, joissa tsempataan toisiaan, jaetaan neuvoja tarvittaessa ja avitetaan kirjoittamisessa, bloggaamisessa ja kaikessa muussa maan ja taivaan välissä.

Omaa aikaa

Tämä lause on revitty kontekstista tahallaan näyttämään siltä, kuin oma aika olisi jotain arvotonta, sellaista mitä meillä on loputtomasti. Se ei ole niin ja minun on turha edes huomauttaa asiasta. 

Sen takia bloggaamisen pitää olla tavoitteellista. Tavoite ei ole tässä yhteydessä ainoastaan rahan tekeminen blogilla. Kirjoittamisella voi olla monia eri tarkoituksia ja tavoitteita – itsensä kehittämisestä työllistymiseen.  

Tavoitteellisuus on hyvä mittari onnistumisen kannalta. Se ei saa silti mennä hyvän olon edelle. Lukija varmasti aistii siitä, ettei kirjoittajalla ole hauskaa kirjoittaessaan.

Niche vai Lifestyle

Vain sinä itse saat päättää. 

Lifestylen puolesta pitää muuten sanoa, että kaikkein rikkaimmat ja suosituimmat bloggaajat kirjoittavat nimittäin Lifestyleä. Sekä Suomessa että ulkomailla. Näin vain tiedoksi. 

Enkä edes usko, että niche-bloggaajat ovat yhteistöiden määrässä voiton puolella. Niin paljon kuin asiasta tiedän, yleisten blogien kirjoittajat saavat enemmän tarjouksia. 

Olen myös sitä mieltä, että monipuolinen ja moniulotteinen blogi on kiinnostavampi, kuin yhden teeman teos. Elämä on moninainen, joten blogistakin tulee elävämpi, jos siellä on muutakin elämää kuin oma niche. Myös moni suurempikin bloggaaja on vaihtanut nichensä lifestyleen.

Markkinointikeinoja

Suurempia ja pienempiä keinoja on tarjolla. 

Pieniä, ilmaisia kikkoja ovat FB ja Insta-ryhmiin osallistuminen, markkinointi Bloggaaja-Lukija ryhmissä, keskustelut teema-ryhmissä. 

Voi käyttää Myyntisuppiloa, jos sellaisen tekemiseen perehtyy. 

Jos kiinnostusta löytyy, niin on tarjolla paljon maksullisia keinoja, sekä DIY että ammattilaisten luotsaamia. 

Itse voi tehdä esimerkiksi maksullista mainontaa FB:iin, Instaan tai muihin somekanaviin, sekä Googleen tai muihin hakukoneisiin. 

Kaikki samat palvelut voi tilata ammattilaisilta. Hinnoista minulla ei ole tietoa, mutta halvalla hyvää lopputulosta tuskin saa. Näitä palveluita on pakko tilata Suomesta tai suomalaiselta tekijältä, koska niissä kyse on kotimaisen markkina-alueen ja suomen kielen syvällisestä tuntemuksesta. 

Omasta kokemuksesta tiedän, että SEOttaminen suomeksi vaatii kieliosaamista tasolla C1-C2, toisin kuin esimerkiksi englanti. Myös ulkomaisissa yrityksissä työskentelee suomalaisia näissä tehtävissä, mutta pitää olla varma, että hän on sekä osaava SEO-ammattilainen että hallitsee suomen kieltä riittävästi.

Jatkokurssi edistyneille bloggaajille.

Referenssit:

Jatkokurssi edistyneille bloggaajille.

5 vastausta artikkeliin “Bloggaamisesta – Jatkokurssi edistyneille bloggaajille

  1. SEO-optimointi on nykyään tärkeää, jos haluaa pitää blogin näkyvillä. SEO-optimointi pitää myös tehdä hyvin. Mutta sitten kun sen homman oppii, niin sen tekeminen menee jo ilman suuria miettimisiä. Itsellä meni noin viikko, että hiffasin sen toiminnan.

    Itse en juuri seuraa lukuja ja kävijöitä blogissani. Joskus eksyn katsomaan vain todetakseni, etten tajunnut taas yhtään mitään 😀

  2. Kiitos, miten mielenkiintoinen artikkeli! Tuli itsevarmempi olo taas tämän lukemisesta, liittyen oman blogin tekoon.

    Välillä muuten mietin mitä nää botit haluaa mun minikotisivuilta. En ehkä ihan hahmota niiden tarkoitusperiä. Ahkerasti niitä käy.

    Lämmin kiitos referenssistä🙏

    1. Botit indeksoivat uutta sisältöäsi, toiset yrittävät hyökätä ja toiset suojaavat. Näin se liikenne syntyy. Jos kaikki on edelleen OK, älä huoli. Ne vaan tekee työtä käskettyä 😁.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.