Lempiblogini ja Bloggaajani. Volume 2

Päivitetty ja laajennettu lista: Lukulistalla – Lempiblogini (Vol.3) 

Ensin halusin vain päivittää vanhan kirjoitukseni, mutta sitten huomasin, että puolessa vuodessa maailma on muuttunut. Ei, ei se korona. Edellisessä kirjoituksessani mainituista blogeista kaksi on jo siirtynyt blogien taivaaseen. Se harmitti suunnattomasti, koska nekin bloggaajat olivat oman taipaleensa aika alussa. Niiden sisältö ei ollut pelkkää kivaa, mutta myös hyödyllistä minulle.  Lempiblogini ja Bloggaajani

Eli edellisen osan jätän sellaiseksi kuin se on ja listaan tässä nyt uusia helmiä, joita olen löytänyt viime aikoina. Tässä on sitten päivitetty listani, vuosikertaa 2020.

Listassani on yleensä aika paljon uusia/aloittelevia bloggaajia, koska heidän intonsa bloggaamiseen puskee rivien välistä. Se inspiroi. Kirjoituksen on oltava kuitenkin hyvä, että jaksan lukea loppuun ja vieläpä palata joskus takaisin. 

Uudet helmet

Surupäiväkirja – Enemmän, kuin taivaalla on tähtiä,  Lempiblogini ja Bloggaajani

On olemassa blogeja, jotka ovat varsin hyviä, mutta en pysty niitä lukemaan. Yksi niistä on Surupäiväkirja – Enemmän, kuin taivaalla on tähtiä. Marin teksti on häkellyttävän kaunista, mutta en pysty lukemaan sitä kuin joskus harvoin. Olen sen jälkeen useita päiviä pois tolaltani. 

Toisissa blogeissa kaikki on kuin minulle kirjoitettu. Toisissa minua puhuttelee vain jompikumpi puoli: itse juttu tai sen kuvitus. 

Lempiblogini ja Bloggaajani, Sinä, minä ja aamiaismuistot, Sara Tickle - Sara Tickle

Yksi bloggaajista, joiden juttuja ihailen, on Suomen tämän hetken ykkösenä lifestyle-palkintopenkillä oleva Sara. Hänellä on myös kadehdittava taito tehdä mainoksesta kivaa luettavaa. Vaikkapa tuo viimeinen juttu:  Sinä, minä ja aamiaismuistot. Olen lukenut sen alusta loppuun, ottaen huomioon, että minä (a) en syö aamiaista (b) enkä juo mehuja. Hänen tummanpuhuva kuvamaailmansa on kuitenkin minulle hyvin vieras. 

Toivottavasti Sara panostaisi myös turvallisuuteen, kun heillä on jokin SSL-ongelma, eikä sivustolle pääsisi ihan mistä vain turvallisuusriskin takia.

Sara Tickle – Sara Tickle

Amalian maailma – Kotoilua ja kaikenmoisia kotkotuksia, Lempiblogini ja Bloggaajani

Sitten on Amalia. Minua ei pätkääkään kiinnosta leipoa sacherkakkua (meidän taloudessa mies on se leivontavastaava, silloin harvoin kun leivotaan jotain), mutta hänen kuvituksensa ovat aivan mahtavia. Niiden värimaailma on runsas, elävä ja inspiroiva. Tähän laitan yhden kuvan hänen blogistaan, ihan luvatta (toivottavasti Amalia ei pahastu mainostamisesta). 

Amalian maailma – Kotoilua ja kaikenmoisia kotkotuksia

Lempiblogini ja Bloggaajani, Fin in Tirol

Velin blogi on mainio esimerkki kirjallisuus-bloggaamisessa kehittymisestä: Blogi | Fin In Tirol. Taidokkaasti ja sydämellä kirjoitettu. Osa teksteistä on täyttä asiaa, mutta niitä on silti helppo lukea loppuun. Harva blogi, jossa ei ala nukuttaa 1001 sanan kohdalla. Jos Itävalta ei kiinnosta, lukekaa hänen novellinsa: tutustumisen arvoinen materiaali. (Niin, joko Osa 2 on valmis, Veli? 🙂 )

Olen löytänyt myös vertaistukiryhmän, mikä suomalaiselle diginomadille on harvinaista herkkua. Nimittäin, suurin osa diginomadeista kirjoittaa englanniksi. Ilmiö on vielä sen verran tuore, ettei Suomessa kovin moni edes tiedä sen olemassaolosta. 

