Kritiikkiä vai haukkuja.
Tänään jäin jälleen kerran pohtimaan, missä kulkee raja terveen kritiikin ja haukkujen välillä. Ei, en itse saanut kritiikkiä, vaan joudun antamaan kritiikkiä päivittäin. Opettajan työn se nurja puoli.
Kritisoimisessa on myös monia muita dilemmoja kuin annetaan tai ei anneta. Miten, miksi, kuka ja mitä varten – kaikki ovat yhtä tärkeitä kysymyksiä.
Sekä kritiikin antaminen että saaminen on vaikeaa. Huomattavasti vaikeampaa kuin kehujen, vaikka on se toisinpäinkin joskus. On olemassa myös tapauksia, joissa ei helposti pysty arvioimaan, oliko tapauksessa huonosti toimitettu, mutta ansaittu kritiikki, tai vain perättömiä haukkuja, kuten saajasta tuntuu.
Dilemma 1.
Miten kritisoin siten, että oppilas tulee tunnille takaisin?
Se ei nyt ole kovin helppoa, koska täkäläiset opiskelijat eivät ole tottuneet kritiikkiin. Rakentavaan sellaiseen. Haukkuihin kyllä. Minulla on sellainen käsitys, että kritisoida pitää aina rakentavasti, koska päämääränä on, että oppilaalle tulee pakottava tarve tehdä asioita paremmin, eikä niin, että hänellä on paha olo koko viikon jälkeenpäin.
Tätä jaloa taitoa opetettiin meille HAMKissa opettajan koulutuksessa. Harjoituksissa kaikki sujui hyvin, oikeassa elämässä – ei ihan. On asioita, joissa pitää ensin asettaa parametrit kritiikille, ennen kuin toinen osapuoli osaa edes ymmärtää, mistä häntä kritisoidaan.
Esimerkiksi minua täällä kismitti myöhästelyt. Oppilaat ilmestyivät tunneille kuka milloinkin, joskus tunnin myöhässä (se on täällä yhtä normaalia kuin Espanjassa ja Portugalissa), joten heistä piti ensin tehdä opetuskelpoisia, koska suomen kieltä ei voi opettaa ihmisille, jotka myöhästelevät. Eikö niin, suomalaiset?
Jos joku ei enää muista, myöhästyminen ei ole suurin ongelma opettajalle vaan luokkakavereille, koska mattimyöhäinen häiritsee oppimisprosessia enemmän kuin opetusprosessia. Ryhmän dynamiikka kärsii, koska yksi missasi osan tuntia ja hänelle pitää selostaa kaikki alusta asti.
Tämän ongelman olemme ryhmänä ratkaisseet. Tämä on tosin jo toinen suomen kielen ryhmä. Ensimmäinen on lentänyt tänään Suomeen. Tämän toisen ryhmän oppilaat tähtäävät syksyn vaihtoon.
Nyt on päästy siihen, että ryhmäni istuu kirjat auki puoli tuntia ennen tunnin alkua. Yleensä he keskustelevat innoissaan suomen kielen koukeroista. Suomen kieli on muuten vaikeammasta päästä, aikamoinen pähkinä purtavaksi.
Dilemma 2.
Toinen suuri kysymys on, kenellä on oikeus olla kriittinen.
Olen taas törmännyt Facebookissa keskusteluun, jossa ulkosuomalaisilta oli evätty oikeus kritisoida entistä kotimaataan. Toisessa keskustelussa evätään oikeus kritisoida myös uutta kotimaata (tämä keskustelu oli käyty Jennan Täytyykö maassa elää maan tavalla? postauksen ympärillä).
Myös uussuomalaisilta evätään oikeus olla kriittisiä suomalaisen yhteiskunnan ongelmia kohtaan. Tähän haravaan olen itsekin astunut. Yleensä jos avaan suuni, niin saan kuulla muutaman mukavan sanan omasta etnisestä alkuperästäni. Joten olen toki oppinut laittamaan turpani kiinni ajoissa. Riippuu tietysti siitä, kuka kysyy.
