Millainen on toimiva hotellihuone?

Millainen on toimiva hotellihuone?

Tämä ajatus tuli minulle viime reissulla Tallinkin Cityyn majoittuessa. En ollut viime aikoina oleskellut näin tuoreessa remontoidussa hotellissa. 

Minun piti kerrankin käydä loppuun asti ajatuksen kanssa hyvin sisustetussa huoneessa, että huomasin, miten hotellihuoneen kuuluu toimia. Cityä varustanut sisustusarkkitehti on tehnyt upeaa työtä.

Harvoin olen ollut hotelleissa lomailemassa, kaukomaita lukuunottamatta, enimmäkseen työreissuilla, joten varustetason pitää olla aika hyvä, ettei tarvitse stressata vielä näistä pikkuasioista.

Tähtiluokitus ei näytä antavan mitään takeita siitä, millaiseen huoneeseen päätyy. Tästä olen oppinut, että kannattaa katsoa, milloin huoneet on uusittu viimeksi, eikä niinkään tähtien määrään. 

1. Pistorasia

On huoneen tärkein varuste. Tai siis, pistorasioita pitää olla tarpeeksi, niiden pitää olla helposti saavutettavissa ja kunnossa. Meillä on autolla matkustaessa aina pari monireikäistä jatkojohtoa mukana, koska tätä asiaa on ajateltu loppuun asti yllättävän vähän. Yhdessä hotellihuoneessa vedenkeittimen joutui laittamaan sängylle, koska johtoa ei riittänyt mihinkään muualle.

Jos sellaista luksusta kuin oma jatkojohto, ei ole, turhan usein joutuu kömpimään jonnekin pöydän alle etsimäään pistorasiaa tai tehdä kompromissia, katsooko televisiota tai lataako kännykän akkua.

2. Sänky 

Sängyn pitää olla kunnollinen. Ei ole mitään sen kamalampaa kun huonokuntoinen, epäsiisti ja epämukava sänky. Silloin kun uni on huonolaatuista, työ ei suju eikä loma maistu.

3. Toimiva ilmastointi

Huoneen ilmanlaatu on äärimmäisen tärkeä. Joko sen pitää sisältää toimivan koneellisen ilmastoinnin tai ikkunoiden olla avattavissa. Lämpötilan säätäminen oikeille lukemille on yhtä tärkeä unen laadulle kun sänky.

4. Tilaa

Huoneessa pitää olla tarpeeksi tilaa. Olen käynyt sellaisissakin, joissa matkalaukkua ei pystynyt avaamaan kunnolla. Hyvin ahtaassa huoneessa joutuu käyttämään aikaa turhiin järjestelyihin, kompastella matkalaukkuihin ja törmäillä sänkynaapuriin. Ei hyvä.

Toki kalliimmassa huoneluokassa tilaa on aina enemmän, mutta tilankäyttö voi olla yhtä surkea. Tätä ominaisuutta on suhteellisen vaikea huomata kuvista tai huoneen kuvauksesta. Jonkun osviitan asiasta antaa Bookingissa ilmoitettu huoneen koko ja teksti, että kyseinen huone on tavallista tilavampi. Sellaisissa yleensä mahtuu kääntymään.

5. Siisteys

Siisti ja ehjillä huonekaluilla varustettu huone on taivaan lahja. Se ehto ei toteudu nyt niin usein kuin pitäisi. Se riippuu siitä, kuinka paljon hotelli panostaa hygienisyyteen. Pelkät puhtaat lakanat eivät pelasta tilannetta, jos peitot ja tyynyt haisevat vanhalle hielle ja kaappien ovet meinaavat kaatua päälle. 

Yksityiskohdat

Pienet asiat, joita huomaa vasta kokemuksen kartuessa. 

