Myyttejä diginomadien töistä

Myyttejä diginomadien töistä. Tässä on yksi artikkeleista, jonka olen kaivanut esille digitaalisesta pöytälaatikosta. 

Töitä, työpaikkoja ja yritystoimintaa, jotka mahdollistavat diginomadien elämäntapaa tai etätyöpaikan olemassaoloa, on tätä nykyään paljon. Paradoksi on siinä, että jostain syystä työnantajat pyrkivät maksamaan etänä tehdyistä töistä vähemmän palkkaa kuin tavallisista. Työtaakkaa on yleensä täsmälleen saman verran. Suomessa sitä ilmiötä on vähemmän nähtävissä (palkkausjärjestelmä estää sen). Muissa maissa (Euroopassa ja muualla maailmalla) olen törmännyt ilmiöön useasti. Syy on toistaiseksi tuntematon.

Toki valtaosa diginomadeista tekee työkseen sitä, mitä rakastaa. Silti automatisoidut rahavirrat ovat enemmän myyttiä kuin totta. Kaiken eteen pitää tehdä työtä. Raha ei tule mustasta aukosta, vaikka välillä tuntuu siltä, että se sinne menee.

Diginomadin elämäntapa on hieman kalliimpi kuin tavallinen. Harvoin he asuvat omistusasunnossaan. Lasten koulut sekä luvat ja viisumit voivat olla hintavia. Myös terveys- ja matkavakuutukset ovat oma menoeränsä. 

On myös poikkeuksia. On olemassa useampi vaikuttaja/bloggaaja/kehittäjä-miljonääri. On olemassa heitä, jotka elävät pyhällä hengellä riippumatossa. Kaikkea löytyy. Taustalla voi olla itse rakentama business tai perintönä saatu raha. Meiltä usein jää piiloon suurin osa työstä, jota varakkuus ja sen huolto vaatii.   

Tässä on yleisimmät myytit, joihin olen törmännyt matkan varrella.

1. Blogi on kultakaivos

Myyttejä diginomadien töistä, kultakaivos

Blogi on työtä, jossa pitää olla monitaiteilija eikä se hellitä ajan kanssa. Toki on olemassa bloggaajia, jotka ovat tehneet omalla blogilla miljoonia. Heitä on kuitenkin murto-osa. Suurin osa silti jää siihen keskikastiin. Heti, kun ote lipsuu, tulot alkavat hiipumaan. Hyvin pärjänneet bloggaajat osasivat delegoida työt muille ammattilaisille ajoissa. 

Rikkaimpien bloggaajien työntekijöiden armeija koostuu sadoista (ellei tuhansista) alaisista ja urakoitsijoista, jotka huoltavat pienen palasen yritystä kukin vuorollaan. 

2. Myyntibotit ja drop-shopping – vaivaton tulon lähde

Botit vaativat ylläpitoa samalla tavalla kuin tavallinen nettikauppa ja drop-shopping. 

Myyntibottien ajatuksena on, että ne chattailevat asiakkaan kanssa ja myyvät tavaraa nettikaupoissa omistajan sijaan. Jos olette törmänneet mainokseen, jossa tarjotaan jokin kirja, kurssi tai palveluappsi, josta teidät ohjataan kyselyyn ja/tai pyydetään sähköposti, se on juuri tällainen botti. Sähköpostiin tulee sitten tarjous, jossa on linkki kauppaan. 

Botti on näennäisen helppo myyntikanava, mutta sen rakentaminen ei ole niin yksinkertaista. Teknisesti ohjelma on helppo, mutta siihen pitää saada sisältöä. Potentiaalista asiakasta voi joutua pommittamaan useilla(kymmenillä) sähköposteilla ennen kuin ostotapahtuma suoritetaan. Moni sähköpostijärjestelmä (kuten Gmail tai luukku.com) ei tykkää bottien lähettämistä maileista ja dumppaavat niitä roskapostiin. 

Koska drop-shopping kauppa on rakennettu toisten tuotteiden päälle eli omaa varastoa tai tuotekehitystä ei tarvita, se on samalla busineksen heikkous. Kilpailu on suurta drop-shoppien pitäjien kesken plus joutuu kilpailemaan tuotteen alkuperäisen myyjän kanssa. Pahin ongelma on kuitenkin se, että oman drop-shop kaupan tuotesivu ei ole alkuperäinen, mutta (googlen hakukoneen mukaan) plagioitu toisesta kaupasta. Kielenvaihto ei enää pelasta siitä. Joten näkyvyys lähentelee nollaa. 

3. Nettikaupat – mutkaton myyntikanava

Nettikauppa, kuten mikä tahansa myyntiliike, vaatii ylläpitoa. Tilauskäsittely, nettisivujen ylläpitokulut, kirjanpitokulut, verot yms. hallintotyöt ovat olemassa eikä niistä pääse karkuun palmun alle. Oikealla järjestelyllä voi minimoida työtaakkaa niin, että aikaa jää myös löhöilyyn viikonloppuisin.

