Totta ja tarua tiellä

Totta ja tarua tiellä.

Teitä on monia. Toiset vaativat kaikkien huomion, ja toiset antavat paljon tilaa ajatuksille. Mutta jos kaksi ihmistä ajaa samaa tietä, samana päivänä ja vieläpä melkein samaan aikaan, kokevatko he sen aivan samalla tavalla?

Monesti, kun tarinan kuulee jälkeenpäin, tuntuu siltä, että ollaan ajettu täysin eri tietä, vaikka Google Maps väittää meidän olleen samassa paikassa samaan aikaan. Noh, melkein. 

Toisen mielestä tie oli tosi hyvä ja liikenne sujui hienosti. Toisen mielestä liikennettä oli paljon, ohittaminen hankalaa ja ajaminen stressaavaa. Kolmas ehkä ihmettelee, mistä nämä kaksi oikein puhuvat: hänen mielestään matkassa ei ollut mitään erityistä.

Kuka heistä kertoo totuuden?

Tätä olen miettinyt viime aikoina. Ei pelkästään liikenteestä, vaan ylipäänsä siitä, mitä me kutsumme faktaksi ja mitä totuudeksi. Asia kuulostaa ensin hyvin yksinkertaiselta. Faktahan on jotain sellaista, mitä voi tarkistaa jälkeenpäin. Se joko pitää paikkansa tai ei pidä.

Tie on 100 kilometriä pitkä. Nopeusrajoitus on 90 kilometriä tunnissa. Tiellä on kaksi kaistaa. Kello 14.35 siinä kohdassa sattui liikenneonnettomuus.

Näitä pystyy tarkistamaan.

Mutta heti kun pitäisi kertoa, millaista tuolla tiellä oli ajaa, tilanne muuttuu paljon monimutkaisemmaksi.

Sama tie, eri kokemus

Ajonopeuskin on hyvä esimerkki. Kahdeksankymmentä kilometriä tunnissa on fysiikan lain mukainen fakta ja se on mittarin totuus riippumatta siitä, kuka autoa ajaa. Oletetaan, että mittari ei ole rikki. Silti sama nopeus voi tuntua yhdestä hitaalta, toisesta aivan riittävältä ja kolmannesta kunnon kaahaamiselta.

Leveällä, suoralla ja kuivalla tiellä 80 km/h voi tuntua matelemiselta. Kapealla tiellä vesisateessa, pimeässä ja vastaantulevien rekkojen häikäisevien valojen keskellä sama nopeus voi tuntua varsin vauhdikkaalta.

Nopeus on fakta. Kokemus nopeudesta ei ole.

Turvallisuuden kanssa asia menee vielä mutkikkaammaksi.

Itse en esimerkiksi enää pidä yöllä ajamisesta. Liikennettä on silloin yleensä paljon vähemmän, joten yhdestä näkökulmasta ajatellen minun pitäisi tuntea oloni turvallisemmaksi. Vähemmän autoja tarkoittaa vähemmän muita ihmisiä tekemässä virheitä ympärilläni.

Silti minusta yöajo tuntuu turvattomammalta.

Näköni ei välttämättä ole enää entisellään. Vastaantulevien autojen valot häiritsevät enemmän kuin aikaisemmin. Pimeässä etäisyyksiä ja ympäristöä on vaikeampi hahmottaa. Ja mitä enemmän ajokokemusta kertyy, sitä enemmän alan tiedostaa oman rajallisuuteni.

Tämä ei ole vain kuvitelmaa. Yöajossa on myös objektiivisia riskitekijöitä. Näkyvyys heikkenee ja väsymys lisääntyy luonnollisesti, koska yöllä ihmisen kuuluu nukkua. Joten ajettua matkaa kohden vakavan onnettomuuden riski on yöllä suurempi kuin päivällä. Statistiikkaa. 

Mutta tästäkään ei seuraa, että jokainen yömatka olisi vaarallisempi kuin jokainen päivämatka.

