Turhat tavarat pois matkalaukusta.
Miten pakata matkoille niin, että mitään ei pääse uupumaan, mutta mitään ei ole liikaa. Se on aihe, josta riittää keskustelua loputtomiin. Itsekin olen pariin-kolmeen otteeseen aiheesta kirjoittanut.
Miksi teemaan palataan aina uudestaan? Pakkaaminen matkoille on hyvin henkilökohtainen asia. Ei ole yhtään matkalaukkua, joka olisi sisältäpäin toisen identtinen kaksonen. Jokaisella on ne pakolliset esineet, joita ilman matkaan ei lähdetä.
Kuitenkin omat tottumukset on syytä tarkistaa uudestaan. Voi olla, että matkalaukusta löytyy monta esinettä, joiden läsnäolo on pelkästään tunneperäistä tai ne ovat lojuneet siellä viimeiset 10 vuotta, vaikka niitä ei ole tarvittu mihinkään. Joitakin itselleen tärkeitä tai välttämättömiä esineitä voi päivittää nykypäivään niin, että ne vievät huomattavasti vähemmän tilaa tai painavat murto-osan vanhasta.
Matkatavaralastin keventämiselle on useita syitä:
- Nykyään lentoyhtiöt usein veloittavat matkatavaroista enemmän kuin itse lipuista.
- Mitä pienempi on kassi, sitä halvemmalla sen saa lentokoneeseen.
- Junalla/Bussilla matkustaessa jokainen vaihto tarkoittaa omien matkalaukkujen uutta lastausta. Mitä kevyempi on kantamus, sitä leppoisampi on matka.
- Missä vain kulkuneuvossa jokainen kilo tavaraa maksaa, koska se lisää polttoaineen kulutusta. Omassa autossakin kaikki ylimääräinen roina kustantaa aina jotain ja vaikka se ei tunnu isolta rahalta, pidempien matkojen aikana niitä kuluja jo huomaa.
- Vaikka tuntuu siltä, että muutama kilo sinne tai tänne ei vaikuta mihinkään, se on silti ekoteko jättää tarpeettomat tavarat kotiin. Niiden siirtämiseen silti menee energiaa, vaikka sitä ei itse helposti huomaa. Mutta kun meitä on miljoonia matkustamassa joka hetki, niin sen voi ajatella niin, että on miljoona kiloa vähemmän liikkeellä.
Mitä voi jättää matkalaukusta pois tai korvata helposti?
Paperikirja
Sanotaan se nyt ääneen: yhden e-lukijan/tabletin, puhelimen tai kannettavan kirjastoon mahtuu niin paljon kirjoja kuin sielu sietää. Kotona voi olla kiva lukea kirjaa paperisena, mutta matkoilla se on turha painolasti.
Meikkipussi
Ellet ole menossa työmatkalle Haute Couture muotinäytökseen, suurin osa meikkipussin sisällöstä kannattaa jättää kotiin.
Jos olet himomeikkaaja myös lomalla, satsaa laadukkaaseen meikkipalettiin, joka sopii ihon väreihin, tyyppiin ja sisältää kaiken tarvittavan. Niitä on yllättävän paljon tarjolla joka makuun. Paras valikoima all-in-one settejä on lentokenttien ja laivojen tax-free myymälöissä.
Itse olen aikoinaan hankkinut omani Tallink Megastarin myymälästä. Vaikka paletti ei yleensä ole halpa, hintaa ei kannata säikähtää, koska laadukas tuote kestää vuosia pelkässä matkakäytössä.
Toilettilaukku
Siihen voi jättää vain muutaman minikokoisen purnukan, joita ilman et tule toimeen. Suihkusaippua, hammastahna, shampoo ja hoitoaine ovat yleisesti tarjolla kaikissa majoituksissa. Jos olet budjettimatkalla ja majoituksessa ei tarjota edes petivaatteita ilmaiseksi, niin kaiken tuon pystyy ostamaan melkein mistä vain ruokakaupasta.
Poikkeuksen tekevät erikoistuotteet, jotka ovat ihollesi tai hiuksillesi elintärkeitä. Erikoishoitoaine hiuksille, atooppisen ihon voide, aurinkosuoja, kasvojen puhdistus- tai hoitoöljy, hammasproteesien hoitoaine, linssineste – jotain sellaista, ilman mitä et pärjää ja tiedät sen varsin hyvin.
