The Inquisitor’s Palace - Inkvisiittorin palatsi. Jos Hagar Qim -kompleksi vei ihmiskunnan historian alkulähteisiin, nyt vuorossa on ajanjakso 1530-1850 eli The Inquisitor’s Palace ja Fort St. Angelo. Jos historiaa haluaisi tutkia järjestyksessä, niin näiden väliin pitää sijoittaa vielä Domus Romana, St. Paul's Catacombs ja Mdinan. Mitä tapahtui Maltalla 2500 eaa:sta aina 300 eaa:han? En tiedä, … Jatka artikkeliin The Inquisitor’s Palace – historian varjot
Kansainvälinen opettajien päivä
Kansainvälinen opettajien päivä. Maailma viettää kansainvälistä opettajien päivää lokakuun 5.päivänä. Sen kunniaksi päätin julkaista omia muistiinpanoja, joita kertyi tutkiessani suomalaista koulujärjestelmää, jota edelleen jossakin pidetään maailman parhaana. Koulun erilaiset muodot kiinnostavat minua sekä vanhemman että kasvattajan roolissa. Minulla on myös mihin verrata. Olen toiminut opettajana nyt kolmessa eri maassa (mutta ei Suomessa) ja poikamme on … Jatka artikkeliin Kansainvälinen opettajien päivä
Matkaan lapsen kanssa
Omat kokemukset lapsen kanssa matkustamisesta. Heti alkuun pitää sanoa, ettei tämän tapainen postaus ole millään tavalla harvinainen. Moni muukin bloggaaja on kirjoittanut aiheesta. Viimeksi olen lukenut Elinan artikkelin, joka saikin minut viimeistelemään omaa luonnosta julkaisukuntoon. Uusimmista kirjoituksista (9/2024) nostaisin esille Sandra Nenosen Matkustus lapsen kanssa 7 maahan -vinkit (The Present is Perfect -blogi). Miksi sitten kirjoitan? … Jatka artikkeliin Matkaan lapsen kanssa
Valmiina kouluun? – Viikon kuulumisia 39
Arki alkoi Viikon kuulumisia 39. Koulu alkoi vihdoin Maltallakin. Nyt kolmesta ensimmäisestä päivästä on selviydytty. Tänä vuonna poika on siirtynyt eri luokkaan, jossa lapset ovat viime vuoden pisteytyksen perusteella tasoltaan lähempänä häntä. Uusi luokka, uudet opettajat, uudet aineet, mutta onneksi ei ihan kaikki ole uutta. Pojalle osa opettajista ja oppilaista on jo tuttuja viime vuodesta. … Jatka artikkeliin Valmiina kouluun? – Viikon kuulumisia 39
Vihreä keidas keskellä Maltaa – Ta’ Qali National Park
Ta’ Qali National Park puisto. Tietysti suomalaisia voi vähän hymyilyttää maltalainen ajatus siitä, millainen kansallispuiston kuuluu olla. Ottaen huomioon se fakta, että Maltan saaristo on pinta-alaltaan pienempi kuin moni Suomen kansallispuisto. Ta’ Qalissa pääsee näkemään, miltä saaristo näytti ennen kuin ihmiset tulivat raivaamaan itselleen tilaa luonnolta. Vaikka puisto ei ole hoitamatonta metsää vaan puuistutuksia, joiden … Jatka artikkeliin Vihreä keidas keskellä Maltaa – Ta’ Qali National Park
Ruoanlaitto: Unohdettu kädentaito?
Miten säästää ruokamenoissa -tyyppisiä kikkoja ja vinkkejä tulee nyt ovista ja ikkunoista. Tarkoittaako se sitä, että juuri tätä sanayhdistelmää googlataan nyt poikkeuksellisen paljon? Näkyykö se jo trendien joukossa googlen hakukoneissa, kun kaikki alkoivat kirjoittaa aiheesta? Kotona kokkailu säästää pitkän euron ruokalaskussa. Se on käypä säästövinkki (joka on kaikkien tiedossa), mutta siitä tulee luistettua aika usein. … Jatka artikkeliin Ruoanlaitto: Unohdettu kädentaito?
Elämän hauraudesta ja etuoikeuksista
Elämän hauraudesta ja etuoikeuksista. Edellispäivänä istuin vartin verran tien poskelle pysäköidyssä autossa ja luin uutisia ajankuluksi. Nykyään uutisten lukeminen on varmin tapa saada mieli maahan. Törmäsin melkein heti tähän artikkeliin: Naiset leikkaavat hiuksiaan lyhyeksi ympäri maailmaa – tästä on kyse. Se järkytti. Miltä tuntuisi elää maassa, jossa poliisilla on oikeus tappaa sinut sen takia, että … Jatka artikkeliin Elämän hauraudesta ja etuoikeuksista
Kalaparven ihmisuhri ja muita viikon kohokohtia – kuulumiset vk 38
Kuulumiset vk 38. Mistä ihmeen syystä joissakin kalentereissa viikko alkaa sunnuntaista? Se olisi kiva tietää. Itse aloitan laskuni maanantaista, mutta täällä blogin puolella muodostui kuitenkin poikkeus. Koska viikon kuulumiset tulevat julki sunnuntaisin, ei itse sunnuntai ole postauksessa mukana. Joten liitän sen aina seuraavaan viikkoon. Ei kai se mitään haittaa, mutta itselleni se on hieman outoa. … Jatka artikkeliin Kalaparven ihmisuhri ja muita viikon kohokohtia – kuulumiset vk 38
Matkakalenterini – Mihin kannattaa matkustaa milloinkin
Mihin kannattaa matkustaa milloinkin. Talvi: joulu-helmikuu Qala, Gozo 1. Loskaa pakoon Talvella Etelä-Euroopassa on paras patikointisesonki. Kohdesuositukseni: Malta ja erityisesti Gozo, Sisilia, Algarve, Kanariansaaret. Lämpöä on +10-20C. Varoitus: voi olla, että juuri sillä viikolla sataa. Ta-Mixta Cave, Nadur, Gozo, marraskuu 2020 Gozon pisin patikointireitti Talvi Gozolla Gozon patikointireittejä - Nadur Walks Boliqueime, Algarve, Portugali, joulukuu … Jatka artikkeliin Matkakalenterini – Mihin kannattaa matkustaa milloinkin
Domus Romana
Domus (Domvs) Romana. Päätin irrottaa Domus Romana -museon omaksi postaukseksi, koska se edustaa kuitenkin täysin eri ajankohtaa Maltan (ja myös Euroopan) historiassa kuin Mdina. Domus Romanan kirjoitusasu voi olla myös Domvs Romana, koska latinan kielessä u:n ja v:n välillä ei ollut eroa. Domus Romana onkin kirjaimellisesti ihan vain omakotitalo, jonka ökyrikas roomalainen aristokraatti rakennutti itselleen. … Jatka artikkeliin Domus Romana