Kirppis mustavalkoisella
Kirpputorit ovat nousseet suosioon viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, ja niitä on pidetty pelastusrenkaana varakkaan maailman yli hyökyvässä ostostsunamissa. Kierrätys on kieltämättä hyvä asia, mutta minä en käy kirppiksissä. Mielestäni, ne ovat aikuisiän akne ihmiskunnan kasvoilla. Kirpputori on vuori hylättyjä tavaroita, surullinen muistutus ajattelemattomasta kulutuskulttuuristamme. Jos jokainen ostaisi vain tarpeeseen, kirpputoreja ei pääsisi syntymään.
Kirjoittaessani äskettäin artikkelin Milloin liikaa on liikaa? törmäsin liutaan kirjoituksia minimalismista ja haaveista minimalistisesta elämäntyylistä. Ihmiset tuskailevat tavaroiden määrän kanssa, ostelevat holtittomasti ja yrittävät epätoivoisesti päästä turhista tavaroista eroon. Miksi?
Mielestäni, sellaiset ongelmat sekä KonMari -menetelmän suosio juontavat henkisestä pahoinvoinnista eikä niinkään tavaroista itsestään. Esine ei ole syyllinen meidän suhtautumisestamme siihen. Syy on aina ostajan päässä. Syyt saattavat olla jokaisella omansa, lopputulos – jokseenkin sama.
Minulla ei ole vaikeuksia muistaa, mitä omistan, ja muistan melkein kaikkien tavaroiden paikat heti jokaisen muuton jälkeen. Omistan paljon asioita, joita käytän kerran vuodessa tai parissa (juhlavaatteet, kengät ja korut), ja minulla on tapana suunnitella asukokonaisuuksia isompiin tapahtumiin ulkomuistista.
Jos ei muista mitä tavaroita omistaa, ongelma on jossain muualla, kuin kaapissa. Se tarkoittaa myös sitä, ikävä kyllä, että suurin osa niistä tavaroista ovat täysin turhia. Vaikea tarvita sellaista, jota ei muista omistavansa.
Silloin, kun alkaa suursiivota elämäänsä, niitä tarpeettomia ja turhia tavaroita kanitetaan kirppiksille. Siinä toivossa, että tavara löytää uuden omistajan. Toivo on useimmiten turha: jos yksi ei tarvinnut kyseistä esinettä vuosiin, ei kukaan mukaan.
Siellä syntyy muotiteollisuuden jätevuori: kasoittain muovisia esineitä, tekonahkaisia asusteita, polyesteristä tehtyjä vaatteita. Suurin osa kirppiksillä myytävää kamaa on täysin käyttökelvotonta. Viemällä tavaransa kirppikselle yritetään päästä syyllisyyden tunteesta eroon: kierrätän kuitenkin. Parempi kuin roskikseen, vai?
Olen joskus harvoin kirppiksellä käydessäni nähnyt sitäkin harvemmin käyttökelpoisia tavaroita. Ne maksoivat yhtä paljon kuin uudet vastaavat maksoivat kaupassa. Olen joutunut myymään paljon yrityksen poistoeriä ja omaa irtaimistoa siellä saadakseni vähän lisää rahaa laihoina start-up ja opiskelijavuosina. Siitä on onneksi parikymmentä vuotta.
Yritin joskus ostaa jotain kirpputorilta. Se on tavattoman vaikeaa. Vanhojen Aku Ankkojen lisäksi oli tavattomaan vaikea löytää yhtään mitään. Epämääräisiä vaateröykkiöitä, rikkinäisiä esineitä, lukemattomien kirjojen irtolehtiversioita .
Kirppiskierroksesta jäi ällö ja turhautunut olo. Miksi ihmiset ovat sitä mieltä, että vaatteet voi tuoda myyntiin likaisina, haljennut kuppi on rahanarvoinen esine ja sivuja vajaa oleva lehti on kiva lukea? Kirppis on hyvä paikka tappaa aikaa ja hankkia lisää turhaa tavaraa. Jos oikeasti tarvitsee jotain, miten ihmeessä sen voi paikallistaa? Minä olisin mielelläni ostanut jotain tavaraa käytettynä, mutta mistä tiedän mistä se kannattaa kaivaa?
JOS ITSE OLISIN PERUSTAMASSA KIRPPIKSEN…
Tässä on idea second-hand kauppojen omistajille ja kirppisten pitäjille: miksei kauppaa voisi järjestää osastoihin, eikä myyntipöytiin? Niin, että vaikkapa lasten vaatteet erikseen, aikuisten erikseen, kengät omalla osastolla, ja kaikki järjestetty jokeenkin kokojen mukaan, eikä kasassa? Kirjat ja astiat omilla hyllyillä, vinyylit omalla. Vähän kuin tavallisessa kaupassa.
