Diginomadi: vuosimalli 2020
Niin yllättävää kuin se onkin, vielä vuonna 2020 diginomadeista puheen olleen mieleen piirtyy kuva nuoresta ja vapaasta miehestä, joka matkustaa reppunsa ja läppärinsä kanssa ympäri maailmaa. Osittain se on totta. Sellaisiakin diginomadeja on vielä olemassa.
Huomasin, että Suomessa diginomadi- käsite on aika suppea ja sisältää vain kotimaasta lähteneitä läppärityölaisiä, jotka ovat aina tien päällä. Yleensä yksin.
Maailmalla asiat ovat jo toisin.
Itse asiassa diginomadiksi voi sanoa ketä tahansa henkilöä, joka tekee työtä sitoutumatta tiettyyn paikkaan tai aikaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että hän matkustaisi 99% ajastaan.
Todellisuudessa ensimmäinen diginomadien sukupolvi on kirinyt pitkälle neljänkympin toiselle puolelle. He ovat keskiluokan perheellisiä ihmisiä, ja molemmat sukupuolet ovat edustettuna alalla tasaisesti. He eivät pidä meteliä itsestään parista alla mainitusta syystä.
Nykyajan diginomadit harvoin asuvat teltoissa. Vaikka hyvin harvat heistä ovat ökyrikkaita, suurin osa edustaa hyvin toimeentulevaa keskiluokkaa. Heillä on se unelmien omakotitalo(t) maassa tai toisessa, uudehko (urheilu)auto tai pari. Ihan vaan huvin vuoksi. Välillä löytyy myös kultainen noutaja. Tai chihuahua, tai kissa, jotka sopivat jetlag- elämäntyyliin paremmin.
Diginomadit ovat enää harvoin niin levottomia, mitä voisi kuvitella. Välillä he asuvat samassa maassa monia vuosia yhteen menoon tai vaihtelevat parin-kolmen maan välillä sesongista riippuen. Jatkuva perheen raahaaminen paikasta toiseen sekä epämääräiset työajat ja epäsopiva ympäristö ovat aika kuluttavia pitkällä aikavälillä. Vuosien varrella tahti hidastuu, mutta se ei ota heiltä diginomadiusta pois. Periaate on edelleen sama: My Life – My Way.
Jos on seikkoja, jotka ovat ominaisia miltei kaikille diginomadeille, niin se on halu järjestää oma elämänsä juuri niin kuin he itse haluavat. Eikä niin, miten tietyn maan hallitus määrää.
He haluavat itse päättää, missä maassa he maksavat veronsa, missä koulussa heidän lapset opiskelevat, keneltä he ostavat terveydenhuollon palveluita ja mihin sijoittaa omat eläkerahansa.
Suurin osa diginomadeista, keitä tunnen, järjestää jälkikasvunsa kalliisiin yksityisiin kouluihin edistyneellä opetussuunnitelmalla. Heidän lapsensa tähtäävät samanlaiseen korkeaan hyötysuhteeseen opiskeluissaan, mitä heidän vanhenpansa työssään. Heillä ei vaan ole aikaa tuhlata koulutukselliseen tyhjäkäyntiin.
Luulisi, että niillä lapsilla on kova elämä. Ei suinkaan. Heillä on käytössä se paras huvi – tietokone. Toki, he pelaavat siellä tietokonepelejä, mutta eivät aina. Esimerkiksi, meidän oma poikamme opiskeli huvikseen HTML ja CSS ja Java Scriptiä. Nyt on meneillään PHP.
Diginomadius: Suurimmat haasteet 2020
Diginomadien pahimmat ongelmat eivät enää ole netin puutteessa/heikossa laadussa, taikka alkeellisissa asumisoloissa. 80% maapallon pinnasta (ja pintaa syvemmällä) on katettu toimivalla nettiyhteydellä.
Suurin diginomadien ongelma on lainsäädännön puute, joka mahdollistaisi sitoutumattoman elämäntyylin. Joka maa haluaa epätoivoisesti saada heidät omaan asukasrekisteriin, päästäkseen keräämään muhkeaa veropottia. Siitä huolimatta, että diginomadit eivät ole kovin halukkaita käyttämään paikallisia julkisia palveluita. He maksavat mieluummin laadusta, kuin juoksevat ilmaisten näytteiden perässä.
Jokainen diginomadi kohtaa ainakin kerran elämänsä aikana maanvalinnan dilemman: Miten valita asuinmaan niin, ettei elämäntyö valuisi kankkulan kaivoon? Kyse on silloin asuinmaasta, ei isänmaasta tai kansalaisuudesta.
Nomadius ilmiönä on yhtä vanha kuin ihmiskunnan historia. Ongelmat ilmestyivät vasta hiljattain (historiallisessa mittakaavassa), kun ensimmäiset hyvinvointivaltiot ilmoittivat perustamisestaan. Niissä maissa vaanii pakottava tarve saada kansalaisiaan pysymään paikoillaan, hinnalla millä tahansa. Sitä varten on laadittu poliisivaltiota muistuttava lainsäädäntö, joka on edelleen voimassa monissa paikoissa. Sen mukaan valtio juoksee kansalaisen perässä niin kauan, että kaikki banaanit, omat ja naapurin, ovat maksettuja.
