Olen elänyt tässä maailmassa 44 vuotta, tietääkseni. Minulle on tosin edelleen epäselvää, määritteleekö ikä minua vai minä ikääni. Ikääntymisen pelko
Jostain käsittämättömästä syystä, minulle on ollut aina ihan sama, kuinka vanha minä olen. 13-vuotiaana näytin 16-vuotiaalta. 20-vuotiaana kuulemma ne samat 16. Olen myös ollut jokseenkin samankokoinen koko elämäni 13-vuotiaasta asti. Sama migreeni on vaivannut minua koko elämäni.
Pään sisältäkään en ole koskaan kasvanut, ainakaan omasta mielestäni. Minulle on kertynyt kokemusta, mutta jostain syystä se ei ole saanut minua tuntemaan vanhaksi. Pitäisikö?
Miten minun kuuluu suhtautua omaan passi-ikääni sitten?
Periaatteessa, minun pitäisi tuntea itseni ainakin 1000-vuotiaaksi. Olen sentään syntynyt viime vuosituhannella, todistanut joukon suuria ja pieniä historiallisia tapahtumia, olen ollut naimisissa 20 vuotta.
Siinäkin mielessä olen varmaan elänyt jo pitkään, koska näkemys siitä, mikä ikä on oikea milloin mihinkin asiaan, on muuttunut dramaattisesti elämäni aikana. Olen kuullut papaltani kerran (noin 20-vuotiaana), että minun pitäisi jo osata päättää, millaista kampausta kannan loppuelämäni. Se nauratti silloin. En ole tähän mennessäkään päättänyt lopullisesti.
Jokin muu asia ei ihan näin paljon naurattanut. Silloin, kun ylitin juuri sen parinkympin rajapyykin, minulle alkoi tulla kyselyitä siitä, miksen ole vielä naimisissa. Anteeksi kuinka? Mitä se kenellekään kuuluu?
Seuraavana ohjelmanumerona olen 10 vuotta kuunnellut moitteita siitä, miksi minulla ei ollut lapsia, kun kerran olin jo naimisissa. Jostain syystä kaikilla näytti olevan parempi käsitys siitä, milloin olen valmis tekemään ratkaisevia päätöksiä elämässäni. “Koska sitten on liian myöhäistä” – kuului kommentti.
Tulin raskaaksi 34-vuotiaana. Se on kuulemma paljon. Itse tunsin, että olen juuri ja juuri kasvanut siihen ajatukseen, että minusta voisi tulla vanhempi. Minua ei pelottanut, mutta neuvolassa peloteltiin lapsen Down-syndroomalla, raskausajan diabeteksella ja korkealla verenpaineella. Lyhyesti: minulla paheni hetkeksi vain migreeni, johon en päässyt ottamaan kunnollisia migreenilääkkeitä, mitään muuta ei tullut.
Synnytyksessä kaikki ei mennyt putkeen (Äitiys: Vauvavuoden tabuja) ja jäin pitkäksi ajaksi miltei liikuntakyvyttömäksi. Eikö se ole asia, jonka pitäisi painaa mieltä ja lisätä ikää? Minä taas tunnen, että olen syntynyt uudestaan sinä kesäkuisena päivänä 2013, kun pääsin sairaalasta leikkauksen jälkeen.
Itse koen, etten jäänyt mistään paitsi enkä ole myöhästynyt mistään junasta. Olen elänyt elämäni juuri siinä tahdissa, minkä koin parhaaksi.
Ikääntymisen pelko
Minulle on myös epäselvää, miksi ikääntymistä edelleen pelätään niin pahoin. On tarjolla kasa keinoja pysyä terveenä ja nuorena, vaikka ihmiset elävätkin nykyään monin verroin pidempään kuin vaikkapa 100 vuotta takaperin. Onko anti-age tuotteiden käyttö sitten ikääntymisen pelkoa vai ei? Voiko niitä käyttää ilman, että leimautuu ikääntymiskammoiseksi?
Itse olen ratkaissut sen niin, että mikä vain tökötti tai kosmetologinen toimenpide ei ole pahitteeksi. Minusta se on sama asia iholle kuin terveellinen ruokavalio vatsalle tai liikunta nivelille. Vedän kuitenkin rajan siihen, että kirurgisiin toimenpiteisiin en ryhdy. Mielestäni terveyden (ja välillä hengen) uhalla ulkoista ikääntymistä ei tule yrittää estää.
En tiedä, kantaako se filosofiani kuinka pitkälle, mutta tähän mennessä olen selvinnyt näin.
Onko sitten nuoruuden ihanne hyväksi vai pahaksi? Onko oikein vai väärin haluta olla ikinuori? Tai tuntea itsensä ikinuoreksi? Pahinta on se, ettei asiaan ole yksiselitteistä vastausta. Toisaalta nuoruutta ihannoidaan, mutta toisaalta ikinuoruuden tavoittelemista paheksutaan. Mitä minun kuuluu sitten tehdä ?
Olen juuri tutkinut myös väitettä, että nykyään pukeudutaan kuin ikuiset nuoret, siinä toivossa, että ollaan lähemmäs ihannetta. Väärin. Läpi aikojen ihmiset pukeutuvat kuin vanhat aina teini-iästä lähtien. Suunnilleen vaipasta korsettiin. Nyt kaikki pukeutuvat farkkuihin ja t-paitaan heti, kun potkupuvusta on kasvettu ulos.
