Albufeira, Portugali – Gozo, Malta. Korona road trip.
Suunnitelma
Toteutus
Day 1
- 685 km
- 7t 20min
Tämä reissu oli rankka. Enemmän henkisesti kuin fyysisesti loppujen lopuksi. Viime vuoden pidempi ja rennompi road trip oli helpompi monesta eri syystä. Tämän jälkeen ei tee mieli matkalle ainakaan vähään aikaan.
Tästä postauksesta tulee sanamäärältään lyhyempi kuin itse reissu oli kilometreinä. On vaikea repiä huumoria tyhjän moottoritien päällä ajamisesta ja käsien desinfioinnista. Tästä meidän korona road trip suurimmalta osalta koostui. Mikään ei mennyt niin kuin olen joskus vuosi takaperin haaveillut.
Reitti vei läpi eräistä Euroopan kauneimmista paikoista ja myös tämän hetken pahimmista koronapesäkkeistä. Vaikka maata pitkin omalla autolla saa matkustaa jokseenkin vapaasti, monissa paikoissa maskipakko on täydellinen, eli koskee kaikkea ulkonaliikkumista.
Julkisiin paikkoihin, kauppoihin ja palveluihin ilman maskia ei tietenkään ole mitään asiaa. Se tuntuu ahdistavalta. Ei se, että kauppaan pitää mennä maski naamalla, se on pikku juttu. Ilon pilaa se yleinen vaikutelma, että jokin on pahasti vialla, kun kadullakin pitää olla maskissa. Ei sitä pysty shoppailemaan tai syömään rauhassa. Aina tuntuu siltä, että on keskellä apokalypsista.
Portugalissa porukka otti aika rennosti: kävi shoppailemassa, kahviloissa ja jonotti omiin kantaravintoloihin iltaisin. Kaikilla maski naamassa. Kaduilla ja rannoilla sai sentään olla ilman maskia, vaikka välillä rantatielläkin tuli vastaan ihmisiä varustautuneena maailmanlopun aikoihin.
Loput rannikosta ei näyttänyt ihan niin iloiselta: ihmisiä oli suurin piirtein vain ruokakaupoissa. Muut paikat ovat aika tyhjiä. Niin paljon kuin Espanjasta ja Ranskassa tiedän, mikään kahvila ei ole koskaan ollut siellä tyhjä. Nyt on hyvä, jos on yksi asiakas kerrallaan.
Espanja
Portugalin jälkeen Espanja näytti loputtomalta oliivipuutarhalta. Oliivipuita oli satojen kilometrien matkalla ja niin kauas kuin silmä kantoi. Hankalan näköiset vuorten rinteetkin oli mittanauhan avulla istutettu oliivipuita täyteen täydellisiin riveihin. Kun istuu autossa tuntitolkulla, on aikaa pohtia varsin sivumennen mieleen tulevia asioita. Me pyörittelimme tietysti ajatuksia yrittäjyydestä Portugalissa ja Espanjassa. Mistä johtuu, että Espanjassa kaikki pellot ovat käytössä ja espanjalaisia tuotteita koko Eurooppa on täynnä, mutta Portugalissa on yllin kyllin joutomaata, työvoima on suhteellisen halpaa, mutta portugalilaisesta oliiviöljystä, viinirypäleistä, kurkuista tai appelsiineista kukaan ei tiedä? Vettä on siellä yhtä vähän kuin Espanjassa, eikä ihmiset ole mitenkään laiskoja. Eli syy voi olla yritysverotuksessa, tuloveroissa tai muutenkin yrityslainsäädännössä. Se osa jäi meille mysteeriksi.
Tällä hetkellä rajat ovat auki Euroopan maiden välissä, eikä kukaan valvo maanteitä pitkin matkustavia. Voi olla että julkisilla matkaajia tarkkaillaan enemmän.
Suurin osa hotelleista ja yksityismajoituksista toimii jotenkuten normaalisti. Tosin hygieniasta pitää olla tosi tarkkana.
Amposta, Espanja 
Markus kaupassa Ampostassa, Espanjassa
Vaikka houkutus käydä meren rannalla oli suuri, se tosiasia, että jäisimme yöksi yhteen pahimpaan koronapaikkaan, hillitsi intoa sen verran, että päätimme jäädä rauhallisempaan ja pienempään paikkaan. Mihinkään isoon hotelliin tai kaupunkiin ei ollut asiaa. Ihmisiä oli kaduilla aika tavalla, eikä kovin moni näyttänyt turistilta. Ilmeisesti Espanjan asukastiheyden aiheuttama ilmiö tuli meille täytenä yllätyksenä, näin sellaisten autiomaiden jälkeen kuin Suomi, Viro tai Portugalin Algarve. Olo oli samanlainen kuin olisi joutunut keskelle Tartunta-leffaa. Eurooppalaiset eivät tosiaan panikoi niin paljon, vaan yrittävät jatkaa elämäänsä niin normaalisti kuin pystyvät. Sanoisi, että maskit on käytössä noin 99,9% ihmisillä. Oikeaoppisesta käytöstä voi tosin olla eri mieltä.