Sinänsä, diginomadit eivät ole veropakolaisia eikä rikollisia. Heidän rikkomuksensa yleensä loppuvat parkkisakkoihin ja ylinopeuteen. He eivät vaan tarvitse lastenhoitajaa valtion nimissä.
Toinen suuri ongelma on koulutusjärjestelmän jäykkyys, joka edellyttää lasten fyysistä läsnäoloa koulussa. Vanha järjestelmä on tällä hetkellä murroksessa, mutta etäkoulua mahdollistavaa järjestelmää ei ole vielä tiedossa. Saadaan nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Suurin osa tuntemistani diginomadeista on juuri sellaisia ihmisiä. Me tutustumme toisiimme luokan vanhempien kokouksissa. Kahvilla kaverin kanssa istuskellessa, keskustelu pyörii lasten nettikauppojen ja verojen ympärillä. Vertaillaan eri maiden koulujärjestelmiä, yrityslainsäädäntöä ja kiinteistöhintoja. Sillä silmällä, että aina voi harkita lähtöä, talon ostoa tai yrityksen perustamista toiseen maahan.
PS. Olen juuri törmännyt tällaiseen lauseeseen: Many digital nomads eventually end up rooted to their home offices…- Se kuulostaa mielestäni suunnilleen siltä, että monet diginomadit loppuvat siihen kotitoimistoon. Well, we never stop. Our spirit is always on the road. – Yksi toimistotuoli ei saa meitä pysymään paikallamme, ihan sama miten mukava se olisi.
diginomadi 2020
Diginomadi 2020
Aiheesta muualla:
7 myyttiä diginomadin elämästä
Digital Nomad (Investopedia)
Kiitos!
Hyviä pointteja! Eihän meitä tosiaan voi lokeroida sen enempää kuin muitakaan ihmisiä.
Elin itse muutaman vuoden nomadielämää puolison ja pienen repun kanssa vaihtaen maata kuin paitaa. Sitä ennen reissasin kymmenisen vuotta 100-300 päivää vuodessa yksin ja vaihtuvien työparien kanssa ja oli tukikohta Suomessa, missä kävin moikkaamassa silloin vielä vakitöissä ollutta puolisoa.
Niin joo ja ikää on 46 v, puolisolla 53 v eli kuulutaan tosiaan sinne vanhempaan kastiin.
Mutta nyt kun meillä on yhteinen tukikohta Belgradissa, eikä tänä vuonna ole päässyt edes reissaamaan, niin puhun mieluummin etäyrittäjyydestä kuin nomadiudesta. Entinen kulkukissakin päätti lopettaa vaeltamisensa ja muutti meille asumaan. (Oli oikeasti kissan päätös).
Ja huoh, kunpa saisikin byrokratian tunnistamaan meidät maata vaihtavat, jotta voisi hankkia eläke- ja sosiaaliturvan jotenkin järkevästi.
Lokerointi on ihmisluonteen ominaisuus 🙂 Kuin armeijassa. Diginomadius on niin uusi ilmiö, ettei ole vielä edes vakiintunutta terminologiaa. Etäyrittäjyys on hyvä termi. Pitää ottaa käyttöön 👍.
Hankala byrokratia on monien diginomadien todellisuus. Mekin reissattiin vuosia liikematkojen varjossa. Tilintarkastaja ihmetteli välillä, miksi meillä on niin paljon matkapäiviä vuodessa 🙂 Itse asiassa puolet niistä ei ollut edes kirjassa.
Vink, vink, me siirsimme kirjat Viroon 2012, ja elämä helpottui kertaheitolla. Viro on niitä harvoja maita, jotka tunnistavat diginomadeja (sekä viisumilla että asukkaina). Eli siitä huolimatta että kirjat ja verotusmaa ovat Virossa, siellä ei tarvitse asua vakituisesti :). Heidän sosiaaliturvaan piiriin on helppo ja halpa päästä (jos haluaa) ja eläkevakuutus on helppo järjestää. Sekä pakollisen että vapaaehtoisen osion. Kaikista helpoin tapa varmista eläkevakuutuksen ja sosiaaliturvan on oma firma Virossa.
Olen tarinoinut asiasta Viron-postauksessa, joksikin ympäripyöreästi tosin. Pystyn kertomaan enemmän yksityiskohtia, mutta mielellään enemmän privaatisti kuin blogipostauksessa 🙂
PS Uskon, että se oli kissan päätös. Kissaa on jokseenkin mahdotonta pakottaa mihinkään. Olen itsekin parantumaton kissaihminen. 😀
Viron-artikkeli on tässä: https://viaperasperaadastra.com/2020/12/08/virtuaalimaailman-paratiisi-ja-diginomadien-luvattu-maa/