3 pahinta mokaa ja epäonnistunutta matkaa.
Silloin, kun puhutaan ja kirjoitetaan matkailusta, kuvat loistavat ja superlatiivit lentävät. Ei se kuitenkaan voi pitää paikkaansa sataprosenttisesti. On pakko olla välillä niin, että matkasta tulee floppi. Joko matkan kohde tai ajankohta ovat vääriä, ohjelma menee pieleen tai mahatauti iskee.
Olisi hauskaa tietää, millaisia teidän ei niin miellyttävät kokemukset ovat olleet. Kertokaa niistä matkoista, jotka ovat epäonnistuneet osittain tai täysin, mitkä ovat teidän ehdottomat no-no ja ei ikinä enää kohteet ja muuta vähemmän mediaseksikästä luettavaa 😁.
Itse lunastan lupaukseni ja kerron muutamasta matkasta, jotka opettivat minulle matkailusta enemmän kuin moni täydellisesti onnistunut kerta.
1. Ärsyttävin lentokokemus
Parikymmentä vuotta takaperin lensimme Aurinkomatkojen charterilla Teneriffalle. Ennen sitä en ollut koskaan lentänyt charterilla enkä ollut käynyt missään perinteisessä lomakohteessa. Ostimme matkamme äkkilähtönä pari päivää ennen lähtöä, joten suurta valinnanvaraa paikkojen suhteen ei ollut.
Satuin istumaan keski-ikäisen pariskunnan vieressä, joka joi taukoamatta koko lennon ajan. Parin tunnin sisällä ne olivat umpikännissä ja ramppasivat vessassa vartin välein molemmat. Kaiken lisäksi haju oli pöyristyttävä. En päässyt torkahtamaankaan, joten lennon loppuun mennessä sain mehevän migreenikohtauksen.
Mitä opetukseksi: Kiltteys ei aina kannata. Olin silloin turhan nuori, että olisin uskaltanut pyytää lentoemännän apua. En tee sitä virhettä enää koskaan. Charter-lennoille ehdoton no no.
2. Tatran vuoristo elokuussa
Tämä oli emämoka. Olin silloin töissä Nokialla ja meillä lomasesonki oli vain heinä- ja elokuussa. Eli oli pakko ottaa jompikumpi. Koska heinäkuuksi oli jono ja niitä lomapaikkoja jaettiin arvalla (siis ihan oikeasti järjestettiin arpajaiset, jossa voittajat pääsivät lomailemaan heinäkuussa).
Minulle sellainen järjestely ei käynyt, koska halusin päästä lomailemaan myös ulkomaille ja liput piti hommata etukäteen. Otin elokuun.
Elokuussa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta silloin ei kannata lähteä lomalle Zakopaneen tai Tatran vuoristoon. Bussimatka Krakovasta kesti ylimääräiset kolme tuntia, joka jonotettiin viimeiset viisi kilometriä liikkumattomassa autojonossa.
En ikinä aikaisemmin ole nähnyt vuoria näin miehitettyinä. Tuntui siltä, että koko Puola ja puolet Euroopasta oli siellä.
Ihmisiä oli aivan valtavasti. Kaikki polut olivat kuin Hongkongin kadut ruuhka-aikana. Huipuille jonotettiin tuntikausia. Ravintoloista loppui ruoka iltaisin. Zakopanen kaduilla ihmismassa velloi yhtenäisenä merenä puoliyöhön asti. Mistään yörauhasta ei ollut kysettäkään.
Opetus: Ei enää ikinä. Tatra on upea paikka 11 kuukautta vuodessa. Paitsi elokuussa.
3. Heinäkuinen Rooma
Roomassa kävimme työasioilla. Rooma on upea paikka. Ikuisessa kaupungissa on kaikkea, mitä voi vain kuvitella olevan olemassa.
Yhdistelmä oli vaan huono. Työasiat piti hoitaa +42 C asteessa säässä. Pölyt ja liikenteen kaasut lojuivat liikkumattomassa ilmassa. Vaatteet liimautuivat ihoon parissa tunnissa ja niitä joutui vaihtamaan 2-3 kertaa päivässä. Jalat näyttivät siltä kuin olisin pessyt ne viime kerran edellisellä viikolla.
Silloin, kun virallinen osuus oli ohi, heti helpotti.
Paitsi heti sen jälkeen alkoi futiksen maailmanmestaruusottelut. Keskustassa sijaitseva hotellimme oli lepäämiseen väärä paikka. Väki joi, soitti pillejä ja huusi pikkutunneille asti. Toiseksi viimeisenä iltana Italia voitti maailmanmestaruuden. Siihen meni yöunet.