Totana on pikkuinen kaupunki Espanjan etelärannikosta parikymmentä kilometriä sisämaahan, jossa vietimme ensimmäisen yön. Normaaliaikana olisimme käyneet katsomassa antiikinaikaiset rauniot ja keskiaikaisen kirkon. Nyt päädyttiin siihen, että rauniot jäivät rauhaan ja kirkkoa kuvattiin auton ikkunasta. Ihmisiä oli kaduilla niin paljon, että jotenkin pelotti mennä ulos niiden sekaan. Vaikka ymmärsin hyvin, että ulkoilmassa ja vielä maski naamalla, mitään tartuntaa ei ole mahdollisuutta saada käytännössä, mutta alitajunta teki omat kepposet.
Sant Cugat del Vallès, Espanja 
Totana, Espanja
Apartamentos Turisticos La Bastida
Meidän ensimmäisen majapaikan isäntä kävi uittamassa avaimet desinfiointiaineessa ennen luovuttamista meille. Kämppä oli muuten tosi puhdas ja hyvin varustettu. Kävin tietysti kaikki vetimet, hanat ja vessan kannet läpi oman desinfiointisuihkeen kanssa. Näin vanhasta tottumuksesta. Olen suorittanut tämän toimenpiteen aina matkustaessa viimeiset 20 vuotta hotellin koosta tai hinnasta riippumatta.
Jostain käsittämättömästä syystä vaikuttaa siltä, ettei keväinen karanteeni tappanut muuta kuin paikallista liiketoimintaa. Koronavirukseen se oli täysin tehoton ainakin täällä Eurooppassa. Ilmiötä ei pysty selittämään korkealla asukastiheydellä tai puutteellisella hygieniatasolla. Epäilen suuresti, että syy on tilastoinnissa: Euroopassa tapaukset tilastoidaan huomattavasti tarkemmin, mitä monessa muussa maassa. Terveydenhuoltojärjestelmä ilmaisine omalääkäreineen antaa helpon pääsyn terveyspalveluihin. Monessa maailman kolkassa tuollaisen pienen flunssan kanssa kukaan ei vaivaudu lähtemään lääkäriin. Erikoisesti kun se maksaa. Eli tilastoihin päätyy vain murto-osa tapauksista, ne, jotka vaativat hoitoa tai sairaalakäyntiä.
Day 2
- 1 051 km
- 10t 11 min
Ranskan puolella otettiin samantien kallis moottoritie. Meille kävi jo varsin selväksi, ettei rentoa reissua tule. Kävimme hakemassa ruokatarvikkeet kaupasta ja pysähdyimme ottamaan kuvia parkkipaikoilla moottoritien varrella. Suurimman osan ajasta pysyimme oman auton sisällä välttääksemme kaikkia ylimääräisiä kontakteja. Koronatartuntaa emme saaneet, mutta koronapelko tarttui meihin maskien, auton ikkunoiden ja käsidesin läpi.
Majapaikkojen saaminen ei sinänsä ollut ongelma, kaikki oli suunnilleen tyhjää. Yksityisillä markkinoilla meno on vähän villimpää: osa majapaikoista ei haluaa ottaa vastaan asiakkaita tietyista maista tai alueilta. Välillä tulee muitakin mutkia.
Meilläkään ei onnistunut päästä perille ilman mutkia. Ranskassa meillä oli tarkoitus yöpyä yksityisessä kämpässä, niin kuin muissakin maissa. Majoittaja ilmoitti pari tuntia ennen saapumista, ettei varaamamme huoneisto ole saatavilla ja tarjosi pienemmän huoneen (samaan hintaan). Emme suostuneet, ihan periaatteessa. Kun kerran lähtee muuttamaan varausta, asiakkaalle pitää tarjota joko vastaava tai parempi huoneisto, ei voi alentaa tasoa yksipuolisesti. Omistaja oli silminnähden iloinen siitä, ettemme halunneet majoittua siihen pienempään huoneeseen.