  • Äänieristys: kuinka paljon kadun melua kantautuu huoneeseen asti.
  • Pyyhekuivausteline kylppärissä: voi tietysti pyytää uusia pyyhkeitä joka päivä, mutta jos haluaa panostaa ekologisuuteen, niin yksi pieni laite lisää mukavuutta huomattavasti.
  • Pesuaineiden laatu: yleensä raahaan kaikki omat mukanani, mutta käsisaippua, joka ei kuivata, ja käsirasva sen vieressä on sellaista luksusta, joka ilahduttaa hotellissa kun hotellissa.
  • Valaistu vaatekaappi tai komero: onhan se kiva, kun näkee, mihin vaatteensa on jättänyt.
  • Pesulapalvelut: niitä saa yleensä korkeimman luokan hotelleista, mutta jos haluaa säästää asumisessa, pesula voi löytyä myös viereisestä ostarista. 
  • Buffet-aamiainen: sieltä aina löytyy jotain syötävää, olipa keto, vege, gluteeniton tai laktoositon ruokavalio (kai, olen jotain unohtanut listasta); croissantit ovat kyllä kivoja, mutta en syö niitä enkä hilloa aamuisin, joten yhdellä kahvilla pitää pärjätä iltapäivään asti. Messupäivillä kurniva vatsa on kidutusta, ottaen huomioon, että silloin kävellä pitää 8h putkeen.
  • Lentokenttäkuljetukset: onhan se kiva, jos hotelli tarjoaa ilmaisen kyydin.

Vuosien varrella on oltu monessa eri paikassa. Lomalla olemme yleensä yksityisissä kämpissä, koska niiden mukavuustaso verrattuna hotellihuoneen varustukseen on aivan huippua. Esim. Gdanskissa oltiin monta vuotta putkeen samassa kämpässä, josta on lyhyt matka puistoon ja rannalle sekä meidän lempiostarille.  

Road Trippien aikanakin on oltu toistumiseen joissain paikoissa.

Hotellihuoneet voivat yllättää sekä positiivisesti että negatiivisesti. Ainahan sitä toivoo mukavia yllätyksiä.

Kuvagalleria

Tallink City, Tallinn (Viro) on voittaja palkinnot Paras sänky ja Paras työpiste. (2021).

Crowne Plaza Hotel & Suites Landmark Shenzhen**** (Kiina) on voittanut Paras palvelu ja Runsain aamiainen palkinnot. Toiseksi paras sänky. Kuvat 2016.

Przymorze, Gdansk (Puola) – Paras sijainti. Yksityinen majoitus. Kuvat vuosista 2006-2010.

Lampedziai Apartment (Liettua) – Kodikkain, Hauskin Ratkaisu (2019-2021)

Kowloon Harbourfront Hotel**** (Hongkong) – Paras uima-allas. Muuten hinnan lisäksi mitään ei viitannut neljän tähden hotelliin. Karseat sängyt. (2016).

Holiday Inn Express Manchester Airport**** (UK) – Lyhin yö ikinä. Tultiin puolilta öin, lähdettiin ennen kuutta. Se harmitti, hotelli oli kaikin puolin hyvän näkönen, mutta emme keretty edes aamiaiselle, koska jatkolento Barbadokselle lähti ennen klo 8. (2009).

Parque Don José, Costa del Silencio (Tenerife) – Idioottimaisin loma ikinä. Ostettu äkkilähtönä Aurinkomatkojen charteriin. Ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Sekä lento että homeinen kämppä oli sitä luokka, ettei toistaminen tullut kysymykseenkään. (2008).

Millainen on toimiva hotellihuone?

Referenssit:

Millainen on toimiva hotellihuone?

7 vastausta artikkeliin “Millainen on toimiva hotellihuone?

  1. Hyvät kuvat jälleen kerran, vaikka huoneet ovatkin liian hienoja tälläiselle tavalliselle savolaiselle 🙂

    1. Paitsi siihen Honkkarin huoneeseen et olisi mahtunutkaan. Se oli kyllä tosi miniatyyri. Ja karseilla sängyillä. 🤣

  2. Toi pistorasia juttu on muuten aika hyvä. Etenkin on jos muuten off the grid tyylistä matkustusta, niin voi hotellissa ladata kaikki laitteet ja gadgetit täyteen!

    1. Meillä oli juuri airbnb:n kanssa niin paljon ongelmia, että siirryttiin kokonaan Bookingiin. Perheenä matkustaessa otamme aina yksityisen majoituksen, mutta työmatkoilla otan yleensä hotellin, koska se on vaan niin näppärä. Syön aamiaisella kuin kameli ja olen iltaan asti työkunnossa 😊

Vastaa