Eri blogilajien erityispiirteet

Eri blogilajien erityispiirteet

Eri blogilajien erityispiirteet.

Tästä artikkelista apua on eniten heille, jotka ovat vasta aloittamassa bloggaamisen tai aikomassa bloggaajaksi. 

Olen äsken lukenut uudestaan Tiia Koivusalon postauksen bloggamisesta, joissa hän mm epäröi, kiinnostaako ketään hänen bloggaaminen prosessina, koska hänen omat lukijansa eivät välttämättä kirjoitta blogeihin itse. Olen vähän tutkinut asiaa ja tulin siihen päätökseen, että kiinnostaa. Kiinnostusta on kahta lajia: puhdas uteliaisuus ja teknisen tiedon keruu. Blogi on silti luova työ, joka kiinnostaa prosessina monia, vaikka itse ei kirjoittaisi mitään. 

Tähän postaukseen olen saanut apua monelta kollegaltani. Mainitsen jokaisen tekstissä, mutta alla on myös referenssilista.

1. Lifestyle

Eri blogilajien erityispiirteet - Lifestyle

Lifestyle on yksi epämääräinen laji, jonka jokainen bloggaaja ymmärtää omalla tavallaan. Itsekin kirjoitan suurimmalta osalta lifestyle-blogia, vaikka se on matkailupainotteinen. Seuraan myös enimmäkseen matkaa ja lifestyleä itse, koska ne ovat luonnollisesti kiinnostukseni kohteita.

Lifestyle on kiemurainen laji. Se on kaikkein helpoin ja kaikkein vaikein. Helppous on siinä, että kirjoittaa voi mistä vain, mitä ympärillämme pyörii. Vaikeinta on erottua muista lifestyle-blogeista, joita on yhtä luonnollisesti enemmän kuin kaikkia muita lajeja.

Vaikka lifestyle-postauksia saa väännettyä mistä vain aiheesta, niiden hakukoneoptimointi käy työstä: hyvin yleisellä aiheella oleva postaus ei tule helposti näkyviin miljardista muusta hakutuloksesta.

Eri blogilajien erityispiirteet - Google haku sanalla lifestyle

Lifestyle-postausten elinaika on myös hyvin lyhyt, muutamasta tunnista muutamaan päivään. Vanhoja postauksia kukaan ei enää lue, koska ne löytyvät haussa varsin kehnosti. Uskolliset lukijat haluavat aina tuoretta sisältöä, joten julkaista pitää säännöllisesti ja tiheästi pysyäkseen pinnalla.

Lifestyle-blogi edellyttää tätä nykyään myös varsin laadukasta kuvamateriaalia, joten työmäärä on kaiken kaikkiaan aika suuri, siitä huolimatta, että välineet eivät välttämättä maksa mitään extraa.

Plussat:

  • Laaja aihepiiri.
  • Toteutuu halvalla.

Miinukset:

  • Vaikea erottua joukosta.
  • Epämääräinen SEO, joten kirjoittaa pitää välillä lukijalle, välillä hakukoneille.

2. Perheblogi

Eri blogilajien erityispiirteet - Perheblogi

Perheblogi on aika lähellä lifestyleä, mutta siinä on yksi piirre, mikä tekee lajista mutkikkaan. Perheblogeja luetaan paljon, mutta suurin osa niistä alkaa raskausaikana ja loppuu lapsen mentyä hoitoon. Perheblogien massalopahtamisen syyksi ei ole edes ajanpuute tai työn ja perhe-elämän yhdistäminen, vaan kolmannen osapuolen olemassaolo.

Lasta ympäröivät ihmiset tai lapsi itse voivat olla ihan eri mieltä siitä, että hänen yksityisasiansa paljastetaan julkisuuteen. Bloggaaminen on tällä hetkellä (suomeksi kirjoitettuna varsinkin) aika nuori laji, joten ensimmäiset julkisuudessa esiintyneet vauvat ovat nyt saavuttamassa teini-ikänsä. Miten he suhtautuvat siihen, että heistä löytyy netistä kuvia potalla yksityiskohtaisella selostuksella höystettynä? Päivärutiineista kakan väriin kaikki on tunnollisesti dokumentoitu.

