Silloin kun historia koskee itseään – Pressimatka Viro 30

Silloin kun historia koskee itseään.

Pressimatka*: Visit Tallinn, Visit Estonia, Tallink Silja, Viking Line ja Eckerö Line

Kyseinen postaus on minulle vaikea. Katsotaan, pystynkö kirjoittamaan sen itkemättä.

Viro on juuri juhlinut 30:n uudelleenitsenäistymisen vuosipäiväänsä, varmaankin olette sen jo kuullut. Virolaisille uudelleenitsenäistymisen juhla on yhtä tärkeä, kuin vuoden 1918 tapahtunut ensimmäinen kierros. Tämän matkan aikana minulle tuli selväksi, miksi.

Miksi itku on nyt herkässä? Neuvostoliiton hajoaminen muutti silloin 1991 ei pelkästään Viron tai Euroopan historian kulkua, mutta koko maailman. Se vaikutti miljoonien ihmisten tulevaisuuteen ja eloonjäämiseen. Myös minun. Olen osa tätä historiallista tapahtumaa, enkä voi tietää, olisinko elossa nyt, jos asiat olisivat menneet toisin. Selvitän kohta puoliin, miksi.

Ohjelma alkoi luonollisesti Laululavaan ja sen upouuteen Vierailukeskukseen tutustumisesta. 

Laululava on Viron itsenäisyyden symboli. Näyttely esittelee interaktiivisesti kuoromusiikin ja laulujuhlien historiaa sekä Viron uudelleenitsenäistymisen tarinaa. Vahvasti tulee esille virolaisen identiteetin vahvuus, sen periksiantamaton luonne ja itsetietoisuus. 70 vuotta kommunistista diktatuuria eivät pystyneet taivuttamaan sitä. 

Matka jatkui Viron Historiallisen Museon tiloihin, joissa tällä kerralla pääsimme vain syömään lounasta. Maarjamäen museokompleksi on kuitenkin ehdottomasti kokemisen arvoinen. Näyttelyt on järjestetty niin, että mielenkiintoista tekemistä riittää siellä kaikenikäisille. Olimme käyneet siellä aikaisemmin koko perheen voimin. Tämä kuva on muutaman vuoden takaisesta käynnistä. Suurin osa näyttelyistä on pysyviä, mutta joka vuosi järjestetään myös väliaikaisia näyttelyitä. Ajankohtaista tietoa saa Maarjamäen omilta nettisivuilta. 

Itse asiassa kaikki vierailut olivat hienosti sidoksissa matkan teemaan. Näemme 20.8.2991 tapahtumat sekä uutiskanavien että tavallisten ihmisten silmin. 

Kulttuurineuvos Liisa Ojaveer oli yksi heistä, joille se päivä on osa henkilökohtaista historiaa. Hänen luonaan vierailu oli avartava kokemus. Vuoden 1913 rakennetussa talossa Liisan perhe on asunut vuodesta 1939 ja asunto oli säilynyt liki alkuperäisessä kunnossa. Sellainen jatkuvuus on tänä päivänä harvinaista, sitä arvokkaampaa se on. 

Nautimme myös loistavasta kotikonsertista, jonka yhteydessä nuori virtuoosi esitti meille upeaa klassista sekä virolaisen säveltäjän musiikkia. 

Ensimmäinen päivä oli mukavan informatiivinen ja täynnä riemua itsenäisen Viron puolesta. Hotellikierroksen ja maistuvan illallisen jälkeen pääsimme nauttimaan upeista huoneistamme.

Toinenkin päivä alkoi mukavasti vieraillessamme Viron Taideteollisuus ja Designmuseossa. 

Tekstiilityöpajassa valmistimme itsellemme matkamuistoksi kestokassit spontaprint-tekniikalla designeri ja muotisuunnittelija Anu Samarüütel-Long johdolla. Vink-vink: loistava vaihtoehto viettää tyttöjen iltaa tai järjestää synttäreitä suurille designin ystäville.

