Mistä kuvia blogiin?
Blogi formaattina edellyttää kuvien olemassaoloa omassa rungossa. Kuva, oma tai kuvapankista, kuvitus, piirros – mikä vaan visuaalinen luomus värittää blogikirjoitusta. Vaikka kuva olisi siinä ainoa, sitä silti suositellaan, koska ihmisen mieli reagoi ensin kuvaan ja vasta sitten tekstiin. Vaikka muuten blogi voi olla hyvin pelkistetty, yksi kuva per postaus on miltei pakollinen.
Myös blogin pääsivulla on pakko olla kuva tai logo. Niin kuin kansi kirjassa.
Mistä siis saa kuvia blogiin?
1. Oma tuotanto
Itse otettujen kuvien käyttö blogissa on kaikista suotavinta.
Kamera ja älypuhelin ovat molemmat varteenotettavia työkaluja kuvien tuottamiseen. Kuvaaminen kameralla tai kännykällä on ikuisuuskysymys, ja se on loppujen lopuksi makuasia. Kuvien laatu blogissa riippuu niin monesta muusta seikasta, että siitä on turha ottaa itselleen liikaa stressiä.
Olen joskus vertaillut kuvia keskenään erillisessä postauksessa: Kuvat blogiin: kännykällä vai kameralla? Blogissa ei edes pääse esittämään kuvien eroja kovin hyvin, koska siihen vaikuttaa suuresti sekä kuvan lähteen resoluutio että sen laitteen näytön resoluutio, koko ja kapasiteetti, jolla kyseistä blogipostausta luetaan.
Kuva myös pienenee (skaalautuu) siirtäessä, johon vaikuttaa bloggaajan tahdon lisäksi mm. blogin alustan asetukset ja rajoitukset. Perussääntönä on se, että oma maksullinen domain ja webhotelli mahdollistavat suurempien ja laadukkaampien kuvien siirtämisen serverille. Ilmaiset alustat asettavat tiettyjä rajoitteita kuvien koolle ja resoluutiolle, joten lukija ei pysty enää arvioimaan alkuperäisen kuvan laatua.
Älypuhelinten kamerat ovat kehittyneet huomattavasti. Omallakin vanhalla Samsung Note 9:lla saa kuvattua myös RAW-formaatissa, joten se on nykyään todellakin vain makukysymys, miten alkuperäinen kuva on tuotettu.
Nyrkkisääntönä tällä hetkellä on, että läheltä otettuja ja yksityiskohtaisia kuvia saa tallennettua puhelimen kamerallakin varsin hyvin. Eroavaisuus näkyy vasta silloin, kun pitää kuvata vaikeimmissa olosuhteissa, yöllä tai sateessa, tai vaikkapa erittäin kaukaisia kohteita.
2. Oma taide
Omaa sekä lapsen tekemää taidetta, grafiikkaa ja kuvituksia voi myös käyttää blogissa. Lapseltakin kuuluu kysyä lupaa siihen.
Myös itsestään piirrettyjä sketsejä ja muotokuvia voi käyttää kuvitustarkoituksessa, paitsi tekijä olisi silti hyvä mainita.
Tämänkin jutun kuvituksena on käytetty poikani luomuksia, joita hän tarjosi blogiini (bannerina ja pääkuvana).
3. Kuvapankki
Kuvapankki on ihan hyvä kuvalähde, ellei kuvilla ole muuta arvoa kuin jäsentää tekstiä ja värittää blogia.
Matkablogia, ruokablogia, jopa lifestyleblogia ei pysty tuottamaan pelkän kuvapankin avulla. Yksityiset bloggaajat harvoin tekevät sen virheen, mutta monessa yritysblogissa olen sellaisen havainnut.
Ammatillisissa kuvissa hyppää heti silmiin objektiivien erikoisfilttereiden käyttö maisemakuvissa sekä tietynlainen valaistustekniikka ruokakuvissa ja asetteluissa, joka vähentää varjostusta niissä. Erityisen hienoja kuvia löytyy pienellä etsintäoperaatiolla kaikista tunnetuista kuvapankissa – Shutterstokista, Depositphotosista, iStockphotosta, GettyImagesta yms.
Kuvapankkeja on ilmaisia ja maksullisia. Ilmaisissa kuvapankissa kuvien laatu on tietysti heikompaa ja valikoimat ovat rajoitetumpia. Vaarana on se, että sama kuva ilmestyy moneen muuhun paikkaan kuin omaan blogiin.
Maksullinen kuvapankki saattaa olla aika arvokas yksityisessä käytössä, joten omasta kännykästä on silti edullisempi hakea kuvia, vaikka kuvapankki olisi houkutellut kuinka paljon.
Itse käytän myös kuvapankkien sisältöä, erityisesti haen sieltä grafiikkaa, koska en osaa tuottaa sitä itse. Minulla on käytössä *Depositphotos ja siitä on yleensä merkintä lähdeviittauksissa.
