Miksi puhun muodista? 

Miksi puhun muodista?

Mitä yhteistä on muodilla, himoshoppailulla, maailmanparantamisella, kulutuksella, eettisyydellä, mielenterveysongelmilla ja hyvinvoinnilla?

Nämä kaikki ovat yhteiskunnan kehitysehdotuksen kriteereitä tai sanoisin näkyviä oireita yhteiskunnan hyvinvoinnissa. 

Himoshoppaajan edesmennyt maailma

Miksi puhun muodista

Himoshoppaaja-sarjan tapahtumien alku sijoittuu 1999-2000, joka oli pikamuodin kulta-aikaa ja shoppailijoiden luvattu kausi. 

Sarjan päähenkilö, Rebecca Bloomwood, ei ollut ensimmäinen fashionista, joka oli tehdä konkurssin shoppailemalla (Marie-Antoinette tai Jackie Kennedy olivat kyllä omaa luokkaansa), mutta hän edusti ensimmäistä sukupolvea tavallisia keskiluokkaisia, joille suuri muodin ja kulutuksen maailma aukesi 1970-80-luvun taitteessa. Visan ja Mastercardin tulo oli siihen luonnollinen askel, koska eihän tavallisilla taatelintallaajilla olisi muuten varaa siihen eikä keinoa saada itseään pulaan pelkän shoppailun kautta. 

Tietysti kirjassa kuvattu extreme-shoppailija Becky ilmiselvästi kärsii joistain ongelmista, joita hän yrittää paikata shoppailulla. Niitä ei kirjassa käy ilmi, koska hänen lapsuutensa näyttää olevan varsin mukavaa, keskiluokkaisen (ainoan) lapsen lintukoto. Vanhemmilta hän saa kaiken tarvittavan tuen ja rakkauden. Ehkä himo shoppailuun on peritty äidiltä, joka on myös perso turhille ostiskeluille, vaikkakaan ei ihan samassa mittakaavassa.

Beckyä kiehtoo itse ostohetki ja se, että saa laittaa päälle uusia vaatteita. Näin voi päätellä, että taustalla onkin vähän enemmän traumoja, mitä kirja antaa ymmärtää. Ehkä vastaus on siinä, että Becky on lama-ajan lapsi. 

Miksi tiedän? Koska olen ollut siellä. Ensimmäisen uuden vaatteen ostin kaupasta 10-vuotiaana, se oli valko-siniraidallinen mekko ja se maksoi kympin. Se oli hauskasti leikattu, mutta aika epämukava käytössä. Sitä ennen kaikki vaatteeni oli ns. pre-loved. Hieno nimitys käytetyille vaatteille kyllä, mutta se fakta, että saan kuluttaa loppuu jonkun toisten random-vaatteita, joita äitini sai tuttavilta, ei ilahduttanut silloin yhtään. 

Laman aikana olin jo melkein aikuinen, joten taloudellinen taakka laski silloin omillekin harteilleni, vaikka en voi sanoa, että olisin ollut valmis siihen. Mutta meidän yksinhuoltaja-taloudessa minun oli pakko ottaaa osa vastuuta itselleni.

En syvenny historiaan tällä kertaa sen enempää, lisää osviittaa saa täältä:

Koska voin!

Miksi puhun muodista

Montako kertaa itsekin olen ostanut jotain vain sen takia, että voin? 

Kun taloudellinen tilanne vähän parani, oli aika outoa omistaa niin paljon rahaa, että pääsi menemään muuna ihmisenä kauppaan ja ostaa mitä haluaa.

Minä ymmärrän Beckyä tässä kohdassa: oman henkilökohtaisen ostovoiman tiedostaminen antaa varsin voimaannuttavan olon. Silloin, kun se muuttuu pakkomielteiseksi, ollaan pulassa. 

En väitä, että 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun liukuhihna-muodin voittokulku oli hyvästä. Se oli vain luonnollinen ilmiö laman aikaiselle sukupolvelle, joka näki valoa tunnelin päässä ensimmäistä kertaa elämässään. Erityisesti kun sitä säesti liuta ylipirteitä jetset-mainoksia. 