Tässä tapauksessa voi poistaa joko koko blogin tai sen yksittäisiä osia. Se vaikuttaa negatiivisesti näkyvyyteen, koska monen suositun artikkelin sijaan eteen hyppää Virhe 404. 

Eri blogilajien erityispiirteet - Blogi on poistettu screenshot

Plussat:

  • Laaja ja sitoutunut lukijakanta.
  • Perheaiheita haetaan netissä paljon.
  • Edullinen toteutus.
  • Helppo löytää yhteistöitä.

Miinukset:

  • Rajan vetäminen ja lasten yksityisyyden kunnioittaminen on haasteena.
  • Paljon joutuu tekemään töitä oravannahkoja vastaan.

3. Ruokablogi

Eri blogilajien erityispiirteet - Ruokablogi

Nyt mennään jo nichen puolelle. Ruokablogi voi toki olla lifestyleen taipuvainen, mutta useammin ne ovat hyvin erikoistuneet juuri ruokaan: resepteihin, raaka-aineisiin, välineisiin ja pienemmissä määrin ravintola-arviointiin. 

Kollegani, ruokabloggaaja Jael paljasti minulle, että raaka-aineiden ja itse ruoan valmistamisen lisäksi paljon aikaa menee kuvaamiseen ja viimeistelyyn. Muun muassa keittiövälineiden pitää olla kunnollisia. Usein joutuu myös ostamaan esim. astioita jonkun tietyn ruokalajin valmistamista ja kuvaamista varten. 

Onneksi suurin osa ruokabloggaajien tuotoksia on syömäkelpoisia. 

Plussat:

  • Postausta varten hankitut ruoka-aineet ja tarvikkeet pystyy hyödyntämään arkielämässä.
  • Reseptejä haetaan netistä paljon, joten optimointi on suhteellisen helppo.
  • Helppo löytää yhteistöitä.

Miinukset:

  • Minimaaliset: pahimmassa tapauksessa kasa biojätettä, pari ylimääräistä veistä ja pilalle mennyt pitkä päivä hellan ääressä.
  • Vie runsaasti aikaa.
  • Vaatii kulinaarisia taitoja.

4. DIY

Eri blogilajien erityispiirteet - DYI

Tämä niche olisi minulle kaikista vaikein: en ole millään tavalla kärsivällinen, että käsityöstä saisi ikinä mitään valmista. Olen kyllä ommellut paljon vaatteita itse 80-90-luvulla, koska mitään järkevää ei saanut kaupasta. Silloin tein yhden vaatteen alusta loppuun sillä istumalla, muuten se jäisi kesken ikuisesti. Välillä sinne hukkui koko vuorokausi. 

Plussat:

  • Kaiken pystyy tekemään itse.

Miinukset:

  • Vie valtavasti aikaa.
  • Tarvikkeet maksaa.

5. Kulttuuri ja tapahtumat

Eri blogilajien erityispiirteet - kulttuuri

Näennäinen helppous hämää. Kultturellin blogia on vaikea kirjoittaa niin, että se kiinnostaa sekä lajin harrastajia että tavallisia taatelintallaajia. 

Kirjat, tapahtumaliput ja mahdolliset matkat joutuu kustantamaan itse. 

Itse en seuraa suomalaista kulttuuria kovin paljoa, koska sattuneesta syystä se jää minulle ulottumattomiin.

Plussat:

  • Pysyvä ja perehtynyt lukijakanta.
  • Yhteistöitä saa helposti (tosin ne käsittävät yleensä vain ilmaisia lippuja tapahtumiin).

Miinukset:

  • Mikään asiayhteysvirhe ei jää huomioimatta.
  • Vahva alueellisuus.

6. Sisustusblogi

Eri blogilajien erityispiirteet - Sisustus

En tunne ensimmäistäkään suomalaista sisustusbloggaajaa henkilökohtaisesti, joten toivon saavani kollegoilta palautetta omista oletuksistani. 

