Ammatinvaihto – ojasta allikkoon

ammatinvaihto, lyhdyt

Ammatinvaihto – ojasta allikkoon.

Brownin liike ammatista toiseen on hyvin tuore ilmiö. Muutama vuosikymmen takaperin oli aivan luonnollista tehdä koko ura samalla tehtaalla. Alan vaihto oli varsin harvojen valinta. Nykyään, jos työura kestää 50 vuotta alaa kerkiää vaihtamaan useitakin kertoja elämän aikana.

Syitä on toki monia. Päällimmäisinä ovat mielestäni:

  • lmainen, kaikille avoin koulutus, joka ei pane miettimään valintoja kuolemanvakavasti. Tosin kuka 17-19 vuotiaana voi olla aivan varma mitä hänestä pitäisi tulla isona. 
  • Muuttunut suhtautuminen alan vaihtoon. 
  • Markkinoille tulee koko ajan uusia ammatteja, joita omalla valinnan hetkellä ei ollut tarjolla.
  • Alan vaihtoon erikoistuneiden oppilaitosten olemassaolo.
  • Joitakin ammatteja lakkautetaan joko omassa kotimaassa tai ne häviävät maailmasta kokonaan. 
  • Henkilökohtaisia syitä (muuttuneet odotukset, henkinen hyvinvointi, halu muuttaa suuntaa). 

Tämä oli intro ja pintaraapaisu ammatinvaihdosta ja sen syistä. Se oli täällä vain kehyksenä omakohtaiseen pohdintaan, miksi ammatinvaihto on niin vaikea, vaikka sen ei pitäisi olla. Itsekin olen seissyt siinä paikassa muutama vuosi sitten miettimässä, mitä haluan tehdä isona. 40 kympin kriisi kai.

Miksi alan vaihto pelottaa kypsemmässä iässä? Ovatko syyt pääni sisällä tai ulkona?

Minusta tuntuu että nelikymppiseltä alan vaihtajalta odotetaan virheettömyyttä heti kättelyssä. Voi olla että se on harhaa, mutta silti tuntuu välillä siltä, että nuorille annetaan enemmän anteeksi mokistaan kuin vanhemmalle ihmiselle, vaikka ammattitaito heillä olisi juuri samassa kehitysvaiheessa.

Tai itse on tullut omille virheille herkemmäksi ja ne nolottavat enemmän. Pitkään työelämässä olevalla ihmisellä pitää olla enemmän kokemusta. Mutta kun ala on uusi, mistä se kokemus olisi kertynyt.

Pelottaa lähteä todistamaan itsensä puolesta uudelleen. Epäonnistumisen pelko on aivan eri luokkaa kuin nuorena. Se on lamauttavan voimakas ja välillä estää koko toimenpiteen.

Koko homma pitää aloittaa aivan alusta. Työsarka on valtava. Pitää oppia kaikki uudelleen. Entä jos se ei onnistu? Mitä sitten? Tässä kohdassa iskee paniikki.

Entä jos käy niin, että uusi ala ei olekaan sitä, mistä on unelmoinut? Nuorelle sellainen suunnasta toiseen ryntäys annetaan helposti anteeksi: hän etsii itseään. Mitä keski-ikäinen alanvaihtaja etsii? Eikö vielä löytänyt itseänsäkään? Minusta tuntuu, että kriittisyys tässä kohdassa on suurempi, jos uusi ala ei vieläkään istunut. Kritiikkiä saa sekä ulkoa että sisältä.

Itse olen varovainen ja pelokas alanvaihtaja. Vanha duuni seuraa perässäni ja vaikka se ei vie kovin paljoa aikaa päivästä, silti pelkään irrottautua täysin. En tiedä, onko se hyvästä vai pahasta, mutta varovaisuus monissa asioissa näyttää olevan ominaispiirteeni. Olen laskelmoiva tyyppi, välillä turhaankin. 

Onko kukaan teistä tehnyt alanvaihtoa aikuisiässä? Miten se onnistui? Oletteko tyytyväisiä?

Ammatinvaihto

Lue lisää:

Work/Työ Archives

Thoughts Archives

Aiheesta muualla:

Ikinä ei ole liian myöhäistä – lääkikseen 47-vuotiaana | Akuutti | yle.fi

Moni huippuunsa koulutettu jättää työuransa – “Ihmiset hakevat helpompaa elämää” 

Houkutteleeko alanvaihto? 5 tyypillistä pelkoa ja kuinka kumota ne

Yli 40-vuotias: Viisi koulutusvinkkiä 

Mistä keski-ikäiselle uusi ura? “Lääkärin ammatti ei poissuljettu”

Ammatinvaihto

Kuvitus: Happy Color ®

7 vastausta artikkeliin “Ammatinvaihto – ojasta allikkoon

  1. Ajankohtainen asia. En usko, että nykyaikana monikaan tekee enää uraansa yhdessä paikassa, saati samalla alalla. Tämä aika myös pakottaa ihmiset miettimään ja valitsemaan uusia uria vähän väkisinkin. Alanvaihtajiin voidaan suhtautua ehkä pessimistisesti (etenkin sosiaalialalla) koska koetaan, että se oma ammattitaito ja kokemus syrjäytetään liian helposti, eikä ehkä arvosteta tulokkaiden kykyjä tai osaamista.

  2. Uusi on aina tuntematon. Sitä mitä ei kunnolla tunneta saattaa pelottaa. Näin on monessa muussakin asiassa kuin vain ammatin vaihdossa.

    Sitten pitäisi vielä lähteä ulos omalta mukavuusalueelta. Yhdellä alalla on jo kerännyt tietämystä ja osaamista nauttien asiantuntijuudesta. Homma menee eteenpäin ilman suurempia ponnisteluja. Uuden aloittaminen vaatii jälleen suuret ponnistelut, jotta saa pyörät pyörimään. Pitäisi palata takaisin harjoittelijaksi.

