On aika vaihtaa maisemaa.
Kellertyneet koivut ja peltomaisemat uinailevat tien varrella. Aurinkoinen taivas harmaantuu ja kirkastuu vuoron perään.
Elämäni jääkautta kesti kaksi kuukautta. Ilmat eivät pohjoisessa suosineet tänä kesänä, joka oli muuttunut heti heinäkuun lopussa suunnilleen yhtä kylmäksi kun välillä joulun alla.
Tosin moni tärkeä kohtaaminen on käynyt todeksi näinä päivinä.
Hullua aikaa: aikaisemmin small talkia käytiin säästä, nyt koronasta. Joko olet ottanut myrkkypiikin? maskilla vai ilman?
Varastourakka on valmis ja Tallinna jää taakse tältä erää.
Tästä postauksesta tulee sotkuinen, koska en ole kirjoittanut mitään moneen päivään, ajatukseni ovat solmussa ja olen kirjoittamassa tätä bussissa Riikaan. Miksi Riikaan, jos olen lentämässä Maltalle? Vastaus on siellä jossakin tämän postauksen uumenissa.
Lopussa on myös korona-ajan matkustajan check-list.
Matkustamisesta on tehty niin rasittavaa, ettei lomaileminen tule ihan heti mieleen. Korona-keskitysleiristä vapaaksi pääseminen vie aikaa ja vaatii vaivannäköä. Olen täyttänyt kolme eri lomaketta, joista yksi oli turha, koska en ole tulossa tummanpunaisen alueen maasta. Aikaa niihin tuhraantui pari tuntia. Minua huvitti lähinnä se, että vaikka kyse on samasta asiasta ja jopa samasta Euroopan-laajuisesta järjestelmästä, lomakkeen kysymykset sekä täyttökäytännöt eroavat selvästi maasta toiseen.
Maltan lomakkeessa kysyttiin kaikkea kengännumerosta alkaen. Se on vaatinut käyttäjätunnuksen luomista ja sisäänkirjautumista. Huomasin, että systeemillä on sama tietokanta, koska yritin käyttää käyttäjätunnukseen samaa sähköpostia, jonka käytin jo Latvian lomakkeeseen. Se ei tietysti käynyt, koska silloin mitään tunnuksen luomista ei vaadittu. Latvian lomake oli lasten leikkiä Maltaan verrattuna ja sen täyttämiseen meni pari minuuttia (minulla on rokotustodistus olemassa).
Maltan lomakkeeseen meni loppuaika, pari kertaa huti. Ottaen huomioon, että minulla on Maltalla saatu rokote, josta on tietysti todistus olemassa.
Kun korona on ohi (varmaan pitää käyttää kuitenkin “jos”-ilmaisua), vapaa ja rajoittamaton liikkuminen tulee tuntumaan ihmeelliseltä. Olen matkustamassa yksin ensimmäisen kerran vuosiin (vuosikymmeniin?). Olen myös lentämässä ensimmäistä kertaa vuoden 2016 jälkeen.
En yleensä haikaile vanhojen aikojen perään, mutta nyt minulla on ikävä sitä aikaa, kun lentokoneeseen on pienellä kentällä voinut kävellä suoraan varttia ennen lähtöä. Metallinpaljastin oli ainoa turvaväline, ei tarvinnut miettiä, minkä kokoisen hammastahnatuubin saa ottaa matkustamoon, vettä sai raahata mukaan niin paljon kuin sielu sietää, eikä tarvitse ostaa sitä kullan hinnalla lentokoneesta.
Nyt sen lisäksi, että edellispäivänä minulla meni pari tuntia lomakkeiden täyttämiseen, kentällä pitää olla 2.5 h ennen lähtöä, että kaikki ne lomakkeet ehtii esittää.
Nevermind. Nyt ollaan menossa Riikaan.
Tallinnasta on puhuttu sitä ja tätä koronapassin käytöstä, mutta kokemukseni perusteella ilman sitä läpyskää Viroon ei kannata tulla: koronapassia kysytään hyvin tunnollisesti. Tänäänkin bussiaseman kahvilan työntekijä kieltäytyi myymästä asiakkaalle ruokaa paikan päällä nautittavaksi, koska hänellä ei ollut koronapassia. Mukaan sapuskaa sai kyllä ostaa, nälkään kukaan ei kuole sen takia.
Asiakas oli tietysti raivoissaan.
Matkustamisesta puheen ollen, minä olen sitä mieltä, ettei ekologista tilannetta pidä parantaa matkailun kieltämisellä, rajoitusten voimin mitään uutta ja positiivista ei rakenneta. Varat pitää ohjata tutkimukseen ja uuden luomiseen. Kun periaate on olemassa, niin innovaatiot, kuten sähköiset lentokoneet ja muut edistyneen teknologian annit on helpompaa ottaa käyttöön. Pakottamalla ja kieltämällä hyvää ei tule.