Kuorintaa, naamioita, kynsilakkaa – kaikkea, mitä toivot käyttäväsi lomalla, jos aikaa riittää, – ei takuuvarmasti kannata ottaa mukaan. Aikaa ei tule riittämään siihen lomalla, jos sitä ei koskaan löytynyt kotonakaan.
Kielletyt esineet
Tarkista, ettei mitään kiellettyjä esineitä jää lojumaan käsimatkalaukkuun ja sen loputtomiin taskuihin. Esimerkiksi Finavian sivuilla saa näppärästi tarkistettua, saako tavara olla matkalla mukana ja mihin se kuuluu, käsimatkatavaroihin tai ruumaan.
Näin vältyt ikäviltä hetkiltä, kun tavara lentää roskiin kaarella, jos on tarkoitus päästä lentokoneeseen. Siihen kuuluvat myös kynsisakset, ylimääräinen sytkäri ja yli 100 ml:n nestepullot, vaikka nestettä niissä ei olisi kuin tippa pohjalla.
Juomapullon joutuu tyhjentämään ennen turvatarkastusta. Jotkut lentokentät sallivat juomat turvatarkastuksesta läpi, jos neste on pakastettu. Tämä tieto ei ole vahvistettu missään Euroopan lentokentällä.
Junissa, busseissa ja erityisesti lautoilla on omat turvavaatimukset, ja vaikka turvatarkastusta ei välttämättä tehdä, kiellettyjen esineiden olemassaolosta voi saada sakkoja. Tai sitten kyytiin ei pääse lainkaan.
Mitä pitäisin kuitenkin
Kevyt toppatakki
Meidän takit ovat sitä mallia, joka mahtuu sateenvarjoa pienempään tilaan. Lämpötilaerot voivat yllättää.
Tässä kuvassa on Tatran vuoristo, jossa korkeuseroja meidän patikkaretkillä oli runsaat 2000 metriä. Zakopanesta lähtiessä lämpöasteita oli päälle +20 C ja tässä kohdassa polkua enää +12+13C. Kyllä siellä toppis oli tarpeen.
Ohut kenkä- tai jokapaikan pussi
Samassa kuvassa näkyvä ohut pussi, jota koulussa käytetään urheiluvaatteita varten. Se ei juurikaan vie tilaa, mutta hoitaa repun virkaa tarvittaessa. Oikea reppu on mieheni selässä, mutta pientä sälää, mitä lapsen kanssa matkustaessa tarvitaan yleisesti, mahtui hyvin tuohon pussukaan. Matkalaukussa sitä ei juuri huomaa.
Uikkarit ja pareo
Tuo kaksikko sujahtaa matkalaukkuun huomaamatta, mutta hyvin monessa tapauksessa tuli käytettyä joko tarkoituksenmukaisesti tai hieman tarkoituksen vieressä. Suomi on niitä harvoja maita, joissa yleiseen saunaan on soveliasta (tai melkein pakko) mennä alasti. Muualla ollaan uikkareissa tai pyyhkeissä.
Monessa kohteessa pääsin käyttämään uikkareita vaikka uintimahdollisuuksia ei ensisilmäyksellä ollut näköpiirissä. Samaisessa Zakopanessa olimme törmänneet termaalilähde-uimalaan kävelylenkillä. Heti seuraavana päivänä sitä piti kokeilla. Nyt se on laajennettu hienoksi aquaparkiksi.
Kiinassa monessa neljän tähden hotellissa on kylpyläosasto neljännessä kerroksessa, osittain sen takia, että he eivät halua käyttää sanaa “neljä”, joka kuulostaa samalta kuin “kuolema” kiinaksi (en tiedä, joko mandariinissa, kantonissa tai molemmissa). Eli hissillä pääsee 1, 2, 3, kylpylä, 5 jne. kerrokseen.
Varvastossut
Varvastossut pidän matkalaukussa aina samasta syystä kuin edelliset. Ei ikinä tiedä, mihin niitä tarvitaan. Kotioloissa niistä on jalkapohjan pelastus kylmästä lattiasta. Kylpylässä tai saunassa – välttämätön varuste. Tarpeeksi lämpimässä ilmassa niillä voi mennä ulos kävelylle. Rantakin voi osua kohdalle odottamatta. Ei tarvitse kuin huuhdella ulkoa sisälle tullessa ja kotitohvelit ovat valmiina.