    Olen verrannut uuden töyn alkuun tarvittavaa voimaa mm. auton työntämällä liikkeelle saamiseksi. Alkuun on käytettävä runsaasti voimaa, jotta auto saadaan liikkeelle. Liikkeellä saatuaan sitä pitää toki vieläkin työntää, mutta voimaa tarvitaan jo paljon vähemmän. Alkurutistus on tehty ja pyörät pyörii.

    Työkuvioiden sekä alankin vaihto virkistää, olen sitä mieltä. Asiathan menee vaikka unissa, kun samassa hommassa on 15 vuotta. Siinä on riskinsä sekä itselle, että yrityksellä. Tehtäviin niin sanotusti “leipääntyy” ja silloin työt tulee kyllä tehtyä, mutta ehkä “vasemmalla kädellä” ja sen enempää asioita kehittämättä.

    Mieleeni tulee Teknisen opiston opettaja, joka lähes ensisanoikseen sanoi “olkaa te opivinanne ja minä olen opettavinani”. Näin tosiaan oli. Hän käytti valehtelematta 10-15 vuotta vanhoja jo edeltäjänsä käsin kirjoitettuja piirtoheitin kalvoja. Lukien suoraan kalvolla olevat tekstit. Siinä ei paljon lisäarvoa tuotettu eikä uusinta tietoa tarjottu.

    Minä olen pysynyt samalla alalla, mutta vaihtanut tehtäviä. Ensimmäinen työelämäni vaihe kesti ihan liian kauan. Se oli 15 vuotta, lähes puolet liikaa.

    Nyt olen vaihtanut jopa maisemaa Suomesta Itävaltaan. Se muutos laittoi taas veren kiertämään. Löytyy ihan uusi vaihde arkipäivään. Mikään ei ole enää mukavuusalueella ja joutuu opettelelemaan jopa kaupassa käyntiä.

    Tässä linkki blogikirjoitukseeni työnteosta Itävallassa. Tekstissä on linkki myös toiseen kirjoitukseen, jossa käsittelen enemmän työelämän ulkopuolta.

    https://finintirol.fi/kokemuksia-tyoelamasta-itavalta-tiroli/

    1. Auton työntämiseen vertaus oli hauska ja kuvaannollinen 😍. Se on totta, omiin turhaan tuttuihin ja turvallisiin tehtäviin turtuu. Minä olen ollut samalla alla liki 20 vuotta, ja se oli viimeiset 10 pakkopullaa. Joillakin aloilla autopilotilla tekeminen on vielä OK, kun siitä ei kärsi kuin oma itsetunto, mutta on aloja, joilla se vahingoittaa toisia suoraan. Opetusala on yksi niistä. Tiedän toki ihmisiä, jotka ovat oleen opettajina koko elämänsä eivätkä ikinä turtuneet. Se on jalo taito. Opettajalla oleminen vaatii aikamoista panostusta ja ainaista oppimista. Se on asia, josta en luovu.

      Kirjoittajaksi ryhtyminen tässä iässä on kyllä riski, että pääsee kuolla nälkään ennen kuin lyö läpi. En silti meinaa luovuta vielä 😆

  3. Nyt kun ajattelee, tuntuu ihan omitselta ajatus, että 19-vuotiaan pitäisi lukion jälkeen tietää, mikä se oma juttu on. Ehkä se joiltakin onnistuu, mutta itse ainakin olen löytänyt omat vahvuuteni vasta myöhemmin.

    Mulle on käynyt niin, että olen vähemmän herkkä virheilleni nyt kuin nuorempana. Se mitä muut ajattelee kiinnostaa paljon vähemmän. Mutta uskon, että tuo on varmastikin totta, että vanhemmalta työntekijältä odotetaan enemmän kuin nuorelta.

    1. Se on ehdoton vahvuus, jos osaa olla välittämättä toisten mielipiteistä. Minulla tämän taidon opetteleminen on vielä kesken. Nyt kun lähdin tekemään asiaa, josta todellakin välitän, se kyllä sattuu, jos saa haukut niskaan 😁. Kai senkin pitää opetella sietämään.

  4. Mun elämäni isoin pelko on juuttua johonki sieluntappavaan toimistotyöhön 8h pvä, ma-pe vihaten sitä mitä teen. En usko että nykyisessä ylipopuloituneessa maailmassa on edes mahdollista tehdä pitkää uraa vain yhdessä paikassa samalla tavalla kuin ennen, ihmisiä on liikaa ja työpaikat miettiii halvin vaihtoehto edellä – esim vähemmän tunteja vakkareille ja sit 0-soppareita tai yrittäjiä paikkaan isoissa hetkissä. Oma unelmakuukausi koostuukin monesta eri työstäni, myös siksi että en voisi rajata osaamistani vain yhdelle työlle. Rakastan tehdä niin montaa asiaa että yhden valitseminen koko-aikaiseksi olisi pettämistä niiltä muilta. Tämä on uudempi polku yhteiskunnassa mutta moni tekee töitä sen polkemiseksi.

    Ehdottomasti alanvaihtoon, ei 16v päätöksillä pidä elää 50 vuotta. Moniosaamista käyttöön ja jos tulee vaivoja/kehittyneitä mielenkiinnonkohteita/jne niin mikäs sen parempaa.

    1. Itse asiassa ihminen on sopeutuvainen eläin. Siihenkin tottuu. Onko se sitten järkevä, eri asia. Mutta aika moni elää niin, että työ on vaan laskuja varten maksuväline. On se toki kivempaa, jos 8 h päivässä (ja enemmänkin) pystyy tekemään jotain itselleen merkityksellistä.

Vastaa