Etelä-Euroopan vuodenajat eivät vaihdu niin näkyvästi kuin Pohjolassa, mutta täälläkin syksyn tulon kyllä huomaa. Sää on toki viileämpi kuin kesällä, eli lämmöt laskevat vaivaiset 10-15 astetta. Sateita tulee useammin, parin-kolmen viikon välein eikä parin-kolmen kuukauden. Etelän Syksy
Nämä eivät ole kuitenkaan ainoita syksyn merkkejä. Luonnossa tapahtuva muutos ei järkytä täällä maailman järjestystä ja vaatii tarkkaa silmää. Helpoimmin syksyn tulon huomaa paikallisten vaatetuksessa: talvisaappaat ovat ilmestyneet niiden harvojen vastaantulijoiden jalkoihin, joita puoliksi autioilla kaduilla näkee. Meidän lämpömittarin mukaan shortsit ovat edelleen oikea asuste.
Olen seurannut mielenkiinnolla vuodenaikojen muutosta sekä Algarvessa että täällä Gozolla. (Algarven kokoelma löytyy täällä).
Maltan saarilla syksyn tulo on hidasta. Lämpötila jämähtää +20°C kieppeille kuukausiksi. Hauskinta on se, että Maltan mikroilmaston lisäksi on vielä alueittain omat nanoilmastot (termi on kyllä omani 😁). Pääsaaren reunoilla sataa enemmän ja jossain on viileämpää tai lämpimämpää asteen verran. Gozoa pidetään archipelagon vihreämpänä saarena. Se voi olla tottakin: sadekuurot usein pyyhkäisevät pääsaaren reunoilla meren yllä ja siirtyvät Gozon puolelle. Suurta eroa en silti huomannut.
Syksymmällä saaret eivät kellastu vaan vihertävät. Ilma muuttuu kuulaaksi. Siellä mihin kaupungin äänet eivät ulotu, vallitsee hiljaisuus. Paikoitellen pikkulintujen sirkutus rikkoo korkeilla rantakallioilla vallitsevan käsinkosketeltavan äänettömyyden. Mereen voi olla vain 100 metriä matkaa, mutta sopiva tuulenvire häivyttää jopa aaltojen kohinan olemattomiin. Kauempana kiitävät vesiskootterit tuntuvat levitoivan, ei pihaustakaan. Saarten välillä kulkevista autolautoista saattaa joskus kantautua vaimea jyske. Muistutus siitä, että elämme asutulla saarella.
Syksyllä etelässä kukkivat eri kasvit kuin keväällä ja kesällä. Niiden kukintojen ujoa kauneutta pitää kumartua katsomaan.
Etelän Syksy
Niin erilaista, mutta tosi kaunista syksyä siellä 🙂 Täällä vettä tulee tauotta ja viima vihmoo, mutta mä tykkään!