Onko teillä vinkkejä, miten matkaan kannattaa pakata? Mitkä tavarat voisi jättää pois ja mitkä tavarat ovat teille välttämättömiä matkoilla?
Turhat tavarat pois matkalaukusta.
Referenssit:
- Miten pakkaan matkoille? – Via Per Aspera Ad Astra
- Matkaan käsimatkatavaran kanssa – Live To Travel – In Via
- Lyhyt kaupunkiloma lämpimässä – näin pakkaan tehokkaasti
- Turvatarkastus | Finavia
- Näin pakkaat matkatavarat lennolle | Finavia
- Nyt meni metsään! – Miten pakkaan patikointilomalle? – In Via
- Diginomad Survival Kit – Via Per Aspera Ad Astra – Live To Travel
Turhat tavarat pois matkalaukusta.
Oi voi, tunsin piston sydämessä 😀 Olen just se tyyppi, joka jättää pakkaamisen viime tippaan (eli ihan viimeisille minuuteille). Pahimmassa tapauksessa kaapista vedetään hyllyllinen vaatteita rinkkaan ja toivotaan parasta! 😀
Pitänee palata tähän postaukseen, kun lähden taas reissuun!
On sekin tapa 😉. Toisaalta onhan se kivempaa, jos mukana on vain tarpeellinen. Tosin, olen saanut myös arvosteluja omalle turhan pikkutarkalle tavalle pakata.
Itsellä oli talvisessa Zakopanessa mukana untuvatakki, joka oli pakattu ilmatiiviiseen pussiin. Meni näin todella pieneen tilaan. Itse otan aina yhden ylimääräisen asun mukaan, ihan sen vuoksi että olen tunnepukeutuja ja en välttämättä kykene pukeutumaan niihin vaatteisiin jotka olen ottanut mukaan.
Krakovaan minä en ottaisi mukaan mitään ylimääräistä. Siellä shoppailu on puhdasta riemua. Sekä puolalaisten omat ketjut ja haute couture että second hand -kaupat ovat siellä mainioita.
Kannattaa tuntea omat tapansa ja tarpeensa ja noudattaa niiden mukaista pakkauslistaa. Pareota en tapaa kuljettaa, sillä uin lähinnä (matkaa) hotellien uima-altailla, jos sellaisia on tarjolla, ja silloin on tarjolla myös pyyhe/kylpytakki hotellin puolesta. Varvastossut, jos tarkoitus on liikkua rannalla tai uida, muuhun lähtöön riittävät hotellin tarjoamat tohvelit. Tropiikkiin suuntautuvat matkat olen myös aina tehnyt ilman toppatakkeja, kevyt tuulitakki riittää ja sekin on usein tarpeeton. Eurooppa ja muut pohjoiset kohteet on sitten oma lukunsa, eli kohteen mukaan, myös pakkaus!
Kiitos Pirkko!
Se on aivan totta, erilaisia tapoja pakata ja pukeutua on yhtä paljon kuin ihmisiä. Omien tarpeiden ja tapojen tiedostaminen on kaikista tärkein.
Itse uin ihan kaikkialla, joten pareo on tullut käytetty joka reissussa. Me myös usein majoituttumme yksityisiin kämppiin, joten varvastossut ovat usein tarpeen. Inhoan hotellien tohveleita, joten varvastossut ovat hyvin usein käytössä sielläkin, myös uima-altailla.
Packing is my superpower! 😀 Oon aina rakastanut pakata kevyesti mutta sen jälkeen kun sai ruveta pakkaamaan lapsen / lasten tavaroita myös, niin intohimoni pakkaamiseen kuoli. Nykyään inhoan sitä niin paljon, että senkään vuoksi ei tee mieli kovin usein matkustaa 😀 Äänikirjat on kyllä mahdottoman käteviä just matkoilla! Lasten kanssa ei oo vaan pitkään aikaan ollut aikaa kuunnella mitään. Tuo ohutlaukku oli hyvä vinkki, kevyt ja helppo ottaa mukaan aina jos jotain tarvitsee kantaa. Tosi vähällä sitä lopulta aina pärjää 🙂
Lapsen kanssa matkalle ei kovin kevyellä varustuksella pääse. Meillekin kertyi kolme laukullista käsimatkatavaraa kun kävimme Tatrassa, Gdanskissa ja Maltalla muutama vuosi sitten.