Jos ajan keskellä yötä lähes tyhjää moottoritietä hyvällä säällä, tilanne voi käytännössä olla paljon rauhallisempi kuin perjantaina kello viisi samassa paikassa, kun ympärillä on satoja muita autoja.

Kumpi siis on turvallisempi?

Riippuu siitä, mitä mitataan.

Ja riippuu myös siitä, kuka ajaa.

Autossa ei matkusta pelkkä järki

Tässäkin piilee ansa. Toki, ihmisen ajokokemus, yleinen fyysinen kunto ja ajotapa ovat ratkaisevassa asemassa. Mutta, mutta… 

Kun arvioimme tien kuntoa, liikennettä tai turvallisuutta, emme tee havaintojamme jonkinlaisina puolueettomina mittalaitteina.

Autossa istuu ihminen. 

Ja ihminen voi olla nukkunut edellisenä yönä neljä tuntia kahdeksan sijan. Hänellä voi olla nälkä. Hän voi olla janoinen. Päätä voi särkeä. Selkää voi kolottaa.

Tai sitten on pissahätä.

Jälkimmäinen kuulostaa vähäpätöiseltä, kun puhutaan suurista asioista kuten liikenneturvallisuudesta ja ihmisen havainnoista. Mutta kokeilkaapa ajaa vielä 40 kilometriä tietä, joka tuntui tuntia aikaisemmin oikein mukavalta, kun huoltoasemaa ei näy missään ja rakko ilmoittaa olemassaolostaan koko ajan ponnekkaammin.

Tien päällyste ei ole muuttunut. Kaistojen leveys ei ole muuttunut. Nopeusrajoitus ei ole muuttunut.

Matka vain tuntuu yhtäkkiä paljon pidemmältä.

Kehomme välittää jatkuvasti tietoa nälästä, janosta, väsymyksestä, kivusta, kuumuudesta, kylmyydestä ja monista muista sisäisistä tiloista. Psykologiassa ja neurotieteessä tästä käytetään käsitettä interoseptio (eli kehoaisti). Myös siinä on huomattavia yksilöllisiä eroja: ihmiset havaitsevat ja tulkitsevat kehonsa viestejä eri tavoin.

Siksi samalla tiellä ei oikeastaan koskaan aja aivan sama ihminen kahdesti.

Minä voin ajaa siellä tänään levänneenä, aurinkoisena aamuna ja hyvällä tuulella. Huomenna voin tulla samaa tietä takaisin kymmenen tunnin ajamisen jälkeen, sateessa ja väsyneenä.

Saatan kirjoittaa ensimmäisestä matkasta, että tie oli erinomainen ja matka sujui joutuisasti.

Toisesta voisin kirjoittaa, että osuus oli raskas ja tuntui loputtomalta.

En valehtelisi kummallakaan kerralla.

Aikaisempi kokemus istuu myös kyydissä

Mukana kulkevat myös kaikki aikaisemmat matkat.

Jos olen ajanut jonkin reitin kymmenen kertaa ongelmitta, lähden yhdennelletoista matkalle luultavasti melko luottavaisena.

Jos taas olen kerran seissyt samalla tiellä kaksi tuntia onnettomuuden aiheuttamassa ruuhkassa, muistan sen seuraavallakin kerralla.

Jos joku on joutunut vaaralliseen ohitustilanteeseen, hän saattaa kiinnittää samalla tiellä aivan eri tavalla huomiota ohituksiin kuin ihminen, jolle mitään vastaavaa ei ole koskaan tapahtunut.

Kokemus opettaa, mutta kokemus myös värittää seuraavia havaintojamme.

Sama koskee käsityksiämme eri maista, kaupungeista ja liikennekulttuureista. Ennakko-odotukset saavat meidät helposti kiinnittämään enemmän huomiota juuri niihin asioihin, joita olemme valmistautuneet näkemään. Emmekä yleensä itse edes huomaa tekevämme niin.

Meistä tuntuu vain siltä, että katsomme ympärillemme ja kerromme, mitä siellä on.

Entä sitten faktat?

Tietysti niitä tarvitaan.

