Uran turbovaihe.
Minun olisi pitänyt jo julkaista edes yksi Uzbekistanista kertova postaus, mutta en kerennyt edes katsomaan kuvia, joita olen napsinut matkan varrella. Joten tämä on lyhyehkö päivitys matkan varrelta: elossa ollaan.
Mutkia riitti tässäkin matkassa. Tuntuu siltä, että olen viettänyt junissa, lentokoneissa ja hotelleissa enemmän tunteja mitä koko elämäni aikana. Se ei tietysti pidä paikkaansa, mutta siivenkuvia olen julkaissut viime aikoina ennätysmäärän.
Tänään pitäisi olla aikaa viimeistellä ensimmäinen Uzbekistan-postaukseni. Toivottavasti lauantai-aamuksi se on valmis. Someen aikaa ei ole riittänyt yhtään.
Olen löytänyt itseni eri kaupungista ja eri virasta, mitä alun perin oli suunniteltu. Jos ylennykset jatkuvat samaa vauhtia, olen ennen joulua Uzbekistanin presidentti 😅.
Työtä on enemmän kuin laki sallii senkin lisäksi, että opiskelen lisää metodologiaa.
Eli väsynyt, mutta lentämässä.
Uran turbovaihe.
PS Nyt ensimmäinen Uzbekistan-postaus on julkaistu: Mystinen Uzbekistan
Uran turbovaihe.
Referenssit:
Aivan mahtava tuo ekan luokan vaunu. Taulut seinällä ja kunnon väliovet:)