Elä unelmaasi

Elä unelmaasi.

I.

Usein kuultu fraasi ja ehdottomana totuutena esitetty väite. Unelmoida pitää suuresti, mutta elää pitää hetkessä. 

Miksi ihmeessä harva kuitenkaan toteuttaa kaikki omat unelmansa?

Unelmaelämää on helppo elää, jos se käsittää omakotitalon, kahden lapsen perheen ja kultaisennoutajan. Se on mitä todennäköisimmin saavutettavissa. Omakotitalon hankinnaksi on olemassa asuntolainajärjestelmä, valtaosa ihmisistä löytää oman parinsa jossain vaiheessa elämästään, murto-osa kärsii lapsettomuudesta ja harvalla on paha koira-allergia. Joten on suuri todennäköisyys, että sellainen mainstream-unelma toteutuu. Jokaisella on toki pienet omat juttunsa, mutta yleisesti ottaen yhteiskunnalla on valmius tarjota sellainen unelma edulliseen liukuhihnahintaan. Töitä tämän unelman eteen joutuu tekemään jonkin verran kuitenkin. Mikään ei tule ilmaiseksi.

Entäs jos unelma on jotain aivan muuta? Silloin hinta voi nousta pilviin. Enkä minä nyt puhu rahasta. Rahalla kyllä saa, mutta mitä, se on arvoitus.

Unelmia on moneksi. Toisten edestä pitää tehdä suuriakin uhrauksia. Kaikki valinnat eivät ole kaikkien mieleen. Välillä ihmissuhteet kärsivät, vaikka kuinka yrittää niitä vaalia.

Yhteiskunnan vinoa katsettakaan ei kannata väheksyä, se on yksi aseista, mitä epäsovinnaista unelmoijaa vastaan käytetään herkästi.  

Useimmiten unelmien toteutumattomuus johtuu sisäisistä lukoista. Osa niistä on avattavissa, mutta osa ei. 

Meitä on kasvatettu olemaan osana suurempaa kokonaisuutta, perhettä, sukua, yhteiskuntaa. Näiden arvojen yli käveleminen on monille kivuliasta. 

Toinen este on tarve tulla hyväksytyksi. Sitäkään ei saa mennä aliarvioimaan. Hylätyksi tulemisen pelon muuri nousee unelmien toteutumisen tiellä hyvin usein.

Pelko satuttaa läheisiä omilla valinnoilla. Pelko jäädä ulkopuoliseksi.

Se, että kaikesta huolimatta lähtee toteuttamaan omia unelmia, pidetään uhkarohkeana tekona. Vaikka sen ei pitäisi olla. Jokaisella ihmisellä pitää olla oikeus elää omannäköistä elämää. Toteuttaa itseään. 

Ihmisiä, jotka lähtivät sille tielle, ihaillaan ja vihataan. 

II.

Löysin itsenikin samantapaisessa tilanteessa. Olin isojen valintojen edessä.

Oma serkkuni muutti takaisin kotinurkkiin kierrettyään maailmaa ja asuttuaan vuosia Venäjällä, Italiassa ja Balilla. Tämä kuulostaa siltä, että hän olisi vähän päälle kolmekymppinen ihminen, joka on asettumassa aloilleen kapinavaiheen jälkeen. Serkkuni on kuitenkin 58-vuotias kahden lapsen äiti. Lapset ovat 35 ja 20. Eli osittain kapinavaihe osui nuoremman lapsen teini-ikään.

Ongelmana on se, että serkkuni äiti on samanikäinen kuin omanikin. Niin tämän asian yhteydessä äitini esitti minulle toivomuksen, että hän myös haluaisi asua mun vieressä. Äitini on kohta puoli 84 ja asuu yksin. 

Hänen toivomuksena asetti minulle aikamoisen haasteen. Kyllä, äidilläni on eläke, joka ei riitä asumaan ihan missä vain huvittaa (eikä hän kuulu suomalaiseen sossu-järjestelmään asumistukineen), joten asuinpaikaksi pitää valita edullisen maan edullinen seutu. Joten suurin osa kustannuksista jäisi minun katettavaksi joka tapauksessa, niin kuin viimeiset 27 vuotta. Eli tässä tilanteessa minun pitäisi päättää, teenko kompromissin asuinpaikan suhteen, jossa pystyy maksamaan kahden perheen kulut tai sitten kääntää selkäni ja lähteä omille teille. Ai niin, olen ainoa lapsi. 

Aikamoinen dilemma.

Äitini ei tietysti ota huomioon sitä, että mieheni ja lapseni voivat olla eri mieltä hänen toivomuksistaan. Jos jään hänen asuinpaikalleen, se on paksu, musta piste omalle urakehitykselleni ja unelmilleni.   

Nyt tällä hetkellä minulta puuttuu tililtä se ylimääräinen miljoona, jolla olisin järjestänyt mukavat oltavat koko perheelle. Yhdessä ja erikseen. 

Aikaisemmassa maailmassa matkustaminen oli itsestään selvä asia, joten ihan tällaisia patti-tilanteita ei tulisi mieleenkään pelätä. Viimeiset pari vuotta ovat opettaneet meitä uusiin tapoihin. Uskon, etten ole ainoa ihminen, joka löytää itsensä samanlaisesta tilanteesta. 

Toisaalta maailma on ylikansoitettu ja toisaalta väki vanhenee kovaa vauhtia. Mitä korkeampi elintaso, sitä vähemmän lapsia ja enemmän vanhuksia. Monesti yksin asuvia. 

Sekin on ongelma, että lapset eivät aina pysty eikä osaa huolehtia omista vanhemmista. Silloin kun kyse on arkipäiväisestä avusta, se vielä onnistuu, mutta erikoishoitoa tarvitsevia vanhuksia ei aina pysty hoitamaan kotikonstein. 

III.

Tämä on vain yksi tilanne.

Unelmia on erilaisia, joten välillä omien unelmien toteuttamiseen vie aika kiemurainen polku. Monia kompromisseja joutuu tekemään sen eteen. 

Voi käydä niinkin hullusti, että pitää valita, mikä unelmista toteutetaan ja mitä jää unholaan. Kaikkia ei voi saada kerralla. Tai yhden elämän aikana.

Pahin on tilanne, jossa joutuu valitsemaan, joko tai. Lapset tai ura. Unelma-ammatti tai korkea palkka. Perhe tai unelmien toteuttaminen.

Kaikkein vaikeinta on tilanteessa, jossa läheiset eivät ymmärrä eikä tue sitä päätöstä.

Läheisillä on taipumusta asettaa unelmoijalle rajoja ja uhkauksia. Yhteiskunnan tabut ovat toinen este. Omat tunnetilat – kolmas.

Oli niin tai näin, elämme vaikeiden valintojen keskellä. 

Kumpi on sittenkin parempi: varpunen kädellä vai kurki taivaalla?

Elä unelmaasi.

Referenssit:

• Yksinäisyys: Vanhukset 
• Idioottien ammatit -haaste 
• Pitää olla unelma. – Imagine Insane Pieces 
• Unelmia ja tavoitteita – Via Per Aspera Ad Astra – Live Your Life / Paikkamme maailmassa
• Yksinäisyys: Lapset – Via Per Aspera Ad Astra – Lapsiperheen arki 

Elä unelmaasi.

Kuvitus: Happy Color^®