Kieltämättä, aina itsekin kaipaan sitä maailmaa, jossa täydellisellä outfitilla oli väliä. Vuosituhannen vaihde oli tapahtumarikas myös haute couture maailmassa: moni vanha muotitalo uudistui, esille pompsahti muutama varsin mielenkiintoinen uusi tulokas, markkinoille on tullut paljon uudenlaisia materiaaleja, mielenkiintoisia projekteja ja fuusioita. Oli hauskaa kerätä täydellisiä vaatekokonaisuuksia vuosia, eri merkeistä, eri vuosikokoelmista ja eri maista. 

Historian spiraaleja

Vintage

Muodilla on aina ollut turhakkeen maine, mutta se on selvinnyt siitä kunnialla vuosituhansia. Mikä on sen salaisuus? Se ei ole ihmisten synnynnäinen turhamaisuus, vaan se, että muodissa on aina heijastunut ajan henki ja maailman syke. Ja näin on ollut kautta aikojen.

Se alkoi niistä ajoista, jolloin ihmiset alkoivat peittää itsensä vierasperäisiin rätteihin ja nahkoihin. Olihan se iso ero, oletko sonnustautunut shakaalin tai leopardin nahkaan. Mies, joka pystyi voittamaan leopardin taistelussa, asettui hierarkiassa huomattavasti korkeammalle.  

Sama toistui myöhemminkin. Antiikin Roomassa punaisen ja liilan värien käyttö kiellettiin muilta kuin keisarilta ja hänen puolisoltaan sekä korkeamman asteen teosofeilta. 

Keskiajasta eteenpäin monimutkaisiin ja värikkäisiin asuihin verhoutunut ylhäisö halusi viestittää niillä sen, että heillä on varaa ja aikaa leikkiä vaatteilla. Palvelusväki käytti mutkattomia, tummahkoja mekkoja (aika lailla samoja vuosituhansiin). Alle epämääräisen värinen alushame, päälle essu. 

Vallankumous muodissa tapahtui samaan aikaan teollisuusvallankumouksen kanssa. Se oli myös keskiluokan synty ja koko meidän tämän hetken kulttuurin kehityksen alku. Muoti lähti massoihin. 

Ranskan vallankumouksen aikana (1789-99) poltettiin korsetteja, 1970-luvulla rintaliivejä. Kummassakin tapauksessa se symboloi protesteja vallassa olevaa järjestystä vastaan. Eihän rintaliiveissä muuten mitään vikaa ole. 

1850-luvulta 1900-alkuun vaatteet olivat vielä pitkiä ja koristeellisia. Korsetitkin palasivat muotiin, vaikkakin ei ihan samassa muodossa. 

Ja sitten 1920-luvulla helmat yhtäkkiä lyhenivät. Kalliit korsetit hävisivät naisten garderobeista ja tilalle tulivat nenäliinoista tehdyt rintaliivit. Poliittisesti epästabiili Eurooppa näki nälkää Ensimmäisen maailmansodan jälkeen. 

Muutos pukeutumisessa merkitsi paljon muutakin. Ensimmäistä kertaa historiassa naisille oli myönnetty uusia erivapauksia, kuten äänioikeus, pääsy ravintolaan ilman miesseuraa, auton ajo-oikeus ja housujen käyttö.  

Helmat pitenivät vielä hetkeksi 1930-luvun lopussa. Silloin yleistyivät myös asusteet, kuten hanskat, käsilaukut ja hatut. Meikkaukset mutkistuivat ja markkinoille tuli uusia kankaita.

Kunnes iski Toinen maailmansota. Sen jälkeen kahteen vuosikymmeneen naisten päällä nähtiin useammin työhaalareita kuin Diorin keksimiä New Age-mekkoja. Mutta silloin toivoa oli jo ilmassa.

