Mistä vuosi 2023 tullaan muistamaan?
Kun mietin vuotta 2023, niin tunteet ovat jälleen kerran hyvin ristiriitaisia. Tapahtumia on ollut laidasta laitaan sekä maailmalla että kotosalla.
Sen takia keräsin kaksi listaa:
- ensimmäisessä on sellaisia tapahtumia maailmassa, jotka tavalla tai toisella ovat vaikuttaneet tai tulevat vaikuttamaan omaan elämääni;
- toisessa on henkilökohtaisen elämäni tapahtumat, jotka nekin ovat tavalla tai toisella vaikuttamassa maailmaan.
Tämän ilmiön nimi on perhosvaikutus tai kaaosteoria.
Mistä vuosi 2023 tullaan muistamaan maailmalla?
1. Suomi Natossa
Kuva: Depositphotos
Pitkään sitä oli pohdiskeltu, mutta lopuksi hätä oli kädessä. Oma mielipiteeni oli aina sama: Suomi, jos mikä on maa, joka olisi hyötynyt NATO-jäsenyydestä jo aikaisemmin. Venäjän läheisyys osoittautuikin juuri niin vaaralliseksi, mitä povattiin. Toki, NATO on myös varmaan voittaja tässä erässä, koska sen Venäjän vastainen raja on nyt tuplaantunut. Vaikka jäsenyys maksaa, on nyt turvallisempi olo olla suomalainen.
2. Etna purkautui jälleen
Kuvassa Etna on vasta keräämässä voimiaan purkausta varten (savuttamassa Sisilian ilmatilaa vuonna 2022)
Etna on ainoa aktiivinen tulivuori, jonka läheisyydessä olen käynyt. Sen takia Etnan purkaus kolahtikin. Vuoden 2023 purkaus oli tosin aika nössö, vähän tuhkaa lensi ympärilleen ja Catanian lentokenttä jouduttiin sulkemaan pariksi päiväksi. Toisaalta, ei sitä ikinä tiedä, milloin tulivuori aikoo aiheuttaa enemmän harmeja.
3. Kuningatar Elisabetin kuolema ja Charlesin kruunajaiset
Kuva: Depositphotos
Vaikka Euroopassa on paljon kuningaskuntia (ja kuninkaallisia), Ruotsinkin hovi on hauskaa seurattavaa, mutta Brittien kuningatar Elisabet II oli aivan oma luokkaansa. Hän todellakin hallitsi, eikä vain koristellut palatsiansa söpöllä hymyllä. 70 vuotta valtaistuimella – se on toiseksi pisin valtakausi koko maailman monarkian historiassa! Hän oli myös todellinen persoona, mitä Charlesista ei oikein pääse sanomaan. Charlesin ja Camillan brittihovi ei ole omaan makuuni, pahoittelen.
4. Serbian ammuskellut
Kuva: MTV Uutiset
Serbian Belgradissa ammuskeltiin koulussa ja heti parin päivän päästä Belgradin viereisessä Mladenovacissa. Kouluammuskelut menevät mulla aina ihon alle. Tässä tapauksessa se oli myös lähellä ystävieni kotia.
5. Kroatia liittyi euroalueeseen
Kuva: Depositphotos
Kroatia oli vuoden 2023 uusi maa minulle. Euron käyttöönotto muuttaa maan taloutta aika lailla, se on nähty. Olen seurannut euron käyttöönoton vaikutuksia läheltä Suomessa ja Virossa. Nyt mielenkiinnolla seuraan, miten uusi rahayksikkö tulee muuttamaan Kroatiaa.
6. Gazan sota 2023
Kuva: Wikipedia
Tämä vetää sanattomaksi. Lisää uhreja, kyyneleitä ja kärsimystä, ihan kun niitä ei olisi riittänyt jo viime vuosina.
7. Euroviisut 2023
Kuva: BBC
Nämä Euroviisut olivat Suomen kannalta hyvin ristiriitaisia. Tavallaan, Käärijä vei voiton, vaikka pokaali lähti Loreenin mukaan Ruotsiin. Omastakin mielestä, Käärijän olisi pitänyt voittaa ihan virallisesti, koska heikosta laulutaidosta huolimatta (kyllä vaan, hän harjoittelee varmaan nytkin) oopperatason vokaalinen esitys ei vielä ole voiton tae. Voi olla, että tämän koko hässäkän vaikutus tulee olemaan yksi käännekohta Euroviisujen historiassa ja säännöt oikeasti muutetaan.
8. Suomessa mitattiin kesäkuun kylmyysennätys
Suomessa mitattiin kesäkuun kylmyysennätys, kun lämpötila laski -7,7 pakkasasteeseen Enontekiön Saanatunturilla 1. kesäkuuta. Ei kai nyt jääkautta ole tulossa?
Kuva: iStock
Lista 2 tulee tähän: Viikko 52 – Vuotemme 2023
Mistä vuosi 2023 tullaan muistamaan?
Referenssit:
- Vuosi 2023 – toiveet, tavoitteet ja haasteet – In Via
- Kaaosteoria – Wikipedia
- Perhosvaikutus – Wikipedia
- The Butterfly Effect: Everything You Need to Know About This Powerful Mental Model
- Tulivuori Etna purkautui – Lentokenttä suljettiin Cataniassa – MTVuutiset.fi
- Yhdeksän kuollut kouluampumisessa Serbiassa – useita haavoittunut
- Lähes 10 kuollut ammuskelussa Serbiassa – Poliisi pidätti 21-vuotiaan epäillyn
- 28 of The World’s Longest Reigning Monarchs
- Road trip 4292 – Day 4. Slovenia – Kroatia – Unkari – Slovakia – In Via
Kuvituksessa on käytetty kuvia Wikipediasta, kuvapankeista ja henkilökohtaisesta arkistosta.
Kuva-arkisto: © 2000-2024 VIA PER ASPERA AD ASTRA
Kuvapankkikuvat: Depositphotos®
Paljon on mahtunut vuoteen. Eikä kaikki mitenkään hyviä ja elämää eteenpäin vieviä tapahtumia.
Se oli, juu, aika vaihteleva vuosi. Sekä meillä että maailmalla.
On ollut kyllä erikoinen vuosi ja näiden lisäksi on käynnissä monta muutakin sotaa ja konfliktia, jotka saisi jo loppua.
Oli, juu. Niin onkin. Sotia on tälläkin hetkellä käynnissä aivan liikaa, vaikka sellaista on vaikeaa uskoa kesken 21. vuosisataa.
Tää olikin hyvä. Tykkään muistella vuoden tapahtumia samalla, kun katse alkaa kääntyä tulevaan. Paljonhan se tapahtui tänäkin vuonna maailmassa.
Kiitos!
Minullakin on tapana tehdä vuodelle lopputarkastus ennen uuden vuoden alkua. Jotain hauskaa siinä on ja toisaalta näistä retrospektiiveistä voi oppiakin jotain.