Rahapalautuksen kanssa meni kuitenkin riidaksi aina Booking.comin asiakaspalveluun asti. Ensin omistaja väitti, ettei pysty peruuttamaan varausta, vaan minun pitää peruuttaa se itse. En suostunut. Booking.comin sääntöjen mukaan, varaus perutaan sen osapuolen toimesta, joka sen tahtoo perua. Ja se peruava osapuoli joutuu maksumieheksi. No, ei, kiitos!
Omistaja peruutti varauksemme vasta seuraavana päivänä no-show syystä. Onneksi olin dokumentoinut koko keskustelun majoittajan kanssa, jossa hän väitti, että heille tuli vahingossa tuplavaraus bookingissa puolen tunnin sisällä… No, höpsis, olen käyttänyt palvelua varmaan yli 15 vuotta, ei siihen mitään tuplavarauksia voi tulla, erikoisesti puolen tunnin sisällä.
Ranska
Yöpymään päädyttiin Sète:en. Se on pieni rantakaupunki, jossa muuten kuvataan ranskalainen Candice Renoir-niminen poliisisarja. Olimme seuranneet tätä sarjaa Tallinnassa säännöllisen epäsäännöllisesti, se sattui tulemaan juuri siihen aikaan alkuyöstä, kun joskus teki mieli istahtaa sohvalle. Formaatti on sinänsä tavanomainen: Suomessa on Maria Kallio, USA:ssa Laura Diamond – varmaan jokaisessa maassa on oma uuden ajan sankaritar ratkaisemassa rikoksia ja palauttamassa järjestystä kaduille. Jokin juju siinä silti oli. Sarjan sivujuonteet olivat meille helpommin ymmärrettäviä kun amerikkalaiset. Otetaan vaikkapa se kohta, jossa Laura Diamond yrittää järjestää omat lapsensa kalliiseen yksityiskouluun, ja koulun edustaja tulee kotikäynnille… Candice Renoirin viiden hengen perheen (+koira) sähellykseen samaistuminen käy sen jälkeen kuin leikki.
Georges Hostel – Sète oli mainostettu kuin hostelli ja minun piti lukea huoneen kuvaus useaan otteeseen, että uskalsin varata sen. Sisällä odotti kuitenkin varsin moderni ja putipuhdas hotellihuone, aika pieni, mutta muuten tasokas. Mitään muuta kuin suihkua ja sänkyä en enää kaivannut siinä vaiheessa yötä. Kello oli puolenyön tienoilla kun olimme kirjautumassa sisään. Ja aamulla heti kahdeksan maissa piti lähteä ajamaan.
Aamiaisella oli pari ihmistä, kun kävin hakemassa kahvini. Hotelli oli jokseenkin tyhjä.
Ranskan Rivieralla yöt olivat järkyttävän kylmiä, hädin tuskin 10 astetta. T-paitaa ja shortseja tukevampaa vaatetusta ei silti ollut tarjolla, kaikki oli pakattu autoon millintarkasti.
Aamulla pääsin napsimaan muutamia kuvia Sète:sta.
Day 3
- 1 339 km
- 14t 51 min
Suurempi mutka oli vasta edessä. Huomasimme lauttapaikkaa varatessa, että Maltalle ei pääse kovin helposti näin lyhyellä varoitusajalla. Meidän kokoiselle autolle lippu oli tarjolla joko 4. tai sitten 11. päivä. Eli joko piti ajaa liki 2000 km puolessatoista päivässä tai sitten odottaa 11. päivään asti. Ottaen huomioon yleisen tilanteen, päätimme ettei odoteta. Edessä oli yövuoro.
En tiedä, ovatko Euroopan maksulliset tiet aina niin tyhjiä, mutta tällä erää kanssamatkustajia oli aika vähän. Yön pimetessä tie tyhjeni entisestään.
Rekkoja oli jonkin verran vähemmän kuin vuosi takaperin, mutta henkilöliikenne harveni huomattavasti. Se, mitä tällä kerralla pisti silmään, oli matkailuautojen puute. Viime vuonna niitä oli tiellä kasoittain ja sekin oli tylsällä mitäänsanomattomalla pätkällä keskellä ei mitään. Nyt ajettiin kolmikaistaista Rivieran tietä eikä kenelläkään ollut hinkua sinne.
Ranskan Rivieran läpi huitaisimme korkeiden siltojen päälle rakennettuja moottoriteitä pitkin. Alhaalla näkyi se komea rannikko, jossa on vietetty aika monta lomaa. Tienviitat tuttuihin kaupunkeihin herättivät nostalgian. Pääsenkö koskaan käymään siellä ilman, että minun ja meri-ilman välissä on maski?