1950-luvun muoti oli viimeinen hetki, johon kuului epäkäytännöllisyyttä. Hattuja, hanskoja ja tiimalasivartaloita. 

60-luvun minimalismin ja graafisuuden yhdistelmä oli ensimmäisiä tuulahduksia tulevasta seksuaalisesta vallankumouksesta. Siinä ei asia muuten ollut seksissä vaan sukupuolirooleissa. Nainen otti lopullisesti itsemääräämisoikeutensa omiin käsiin. Länsimaissa ainakin. 

Nyt takaisin roviolle polttamaan rintsikoita ja ylistämään hippityyliä. 

70-luvun teltoissa asumista ja marihuanan polttoa riitti kiinnostuksen kohteeksi noin vuosikymmeneksi. Hipit eivät hävinneet maailman kartasta kokonaan, mutta niiden suosio laski dramaattisesti nousukauden aikana.  

Yhtä mittaa

Fall Fashion

Sen, minkä Vasco da Gama ja Amerigo Vespucci aloittivat 1500-luvulla, saivat valmiiksi vasta 1980-luvun nörtit. Yleistyvä matkailu, lentoliikenteen räjähdysmäinen kehitys ja lopulta Internet vaikuttivat muotiin niin, että muodot alkoivat yhtenäistyä maailman ympäri. 

Vielä 60-70-luvulla oli mahdollista huomata vaatetuksesta, missä päin maailmaa liikutaan. 80-luvusta eteenpäin muodin rajat hämärtyivät. Ei niin, etteikö eri maiden trendeissä olisi mitään ominaispiirteitä. Japanilainen cosplay, kiinalainen ikinuoruuden ihailu – niitä on edelleen. Mutta mainstream on omaksunut mitäänsanomattoman yleistyylin, joka antaa mahdollisuuden sulautua massaan saumatta. 

Soluttautumista kyllä tarvitaan. Sitä tosin sanotaan nykyään integraatioksi. Globalisaatio avasi rajat ja antoi loputtomia mahdollisuuksia kokeilla itseään eri maailmankolkissa. Se on pakottanut muodin keksimään yleispätevän asun, joka päällä et tule herättämään huomiota missään päin maailmaa. 

Yliampuvalla kasarityylillä oli muitakin saavutuksia, kuin neon-värisiä vaatteita. 1980-luvun pop-kulttuuri levisi ympäri maailmaa tsunamin lailla, eikä sitä pystynyt enää estämään kuin äärimmäisillä keinoilla (näitä näkee nyt esimerkiksi Irakissa ja Pohjois-Koreassa).  

Ysäri tyylinä oli edeltäjänsä täydellinen vastakohta. Voi sanoa kauniisti, että kultaisten logojen jälkeen teki mieli jotain rauhallisempaa. Ehhei, se oli lama, joka pakotti myös isoja muotitaloja keksimään trendejä edellisen vuoden myymättä jääneistä vaatteista ja tehdä niin halvalla, että edes joku ostaisi. Punk-kulttuurin tyyli reiällisin farkuin oli helppo kasata kirppareilta löytyneistä lumpuista.

2000-luvun bling/shimmer oli halunnut päästä irti kirpparimuodista. Se oli pikamuodin kulta-aikaa. Ei edes pika, vaan kertakäyttömuodin. 

2010-luvulla pikamuodista tuli synti. Keinokuituja hylättiin joukkohautoihin nimeltä kirpputorit ja kaikki ryhtyivät ostamaan kalliista luonnonkuiduista tehtyjä kestävän kehityksen luomuksia.  Niitä kimaltavia polyesterihirvityksiä ovat kirppikset täynnä edelleen. Tiedä sitten, mikä siinä oli se ekoteko.  

Hintavien, lävitseen luonnollisten, eettisesti tuotettujen vaatteiden voittokulku kesti vuoteen 2019 saakka. 

Kun 2020 koitti, niiden suosio lopahti kertaheitolla. Oli ihan sama, millaisissa kampeissa kököttää kotona.