Opetus: Ei koskaan enää Roomaan työasioilla kesällä eikä hotelleja keskustassa erityisesti jalkapallokisojen aikana.
Toki pienempiä mokia on tehty enemmänkin, mutta harvoin haitat ovat olleet niin suuria, että koko matka olisi kärsinyt siitä.
Loppujen lopuksi negatiivisia kokemuksia on kertynyt matkojen aikana hyvin vähän ottaen huomioon, että matkustamisemme määrä on huomattavan suuri. 1-2% matkoista epäonnistuu osittain tai täysin, sekin pääosin omasta tyhmyydestä ja vain harvoin olosuhteiden sanelemana.
Näin esimerkiksi idioottimaisissa hotellivalinnoissa harvassa tapauksessa vika on ollut toisessa päässä.
3 pahinta mokaa ja epäonnistunutta matkaa.
Referenssit:
Tälläsii postauksii tarvitaan enemmän! On hyvä sanoa että matka ei ollut täydellinen sen sijaan että elelee jossain make believessä. Kiitos otampa kopin tästä aiheesta!
Totta, että useasti vain tulee kiiltokuvaa ja ihanaa ihanaa. Itse olen rehellisesti kertonut, että en tykkää esimerkiksi Riiasta yhtään. Kamala paikka. Visbyssäkin meni asiat huonosti, matkassa ei ollut vikaa, mutta meillä tapeltiin ja kiukuteltiin koko matka. Zakopaneen ei kannata matkustaa muuten myöskään joulun ja uuden vuoden välissä. Krakovasta ainakaan. Kesti rapiat viisi tuntia dösällä, kierrettiin kyllä upeissa maisemissa kun kuski koitti välttää kovimmat ruuhkakohdat. Seurattiin asiaa omalla puhelimella.
Meillä pahin oli varmaan Kambodža joskus 2009. Varattiin thaimaalaiselta matkatoimistosta rajan pinnasta reissu, saatiin viisumit pikavauhtia ja käveltiin rajan yli. Sielläkään ei vielä ongelmaa: meitä odottava bussi oli ylibuukattu, joten meidät kuskattiin taksilla Siem Reapiin.
Se oli sitten puhdas rahat pois turisteilta -paikka, Angkor Watin vieressä kun on. Läheisellä järvellä venettämme vastaan meloi pikkulapsia pesuvadeissa (!) huutaen ”one dollar, one dollar!”.
Paluumatkalle varattiin kyyti rajalle korskealla bussilla, siis mainoksen mukaan. Todellisuudessa se oli pikkubussi ja luvatun vessan puute ei huvittanut mahatautista Tanjaa. Kaiken huipuksi bussi pysähtyi puolen kilometrin päähän rajasta (joka oli yöllä kiinni) ja kuski lähti nukkumaan laittaen auton ovet kiinni. Me matkustajat murtauduimme lopulta ulos, jotta päästäisiin edes vessaan viereiselle huoltsikalle.
Angkor Wat oli kyllä upea.
Olipa teillä reissu! Onneksi ihan näin karmeasti harvoin käy, mutta olipa sekin nähty 😱.
Kaikenlaista pientä sattunut, kun matkalle lähtenyt.. itse en jaksa enää huonoja hotelleja. Aina kun sellaiseen päätynyt piheyksissään, niin tärkein juttu eli uni jäänyt vähiin. Panostan siis hyvään majapaikkaan, voi olla asunto, hotelli, bungalow, kuhan on saanut hyvät pisteet siisteydestä ja rauhallisuudesta.
Huonosti nukutun yön jälkeen on todellakin ihan sama, mitä päivällä tapahtuu, kun mikään ei maistu. Sen takia itsekin olen tullut iän myötä hyvin kronkeliksi hotellien suhteen.
Matkoilla on sattunut ja tapahtunut kaikenlaisia tapahtumia. Kuten ensimmäinen ulkomaan matkani lentäen enkä tiennyt kuinka kuuma Bangkokissa oikeasti on ja ensimmäinen charter matka joissa oli meno ja meininkiä – drinki syliin lentokoneessa ja myöhemmin tyrmäystippoja. Tästä pääset ne lukemaan https://reissujani.blogspot.com/2020/09/ensimmainen-charter-matka.html
Tuo oli muuten hyvä muistutus, että Tatravuorille ei kannata lähteä elokuussa. Olisi saattanut olla omakin valinta sinne suuntautuvalle reissulle. Elokuinen Roomakaan ei välttämättä ole hyvä idea pelkästään lämpötilan vuoksi…
Se on totta, huono ajoitus voi pilata minkä vaan loman.