4. Töitä on paljon tarjolla

Myyttejä diginomadien töistä

Kyllä, on paljon sellaisia töitä, mitä voi tehdä etänä. Mutta paljon on myös tekijöitä. Kilpailu on kovaa. Esimerkiksi suurin osa kehittäjistä on tätä nykyään intialaisia ja he tekevät työtään usein 2-3 euron tuntipalkalla. Jos sitäkään. Myös moni copywriter kirjoittaa hintaan 0.10 € per sana. Laatu on toki hintaa vastaavaa. 

5. Palkka ei jätä nälkään

Myyttejä diginomadien töistä

Keskipalkka on varsin maltillinen. Suurin osa diginomadeista kuuluu keskiluokkaan, eli palkkaa tulee 1000-2000 euroa kuukaudessa. Diginomadit pakkautuvat matalamman elintason maihin, koska se on kustannustehokkaampi ratkaisu. Siellä näillä palkoilla pääsee elämän varsin mukavasti. 

6. Sijoittaminen ja sijoitusohjemat – suora tie rikastumiseen

Myyttejä diginomadien töistä

Sijoittamisesta on tehty helppoa sijoitusappsien kautta. Eroa tavalliseen ei juurikaan ole – matalan riskin sijoittaminen on yhtä hidaskasvuista kuin tavallinenkin ja nopea sijoittaminen on yhtä riskialtista. Paitsi sen kaiken voi tehdä paikkariippumattomasti. 

Sijoitamisen toinen sudenkuoppa on se, että osa arvopaperikaupoiksi naamioituja appseja ovat joko suoraa huijausta tai pyramidihuijaus. 

7. Moniosaaminen on resurssien tulhausta

Nykyään diginomadin pitää olla moniottelija: yhdellä ainoalla taidolla harvoin pärjää. Oman ammattitaidon lisäksi on hyvä osata talouden ja taloushallinnan perusteita, markkinointia, hieman koodausta, perehtyä muutamaan erikoisohjelmistoon, omata diplomaattisia taitoja, ajanhallintaa ja psykologian perusteita.

8. Verkostomarkkinointi – nopea lisäansio

Verkostomarkkinointi – työtä siinä missä muutkin. Hyvän tulon saamiseksi töitä pitää tehdä ne samat 8h päivässä.  Olen nähnyt omilla silmilläni menestystä verkostomarkkinoinnissa, mutta väitän, että siihen meni vuosia 16 h/pv työtä. 

9. Some-vaikuttajaksi yhdessä yössä

Vaikuttaja on markkinoinnin moniosaamisen mestari. Siihen ei ole vielä koulutusta, mutta uskon, että tulevaisuudessa voisi olla. Sellaiset 3-4 vuotta, 160-230 op 😁.

10. Omien digitaalisten tuotteiden myynti on helppo raha

Ennen kuin joku jaksaa ostaa sen teoksen, kirjoittajan pitää itse kerätä kokemusta, tietoja ja taitoja, jonka jakamisesta joku on valmis maksamaan. 

Myyttejä diginomadien töistä.

Tässä vasta on haastetta ja seuraavassa postauksessa kerron, miten kukin niitä pystyy selättämään.

Myyttejä diginomadien töistä.

Kuvitus: Happy Color®

5 vastausta artikkeliin “Myyttejä diginomadien töistä

  1. Hyviä pointteja! Suurin osa mainittuja töitä hehkuttavista on sellaisia, jotka myyvät kursseja näistä aiheista.
    Itse sanoisin, että jokaisen nomadin kannattaa keskittyä omaan asiantuntijuuteensa ja tienata sillä. Nomadius kannattaa myös erottaa siitä työstä ja ajatella työuraa riippumattomana siitä asuuko ok-talossa suomalaisella pikkupaikkakunnalla vai työskenteleekö balilaisessa riippumatossa.
    Näin bloggaavana nomadina sanoisin myös, että blogi on käyntikortti ja markkinointiväline, eikä itsessään se tuottava työ.

    1. Se on juuri näin.
      Ehkä parempi kokonaan erottaa diginomadius ja paikasta riippumaton työskennelytapa. Harvasta on oikeaksi diginomadiksi, joka on valmis riippua löysässä hirressä vuosikausia, koska lainsäädäntö ei tunne diginomadi-käsitettä. Mutta etätyön mahdollisuuksista hyötyy joka osapuoli sekä luonto ja hermot.

  2. Kiinnostava kirjoitus aiheesta. Kiitos siitä.
    Erityisesti pidin kuvistasi – iloa ja väriä – niitä oli ilo tutkailla

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.