Vuoden 2023 muoti on jälleen kerran mielikuvituksetonta, yksinkertaista ja on helposti yhdistettävissä mihin tahansa muihin trendeihin. Maanläheisissä väreissä tietysti. Kuidut ovat nyt sekoitetta kallista ja halpaa.

Mitähän on tapahtunut? 

Sinänsä siinä ei ole mitään pahaa, että trendeissä on helppoja ja klassisia vaatteita. Tässä on hyvä kooste syksyn/talven 2022-23 trendeistä (TYYLIMURU on niitä harvoja muoti&lifestyle -blogeja, joita seuraan). 

Mikä kaikki on vaikuttanut tämän hetken muotiin? 

Koronan köyhdyttämä kansa ei enää pysty satsaamaan kalliiseen eettiseen muotiin, mutta ei halua mennä ääripäähänkään. Näin tuli tarvetta kohtuuhintaisille, kestäville ja mahdollisimman luonnonmukaisille vaatteille (voi väittää, että polyuretaani vaatteissa lisää niiden kestävyyttä  😉). 

Toinen syy on korona-pandemian sulut. Koita nyt ahtautua tyköistuviin vaatteisiin kahden verskoissa vietetyn vuoden jälkeen. Jos takapuoli vielä mahtuu vanhoihin vaatteisiin, niin niiden kaikki huonosti leikatut kohdat ärsyttävät nyt suunnattomasti. 

Tunteita pelissä

Miksi puhun muodista?

Suhtautuminen vaatteisiin on usein tunnerikasta ja vaikka itsestään tuntuu, ettei ole mitään väliä, miten on pukeutunut kotona tai ihmisten ilmoilla, niin viesti silti menee perille. 

Jos mennään hetkeksi takaisin himoshoppaaja Beckyyn, niin ilmeisen hienosti hän osasi kääntää tappion voitoksi. Olisi kiva osata sellaisia temppuja oikeassakin elämässä. 

Karussa todellisuudessa ahtamalla itsensä muodin asettamiin rajoihin yritämme sopeutua yhteiskuntaan ja sen vaatimuksiin. Haemme hyväksyntää ja yhteiskuuluvuutta. Tai haluamme erottua joukosta. Kuka mitäkin.

Ei ole sinänsä mitään vikaa siinä, että muotiteollisuuden suunta vaihtuu jälleen kerran vastaamaan muuttuvaa kysyntää eettisyydessä ja kestävyydessä. Tärkeintä on tiedostaa, miksi olemme valmiita maksamaan kalliimman hinnan vihreämmistä valinnoista: onko se todellinen huoli maailman tilanteesta vai pakollinen viherpesu, jota ilman hyviksen statusta ei nykymaailmasta saa. 

Viherpesuun sortuu myös suuria muotitaloja ja ketjuja (H&M-vaateketjua syytetään törkeästä viherpesusta). Se on lieveilmiö, jota oikeasti olen osannut odottaa: vastuullisempaa ja kestävämpää teollisuutta ei pysty järjestämään käden käänteessä, siihen menee vuosia. Joten moni menee sieltä, missä aita on matalin.   

Tämän hetken maailman tilanne on sellainen, ettei heräteostoksiin ole varaa, ei taloudellisesti eikä järjellä ajatellen. Se asettaa erilaisia vaatimuksia omille kulutustottumuksille. Mihin suuntaan tilanne kehittyy, on eri asia. 


Näin ollen ihmiskunnan historiaa voi opetella myös muodin kautta. Eläköön muotiblogit!

Muotiblogit

Miksi puhun muodista?

Referenssit:

Miksi puhun muodista?

Kuvitus © 2022 VIA PER ASPERA AD ASTRA ja Happy Color ®

12 vastausta artikkeliin “Miksi puhun muodista? 

