1000 tuntia sisällä.
Itse asiassa se lähentelee 13 000 tuntia.
Nyt on eletty puolitoista vuotta enemmän tai vähemmän tiukkoja rajoituksia. Käytännöt vaihtelevat maittain ja alueittain. Säädökset, muodollisuudet, maskit, lomakkeet, appsit – joka tapauksessa tuttu ja turvallinen, helposti lähestyttävissä oleva maailmamme on mennyttä. On pakko tottua uuteen ja siirtyä elämässä eteenpäin.
Miten rajoitusten kanssa tulee toimeen?
Edellisvuoden lopussa olen tarttunut #1000 tuntia ulkona haasteeseen, jonka oli tarkoitus startata vuonna 2020 ja jatkua voitollisesti siitä eteenpäin. Olin tosi innoissani, koska silloin juuri muutimme aurinkoiseen Algarveen. Ilmat ja maisemat olivat suotuisia ulkoiluharrastuksen ylläpitämiseksi.
Alku sujui varsin hyvin: lämpöä oli liki 20 astetta, käytössämme oli hieno kattoterassi ja satoi säännöllisesti kerran kuussa.
Ehdin kirjoittaa pari postaustakin asiasta. Onni loppui lyhyeen maaliskuun 16.päivänä, surkuhupaisana vuonna 2020.
Siitä alkoi uusi haaste: mitä voi tehdä sisällä 8760 tuntia vuodessa. Näin suunnilleen.
Koska meille seuraa pitivät muutkin kerrostalojen asukkaat, eivätkä pelkät porot, ulos pääsemiseksi piti keksiä painava syy. Kaksi ja puoli kuukautta totaalista sulautumista sohvaan oli hyvin vaikeaa kestää. Jep, kattoterassi. Omistaja päätti aloittaa siellä rempan pari päivää lockdownin alkamisen jälkeen. Katto oli kyllä vuotanut edellisestä marraskuusta alkaen. Joten meidän ikkunoiden edessä ramppasi tuntemattomia remonttiäijiä pitkin päivää.
Mitä silloin voi tehdä sisällä?
- Shakkipeli – oli pelattu niin paljon, että pelilauta oli syttyä tuleen.
- Muut lautapelit – pelattu reikiin asti.
- Televisio. Suurimmaksi osaksi portugaliksi, joka ei jostain syystä auennut heti.
- Tietokonepeli – ihme, ettei näytöllä ole reikiä vielä ja näppis on ehjä. Kannatti ostaa tuo kallis pelikoneeksi soveltuva läppäri-.
- Kirjat. Kaikki on luettu useaan otteeseen eikä uusia saa, koska kirjasto on kiinni.
- Kaikki on pesty ja siivottu.
- Blogi päivitetty, paitsi inspiraatio on kateissa, koska mitään ei tapahdu päivästä toiseen.
- Välillä oli voinut livistää kävelemään metsään vakavasti näyttäen siltä, että on menossa kauppaan tai apteekkiin. Metsässä oli yllättävän monia muitakin kauppaan menijöitä.
Päreet paloivat kattoremontin, kylmyyden ja vuotavan katon kanssa ja muutimme toiseen asuntoon.
Asunnossa oli oma pieni takapiha, jonka tuunasimme toimistoksi. Kun uimaan ei päässyt, ei mereen eikä uima-altaalle (kaikki kiinni), niin se oli ainoa konsti olla ulkona.
Jos olisin laskenut pihatunteja haasteen hyväksi, olisin varmaan voittaja. Pihalla oli pidetty palavereita, oppitunteja, etäkoulua, huollettu pyykkiä ja kokattu. Nukkumaan mentiin sentään sisälle.
Tässä asunnossa oli edes lämmin eikä vettä satanut sisälle asti. Muuten tietysti tylsää. Samat pelit samassa seurassa, samat kaupassakäynnit (ruokatoimituksiin olisi ollut parin viikon jono). Kaiken tarvittavan joutui muutenkin tilaamaan netistä, halusi sitä vai ei. Onneksi useimmiten oikea tavara löytyi.
Koronaa pakoon
Niin tai näin tuli päähänpisto muuttaa Maltalle. Siitä vain pakattiin tavarat, osa lähetettiin rekkakyydillä Maltalle ja loput kamppeet nostettiin autoon ja lähdettiin ajamaan. Tosin se oli hiukan enemmän laskelmoinnin tulos. Portugalin koronatilanne näytti kääntyvän tosi huonoon suuntaan. Malta sattuu olemaan Euroopan ainoa paikka, jota voi sanoa englanninkieliseksi Ison Britannian ja Irlannin lisäksi. Joten 1+1 oli Malta.