Jos kirjoitan, että tie on avattu liikenteelle vuonna 2025, vuosiluvun pitää olla oikein. Jos sanon nopeusrajoituksen olevan 120 km/h, sen pitää todella olla 120. Jos väitän uuden moottoritieosuuden valmistuneen, sen on pitänyt valmistua.

Siinä ei ole mitään erityisen filosofista.

Mutta moni arkikielessä faktaksi kutsuttu asia onkin jo tulkinta.

“Liikenne kulkee sujuvasti.”

“Reitti on turvallinen.”

“Tiellä on hyvät palvelut.”

“Matka taittuu nopeasti.”

Millä mittarilla?

Mihin verrattuna?

Mihin aikaan?

Millä säällä?

Ja kenen mielestä?

Voin kertoa, että matkaan kului minulta viisi tuntia ja 47 minuuttia. Se on tarkistettavissa oleva tieto minun matkastani. En silti voi luvata, että seuraavalta ihmiseltä kuluu sama aika.

Voin kertoa seisoneeni ruuhkassa. Se ei tarkoita, että tie olisi aina ruuhkainen.

Voin myös kertoa ajaneeni 300 kilometriä lähes näkemättä muita autoja. Sekään ei todista, että tie olisi aina tyhjä.

Molemmat ovat tapahtuneet. Molemmat ovat totta. Se on tosin vain oma totuuteni, ei kaikkien.

Voiko jokaisella sitten olla oma totuutensa?

Tässä kohtaa sanan kanssa pitää olla vähän varovainen.

En usko, että jokaisella saisi olla oma versionsa siitä, kuinka monta kaistaa tiessä on. Jos niitä on kaksi, niitä on kaksi. Vaikka olen omin silmin nähnyt, kuinka kahdesta yritetään tehdä neljä. Tai viisi.

Mutta jokaisella meistä on oma kokemuksemme siitä todellisuudesta, jossa liikumme.

Sen kokemuksen muodostumiseen vaikuttavat ympäristö, aikaisemmat kokemukset, odotukset, mieliala ja oma keho. Myös sattumalla on valtava merkitys. Yksi pääsee kaupungin läpi kymmenessä minuutissa. Seuraava saapuu paikalle puoli tuntia myöhemmin juuri silloin, kun liikenneonnettomuus sulkee tien.

Kun nämä kaksi ihmistä kertovat matkasta illalla, heidän kuvauksensa voivat kuulostaa siltä kuin he olisivat ajaneet aivan eri reittiä.

Tavallaan he ajoivatkin.

Minua kiinnostavat juuri tällaiset erot.

Jos tarvitsen tien tekniset tiedot, valmistumisvuoden, nopeusrajoituksen tai tilaston liikenneonnettomuuksista, Google löytää ne minua nopeammin. ChatGPT ja muut tekoälyt pystyvät kokoamaan niistä vielä siistin yhteenvedon muutamassa sekunnissa.

Siinä kilpailussa minun ei kannata yrittää olla niitä parempi. Sen takia en keskity blogissani pelkkien faktojen esittelyyn. 

Minä olen ihminen.

Kun kirjoitan blogissani matkasta, kirjoitan myös siitä, miltä siellä tuntui ajaa. Missä kohtaa hermostuin, missä ihmettelin hyvää tietä, missä liikenne alkoi ärsyttää ja missä maisema oli niin hieno, että matka tuntui loppuvan liian nopeasti.

Se on minun kokemukseni. Se tapahtui minulle, joten siinä mielessä se on totta.

Seuraavalla ihmisellä voi olla aivan toisenlainen matka. Jos luen asiasta toisen blogissaan, haluan lukea hänen kokemuksensa, ei luetteloa matkanteon teknisiä ominaisuuksia.

Siinähän on matkailun totuus ja hienous, että jokainen kokee sen matkan hieman eri tavalla. 

Totta ja tarua tiellä.

Referenssit:

• Autolla Euroopassa – Via Baltica
• Nainen ja auto
• Understanding frustration triggers and emotional responses in driving situations – PubMed

Totta ja tarua tiellä.

Kuvitus:

© Via Per Aspera Ad Astra 2019-2026