4513 km pitkä postaus – Day 2

Day 2. Sisämaahan

Opel Insignia
  • Kaunas, Liettua – Lodz, Puola 
  • 539 km
  • 6t 35 min
 4513 km pitkä postaus Day 2

Toisena päivänä tutkittiin Via Baltican tilannetta. Vuodessa suurin osa rakennustöistä oli saatu päätökseen. Se on kerrankin hyvä sijoitus EU:n rahoille. E67 ei ole vieläkään mikään moottoritie, ajaminen sujui melko mukavasti, vaikkakin aika verkkaisesti. 

Nykyaikainen Eurooppa on hassu paikka. Maiden välillä on tietysti eroja, mutta näin isoa, uutta tietä ajaessa niitä on aina vaan vaikeampaa huomata. Kahdessakymmenessä vuodessa erot on siloiteltu EU:n määräyksin varsin tehokkaasti. Vaikea sanoa, onko muutos hyvästä vai pahasta.

Puola

Puola on meille hyvin tuttu paikka. Neuvostomenneisyydestä huolimatta, maa on hyvin hoidettu ja tiheästi asutettu. Räjähtäneitä tönöjä Ukrainan tapaan täällä ei juuri näe. Täydellisesti harjatut pellot peittävät maaseudun. 

Puolan sisämaa on aika tasaista seutua. Sivutiet siellä ovat aika pieniä ja mutkikkaita, mutta yleensä hyvässä kunnossa. Puolassa ollessa ajamme harvoin pääteitä. Tämä kerta oli poikkeus. 

Puolan maaseutu on näkemisen arvoinen asia. Rakkaudella hoidetut pikkuiset kaupungit, karczmat, kukoistavat puistot. 

 4513 km pitkä postaus Day 2 Sisämaahan, Ravintola Karczma Wilczy Głód Puolan rajalla
Ravintola Karczma Wilczy Głód Puolan rajalla
4513 km pitkä postaus Day 2

Karczma Wilczy Głód on meidän vakiopaikka Puolan rajalla. Istumapaikkoja siellä on vähän, mutta odottamaan emme ikinä ole joutuneet. Kanapihvi maistuu siltä, että se kana olisi juuri napattu omasta pihasta. Se on niin murea ja mehukas. Ja sehän on rekkamiesten paikka. 

Muuten, tiesittekö te, että rekkakuljettajat jättävät muille autoilijoille aina juuri sopivasti tilaa, että pääsee sekä ulos autosta että pois parkkipaikasta? Edellistä Insigniaamme telottiin laivamatkoilla niin kauan, että keksimme ostaa yli viiden metrin paikan. Silloin meidät laitettiin aina rekkojen sekaan. Tämä auto on vieläkin ehjä. 

Samalla tavalla ruokalan parkkipaikalla meihin suhtauduttiin vähän kuin voikukan tuulihattuun. Täytyy myöntää, että täysperävaunujen seassa oli vähän pelottavaa olla. 

Nyt tauon paikka.

Korycin – kylä matkan varrella.

4513 km pitkä postaus Day 2 Sisämaahan, Tykocin linna
Tykocin-linna

Tykocin – pikkukaupunki linnoineen.

Tykocin Castle 

Tätä reissua suunnitellessa halusimme kerrankin olla kiirehtimättä mihinkään. Tietty, silloin, kun on määränpää ja jonkin sortin aikataulu, kovin löysästi ei voi edetä.

Matkabudjetti ja Majoitus

4513 km pitkä postaus Day 2 Sisämaahan

Kaksi ensimmäistä majoitusta olimme varanneet etukäteen. 

Syyt:

  • syyskuun alku on vielä Euroopassa korkea sesonki, joten majoitukset ovat suhteellisen kalliita eikä ihan mitä vaan ole saatavilla;
  • halusimme majoittua aika lähellä pääreittiämme, ettei tulisi ylimääräisiä mutkia.

Sisänsä, matkustaminen lapsen kanssa pitkiäkin matkoja ei juuri rasita hermoja, jos siihen valmistautuu kunnolla. Meidän matkassa oli se erikoisuus, etteivät kuivat makeat välipalat mene kaupaksi. Varustauduimme kylmälaukulla ja kotitekoisilla eväillä. Tietty muutama pysähdys vietettiin Mäkkärissä, mutta enimmäkseen yritettiin pitäytyä terveellisessä ruokavaliossa. Autossa istuminen kun ei liikunnaksi kelpaa.  