diginomadi (lue myös: Tie diginomadiksi)

Elämää nomadina – paikkariippumattomana yrittäjänä maailmalla

Vanhat tutut

Lempiblogini ja Bloggaajani, Hop into my boots

Hannen ja Markuksen taipaletta seuraan yhtä tiheästi kuin aina ennenkin. Diginomadina ja kissaihmisenä minun on varsin helppo samaistua heidän elämäänsä. (Lue myös: Diginomadina Thaimaassa)

https://hopintomyboots.com/

reissausta ja ruokaa, lummenkukka 2019

Seuraan vanhasta kokemuksesta myös Anun elämää Suomessa, Australiassa ja kaikkialla siitä välistä sekä nimettömiä reissaajia, jotka eivät osaa erottaa persikkaa ja aprikoosia toisistaan (puun muodossa). He ovat niitä ihmisiä, joiden kanssa IRL olisin aivan kaikesta eri mieltä. Siinä se juju onkin. 

Kuva: Blogi 7 v (2019) – Reissausta ja ruokaa

Syöksyn edelleen lukemaan jokaisen Heidin postauksen heti, kun se ilmestyy. Välillä käyn siellä muuten vaan katsomassa kuvia: niiden visuaalinen maailma vangitsee katseeni kerta toisensa jälkeen. 

Heidin Italia – Lifestyle-blogi Italiasta

Jäin kaipaamaan Jaanan ja Irinan blogeja. Toivottavasti he lukevat tämän. Heidän bloginsa olivat ehdottomasti lukemisen ja jatkamisen arvoisia. 


Jos jokin saa minut luopumaan jostain blogista, se on bloggaajan asenne. Tuorein tapaus oli yksilö, joka veti herneen nenään ihan asiallisesta kommentista. Teki selkeän virheen, mutta ei suostunut myöntämään sitä. Myös vihapuheiset, asiattomat ja ylimakeat blogit jäävät minulta lukematta. En mainitse täällä yhtään niistä, koska ne eivät ole mainitsemisen (ja linkin arvoisia). En ole naama punaisena nimettömänä netissä huutavaa tyyppiä, käännän vain selkäni ja lähden. Ilman muuta huomautan asiasta, jos homma menee liian härskiksi. Mutta jos en pääse tekemään sitä suoraan bloggaajalle, en tee lainkaan.

Kehua voin sekä päin naamaa että etänä ja selän takana. Kasvotusten se on kaikkein vaikeinta, eikös ole? Erikoisesti suomalaisille. Itsekin punastun ja nielaisen kielen turhan monessa tapauksessa. Silti en luovu ja yritän aina. Jos joku on tehnyt hirveästi töitä jonkun asian eteen ja vielä onnistuneesti, mielestäni hän on oikeutettu saamaan positiivista palautetta siitä. En tiedä, kasvattaako negatiivinen palaute, mutta töykeästi annettuna se litistää ja latistaa, eikä vie eteenpäin. Mielestäni palautteen pitää olla joko positiivista tai konstruktiivista. Jos ei osaa sanoa mitään älykästä, kannattaa pitää suunsa kiinni. 

Jakakaa positiivisuutta eteenpäin! Sitä on maailmassa aivan liian vähän. heart


Lempiblogini ja Bloggaajani

Lempiblogini ja Bloggaajani

9 vastausta artikkeliin “Lempiblogini ja Bloggaajani. Volume 2

  1. Kiitos paljon, kun pääsin listalle mukaan ja kauniista sanoista! <3 Tämä sun blogi on ihan mahtava! Postaukset herättää aina ajatuksia ja niitä jää miettimään pidemmäksikin aikaa. Tykkään lukea juttuja, mitkä jollain tavalla haastavat ja tarjoavat uusia näkökulmia. Kiitos! 🙂

  2. Kiitos kauniista sanoistasi! On sydäntä lämmittävää saada hyviä kommentteja toiselta kirjoittajalta. Olen kiitollinen, jotta viihdyt tekstini parissa 🙂

    Novellin jatko-osa on saanut jonkinlaista hahmoa parina kauniina kesäloma-aamuna ulkosalla aamukahvilla. Jotenka se sai aurinkoisen muodon. Sittemmin tarina ei ole edennyt, on jäänyt muiden juttujen varjoon. Tiedä vaikka jouluviikoilla olisi aikaa palata seikkailuun 🙂

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.