Ensimmäisenä saarena oli Gozo juuri sen takia, ettei siellä kovin paljoa vilskettä ollut. Näin pandemian aikana saari oli entistäkin hiljaisempi. Vain Victoriassa oli kuhinaa, muualla sai seurustella enimmäkseen kissojen kanssa.
Se oli hyvä paikka viettää vuosi mahdollisimman vähin kontaktein ulkomaailmaan. Jään kaipaamaan saaren vehreyttä ja meren ääressä kulkevia polkuja.
Kohdalle osui vielä yksi lockdown, jokseenkin yhtä täydellinen kuin Algarvessa. Ruokakauppaan, apteekkiin ja lääkäriin sai mennä. Mihinkään muualle – ei. Tosin se ei estänyt meitä ulkoilemasta rantapoluilla, joita riitti kilometreittäin. Onneksi lockdownia kesti vain kuukausi, sen jälkeen pääsi liikkumaan aika vapaasti.
Maltalle netistä ei noin vaan tilata. Jos maan sisällä jotain tavaraa ei ole, sitä ei todennäköisesti toimiteta sinne lainkaan. Paikallisilla on monimutkainen systeemi, miten ne tilata vaatteita, asusteita ja kosmetiikkaa kolmannen osapuolen kautta, joka toimittaa sitten paketteja Maltan puolelle.
Toisaalta suurin osa roinaa sai paikan päältä.
Gozolla pääsi liikkumaan vapaasti kunhan käytti maskia. Joskus tunnollisuus oli hieman yliampuvaa: patikkapoluilla piti olla maski, erityisesti jos joku tulee vastaan. Todellisuudessa se reviittin naamalle kohteliaisuudesta vastaantulijoita kohtaan. Kaduilla kyllä poliisi huomautti asiasta välittömästi.
Rannat eivät olleet kiinni yhden sulkukauden jälkeen.
Sisällä ei sitten tarvinnut kuin nukkua ja viettää päivän kuumimmat tunnit. Oli siellä yleinen takapihakin.
Onneksi niin, muuten olisin tullut hulluksi. Olisimme me kaikki. Puolitoista vuotta tiukkoja rajoituksia on hyvin pitkä aika. Algarven kaduilla kiersi mielenterveysauto, joka tarjosi keskusteluapua tarvitseville.
En tiedä, miten olisin kestänyt niitä sulkutiloja jossain kerrostalossa, jonka ikkunoista olisi auennut harmaa ja sateinen maisema.
Muutenkin…
- Kaikki synttärit oli vietetty kotona netin välityksellä.
- Urheilla piti kotona hölkkäämistä lukuun ottamatta, koska kaikki leikkipaikat ja urheilupuistot olivat kiinni. Onneksi naapureita ei häirinnyt jalkapallo-ottelut yläkerrassa sekä lääniä oli kolme kertaa enemmän kuin edellisessä kämpässä.
- Oli ne lautapelitkin käytössä edelleen.
Sopeutuminen ja evoluutio
Viime kesä sujui jo mallikkaasti edelliseen verrattuna. Tuskin olisin voittaja nyt, mutta ei tuntunut siltä kuin olisimme ghetossa.
Yhteenvetona tästä oudosta koronavuodesta, joka uhkaa muuttua koronavuosiksi, voin sanoa, että kotonakin voi viihtyä, mutta en sentään 24/7 vuoden päivät putkeen.
Asiaa helpottaa:
- Videopuhelu kaverille.
- Uusi harrastus, kuten kutominen tai origami. Uusia ideoita voi hakea netistä.
- Jos uutiset eivät ilahduta eikä Netflix näy, voi seurata blogeja. Sieltä ne uusien harrastusten ideat löytyy helpoiten.
- Tai voi aloittaa kirjoittamisen itse. Pääsee jäsentämään omia ajatuksia. Blogi on sillä tavalla hyvä alusta, että sen voi jakaa kavereille luettavaksi. Tai voi jättää jakamatta; päiväkirjoja voi myös suojata salasanoilla, jos haluaa pitää sen privaattina.
- Blogiin voi myös kuvata, jos kirjoittaminen ei kiinnosta. Kuvata voi oman sisustuksen, kokkaamisen, siivoamisen, kutomisen… lisäksi vaikkapa kukkakimppuja kaupasta tai matkan varrelta. Tai omista ruukuista.