Lähes kolmenkymmenen vuoden jälkeen neuvostoliiton aikaisesta räjähtäneisyydestä ei ole jälkeäkään. Sen lisäksi, että valtatien varret ovat täynnä huoltsareita, toinen toistaan komeampia, kansaa on ajateltu kaikin puolin. Matkan varrella oli runsaasti puistoja, nähtävyyksiä, lasten leikkipaikkoja, yleisiä rantoja. Mitä vaan. Sillä reitillä voisi viihtyä pidempäänkin.

Baltian maat, Puola mukaan lukien, eivät kovin paljoa lompakkoa rasita. Ei majoituksen eikä ruoan suhteen. Sanoisin, että 50-60 euroa päivässä riitti perheemme matkabudjetiksi. Bensaa sinne ei tietenkään laskettu. Polttoaineen hinnat vaihtelevat yllättävän vähän: 1.15 (Puola) – 1.68 (Portugali). Eikä se millään tavalla korreloi maan elintason kanssa.

Suosimme jokseenkin aina yksityisten tarjoamia majoituspaikkoja. Hinta ei ole ainoa, mikä ratkaisee. Yleensä palvelun taso ja hinta-laatu suhde on huomattavasti parempia, kuin isoissa hotelleissa. Aamiaisen osaamme tehdä itsekin, kahvikoneet ovat yleensä parempaa laatua ja hinta per neliö paljon edullisempi. 

On toinenkin ilmiselvä syy. Esiteinimme on juuri siinä iässä, että hän tarvitsee kunnon kokoisen sängyn. Normaalissa hotellihuoneessa, jos lisävuode on tarjolla, se tukkii huoneen lopullisesti. Kolmen ihmisen, kolmen sängyn ja parin matkalaukun kaaos parinkymmenen neliön huoneessa käy hermoilleni niin pahasti, etten enää ole suostunut siihen vuosiin. Ratkaisuksi olisi kaksi huonetta, mutta se tuntuu tyhmältä sen rinnalla, että mukavan majoituksen saa tuosta vaan joko samalla tai pienemmällä rahalla. Ja kenet laittaa nukkumaan toiseen huoneseen, poika ei sinne halua yksin. 

En oikein tykkää airbnb.com, joka on täysin yksityisten pitämä palvelu ja josta ei saa mitään kuittia. Pääsyy on kuitenkin siinä, että se on epävarma. Varaat, maksat ja muutaman tunnin päästä voi tulla ilmoitus, ettei sinua hyväksytty asiakkaaksi. Homman voi aloittaa alusta. Huomasin, että airbnb:n kämppien omistajat hylkäävät usein sekä lemmikkien omistajia että lapsiperheitä. Silloin kuin Esa matkusti yksin, kielteisiä vastauksia tuli ehkä 10%. Perheen kanssa – 90%. 

Sen takia suosin Booking.com:ia. Se on varsin monipuolinen ja luotettava. Ehdot ovat ilmoitettu hyvin selkeästi. Prosessi on helppo ja nopea. En muista yhtään tapausta, että Bookingissa tehtyjen varausten kanssa olisi ongelmia. 

Eritoten kuin voi kuvitella, suurin osa Eurooppalaisista majoituspaikoista ovat ihan virallisia yrittäjiä/yrityksiä. Puolassa majoituksen tarjoajalla on myös velvollisuus kiinnittää Pokoje Gościnne -lätkä näkyvälle paikalle. Sisällä asunnossa aina löytyy säännöt, hätänumerot ja yrityksen rekisterinumero. 

Lodzissa olimme hyvissä ajoin. Kämppä löytyi poikkeuksellisesti airbnb:stä ja sijaitsi aika lähellä kaupungin keskustaa. Meillä juuri ja juuri riitti voimia tunnin lenkkiin. 

4513 Archives

Day 1. Via Baltica
Day 2. Sisämaahan
Day 3. Pitkä Valkoinen Puro
Day 4. Ranskan nurja puoli
DAY 5. KULTAINEN KESKITIE JA YÖ LUOSTARISSA
DAY 6. KUIN VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ – MOOTTORITIE AURINKOON
DAY 7. UUDEN ELÄMÄN ALKU (OIVALLUKSET)

Travel Archives

#roadtrip #travel #traveleurope #euroopanhalki #matkailu #puola #4513

Subscribe to our newsletter!