Tuntemani ulkomaalainen bloggaaja tunnusti, että kotiin tulee ostettua roinaa ihan vain kuvauksia varten. Uskon, että Suomessa pääsee helpommalla, koska suurin osa ihmisistä asuu omakotitaloissa, joten kuvattavaa riittää ilman krääsääkin. 

En seuraa sisustusblogeja yleisesti, koska diginomadin sisustus riippuu paljon vuokranantajan mieltymyksistä. Itse sisustan kertakäyttöasioilla, kuten kukkakimpuilla. Ne ei jää kummittelemaan nurkkeisiin.

Tämä on jo vaikeampia lajeja, se vaatii sisustusarkkitehdin taitoja, taiteellista silmää ja rahallista panostusta. Tällä alalla uusia trendejä ei synny jatkuvasti, joten blogin ylläpitäminen vaatii luovuutta.

Plussat:

  • Kuvata saa ympärillä olevaa maailmaa.

Miinukset:

  • Omasta takaa on vaikeampaa löytää uutta kuvattavaa koko ajan.
  • Sisustuselementit ovat harvoin halpoja. 

7. Matkailu

Eri blogilajien erityispiirteet - Matkailu

Nyt päästiin lempiaiheeseeni ja kaikkein kalleimpaan bloggaamisen muotoon. 

Ennen kuin matkabloggaaja saa ilmaisia matkatarjouksia, kaiken joutuu maksamaan itse, eikä matkustaminen kovin ilmaista ole. Budjettimatkailu ei herätä niin paljon kiinnostusta kuin luksusmatkat, road tripit, risteilyt ja eksoottiset lomat. 

Matkablogin suurimpiin haasteisiin hinattavien “tarvikkeiden” lisäksi kuuluvat fyysinen rankkuus ja julkaisutiheys. Olen seurannut läheltä suositun matkabloggaajan (Passionate Traveller) työskentelyä viime pressimatkan aikana: hän oli 24/7 eetterissä, mitään luppoaikoja ei ollut, kaikki bussimatkat ja ruokatauot oli käytetty viimeiseen minuuttiin asti hyödyksi. 

Itsekin olin kirjoittamasta postausta ja täyttämästä somea vielä yhden maissa illallisen jälkeen.

Jotta blogi pysyisi pinnalla, matkustaa pitää tiheästi. Mitään muutaman viikon taukoja ala ei siedä. Välillä ideat voivat olla vähissä, kuten nyt korona-kauden aikana kävi. Onneksi nyt olen kirjoittamassa olevinaan lifestyleä, joten kaikki teemat kävi. 

Plussat:

  • Niche tarjoaa paljon mahdollisuuksia.
  • Hakuoptimointi on helpoimmasta päästä, koska ihmiset etsivät netistä tiettyjä matkakohteita.
  • Ei ole kovin miehitetty ala. 

Miinukset:

  • Kallis harrastus.
  • Voi olla myös fyysisesti raskasta.
  • Vaatii mielikuvitusta kirjoittaa sekä myyvää että mielenkiintoista postausta.

8. Kauneus

Eri blogilajien erityispiirteet - Kauneus

Kauneusblogin kirjoittamiseen pitää olla todellakin aikamoinen himo ja vilkas mielikuvitus. Tämä niche edellyttää tietynlaista kaavaa, johon on helppo jämähtää. Joten vaatii ponnistusta erottautua joukosta ja omista vanhoista tavoista.

Kauneusbloggaajan arki ei ole millään tavalla glamouri, vaikka kuvien pitää olla viimeisen päällä kauniit ja myyvät. 

Eri blogilajien erityispiirteet - glamour

Runsaan rahallisen panostuksen lisäksi aikaa kokeiluihin ja meikkeihin menee rutosti. Kuvaaminen itsensä päällä vaatii alan kalustoa. Värintoisto, ympäristön valaistus, myös tausta on tärkeä.