Tämä on muuten juuri niin, kuin Tanja mainitsi postauksessaan: maata pitkin matkustaessa päästöjä voi tulla yhtä paljon kuin lentämällä. Pitkä yksityisen kulkema automatka tuottaa varmaan enemmän päästöjä kuin parin matkustajan lennot.
Lentokoneen päästöistä vain osa on matkustajien kuljettamisella aiheutettua. Suurin osa koneista kuljettaa myös posteja ja rahteja. Rahtiliikenne on aika mittava saastuttaja, jota kukaan koskaan ei mainitse. Toki Aliexpressistä kannattaa jättää tilaamatta, mutta tosi on, että olemme rahtiliikenteestä riippuvaisia ainakin täällä Euroopassa. Oma tuotantoa ei ole riittävästi omiin tarpeisiinkaan. Vaikka jättäisimme uudet telkkarit ja älypuhelimet ostamatta, niin täällä päin edes maatalous ei vedä riittävän hyvin. Suomessa tai Virossa, joissa olen tilannetta seurannut jonkin verran ja joissa kesäkausi on täysin arvaamaton, oma maataloustuotanto voi olla riittämätön turvaamaan jokapäiväinen leipämme. Viljelyksille voi olla liian kuuma, liian kylmä, liian kuiva, liian märkä…
Riika tuntuu suuremmalta kuin Tallinna. En tiedä miksi. Väkeä täällä ei ole kuin 700K, joten samaa kokoluokka pitää olla.
Bussi 22 yhdistää suoraan rautatieaseman, linja-autoaseman ja lentokentän.Kaikki se kahden euron edestä. Kätevää. Bussit kulkevat aika paljon ratikkakiskojen päällä, joten se on monin paikoin nopeampi kuin taksi. Kämppäni sijaitsi bussireitin varrella, puolivälissä matkalla lentokentälle.
Bolt, Wolt, TaxiGo ja mitä lienee appsit ovat käytössä melkein koko Baltiassa. Sekin on kätevää.
12 tuntia maskissa oli kyllä kidutusta. Naamani on ruvella. Olen lähtenyt aamukahdeksalta Tallinnaan, hoidin varaston avaimet pois päiväjärjestyksestä ja lähdin Riikaan ensimmäisellä mahdollisella kyydillä. Klo 19 pääsin Rimiin Spicessa.
Riian kämppä oli sisustettu hyvin Itä-Eurooppalaisittain. Ei ollut mitään luksusta, mutta kaikki tarvittava siellä oli, mm. hammastahnaa, shampoota ja suihkusaippuaa, ketsuppia, voita, öljyä, näin tavallisen varustetason lisäksi. Tämä uuni on onneksi hauska yksityiskohta, eikä ainoa lämmitysmuoto. Talo oli ulkona päin aika räjähtäneessä kunnossa, vaikka itse kämppä oli joskus remontoitu. Riiassa on muutenkin paljon purkukuntoista rakennuskantaa vieläkin.
MatkaIlijan korona check-list
- Koronapassi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. EU Covid travel pass, digital travel pass, covid pass, traveller pass, flight permit, traveller green pass – kysymys oli silti samasta asiasta.
- Matkustusrajoitukset. Niitä pitää tarkistaa moneen otteeseen, EU:ssa yleisesti sekä maakohtaisesti minuutin tarkkuudella. Esim. Maltalle pääsee/ei pääse jostain maista pp.kk.vvvv klo 23.59 ennen tai jälkeen. Jotkut paikat aukee, toiset menee kiinni. Millainen soppa syntyy, jos rajan yli yrittää minuutti deadlinen jälkeen. Ilman muuta, matkat pitää suunnitella niin, että aikaa on tarpeeksi. Paitsi…
- Pitää olla silti Plan B. Suunnitelmat eivät pidä paikkaansa turhan usein tätä nykyään, joten aina pitää olla Pian B. Lentoja peruuntuu, viivästyy, vaatimukset ja säännöt muuttuvat niin tiheästi ja arvaamattomasti, ettei niiden perässä pysy.
- Tarkista rajat. Pahinta on se, että EU:n rajat kulkevat nyt eri paikoissa, mitä vielä vuosi takaperin.
- Ensin Brexit. Brexit + Korona = Älä koske – räjähdysherkkä! Monet UK:n kautta kulkevat lennot ovat nyt poissa vaihtoehdoista, koska britit eivät hyväksy EU:n rokotteita.
- Ei vielä EU:maat, joihin aikaisemmin pääsi tuosta vain, sisältäen Serbian, Turkin, Ukrainan. Maat, joihin ei tarvinnut viisumia, ovat EU:n ulkopuolella, ja nyt sieltä tullessa voi joutua esittämään pcr-testin, vaikka on rokotettu. Välillä se koskee myös transiitti-matkustajia.