Lapsen kasvaessa homma helpottuu. Sanoisin, että nyt 12-vuotiaana lapsi tarvitsee saman verran tavaraa mitä aikuinenkin. Hän myös huolehtii kantamuksistaan itse.
Me tarvitaan monesti auto, jotta kaikki saadaan mukaan 😀
Hei, Zakopane pisti silmään. Oltiin siellä tänä syksynä extemporee ruskaretkellä 🙂
Zakopane on kyllä mahtava paikka! En koskaan ollut siellä juuri ruskan aikana. Millaista siellä oli?
Matkustan lähes aina pelkällä käsimatkatavaroilla eli noin 40 litran laukku ja max. 7-8 kg painoa. Pisin matka ollut neljä viikkoa. Olen optimoinut tavaramäärän jo aiemmin vaelluksien kautta, eli silloin kun kaiken kantaa selässä niin yhtään ylimääräistä kiloa ei ole järkeä ottaa ”varmuuden vuoksi” mukaan. Muutamia vuosia sitten kolmen kuukauden reissulla oli vielä lähes 17kg matkatavarat mukana, joista ehkäpä 3-5 kg oli ihan turhaa ja matkaoppaatkin painoivat 2-3kg. Blogistani löytyy nykyinen optimoitu varustelistaus: https://reissujani.blogspot.com/p/varusteet.html
Oma varustukseni riippuu pitkälti siitä, mikä on matkan tarkoitus. Harvoin olen ihan vapaalla, mutta sellaistakin tapahtuu. En tosin pysty kantamaan reppua enää vuosiin (vuodesta 2010 tarkkaan ottaen), joten pakko on ajattaa kaikki omat kamat pyörillä. Olen omasta pakkaustavoistani kirjoittanut myös kokonaisen artikkelisarjan, eli Miten pakkaan matkoille?
Me pakataan kyllä aina todella kevyesti. Ylivoimaisesti suurin painolasti tulee luontomatkoilla kameravarusteista. Lisäksi mahdollinen läppäri lisää painoa, mutta muutoin olemme kyllä karsineet kaiken aivan minimiin. Annapurnallakin pärjättiin hyvin ilman kantajia kaikkien kantamusten kanssa.
Minä en enää kestä mitään kantamuksia, joten kaikki joutuu kulkemaan itse pyörillä 😁. Tietysti mitä kevyempi laukku, sitä helpompaa sitä käsitellä.
Olen opetellut pakkaamaan sekä järkevämmin että vähemmän – pakkaaminen helpottuu kummasti kun oppii uskomaan, että ilman kaikkeen mahdolliseen varautumistakin pärjää matkalla oikein hyvin. 😃
Tuo ohut reppuna kannettava pussi on hyvä vinkki, ja viime reissulla sellaista juuri kaipailin. Pitääkin muistaa hankkia sellainen.
Joo, se on varsin näppärää. Mulla sellaisia on ollut käytössä vuosia (ehkä lapsen syntymästä asti). Ne ei kestä kovin pitkään (ehkä just ja just vuoden, jos matkustaa paljon) mutteivat maksakaan paljoa.
En pidä pakkaamisesta, liikaa meinaa usein tulla, mutta pikku hiljaa oppinut. Kosmetiikkapurkit painaa yllättävän paljon, niin mukaan lähtee vajaita tai muuten pienikokoisia, joita tarvitsen matkalla. Meikkiä minimi. Korvikset, ei muita koruja. Monikäyttöistä vaatetta. Varavirtalähde – yleensä vuokra-autossa mukana, kun koko päivän seikkailee niin osaa navigoida kännykällä takas..jossa on virtaa. Kiva artikkeli, kohtahan tää on taas ajankohtaista itsellekin.
Nykyisissä autoissa on usein USB-liitäntä, josta saa puhelimen ladattua. Itselläni vara-akkku tai virtalähde on aina bussi- ja lentomatkoilla. Onneksi nykyään busseissa ja monessa ostarissakin on mahdollisuus ladata puhelinta ja muita kapisuksia.