Vaikein dilemma on kuitenkin vastuu. Miten yhdistää halun olla vapaa sielu ja vastuullisuus? Kuvat ovat iskostuneet mieleen: ikinuori, vapaa ja vastuuton tai sitten vanhahtava homehtunut vastuunkantaja. Vanhentaako asuntolaina 10 vuotta kerralla sitten?
Mustavalkoista asetelmaa on minun vaikea sietää. Miksen voi olla yhtä aikaa vastuullinen ja vapaa? Ikinuori sielu ja omakotitalon omistaja? Tarvitseko vapaa sielu myös vapauden kaikesta vastuusta vai pärjääkö se koti-kauppa-koulu Bermudan kolmiossa? Pitääkö minun tuntea itseni vanhaksi jos minulla on lapsi?
Minulla ei ole vielä vastauksia niihin kysymyksiin. En ole varmaankaan elänyt tarpeeksi kauan. Olisiko kellään toisella?
Ikääntymisen pelko
Ikä on vain numero. Kyllä mieli ratkaisee. Itse pikkuvanhana silti miettii välillä mihin oli kiire aikuistua, mutta toisaalta pysyy mieli virkeänä vanhempanakin, kun on nuorena jo harjoitellut.
Kun mä olin parikymppinen, niin vanhemmat tuttavat ja sukulaiset kyseli vähän huolestuneena, että eikö ole jo miestä löytynyt. Mä olin ihan ihmeissäni, kun en ollut tosiaankaan ajatellut, että on joidenkin mielestä oli kiire jo! Ettei vain vanhaksi piiaksi jää. Onneks en ole vaikutuksille kovinkaan altis ja olen kulkenut omia teitäni 🙂
Symppaan tätä kirjotusta tosi paljon. Olen itsekkin aina tuntenut ikäni vain olevan jotain mitä tunnen – osittain toki siksi että sairastan lievästi amnesiaa joten oman ikäni jopoa unohdan välillä 😀 Kun kaverit puhuu lapsista ja autolainoista, pelaan kotona videopelejä ja käydään yökävelyllä miehen kanssa. Tehdään jotain eritavalla, ei ole autoa eikä aikomusta hankkia. Lapsia tulee jos on tullakseen sitten adoptiolla niin ei oo bio-kelloa tikittämässä. Teen just sitä mikä tuntuu parhaalta ja vaikka oon 27 vuotias, sain silti kihlalahjaksi pehmoleluja koska halusin just ne niin kovasti =D
Tota ihmettelen paljon kun näkee jotain justjajust käveleviä taaperoita joilla on sit farkut ja kauluspaidat tms. Voin vaan kuvitella miten mukava lapsen on niissä kuteissa leikkiä. En edes itse pukeutuisi epämukavuus edellä joten kauhistuttaa miettiä että pääseekö lapsi edes hiekkalaatikolla kyykkyyn mukavasti moisissa housuissa. Nimenomaan nykyään pukeudutaan aikuismaisesti mahd. nopeasti. Jos se lapsi tulee niin joustavuus ja mukavuus edellä, ei pikamuoti ja epämukavuus.
Minä taas olen aina tykännyt leikkiä autoilla, ihan pienestä asti. Muut tytöt leikkivät nukeilla, minä autoilla. Nykyinen leluni on vaan aika kallis 😆
Hah, minä sain meidän ensitreffeillä pehmolelun (valkoisen kissan). Se on mulla edelleen tallessa (20v tuli täyteen).
Nää vauvojen housupuvut ovat huijausta. Ne joustavat ja venyvät joka suuntaan 🙂 Tai siis, ne mitä itse omalle pojalle ikinä ostin. Ihan vaan huvikseen. Mulla itsellänikin oli sellaisia housupukuja, jotka venyivät joka suuntaan. Yksi oli mun lempipukuni (ostin sen Kiinasta): se näytti siltä, että olisin viimeisen päälle pin-up, mutta oikeasti oli tosi mukava ja joustava. Yli 10 vuotta olen sen käyttänyt, ennen kuin se kävi pieneksi 🙂
Itselläni ei ole vastauksia kysymyksiin päinvastoin tekisi mieli kysyä vielä lisää. Olen itse sen ikäinen, että nuoruusvuodet ovat auttamatta takana päin tai ainakin elelen niitä ihan viimeisiä. Tämä ajatus ahdistaa aina välillä. Tuntuu, että juuri olin kaikessa ja kaikkialla nuorin nyt olen lähes poikeuksetta vanhin tai vanhimmasta päästä. Se ei sinäänsä haittaa, mutta olen huomannut, että iän karttuessa musta on tullut monissa asioissa se, jonka pitäisi kantaa vastuuta, pitäisi tietää ja osata asioita. Olen edelleen sekaisin kuin seinäkello elämäni suhteen. Ihmiset tivaavat vastauksia elämäni suhteen, mutta ei mulla ole niitä vieläkään antaa vaikka olen niitä kolmisenkymmentä vuotta etsinyt.
https://www.lily.fi/blogit/i-dont-speak-polish/
Mullekin 30-kriisi oli jotenkin kovempi paikka kun vaikka tuo 40+. Ehkä sen takia, että moni asia oli riekaleina muutenkin. Vähän pelotti, että miltä tuntuu jäädä lapsettomaksi. Olen jo alkanut miettimään adoptiota. Kaikki tuollaiset ajatukset, joita luulin kuuluvan aikuisuuteen 🙂 Sitten mahdolliset rypyt pelotti. Ei niitä muuten tule kovin nopeasti. Ei vielä ainakaan tullut 😀