- Suorin reitti ei ole aina se paras. Sekin on nyt tarkistettava, missä kone tekee välilaskun, koska juuri se maa voi olla väärässä listassa, joten pääset viettämään mukavat pari viikkoa suljetussa hotellihuoneessa, omalla kustannuksella. Malta veloittaa 100 euroa per yö, ja siihen sisältyy vain aamiainen.
- Tarkista tiedonlähteen nettiosoite ja päivämäärä. Englanniksi etsiessä esille hyppää paljon toisen käden tietoa, koska kohdemaan pääsivusto on harvoin kirjoitettu englanniksi. Tieto kannattaa kalastaa vain kohdemaan virallisilla sivulla. Suurin osa niistä näyttää tältä: https://covid19.gov.*maa*/en
- Tarkista, milloin pitää olla kentällä/asemalla. Lentokentällä tai rautatie/bussiasemalla on oltava huomattavasti aikaisemmin kuin mitä ollaan tottuneet. Hyvä lentoyhtiö lähettää tiedotteen kaikista vaatimuksista ja uudistuksista, mutta ei aina. Varaudu yllätyksiin silti.
Meidän oma korona-tarina oli vain yksi monesta. Tuttavaperhe oli muuttamassa toiseen maahan, joten heidän oli otettava lemmikit mukaan. Loppujen lopuksi mikään lentoyhtiö ei pystynyt vahvistamaan sitä, että karvakorvat pääsevät lennoille tietyllä ajankohdalla. Perhe käytti Plan Betaa: isovanhemmat tulivat hakemaan lapset muuton ajaksi toiseen maahan, perheenisä lähti ajamaan lemmikit perille, perheenäiti jäi viimeistelemään muuttokuorman ja lensi perässä. Säätämistä riitti.
Sen takia minäkin valitsin reittini Riian kautta, koska lähes kaikki Tallinnan kautta menevät reitit laskeutuvat jossain briteissä.
On aika vaihtaa maisemaa.
Referenssit:
- Agia Napa lähinnä – koronana Kyproksella
- 5 vinkkiä miten lentää ekologisemmin
- Liikkumiseni päästöt 2020
- Projekti: Varastontyhjennys
- Ensimmäinen korona-kolhu
- covid19 oficiālā valsts mājaslapa | covid19 Latvija
- Health Gov.MT
- European Centre for Disease Prevention and Control
- Laipni lūdzam, ceļotāj! Vairāk informācijas Covid19.gov.lv
- EU dPLF
- Travelling to Malta Amid COVID-19: Rules & Restrictions Explained – SchengenVisaInfo.com
Hyvä postaus ja tärkeitä huomioita! Malta on kyllä yksi tiukimmista ja just nuo nopeat muutokset aiheuttavat säätämistä. Silloin kaksi viikkoa sitten kun Maltalle mentiin, jätettiin hotellin varaaminenkin edelliseen päivään, ettei olisi jäänyt rahat sisään jos Serbia olisikin palautettu punaiselle listalle.
Eilen tultiin Montenegrosta ja tällä kerralla rokotustodistustamme ei edes tarkistettu Belgradin päässä eli ilmeisesti tieto siitä on nyt kirjattu passitietojemme yhteyteen.
Mutta sen verran on säätämistä, että näiden neljän kahden kk aikana tekemämme reissun jälkeen harrastetaan lähikuukaudet taas vain kotimaanmatkailua. Onneksi Serbiassa riittää vielä paljon näkemättömiä kohteita.
Niin ja hei kiitos taas linkkauksista! ❤️
Mielenkiintoinen postqus, koska en itse aiheeseen ole lainkaan perehtynyt. Kaksi rokotetta on mutten todennäköisesti ihan heti Suomen rajojen ulkopuolelle ole suuntaamassa 😀
Eikä, kysytty oikeasti kengän numeroakin tyyliin – jo on tarkkaa hah! 😀 Vaikka ymmärtäähän sen varovaisuuden kyllä.
Hei kiitos tuosta matkustajan check listasta. Olen tosi paljon miettinyt, että matkustaminen tuntuu jotenkin nyt kauhean vaikealta ja olen juuri näitä asioita pohtinut. Yleensä menen lentokentälle aika viime tipassa, ettei tartte siellä pyöriä ja odotella niin hyvä tietää, että nyt pitää oikeasti varaa aikaa! Kiitos tästä postauksesta – on varmasti monelle informatiivinen 🙂
En ole ikinä ollut Maltalla mutta sitä on meillä harkittu matkakohteeksi aina välillä. Kavereita on ollut siellä töissä ja siellä näyttää kyllä kauniille.