Ainakin alussa oma rahallinen panostus on merkittävä. Nichen ongelma on vähän sama kuin matkailussa: halvat meikit ja hoidot eivät kiinnosta, koska harva etsii netissä niiden arvosteluja eikä pakota päätään kysymyksellä, ostaako parin euron meikkiä vai ei. Eri asia on luksuskosmetiikka. Satasen voide ei yleensä ole heräteostos. Sitä mietitään tarkemmin ja etsitään lisätietoa.

Plussat:

  • Pysyt kauniina ja kehität meikkaajan ja stailaajan taitoasi.
  • Yhteistöiden saaminen on suhteellisen helppoa.

Miinukset:

  • Kallis kalusto.
  • Vie aikaa.
  • Yheistöitä tarjotaan useimmiten tavaraa vasten ja ainakin alussa halvemmasta päästä olevien brändien toimesta.
  • Ostaa pitää paljon, että on testattavaa, joten purkkeja kertyy. 
  • Suurin osa meikeistä ja voiteista jää käyttämättä, erityisesti ne testattavaksi saadut. 

8a. Muoti (ks.kauneus)

Eri blogilajien erityispiirteet - Muoti

Muotiblogit ovat menettäneet suosionsa viime aikoina. Epäilen, että syitä on kaksi: holtiton ostiskelu pidetään nykyään ekosynttinä eikä se koskaan ollut halpa harrastus. Tänä päivänä nousussa ovat kirppis/second hand blogit. En onnistunut löytämään puhtaasti tämän nichen harrastajaa, joten saa kommentoida, miten homma oikeasti sujuu.

9. Hyvinvointi

Eri blogilajien erityispiirteet - Hyvinvointi

Hyvinvointiin ja urheiluun keskittyneitä blogeja ei ole järin paljon, koska niche vaatii aika tavalla tietoisuutta aiheesta. Suurin osa alan blogeista ovat ammattilaisten tai tositarkoituksella harrastajien pitämiä.

Plussat:

  • Pysyt terveenä.
  • Erityistä kalustoa ei tarvita.

Miinukset:

  • Vaatii paneutumista ja tietoisuutta. 
  • Vie aikaa.

10. Ihmissuhteet

Eri blogilajien erityispiirteet - ihmissuhteet

Vaikea laji. Joko omassa elämässä pitää koko aika sattua ja tapahtua tai sitten pitää referoida tuttujen ja tuntemattomien elämää. Voi toki kirjoittaa yleisellä tasolla, mutta se vaatii vankkaa ammattitaitoa. 

Plussat:

  • Ei tarvitse kalustoa.
  • Laaja teemojen skaala.

Miinukset:

  • Vaatii diplomaattisuutta ja tietoisuutta.
  • Helposti jää kasvottomaksi, jos ei puhuta minä-muodossa.
  • Toisten ja kolmansien osapuolten yksityisyyttä pitää kunnioittaa.

Tästä listasta puuttuvat monet niche-aiheet, koska on olemassa erikseen esim. hääblogit, koirablogit, keto-blogit, kissablogit, hevosblogit, kalenteri-blogit, TV-sarja blogit, runo-blogit… Niitä, joihin olen törmännyt. On monia aiheita, joista joku kirjoittaa, vaikka minä en tiedä sen aiheen olemassaolostakaan. 

Jokainen bloggaamisen laji on arvokas, jos se on toteutettu ajatuksella ja hyvällä maulla. 

Eri blogilajien erityispiirteet.

Have a nice day!

Eri blogilajien erityispiirteet.

Tässä muutama esimerkki hyvän maun blogeista, joita itsekin seuraan tiiviisti.  

Lifestyle: 

Perheblogi:

Ruoka:

Sisustusinspiraatiota saan tästä: 

DIY:

Suomen (lue: Turun)  tapahtumia ja mielenkiintoisia historiallisia ja kulttuurisia faktoja ammennan tästä:

Matkailu:

Ihmissuhteet:

Muut aiheet:

Referenssit:

Eri blogilajien erityispiirteet.

Kuvitus: Happy Color®

Eri blogilajien erityispiirteet.

