Vaihteeksi politiikasta

Vaihteeksi politiikasta - Almaty yöllä

Vaihteeksi politiikasta.

Minun piti tänään kirjoittaa inspiraatiosta, mutta kirjoitan sen sijaan politiikasta. 

Kyse on levottomuuksista Kazakstanissa. Vaikka itsestäni tuntuu, etten ole lähelläkään niitä, sain eilen kuulla, että Uzbekistan nostaa turvallisuustasoaan niiden takia. Ketju täällä on ilmeisesti hieman erilainen kuin Suomessa: meidän yliopistossa tämä käsky tarkoittaa sen, että sisääntuloportin vahtien määrää suurennetaan sekä molemmissa asuntoloissa tulee päivystämään yksi ylimääräinen (miespuolinen) vahti ympäri vuorokauden. Vartija on yleensä joku meidän kollegoista. 

Olen saanut myös huolestuneita kyselyitä asiasta sukulaisilta, tutuilta ja tuntemattomilta. Tilanteen tekee monimutkaiseksi se, että peliä kerettiin viedä kansainväliselle areenalle hyvin nopeasti. Alueella ovat nyt järjestystä turvaamassa IVY-maiden joukot, mikä tarkoittaa käytännössä venäläisiä erikoisjoukkoja, joilla on lupa ampua kovilla. 

Uzbekistan odottaa myös pakolaisten tulvaa, joten rajoilla on tehty vastaavia toimenpiteitä. 

Rajojen yli on Keski-Aasiassa suhteellisen vaikea liikkua, näin keskimäärin. Se riippuu paljon maiden välisistä suhteista ja sopimuksista. Liikennettä on kuitenkin varsin paljon, koska kolmessakymmenessä vuodessa väestö ei ole kerennyt erottua omiksi kansoikseen. Erityisesti vuoristoissa ja raja-alueilla ihmiset ovat tottuneet elämään yhtenäisenä kansana huomattavasti ennen Venäjän tuloa ja Neuvostoliiton pystyttämistä alueelle. Nyt monesti sukulaisia on jokaisessa Keski-Aasian maassa, aina Turkista Mongoliaan ja Etelä-Koreaan. 

Mitä kaikkea tilanteeseen vaikuttaa ja mihin se kehittyy, on vaikea sanoa, koska siitä huolimatta, että levottomuudet ovat saaneet paljon kansainvälistä huomiota, vaikuttaen myös Suomen turvallisuus- ja NATO-keskusteluihin, niiden lopputulos huolestuttaa sekä maan sisällä että Kazakstanin rajojen ulkopuolella. 

Ainakin tämän hetken tiedon mukaan netti- ja puhelinyhteydet pätkivät siellä aika tavalla, eikä uzbekistanilaiset aina saa yhteyttä sukulaisiinsa, joten huoli on suuri. 

Referenssit:

Vaihteeksi politiikasta.

3 vastausta artikkeliin “Vaihteeksi politiikasta

  1. Siellähän alkaa uusi vuosi melkoisen ikävissä merkeissä. Toivotaan, jotta tilanne rauhoittuu ja ihmisten on hyvä ja turvallinen olla.

  2. Kiitos tästä. Kazakstanin tilannetta olen huolestuneena seuraillut. Onkohan mahdollista että tämä hiipuisi jotakuinkin pian ja oikeita uudistuksia tultaisiin toteuttamaan, vai alkoikohan tästä nyt monien vuosien kriisi :/ Tuota en tullut edes ajatelleeksi, että naapurimaissa olisi jo valmistauduttu pakolaisiin. Ai jai, kuulostaa että olettavat tilanteen pahentuvan….

    1. Tällä hetkellä on vaikea sanoa, mitä tulee tapahtumaan. Ilmeisesti tilanne on vakavampaa, mitä viralliset tahot antavat ymmärtää. Ainakin uhreja on mielestäni paljon.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.