Voiko olla niin, että maailmankansalaisten kritiikkiä kannattaakin kuunnella, koska pitkään ulkomailla asuneet näkevät tilanteen eri tavalla, mitä kotimaasta sisältäpäin. Monesti hieman perspektiiviä olisi hyväksi.
Ongelmana on se, että mikään muutos ei tapahdu silloin, kun kaikki on liian hyvin. Kengän pitää puristaa jostain, että jaksaa hankkia uuden.
Olen asunut tarpeeksi monessa maassa tarpeeksi pitkään tietääkseni, etten ryhdy muuttamaan ympärillä olevaa maailmaa heti ensi kättelyssä. Yllä mainitusta myöhästelystä puheen ollen: Uzbekistanissa sellainen ongelma on, mutta siitä yritetään päästä eroon tietoisesti ja tehokkaasti. Se ei ainakaan johdu siitä, että uzbekit ovat laiskoja tai saamattomia, vaan siitä, että heillä on aina liian monta rautaa tulessa. Ajanhallinnan oppiminen vie aikaa, mutta uskon, että heiltä se onnistuu loppujen lopuksi.
Se on pitkälti sama ongelma, mitä Suomessa: meidän rakkaassa (entisessä tai nykyisessä) kotimaassamme hyvin pitkään oli vallalla suorittamisen kulttuuri ja “ajan itseni piippuun, mutta teen kaikki maailman työt” -asenne, jota vasta nyt yritetään murtaa. Ihmisten hyvinvointi pääsee etusijalle, koska muuten ihmiset loppuvat, eikä ole ketään suorittamassa enää. Elintason kasvukipuja.
Dilemma 3.
Onko olemassa ongelmattomia yhteiskuntia? Saako yhteiskunnallisia ongelmia kritisoida?
En usko. On olemassa avoimia ja sulkeutuneita yhteiskuntia. Avoimessa yhteiskunnassa ongelmiin yritetään löytää ratkaisuja, joko omasta takaa tai naapureiden avulla. Sulkeutuneissa vastaavasti kieriskellään omissa ongelmissa vuosikausia tekemättä mitään. Paljon riippuu toki mentaliteetista, mutta pahin este on yleensä väkivalloin hallitseva johto/johtaja. Ikävä kyllä näitäkin on maailmassa yllin kyllin.
Nyt olen sellaisessa asemassa, jossa minulle maksetaan myös siitä, että etsin ongelmia paikallisten opetusprosessissa ja ehdotan niiden ratkaisua sen mukaan, miten asia olisi ratkaistu Suomessa. En voi sanoa, että tehtävä on helppo, mutta teen parhaani.
Kritiikkiä vai haukkuja.
Referenssit:
Mielenkiintoinen postaus! Antoi itsellekkin pohdittavaa!✿
https://jasukuvaa.blogspot.com/
Hienoa pohdintaa monelta kantilta! Ja, miten mielenkiintoista mahtaa olla työskentely hyvin toisenlaisessa yhteiskunnassa… Tsemppiä työhösi ja rakentavan kritiikin antamiseen =)
Kiitos!
Uzbekistan oli toden teolla avartava kokemus, sekä työn että henkilökohtaisen kehityksen kannalta.
mielenkiintoista pohdintaa! Koulussa kritiikki on tärkeää, koska sen pitäisi auttaa kehittymään eikö niin. Ja toki myös perheessä on ihan aiheellista antaa palautetta kotitöiden työnjaosta jos joku ei meinaa tehdä omaa osuuttaan t. opetellaan tätä 7 ja 5 vuotiaiden kanssa 😀 mutta sitten nuo isommat jopa poliittiset kritiikit alkaa olla jo aika hankalia, jotenkin tuntuu ettei saisi kertoa olevansa erimieltä, jos ei jo heti valmiiksi ole keksinyt vastinetta tai parempaa ratkaisua tai edes ehdotusta toisenlaisesta ratkaisusta siihen kritiikin kohteeseen. Kylläpä nyt pistikin mietteliääksi tämä teksti!
Useasti myös kritiikki sekoitetaan siihen, että voi vapaasti sanoa kenestä tahansa mitä tahansa ilman minkäänlaista vastuuta. Kritiikki on suotavaa, mutta se pitää osata antaa tosiaan rakentavasti.