Visits: 239

15 vastausta artikkeliin “Eri blogilajien erityispiirteet

  1. Matkabloggaajia on tosiaan lukumääräisesti varmasti paljon vähemmän kuin noiden “helpompien” lajien bloggaajia, mutta saattaa myös olla, ettet ole vaan ole oikein löytänyt, sillä esimerkkilistaltasi puuttuvat kaikki tuon genren isommat nimet kuten vaikka Kaukokaipuu, Veera Bianca, Tämä matka, Adalmina’s Adventures ja Kohteena maailma vain muutama mainitakseni – Meriharakan lisäksi tietysti. Monet meistä ovat olleet alalla jo 10, jopa 20 vuotta – ja edelleen hengissä 🙂

    1. Matkablogeja on lukumääräisesti vähemmän, kuin muita, voi olla senkin takia moni nimi on kasvanut tosi isoksi. Tunnen kyllä kaikki yllä mainitut blogit ja olen vuosien varrella lukenut jotain niistä kaikista. Tiesin Meriharakan olemassaolostakin vuosia 😁. Matkablogeja harvoin tulee seurattua säännöllisesti, enemmän käytän ne asiantuntija-apuna tarvittaessa (puhun tosin vain itsestäni). Minulle blogissa on tärkeä tarinallisuus, sen takia listani oli varsin outo. Säännöllisesti seuraan kirjallisuusblogeja, runoja sekä joitakin lifestyleä, joiden kirjoittajat ovat tarpeeksi psykoja makuuni 😂.

  2. Mahtava kirjoitus ja tästä on varmasti apua monelle bloggaajalle. Itsekin aikoinaan mietin pitkään millaiselle suunnalle blogini kanssa lähden. Mulla on niin paljon erilaisia aiheita, joten rönsyilevä lifestyle-blogihan siitä sitten tuli 😀

    1. Lifestyle rulez!

      Sehän on kaikista kivoin bloggaamisen laji, koska voi kirjoittaa ihan mitä mieleen juolahtaa.

  3. Itse käsityöbloggaajana on todettava, että materiaalien hinnat riippuu siitä mitä tekee. Itse kun painottaa kierrätystä, niin tilanne on hiukan toinen. Ilmaisosaston tuotteita kun tulee paljon käytettyä jos ei omasta kaapista löydy valmiiksi.

    1. Niin se varmaan on. Itse olen niin huono käsistä jo, etten varmaan pystyisi tuunaamaan mitään, oliko se uusi tai kierrätetty. Ihailen ihmisisiä, jotka ovat käsistään taitavia 😍.

    1. Totta. Tuskin tämä on mikään täydellinen lista 😊.

      Toisaalta yritys- ja asiantuntijablogit ovat enimmäkseen osa työtä, joten ne voi sisällyttää työaikaan sekä nostaa siitä palkkaa. Painostan tässä harraste-bloggaamiseen, joka on ikään kuin mukava lisä päivään. Toki on olemassa Suomessakin ammattibloggaajia, mutta on niitä vain kourallinen.

  4. Hyvää pohdintaa blogeista ja bloggaamisesta. Olitkin listannut monta omaa blogisuosikkiani. Ihanaa viikkoa sinulle ❤️

  5. Lämmin kiitos maininnoista Nadine. Olipa loistava ja pohdiskeleva postaus bloggaamisesta ja sen eri genreistä. Luin mielenkiinnolla kaiken.

    Omalla kohdalla teen fiiliksen mukaan kaiken, joten se helpottaa. Varmasti olen käynyt jonkinlaisen prosessin: onko mielekästä, mitä muut ajattelee ja vaikka mitä. Mutta lopulta pääsee sellaiseen rauhalliseen fiilikseen, että teen mistä tykkään ja se riittää. Ei tavoitteita vain iloa.

    Kivaa uutta viikkoa. <3

    1. Kiitos kommentista, Tiia!

      Blogistasi näkee, että sydäntä on pelissä. Ehkä se onkin juuri se seikka, miksi se vetää puoleensa.

      Iloista työviikkoa sinulle!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.