Seuraavaksi ohjelmassa luki näin: “Siirtyminen Noblessnerin alueelle, joka on kaupungin nopeimmin kehittyvä ja siksi myös tämän hetken kiinnostavin alue. Patarein Merilinnoituksen historia ja tulevaisuus. Katsaus Patarein merilinnoituksen tulevaisuudensuunnitelmiin vuodelle 2026 asti. Patarein merilinnoituksen traagisen, vankilana toimimisen ajanjakson muistamiseksi, avataan linnoituksessa myös Kommunismin uhrien museo ja kansainvälinen tutkimuskeskus”.

Kukaan ei aavistanut, miten järkyttävä kokemus odottaa meitä Patarei vankilamuseon ovien takana. Museo on pyhitetty kommunismin uhrien muistamiseksi. Tätä on vaikeaa kuvata sanoin. Olen tehnyt paljon kuvia, videoitakin, koska kameran kautta on helpompaa katsoa. Vaikeinta oli abstrahoitua ajatuksesta, että tämä vankila olisi voinut olla MINUNKIN tulevaisuuteni. Omat vanhempani elivät niitä alituisen pelon aikoja, jolloin repression uhriksi on voinut joutua mistä vaan huolimattomasta sanasta.  

Pahinta oli se, että moni uhri ei ollut syyllinen mihinkään. Silloin riitti naapurin nimetön vihje, että mustamaija tuli hakemaan. Paluuta sieltä ei yleensä ollut.

Yksi uhreista, tuomitun vaimo, oli syyllistynyt varmaan vain siihen, että keitti teetä miehensä vieraille. Nainen säästyi kuolemantuomiolta vain sen takia, että oli silloin raskaana. Kuukausien kidutuksen jälkeen, hänet oli tuomittu vankileirille Siperiaan viideksitoista vuodeksi. Matkalla syntynyt lapsi oli heti viety pois ja jäi teille tuntemattomille ikiajoiksi. 

Minä tiedän hyvin, että se olisi voinut olla minun oma tarinani. Vuoden 1994 kokemusten perusteella.   

Oli pelottavaa ajatella, että kiduttamista ja teloituksia tapahtui vielä 50-luvulla, aina Stalinin kuolemaan asti, eikä joskus harmaassa menneisyydessä vuosisatoja sitten. Viimeinen vanki, ei tosin poliittinen, oli vangittuna tässä paikassa vielä vuonna 2005. Nämä tapahtumat olivat näinkin lähellä meitä.

Meillä kaikilla kesti pitkään palautua tästä vierailusta. Vaikka tämä oli rankka, koskettava kokemus, uskon, että sellaisten museoiden kuin Patarei ja Auschwitz-Birkenau olemassaolo on tärkeä meidän ihmisyydelle. Meidän pitää tietää ja muistaa, ettei sellaista vääryyttä tulisi enää tapahtumaan.

Auschwitzin kuvat ovat alkuperäisiä. Olen käynyt paikan päällä vuonna 2008.

Patarei Merekindlustus kompleksi on valtava rakennus, jonka toiset osat meinataan kunnostaa asunnoiksi ja ravintoloiksi. Havainnointikuvat olivat toki hienoja, mutta juuri nähdyn jälkeen oli vaikea kuvitella, että vanhaan vankilaan tulisi luksusasuntoja ja hotelleja. Se on kai väistämätöntä historian kulkua: elämä menee eteenpäin ja asiat muuttuvat.

Onneksi kävely raikkaassa meri-ilmassa ja vierailu Noblessnerin Iglu Parkissa rauhoitti mieltäni. 

Sitten oli aika lähteä paluumatkalle.

Referenssit:

• Tallinna Lauluväljak 
• Viron historiallinen museo 
• Uutuuttaan hohtava Tallink City Hotel **** 
• anu samarüütel
• Patarei Merekindlus – Elu uues mereväravas 
• Patarei Vangla: Avaleht 
• Auschwitz-Birkenau Memorial and Museum