Kun tulen ostamaan koululaisten talvitakkia tai juhlamekkoa, minun ei olisi tarvinnut koluta kaikkia tuhatta neliötä, vaan menisin suoraan asiaan. Jos aikaa jäisi yli, voisin vilkaista vaikkapa kirjat tai lehdet. Toivoisin myös, että jokin sensurointi olisi käytössä. Jos myyjä huomaa, että vaate on likainen tai tahraantunut, siitä olisi huomioitu. Ei ole pahempaa, kuin tulla kotiin ostoksen kanssa ja huomata vasta sitten, että siinä on rasvatahra rinnuksella.
Osastoihin jakamisessa on tietysti ongelma, kuka hoitaa järjestelyn, kun siellä on usean myyjän tavarat sekaisin. Asiakkaat sotkevat pienenkin osaston jo tunnissa siihen kuntoon, että kaikki tavarat on laitettava esille uudestaan.
En tiedä, onko Helsinkiin jo ilmestyneet sellaiset korkeamman luokan second-hand kaupat, mutta Pariisissa, Krakovassa, Gdanskissa ja Barbadoksella olen sellaisiin törmännyt. Niitä on vaikea edes mieltää kirppiksiksi. Siellä myydään yllättävän hyväkuntoista ja hyvän laatuista tavaraa.
Mitä tulee siihen halpaketjujen jo uutena heikkolaatuiseen roskaan, ei sitä kannata tuoda myytäväksi. Kannattaa olla ostamatta. Sehän on kuluttaja, joka äänestää omalla ostospäätöksellään.
Muistakaa äänestää, vaikka jaloillanne!
Aiheesta muualla:
Kirpputorimatkalla Reykjavikissa – huippulöytöjä muutamalla eurolla
#kirppis #ekoshoppailu #ekoarki #ekologisuusarkipäivässä #life #liveyourlife #social #thoughts
Mielenkiintoinen julkaisu. Muistaa kannattaa myös että vaikka konmarituskaan ei liity itse tavaraan vaan siihen mitä on pään sisässä – meidän yhteiskuntamallit luo kapitalistisen ja markknointiin ja voittoon tähtäävän mallin mukaan meidät tuolle tavaran määrän tielle. Moni ei osaa tätä kyseenalaistaa, ilman konmarin tyylisiä opuksia. Ehkä joskus olisi kaikkien normi osata miettiä mitä ostaa, ja miksi – ja konmarit ovatkin elämäntapa eikä tapa saada tuota tavarakasaa pienemmäksi. Pienillä muutoksilla ja esimerkin näyttämisellä eteenpäin!
Oma haave olisi kumota joku olemassa oleva ostoskeskus mutta nimenomaan niin että kaikki liikkeet olisi kirppareita. Sais olla Fidat ja Uffit mut loput kirppareita, huonekalu kirppis, lastenlelu kirppis, lastenvaatetila, kenkäkirppis jne. Kaikki olisi nimenomaan kaupan tyyliin osioissa mutta mikään ei olisi tullut paikalle uutena tai ympäristö kuormittaen.
Vaikka kirpparit on täynnä haljenneita kuppeja ja turhaa muovikrääsää, on myös vaan niin että ihmiset kasvaa, muuttuu vaatekoko tai saa perintönä asioita mitä ei tarvitse. Itse olen aika minimalistinen, mutta minulla on keräilyheikkous Hopeanuoli sarjaan, ja nämä VHS-kasetit on kultaakin arvokkaampia, ja niitä kalastan kirpparilta parilla eurolla – koska joku jaksoi sen sinne viedä 😛
Minustakin olisi ihanaa, jos kirppareilla olisi vain sellaista tavaraa, jonka ihminen itse on käyttänyt rakkaudella ja haluaa antaa uuteen kotiin.
Olen kerran vinkannut yhdelle aloittavalle kirpputorin pitäjälle, että olisi kiva, jos kirppis olisi jaettu osastoihin, kuten kauppa/ostoskeskus. Silloin sellainenkin laiska kirppiskävijä kuin minä olisi eksynyt sille tielle. Olisin suunnistanut suoraan tiettyyn osastoon, sen mukaan mitä tavaraa sillä hetkellä tarvitsen. Minulla ei kerta kaikkiaan ole aikaa kiertää hallin kokoista kirppistä tuntikausia. Ahdistun nopeasti siitä, etten löydä etsimäni. Mutta yrittäjä sanoi, että se on liian vaikea toteuttaa. Pitää olla liian monta työntekijä. Sääli…
VHS-kasetteja minulla ei ole, mutta CD kokoelma kyllä 😁