Road trip 1999 – Ida-Virumaa.
Päivät 5-7: Ida-Virumaa
Tältä erää meillä oli myös pari ajamisesta täysin vapaita päiviä.
Sää oli vaihteleva ja ukkosmyrskyt yllättivät milloin missäkin, mutta saimme käveltyä kiitettävästi sekä säästyimme pahimmalta kastumiselta. Joskus jouduimme evakolle lähimmälle ostarille odottamaan sateen loppua.
Tänä kesänä normaalia sadetta en muista nähneeni kertaakaan. Aina tulee jokin karsea myräkkä. Vettä sataa kaatamalla ja tuulee niin, että sukat pyörii jaloissa. Lenkille lähdetään hienossa kesäsäässä +25 asteessa ja takaisin palataan kylmissään ja pahimmillaan läpimärkänä.
Ida-Virumaan polkuja
Lenkille lähdettiin mukavassa kesäkelissä.
Sinänsä Ida-Virumaalla on paljon kunnollisia, kauniita luontopolkuja, mutta tänä vuonna niihin ei ollut mitään asiaa. Koko kesänä ei ollut ensimmäistäkään sellaista päivää, ettei ukkosmyrskyjä olisi luvassa.
Joten pysyttelimme kaupungin lähistöllä ja enimmäkseen asfaltoiduilla puistoteillä. Kaupungin rajoillakin soratiet ja polut ovat tulvineet siihen malliin, että selvää oli, ettei luontoon kannata lähteä. Viron itäiset osat ovat enimmäkseen matalikkoa, suo- ja pohjavesialueita, joten sään pitää olla sateetonta monta päivää ennen kuin luontopolut ovat käveltävissä.
Aikaisempina vuosina olimme kävelleet monia Harjumaan ja Ida-Virumaan polkuja. Luonto muistuttaa Suomea jonkun verran, mutta on sen verran erilainen, että vaihtelua on kuitenkin tarjolla.
Ida-Virun reittejä pääsee tutkimaan tarkemmin vaikkapa tässä: Ida-Virumaa. Polut ovat yleensä hyvin pidettyjä, eri vaikeusasteita on tarjolla. Suosittelen lämpimästi Aegviidua, josta lähtee useita polkuja Kõrvemaan maisemansuojelualueelle.
Siellä sijaitsee myös Nelijärve Puhkekeskus, jossa on pieni hauska järviuimaranta sekä varsin hyvä ravintola. Saa siellä yöpyäkin, jos Viron maaseutu kiinnostaa.
Olen jo varmaan maininnut, että Virossa asutuksia on huomattavasti tiheämmin kuin Suomessa, joten luonto ja palvelut ovat yleensä hyvin lähellä toisiaan. Monen muunkin luontopolun yhteydessä on kahviloita, joten keskellä metsääkään ei nälkään kuole, jos omia eväitä ei jaksa raahata mukaan.
Viime vuosina Virossa on rakennettu paljon kaupunki-vaellusreittejä. Jos näin asian voisi ilmasta. Ne ovat usein asfaltoituja, esteettömiä ja näin varsin helppokulkuisia isommille ja pienille jaloille. Esimerkiksi Tallinnassa on Piritan reitti, joka kulkee merenrantaa pitkin 13 km Tallinnan satamasta aina Viimsin Miidurannaan asti.
Parin tunnin sisällä tuli syksy.
Jõhvissa on kaikkia kaupungin nähtävyyksiä kiertävä reitti. Pituutta sille kertyy 15 km, jos kaikkia kiertää saman päivän aikana.
Yksi suosituimpia on Narvan rantapromenadi, josta näkee jopa Venäjän puolelle. Narva on myös erittäin kiinnostava kaupunki historiallisessa mielessä.
Ei se, ettei olisi kunnon erämaata (ei toki siinä määrin kuin Suomessa), mutta tuntuu siltä, että virolaiset tykkäävät lähteä pitkälle lenkille suoraan kotiovelta.
Yhteenveto:
- Ajossa 1h53min (165 km), taukoja – ei ollut.
- Yhteensä matka-aikaa 2h
- Kunto matkan jälkeen: väsynyt (päivä loppui yön pikkutunneilla)
Road trip 1999 – Ida-Virumaa.
Referenssit:
- Road trip 1999 – Day 1: Via Baltica
- Ida-Virumaa
- Viro Unescon listoilla | Visit Estonia
- Miten pakkaan Road tripille?
- Kesäinen Viro – lähimatkailua parhaimmillaan
- Viikko 29 – Yhdenvertaisuus iskee lompakkoon – In Via
- Viikko 28 – Hiljaisuus – In Via – It’s My Life(style)
- Kuvia Narvasta 2022 – Via Per Aspera Ad Astra – Viro
- Perjantai-kappale – In Via – Paikkamme maailmassa
- Jõhvi – oikopolku Viron tulevaisuuteen – In Via
Viroa pitäisi (ja olisi helppo!) kiertää enemmänkin, eikä vain retkeillä Tallinnaan. Kivoja paikkoja selvästi riittäisi. 😊
Viron suurin kauneus ja vara onkin sen luonto.
Varmasti mukava pitää ajovapaita päiviäkin roadtripillä. Kauniita kuvia, ei ole itselle tuttua seutua yhtään. Rankkasateen alle ei mielellään jää, mutta nyt tuntuu, että täällä meilläpäin saisi sataa. Savonlinnassa ei ole satanut päiväkausiin, kiertää vaan tuossa ympärillä. Niin rutikuivaa että.
Meitä sateet eivät kierrä tänä kesänä. Tuntu, että joka toinen päivä sataa, ihan samaa missä olemme. Saisi ne mennä Savonlinnaan välillä 😁
Kiitos jälleen kivasta postauksesta! Löytyi taas monta kiinnostavaa kohdetta. Kaupunkivaellusreitit kuulostavat mkielenkiintoisilta.
Kaupunkivaellus on kiva puuha, koska siihen voi yhdistää myös historiallisia ja taiteellisia nähtävyyksiä.
Nuo luontopolut voisivat olla meille kiinnostavia. Oltiin Balkanilla kuukausi, joten Suomen säästä ei tarkkaa tietoa ole. Mahtoiko täälläkin olla käytännössä sellaista, että on ukkosmyrkyjä. Nyt parin päivän aikana, kun ollaan oltu takaisin Suomessa oltu, niin ainakin on ollut.
Ukkosmyrskyt ovat koetelleet koko Baltiaa ja Suomea tänä kesänä. Niin kuin tiedän Balkanilla oli sen sijaan mahtava helleaalto.
Luontopolut Virossa ovat hyvin mielenkiintoisia. Ne on myös helposti saavutettavissa Suomesta käsin. Tosin, auton kannattaa ottaa mukaan tai vuokrata Virossa. Suurin osa niistä on varsin vaikeasti lähestyttävissä ilman omaa kulkuneuvoa.