- Ruukuissa voi kasvattaa sekä sisäkasveja että yrttejä. Kuvista tulee aina hienoja, jos luonto on mukana, vaikka näin pienimuotoisena.
- Bloggaamiseen voi syntyä intohimo, siitä voi kehittyä rakas harrastus tai toimiva yritys. Kaikki on nähty.
Itseilmaisu ja sisäharrastukset ovat mielenterveyden kannalta erittäin tärkeitä. Silloin, kun seinät alkavat kaatua päälle, on edes joku henkireikä. Minulle se oli kirjoittaminen. Lapsi sitten pelasi kaikki liikenevän ajan tietokonepelejä, koska silloin pääsi puhumaan kavereiden kanssa. Ihan oikeasti on koko ajan puhelimessa/videossa muiden lasten kanssa. En aina iljennyt katkaista heidän peliputkeaan, vaikka siihen usein meni monta tuntia päivässä. Lasten kannalta rajoitusten aika on vielä haasteellisempi. Joten on pakko keksiä keinoja, miten pääsee jo eteenpäin.
Mukavia ulkoilukelejä teille!
1000 tuntia sisällä
Referenssit:
- #1000tuntiaulkona – Mahdotonko? – 1000 tuntia ulkona haaste
- 1000 tuntia ulkona Archives
- Bloggaajan tie – Päivän Inspiraatiokuva
- Meri – Päivän inspiraatiokuva
- Välimerellisiä oppeja suomalaisille
- Laiskan perheenäidin parhaat aurinkovoiteet
- Ilmainen kuntoiluohjelma! – Aito ajatus
- #1000tuntiaulkona – onnistutko ulkoilemaan 1000 tuntia?
- In Via: Inspiration – 1 of 1000 Hours Outdoor – 1000 tuntia ulkona
- Etelän Syksy
- Uusi koti Gozolla
- K-sukupolvi
- Kuvakulma ratkaisee
- Kotiopetuksen hyviä, huonoja ja yllättäviä puolia
- Kotitoimisto
1000 tuntia sisällä.
Jos korona on jotain meille opettanut niin se on varmaan oman vapauden ja liikkumisen arvostaminen. Suomessa ei missään vaiheessa ole ollut ulkonaliikkumiskieltoja tai rajattu vaikka henkilöiden kaupassa käynnin määrää kerrallaan. Uudenmaan sulkeminen muutamaksi viikoksi oli ainoa isompi toimenpide eikä sekään omaa elämääni haitannut millään tavalla.
Ehkä rajoituksia olisi voinut ollakin kun jossain vaiheessa tuntui siltä, että osa kansasta vähää välitti maskisuosituksesta, kontaktien vähentämisestä ja etäisyyksistä. Pandemia-aika on myös nostanut ilmoille melkoinen ”minä minä minä” -kulttuurin, joka on huolestuttava ilmiö kun olemme kuitenkin loppupeleissä yhteiskunta, jonka tulee puhaltaa yhteen hiileen kuten oma presidenttimme kehotti keväällä 2020.
Varmasti nämä sinun kuvaamasi asiat olivat Suomessakin konkretisoituneet jos olisi tullut laajempia liikkumisrajoituksia. Ihmiset ovat myös löytäneet uudelleen luonnon ja liikkuminen luontopoluilla on lisääntynyt. Myös etätyöstä itselläni on pelkkää positiivista sanottavaa.
Eihän tätä korona-aikaa kestävä ikuisuuksiin ja uskon, että olemme ihmisinä nyt jalostuneet tässä myllytyksessä. Toivotaan, että ne opitut asiat myös säilyvät meidän mielessä jatkossakin.
Se on totta, jotenkin tuntuu, ettei kaikille mennyt perille se, että olemme kuitenkin samassa veneessä. Jokainen soutaa eri suuntaan, ja joku on kokonaan lakossa.
Toivottavasti tilanne korjaantuu, paisti edelleen tarvitsemme jokaisen panoksen, eikä ”minua se ei koske”-asennetta.
Etätyö on ehdottomasti asia, joka on enemmän kuin tervetullut jäämään. Se on positiivinen asia myös ekologian takia.
kyllä välillä meinasi pää hajota kotona olemiseen pahimpina aikoina 😀
Meidän perheen elämässä ei rajoituksista ole ollut tietoakaan. Vaikka poika joutui käymään koulua kodista käsin, minä ja mieheni olimme töissä koko ajan. Itse jouduin jalkautumaan, vaikka mieluiten olisin ollut kotona poikani kanssa.
Hyvin kirjoitettu postaus, mielenkiinto säilyi ja asia eteni! Sais jo tää korona loppua…