Hyvää joulua!

Joulupostaus 2021

Joulupostaus.

Joulu, se kaikkein rakastetuin ja raskain juhla koti-Suomessa. Joulusiivousta, jouluruokia, joulukuusi, joulukahvia, joulukattausta, joulustressiä – joulun kultainen aika. 

Ai sitä kamalaa aikaa, kun kaiken työmäärän lisäksi piti vielä siivota jouluksi. Yrittäjän ja kauppiaan on huolehdittava, että asiakkailla on joulu. Joten oma joulu valmisteltiin sitten, jos aikaa riitti. Yleensä se meni siten, että joulun aatonaattona raahattiin kaupasta viikon ruokatarpeet, siivottiin, aloitettiin jouluruokien valmistukset, laitettiin kuusi pystyyn… Niinpä aattona rahkeita riitti syömiseen, ja sitten tuli black out. 

Onneksi tulimme järkiimme jossain vaiheessa. Kaikkea ei yrittäjä voi eikä tarvitse tehdä itse. Joulusiivouksen voi hyvinkin ulkoistaa. Ruoista voi tehdä vain ne, jotka haluaa, ja loput voi hyvinkin hankkia kaupasta. 

Viimeiset pari-kolme vuotta olemme viettäneet kevennettyä joulua etelässä. Pärjäsimme kevyemmällä syömisellä, vähemmällä siivoamisella ja suurella määrällä ulkona olemista. Ehkä tuo runsas ulkoilumahdollisuus saa lanttulaatikonkin tuntumaan kevyemmältä kuin pohjoisessa.

Voi sitä kullanarvoista joulun aikaa, johon ihan kaikilla ei ole varaa. Tänä vuonna minulla olisi varaa jouluun, mutta ei ole joulua. Niinpä niin, kaikkea ei voi saada. Nyt minua todellakin nyppii ne matkustusrajoitukset ja korona, koska muuten meillä olisi ollut yhteinen joulu, mutta nyt karanteenivaatimusten takia matkustaminen ei tule kysymykseenkään. 

Tänä vuonna rankkaa ja syvällistä joulupostausta ei tule, koska mun puolesta sen on kirjoittanut Aidon Ajatuksen Lohkare

Tänä vuonna vietämme etäjoulua, joten nyt se on hyvin muodikasta. Tältä se näytti. Olemme Samarkandissa tutustumassa Uzbekkien kulttuuriin ja historiaan, ja siitä tulee toki oma postaus. Mutta nyt ollaan vapaalla. Edes hetki.

Hyvää joulua 2021
Työporukassa

En tiennyt viimeisen hetkeen asti, mitä teemme juuri jouluaattona, koska uzbekkeilla ei ole tapana suunnitella kovin kauas tulevaisuuteen. Toki, joku joutuu suunnittelemaan työksi, jos virka sen vaatii, mutta muuten eletään hetkessä. 

Hyvää joulua teille!

Joulupostaus.

Referenssit:

3 vastausta artikkeliin “Hyvää joulua!

  1. Me ollaan tämä joulu kotona, mutta ei olla tehty mitään erityisjärjestelyitä normaali viikonloppuun nähden. Otetaan rennosti, katselin Turun joulurauhan julistuksen ja tein sushi aterian vaimolle (kävin kaupan sushi tiskillä;D ). Ei hössötystä, ei perinnerutiineja 🙂
    Hyvää Joulua sinne Uzbekistaniin!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.