4. Lähdeviittaukset
Joskus kuvia, diagrammeja ja kaavioita tulee lainattua netistä. Myös jotain tuotekuvia tai muuta sisältöä tulee välillä lainattua ja siteerattua.
Kuvien lainaamisessa pätee sama sääntö kuin sanoilla: kuvan lähde tulee merkitä selvästi. Jos siihen on olemassa linkki, niin on aina suotavaa laittaa sekin sinne.
Kuvien lainaukset eivät koskaan ole ongelmattomia eli kuvan omistaja voi kieltää kuvan käyttöä muissa lähteissä. Joten kannattaa olla tarkkana asiassa. Jos on mahdollista, niin kuvan omistajalta voi kysyä lupaa kuvan käyttöön.
5. Kuvituksen tarkoitus – editointi, resoluutio, laatu
Kuvien tarkoitus blogissa voi olla monenlainen.
Kuvat voivat olla sekä satunnaisia otoksia, joiden ainoa tarkoitus on jäsentää tekstiä.
Kuvilla voi olla myös toisenlainen tarkoitus eli informatiivisuus. Näiden kuvien oletetaan olevan true to life – realiteettia esittäviä.
Joten kuvien käsittely tulee olemaan myös tarkoituksenmukaista.
Kuvien tarkoitus sanelee senkin, kuinka paljon kuvia saa editoida.
Informatiivisia kuvia ei saisi käsitellä niin paljon, että todellisuus alkaa vääristyä. Eli niissä toki voi korjata valaistuksen, ojentaa horisonttia, mutta niistä ei poisteta eikä niihin lisätä mitään olennaista.
Väritys on kiistanalainen asia. Jotkut bloggaajat käsittelevät kuviaan tietyillä mood-filttereillä, että kaikki kuvat ovat jokseenkin samansävyisiä. Se toki tekee blogista siistimmän näköisen, mutta se saattaa myös vääristä kuvan alkuperäisen värimaailman. Se on pitkälti makuasia tosin ja hommaa pitää osata suhteuttaa oman blogin formaattiin.
Mood-filttereitä itse käytän vain kuvituksissa, joissa kuvalla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Oman blogini formaatti edellyttää sen, että informatiiviset kuvat ovat juuri sellaisia, miltä todellisuus omaan silmään näyttää. Toki leikittelen joskus kuvakulmalla ja varjostuksella – valon tulokulma kameraa kohtaan muuttaa kuvaa tosi paljon. Tykkään myös ottaa kauniita kuvia – kauneutta on ympärillämme niin paljon, ettei se ole edes vaikeaa.
Minä itse leikkaan, muutan valaistusta ja suoristan kuvia usein, koska lennossa onnistuneiden kuvien ottaminen on aika epätodennäköistä. Silloin, kun meillä on aikaa levittää jalusta ja vakauttaa kuvia ennen otosta, asia on toinen. Silloin otokset ovat usein hyviä sellaisinaan.
Silloin, kun nappaan kännykällä kuvia iltalenkillä, niistä tulee usein juos… epätäydellisiä sanoisin 😂.
Teknisessä mielessä on hyvää myös tarkkailla, että lopullisen kuvan resoluutiota on riittävästi siihen, että se näyttää hyvältä blogissa.
Mistä kuvia blogiin?
Referenssit:
Käytän ainoastaan omia kuvia blogissani, mutta toisinaan tulee ongelma siinä kohtaa, kun päätän/haluaisin kirjoittaa jostain aiheesta ja huomaan, ettei minulla ole siitä kunnollisia kuvia. 😬 Tai silloin, jos postaus on tyyliä unelmakohteet, eli siellä ei olla edes käyty vielä. Olen ylivarovainen ja epävarma ilmaisten kuvapankkien kuvien käyttämisessä, vaikka olenkin yrittänyt tutkia ohjeistuksia. Siksi en mielellään käytä niitä – ja matkakohteista ne täysin rajoituksetta käytettävät on kyllä aika kehnoja.
Omien kuvien käyttö onkin se paras tapa kuvittaa blogia.
Itse olen päässyt yli sellaisista paikoista, joissa en ole käynyt, käyttämällä joko matkatoimistojen tai toisten bloggaajien kuvia viitaten alkuperäiseen lähteeseen asiallisesti. Kummassakaan tapauksessa kukaan ei paheksunut asiaa, vaikka olen pitänyt huolta siitä, että se tulee heidän tietoon.
Ei minullakaan ole mitään siitä vastaan, että kuviani käytettään muissa lähteissä sillä ehdolla, että alkuperäistä copyright-omistajaa mainitaan sen yhteydessä. Kaupalliset mediat ovat asia erikseen.
Ja toki aina voi kysyä lupaa kuvien käyttöön.
Enimmäkseen käytän omia kuvia, mutta joskus kyllä ilmaisia kuvapankin kuviakin. Käytän Pixabayn kuvia. Paremmalta kuitenkin tuntuu itsestä kun kuvat ovat omia.
Onhan omat kuvat aina parempia 💕 Vaikka ei niitä aina jaksaa värkätä 😊