Edellisestä kerrasta, kun olimme nukkuneet autossa, on vierähtänut parikymmentä vuotta. Silloin nukuttiin jonkun Venäjän valtatien poskella. Nyt vuorossa oli italialainen moottoritien parkkipaikka. Hauskinta on se, että nukuttiin koko perheen voimin varsin sikeästi melkein 3 tuntia. Hievahtamatta. Aamukahvit juotiin komeissa maisemissa.
Day 4
- 537 km
- 8t 39 min
- 116 km
- 2t 46 min
Sisilia näytti siltä, että elämä pysähtyi siellä kuin seinään 2000 luvun alussa. Keskeneräiset huvilat, räjähtäneet tiet – joko karabinieerit olivat varsin tehokkaita tai mafiosot kuolivat sukupuuttoon itsekseen. En tiedä. Italiasta jäi vaikutelma köyhästä maasta, vaikka näin ei pitäisi olla. Italia on tunnettu monesta vientituotteesta ja erinomaisesta työnjäljestä (jos ei nyt lasketa niitä Pendolinoja ja Turun kaapelijunaa).
Voi toki olla, että haute couture ei enää myy samaan malliin kuin vielä 2000-luvun alussa, jolloin iso brändilätkä rinnuksella (takapuolella tai otsassa) oli aivan must.
Dolce&Gabbana:n lippis maksaa muuten yli 200 euroa tänäkin päivänä. Ja minä pidin vielä koulun kympin CIV-lippistä kalliina 😀
Minua suretti Italian pikkukaupunkien epämääräinen tila. Se maa on yksi lempipaikkojani, olen tykännyt jopa Roomasta ja Milanosta, vaikka en yleensä ole mikään metropoli-fani. Italia on antanut maailmalle hyvin paljon sellaisiakin asioita, joita emme osaa arvostaa. Se on ollut meidän sivilisaation kohtuna Antiikki-Kreikan rinnalla, antoi kirjallisen kielen puolelle Eurooppaa. Listalla on myös espresso, nahkaiset kengät, kalenteri ja kello.
Jos maailma joskus palautuu raiteilleen, pitää ehdottomasti käydä ajamassa samaa reittiä uudestaan, oikein ajan kanssa ja kunnolla pitkin rantaa. Olkoon, että siihen uppoaisi aikaa ja rahaa.
Pozzallon satama-aluelle vievä tie meni hetken pitkin komeaa hiekkarantaa. Suurin osa liiketiloja, joissa piti olla ravintoloita ja kauppoja, näytti autiolta. Ainoa avoimena oleva ravintola sillä alueella oli sen verran täynnä, ettemme uskaltaneet sisälle. Käytiin hakemassa eväsleipiä Lidlistä ja jäätiin rannalle mässäilemään.
Viimeinen mutka
Maltan lautalle piti olla netissä etukäteen varattuja nimettyjä lippuja sekä täytetty terveyslomake, jonka avulla kanssamatkustajia voi jäljittää koronatartuntatapauksessa. Lipuissamme nimet menivät sekaisin (olen näperrellyt ne kahdelta yöllä puhelimessa aina passinumeroita myöten): eli minua oli matkustajana kaksi kappaletta. Lomaketta emme täyttäneet etukäteen, koska eihän sitä voinut missään printata.
Check-in henkilöstö hymyili, ojensi meille lomakkeet täytettäväksi ja oikaisi nimet järjestelmässä.
Virtu Ferries katamaraani (miltä se oikeasti näyttää) 
Se, mitä mahtui kännykkään
Manner jäi taakse. Ei ollut mitään siltoja poltettaviksi. Yritimme poikani kanssa epätoivoisesti saada kameralle muhkeita etelän taivaan tähtiä. Hurjaa vauhtia etenevän katamaraanin kannella se oli jokseenkin mahdoton tehtävä. Lämmin merituuli puhalsi kovaa ja tasaista menoa.
Se on jälleen Uusi alku.
Korona road trip
Apartamentos Turisticos La Bastida
Benidorm’s world-famous beaches reopen by appointment only
White Dolphin Complex (harvoin osuimme sellaiseen loukkuun; tämä ei ollut edes halpaa; en suosittele kenellekään).
Virtu Ferries Ltd. Malta – Sicily Express Ferries
8 Celebs Who Rocked the Juicy Couture Tracksuit in All Its Glory
Road Trips Archives
Korona road trip
Subscribe to our newsletter!
7 vastausta artikkeliin “Road Trip 3597”