Aikuisuuden suurin huijaus – Vapaa tahto.
Minulle teema oli aika kiemurainen. Olen näet elänyt aikana, jolloin aikuisiksi on kasvettu eri vauhtia kuin nyt. Henkisesti, ei fyysisesti. Joten vaaleanpunaiset piilolinssit putosivat silmistäni varsin nopeasti. 14-15 vuoden ikäisenä olin jo huomannut, ettei elämä ole ruusuilla tanssimista, lähinnä risujen ja piikkien päällä, paljain jaloin kaiken lisäksi.
Lapsuudessa usein luulemme, että kun ikää tulee tarpeeksi, niin kaikesta voi päättää itse ja voi tehdä juuri niin kuin itse haluaa. Voi ostaa sen himoitun lelun ja olla ulkona niin kauan kuin haluaa. Paksua p:tä.
Vapauden mukana tulee vastuu omista tekemisistä. Myös omien jälkeläisten tekemisistä. Pomona alaisten tekemisistä. Ihmisenä tunnemme myötähäpeää, vaikka asia ei kuulu meille.
Ensimmäinen suuri kolaus on opiskelupaikan valinta. Minne hakea? Mihin pisteitä riittää? Mihin itse haluan? Miten sen himoitun ammatin kanssa pärjää elämässä? Olkoon, että aina voi vaihtaa, mutta silti se on ensimmäinen hetki, jolloin toden teolla pitää ottaa ohjat omiin käsiin. Onneksi silloin on vielä keneltä kysyä: vanhemmat ja ammatilliset ohjaajat ovat valmiina auttamaan ja neuvomaan.
Ihmissuhteissa toisten neuvoja on turhauttavaa kuulla. Vaikka ehkä joskus kannattaisi. Kukaan muu ei tiedä paremmin kuin minä itse, miten omaa elämääni kuuluu elää. Tässä kohdassa on astuttu monen haravan päälle. Nimimerkilläkin on kivuliaita kokemuksia vaikka muille jakaa. Kokemattomuus ja näennäinen vapaus tekevät tepposiaan.
Lisätään päälle vielä kasvatuksellisia ja yhteiskunnallisia rajoitteita: mitä muut tästä ajattelevat? Silloin, kun luulee olevansa vapaa, käy ilmi, että oma pää on täynnä ennakkoluuloja, ennakkoasenteita, pelkoja ja rajoitteita. Niiden mörköjen kanssa taistellessa menee puolet aikuisikää. Vasta elämän paremmalla puoliskolla yhteiskunnan paine alkaa helpottamaan.
Silloin, kun toisten mielipide ei enää kiinnosta, alkaa painaa ikää ja laiskuus. Kaavoihin kangistuminen. Nyt lasikatto on jo itsensä rakentama. Taivas on ihanan sininen, mutta täällä maassa on vain niin mukavaa ja lämmintä.
Ikä on myös yksi harha. Mitä on sopivaa tehdä missäkin iässä. Kanssaihmisten tuomitseva katse on nyt suurin rajoite. Jos sen jättää pois laskuista, niin ikääntymisestä on tässä asiassa paljon hyötyä.
Silti täysin vapaasti itseään toteuttamaan lähtee varsin pieni määrä ihmisiä. Emme ole omassa tahdossamme täysin vapaita, vaikka suurin osa kahleista ovat päämme sisällä. Ehkä se silti on tarpeellista, jos meinaa elää yhteiskunnan jäsenenä.
Aaro Hellaakosken sanoin:
Aikuisuuden suurin huijaus – Vapaa tahto.
Tämä postaus on osa Keltanokka Bloggaajien yhteispostausta aiheesta Aikuisuuden suurin huijaus. Muut yhteistyöpostaukset löytyvät täällä:
Aikuisuuden suurin huijaus – Tuli vaan mieleen
Aikuisuuden suurin huijaus – Vapaa tahto.
Referenssit:
Kuvitus: Happy Color®
Mitä muut tästä ajattelevat on kyllä iso rajoittava ja täysin turha tekijä monien meistä elämässä. Samoin ikä ja tunne siitä, että on liian vanha sille ja tälle. Ikään kuin sääntöjä ei olisi jo tarpeeksi ilman, että niitä luodaan koko ajan lisää niin itselleen kuin muillekin:(
Meillä on täysi valtaa hajottaa sen lasikaton, mutta kuinka paljon sattuu päähän sen jälkeen, on eri asia 🤔.
Tietyllä tavalla vapaus olisi käsissämme, mutta teemme päätöksiä pakotettuna sekä vapaasta tahdota mitkä sitä rajaavat kuten vastuu lapsista jos niitä hankkii tai pakotettuna työpaikka jos haluaa olla osa yhteiskuntaa. Oikeaa vapautta taitaakin harrastaa ne jotka elävät kädestä suuhun keräilemällä ja asuen teltassa ;o
Lapsena meillä on kovin pieni maailma ja muutamat aikuiset rajaavat vapauttamme. Luulemme, jotta niiden rajoitteiden alta kun pääsemme niin olemme vapaat. Lennämme kuin taivaan linnut. Näin haaveilemme vain huomataksemme, että rajoitteita tulikin vanhempien väistyttyä vastuiden mukana ripakopallinen lisää.
Siispä umpihankeen😊