Road trip 3801 – Day 4. Tsekki – Puola

Road trip Tsekki – Puola.

Day 4. Tsekki – Puola

Mitä korkeammille leveysasteille pääsemme, sitä enemmän majoituspaikkojen tarjonta heikkeni. Brnon asunto oli viimeinen ihmismäinen majapaikka. Keskihintaisia asuntoja ei ollut tarjolla näin lyhyellä varoitusajalla, ilmeisesti lomasesonki on tehnyt tehtävänsä. Paljon oli ylihintaisia kämppiä, 150-250 euroa per yö, jotka kuitenkin olivat tavallisia kaksioita. Sitten oli jonkin verran kelvottomia hostelleita jaetuilla kylppäreillä ja kerrossängyillä. Ikävä kyllä edullinen tarkoittaa usein myös likainen ja räjähtänyt. 

Tuntuu vähän siltä, ettei perinteinen hostelli-malli, joissa nukutaan kerroksittain ja poltetaan pilviä aamuin illoin, ole enää kansan suosiossa. Oliko se sitten koronaa tai muuten elintason nousua, mutta sen tapaisia majoituksia on paljon, mutta niihin ei ole tunkua. Perhehuone, jossa olisi oma kylppäri, on taas kiven takana. Jos vielä haluaa jääkaapin tai pesukoneen, niin homma on miltei mahdoton. Viimeinen majapaikka, jossa oli pesukone, jäi Brnoon. 

Siitä huomasin, että kovin edulliseksi tällaiset matkat eivät tule. Rahaa palaa bensaan, ruokaan, majoituksiin, huveihin, pieniin haavereihin. Road tripiin pitää olla myös oma pakkaustapa, johon kuuluu monet esineet tuplana. Kenkiä pitää olla useita paria, hammasharjoja tarpeeksi. 

Minulle juuri kävi niin, että kenkäni hajosivat ensimmäisenä matkapäivänä klo 22.00 illalla. Onneksi mulla oli vanhat varvastossut mukana. Hammastahnan ja hiusharjani olen unohtanut jonnekin muutaman päivän päästä. Huomasin sen seuraavalla majoituspaikalla klo 00.30. Onneksi oli varakapine.

Eurooppaa pitkin ajaessa huomaa, mihin EU- rahaa todellakin kannattaa käyttää. Hienot, leveät moottoritiet on kyllä asia,  mihin yhteisten varojen kuluttaminen on järkevää. On omalla tavalla huikeaa, että tätä nykyä joidenkin maiden väliset rajat ylitetään 140 km tuntinopeudella. On toki vielä olemassa vanhoja teitä ja rajalaitoksen rakennuksia niiden varrella. 

Road trip Tsekki - Puola
Mszana, Puola

On tietysti niin, että tiet rakennetaan raskasta tavaraliikennettä varten, ei meille autoilijoille. Se vasen ohituskaista on sivutuote.

Toki EU:n rahoille on monia muitakin hyviä kohteita, kuten tutkimus, yhteiset hankkeet, koulutus.

Puola

Karkkiaamupalan jälkeen suunnistimme vikkelästi Puolaan. 

Puola on vielä tänäkin päivän hyvin edullinen maa sekä matkustamiseen että elämiseen. Palkat sekä elintaso ovat matalia, osittain senkin takia, ettei Puolassa ole käytössä euroa (vaan zloty). Edullinen hintataso houkuttelee maahan liiketoimintaa (siellä missä byrokratia sen tehokkaasti rajoittaa) ja turisteja. Puolalaiset kauppaketjut eivät ole kovin halukkaita lähtemään uusille markkinoille, osittain rajallisen tuotantokapasiteetin takia. Jos yritys haluaa pitää tuotantonsa Puolassa, sitä juuri ja juuri riittää sisämarkkinoille. Muuten joutuu lähtemään hakemaan apua Kiinasta. 

Näin tapahtui esim. Reserved:ille. Alunperin puolalainen ketju tuottaa omat tuotteensa nyt missä sattuu, niin laatukin on mitä sattuu. Välillä tosi hyvää ja välillä H&M. Silloin, kun tuotanto oli vielä Puolassa, laatu oli tasaisesti huippuluokkaa.

Moottoritien varrelle nousevat huoltoasemien lisäksi toinen toistaan uudempia ja suurempia ostareita. 

Tämä seutu, jossa ajoimme, on meille paljolti entiseltään tuttua. Tässä tuli sekä ajettua aiemmin että käyty työmatkoilla. 

Päätimme jäädä Puolan puolelle yöksi.

Białystok on yksi suurimpia vaateteollisuuden keskuksia, joissa monella yrityksellä on tehdas juuri näillä seuduilla. Osittain sen takia, että tänne saa helposti työntekijöitä Ukrainan puolelta. Tämän seudun puolan kieli muistuttaa korostuksestlaan ja sanastoltaan hyvin paljon ukrainaa. 

Supraśl ja Augustow ovat Puolan Raisio ja Naantali. Itäpuolen asukkaat tulevat tänne lomailemaan joen ja järven rannoille. 

Sen takia vapaita majoituksiakaan ei ollut kovin paljoa tarjolla sillä hetkellä. 

Tämä on perinteinen puolalainen vierastalo: niukasti sisustettu, mutta puhdas ja kaikki tarvittava on tarjolla. Talo oli tupaten täynnä meidän yöpymisen aikana. Autoista päätellen keskiluokan perheellisiä lomailijoita. Vastapäisestä huoneesta isä ja pikkupoika lähtivät lenkille aamutuimassa.

Road trip Tsekki - Puola, Supraśl
Supraśl, Puola

Silloin, kun ajoimme aamulla Augustowiin, ihmiset olivat kerääntymässä kirkkojen pihoihin, ihan kuin olisi jokin suurempi juhlapyhä tiedossa. En kuitenkaan löytänyt mitään merkittävää mainintaa missään. Eli se saattaa olla jokalauantainen rituaali.

Augustow on suosittu lomakaupunki, jossa ajellaan pikkulautoilla, veneillään ja käydään syömässä joen rannalla. Järven rannalle on tehty myös suuri hiekkaranta. (Day 5)

Majoitukset:

Road trip Tsekki – Puola.

ROAD TRIPS ARCHIVES

Road trip Tsekki – Puola

Yksi vastaus artikkeliiin “Road trip 3801 – Day 4. Tsekki – Puola

Vastaa