Kauneus on katsojan silmissä

Eli oppeja minimalismista itämaisen basaarin keskeltä.

Olen ihan äskettäin todennut, että kaikki on suhteellista. Se, mistä me haaveillaan, mitä tavoitellaan, mikä miellyttää silmiämme ja makuaistiamme. Kaikki on monen tekijän tulosta. 

Myös Tanjan Minimaattori-blogin kirjoitus vahvisti epäilykseni: Minimalismi on varsin kaukana täydellisyyden tavoittelusta. 

Miten itämainen basaari liittyy tähän?

Jälleen kerran mielessäni seison keskellä sitä yltäkylläisyyden huipentumaa enkä pysty ymmärtämään, miten asiat toimii siellä. Ymmärtääkseni tämän mekanismin, minun olisi pitänyt syntyä sinne. Imeä sitä kulttuuria äidinmaidossa. Hengittää samaa ilmaa vuosikymmeniä.

Ei se, ettei siellä olisi kauniita esineitä tarjolla, mutta en pysty navigoimaan tavaroiden valtameressä. En pysty löytämään asioita, joita etsin. 

Runsaat kuviot, monimutkainen arkkitehtuuri, paljon näennäistä bling-blingiä. Etsin jotain, mitä ei taida olla olemassa. Vaatetta, joka olisi täydellinen juuri minulle juuri sinä hetkenä. Esinettä, joka täyttäisi kaikki vaatimukseni. 

Kun vierailen basaarissa, tuntuu, ettei näillä ihmisillä ole muuta tekemistä kuin ostaa ja myydä näitä tarpeettomia tavaroita. Voiko kukaan oikeasti tarvita tällaista määrää roinaa?

Käyttävätkö ihmiset oikeasti kaikki varansa, aikansa ja vaivansa tähän?

Mikä on kaunista?

Jokaisella kansalla näyttää olevan oma käsitys kauneudesta. Sitä on erittäin mielenkiintoista tutkia.

Sen huomasin, ettei Keski-Aasiassa ymmärretä meidän käsitystä kauneudesta. Pelkistetty pohjoismainen estetiikka ei sytytä tavallista kansaa. Minulla oli hauskaa kuulla kommentti, jossa yksi nainen ihmetteli, miksi pidän Moderno Hotellista. Sehän on tylsä ja näyttää tyhjältä. Minulle taas sen scandi-tyylinen rauhallinen sisustus oli kuin turvasatama keskellä kuosien ja krumeluurien merta. 

Kauneus on kieltämättä kulttuurisidonnaista. Se, mihin olemme kasvaneet, pidämme kauniina. Oman mielen maisema sanelee sen, miten reagoimme toisenlaiseen kauneuteen.

Entä minimalismi?

Ensisilmäyksellä minimalismi ja Keski-Aasia eivät mahdu samaan lauseeseen. 

Kun katsoo lähemmäs, näkee jotain aivan muuta. 

Arjessa tavarat käytetään loppuun asti. Kodinkoneita korjaillaan, vaatteita ja kenkiä parannetaan loputtomiin ja kierrätetään lähipiirissä. Kaikkea pitää olla tarpeeksi, koska ei oikein tiedä, tuleeko siihen koskaan täydennystä vai ei. Ketä joutuu auttamaan ja kenen kanssa jaetaan omia varoja.

Toisella puolella hullulta tuntuvat tavat, joissa lapsille kerätään kaappi täyteen tavaroita naimisiinmenoa varten, itse seremonian yhteydessä lahjoitetaan runsaasti kodintarvikkeita ja tekstiilejä sekä kultaa. Toisaalta niitä tavaroita on tarkoitus käyttää koko loppuelämän ajan. (Tätä nykyään ne tosin harvoin kestävät käyttöä niin pitkään).

Lautaselle ei saa jättää mitään. Kaikki, mitä ei ole syöty, pakataan mukaan, myös leivät ja juomat. 

Tietysti tavat ovat muuttumassa. Isoimmissa kaupungeissa sen jo huomaa, mutta maakunnissa eletään vielä sen verran niukasti, että alituinen pelko pesii ihmisen mielessä vielä sitkeästi.

Minimalismi on aina luopumista. Tässä kohdassa pitää luopua pelosta, että elämä tulee kohtelemaan joskus kaltoin. Siihen on vielä pitkä matka.  

Oppeja minimalismista itämaisen basaarin keskeltä.

Referenssit:

• Täydellisyyden harha – Minimaattori 
• Moderno Hotel Tashkent – hotelliarvostelu 
• Minimalistin unelmamaat – Via Per Aspera Ad Astra
• Minimalismin jatkokurssi – menneitä ja tulevia