  1. Tosi kiinnostavasti kirjoitettu! 🙂 Minä kuulun niihin, jotka ostavat kun on tarve, mutta mitä enemmän on tietoa sitä ristiriitaisemmalta useat hankinnat alkaa tuntua. Ja tuo läpinäkyvyys kestävyyden kannalta on todellakin liian monimutkaista 🙁 Voisipa vain vaatteen hintalappuun lätkäistä samalla tavalla leiman kuin sertifioituun luonnonkosmetiikkaan…. 😀

    1. Vaatteiden päälle ei tule ekosertifikaattia vielä pitkään, koska aniharva myyjä pystyy mennä vannomaan, mistä tavara on tehty, miten se on tehty ja kenen toimesta. On toki valmistajia, joilla nuo asiat ovat hallussa, mutta ne ovat yleensä pieniä, tuotteet ovat hintavia ja mielikuvituksettomia.

  2. Kasarin nouskaudella meidät aivopestiin uskomaan, että ostamalla tulee onnelliseksi, joka pääsi huippuunsa lopulta juuri tuolloin vuosituhannen vaihteessa. Itse astuin muodin maailmaan vuonna -89 kun aloin opiskelemaan muotia ja vaate -ja tekstiiliteollisuuden maailmaa. Kunnes tuli lama ja second hand alkoi kiinnostamaan.

    Kyllä itsekin opin kuluttamaan ja reilulla kädellä vielä. Onneksi se loppui kuitenkin lopulta lyhyeen. Korona on sitten viimeistään tuoneet kuluttamisen järjettömyyden esiin ja olikin aika jännä nähdä miten neuloosi otti ihmisissä vallan ja pahimpina aikoina ei meinannut lankoja saada ostettua eikä tilattua kun ihmiset osti lankakaupat tyhjiksi.

    1. Minä en kerennyt oppimaan kulutusta ennen lamaa, ei ollut varaa. Sitten vasta aikuisiässä yritin päästä jyvälle, miten kulutetaan, ja vieläpä kohtuullisesti ja kestävästi.

  3. Hyvä kooste muodin historiaan. Olen lukenut aikoinaan tuon Himoshoppaajan ja muistan myös itse kuinka ihmeellistä oli, kun 90-luvulla alkoi tulla henkkamaukkaa ja muuta, joista sai halpoja uusia vaatteita, joihin jopa itsellä olisi varaa.
    Nämä viime vuosien tunnelmat pistivät hymyilyttämään. Tänään pitäisi mennä itsenäisyyspäiväjuhliin, enkä ole edes testannut onko mulla toivoakaan mahtua vanhaan kolttuuni, mutta en kyllä aio lähteä ostamaan uuttakaan.

    1. Kerran jouduin mekko-ostoksille Itsenäisyydenpäivän vastaanottoa varten, kun minulla ei löytynyt sellaista kolttua, mikä olisi sopinut silloisen suurlähettilään asettamien vaatimusten alle. Muuten aina löytyi omasta takaa jotain päällepantavaa.

  4. Aika moni kokee tarvetta ilmaista itseään vaatteilla. Mitä laittaa päällensä ja mitä jättää pois. Ulkoinen olemus on osa identiteettiä. Yhtä montaa ei voisi vähempää kiinnostaa, ostavat kun on ihan pakko.

    Pidän vaatteiden ja muodin historiasta, koska se aina heijastaa kyseistä aikakautta. Nykyajassa ei voi pitää vaatteiden tuomasta ympäristökuormasta, jota mitä ilmeisimmin ei saada kuriin. Ei tässä alastikaan viitsi kuljeskella, joten vaateteollisuuden vastuullisuus kiinnostaa. Viherpesu on liian yleistä, ei ole ulkopuolista tahoa, joka antaisi lausuntonsa. Monilla siis ihan oma keksimä vastuullisuusohjelma, jota valvotaan yrityksen sisältä käsin. Tehty kuluttajalle vähän hankalaksi tämä….
    Jospa tässä koko ajan itsekin oppisi enemmän.

    Kiitos sinulle, kun käyt blogiani lukemassa 🖤

Vastaa