Idioottien ammatit -haaste

Ammattien eriarvoisuus - Idioottien ammatit -haaste

Ammattien eriarvoisuus.

Olen vahingossa törmännyt pariin artikkeliin (1), jotka saivat karvani pystyyn. Pahinta oli se, että kirjoittaja puhui totta. Asiat ovat juuri niin kuin hän väittää. Valitettavasti.

Maailma on täynnä eriarvoisuutta, eikä Suomi ole mikään poikkeus. On rikkaiden ammatteja ja on köyhien ammatteja. Eri ammattien harjoittajille maksetaan eri palkkaa. Se on välillä ymmärrettävää ja välillä ei. Minä en nyt vastusta tuloeroja ehdottomasti enkä puolusta kommunismin tapaista tasapalkkausta, mutta minua kismittää se ajatus, että eriarvoisuus on harvoin kiinni ammattitaidosta tai ammattiosaamisen vaativuudesta, mutta ihan vaan pinttyneestä stigmasta. Vertailu ei myöskään perustu kateuteen, jokainen tekee ammatinvalintansa omilla lähtökohdillaan. 

Palkkaus ei myöskään käy käsi kädessä ammatin tärkeyden kanssa. Eikä edes vastuun tasosta.

Esimerkkejä elämästä

1.

Jostain käsittämättömästä syystä parturi-kampaaja saa laskuttaa asiakkaalta n. 30€ per tunti (siitä jää palkaksi n. 9€). Asianajaja laskuttaa jotain 500€ per tunti (palkkaa jää n. 200€/h). Miksi ihmeessä näin? 

Joo, asianajajalla on pitkä koulutus. Entä kokemus? Vastuuta? Mistä itse asiassa? Työvälineenä komea toimisto. Oikeasti, kun annat toimeksiannon, se voi olla hänelle ensimmäinen juuri sen tyyppinen. Hän viettää kaksi iltaa lukien lakikirjoja ja etsii ennakkotapauksia. Ja laskuttaa joka tunnilta. Ja puolustelee laskun suuruutta juuri noilla perusteilla. Tuleeko sellainen olo, että maksat hänen opiskelunsa?

Harva tietää, että kampaaja joutuu opiskelemaan koko ammattiuran ajan: työvälineet vaihtuvat, aineet vaihtuvat, menetelmät muuttuvat. Loppulasku riippuu enemmän paikkakunnasta kuin ammattitaidosta. Pitää olla perillä kaikista viimeisistä trendeistä. Pitää olla hyvä asiakaspalvelussa, pätevä psykologi ja mukavaa seuraa. Työvälineet ja aineet ovat kalliita. Vastuu on 100% – jos asiakas ei ole tyytyväinen, koko työn joutuu tekemään uudelleen ilmaiseksi. Arvostuksena haukut siitä, että käsityöläiset pimittävät puolet tuloista. Harva heistä pärjää, jos ilmoittaa joka pennin verotukseen. 

Suurin osa meistä ei koskaan ole tavannut yhtään asianajajaa, toivottavasti ei tapaakaan kuin kahvipöydässä mukavassa seurassa. Kampaajaa on tarvinnut melkein jokainen. Ja jokainen, joka käy kampaamossa, toivoo, että tämä olisi hyvä ammattilainen. 

2.

Lääkäri ja hoitaja. Saman alan ammattilaiset, joiden palkkauksessa ja huomattava ero. Hoitajan ammattitaitoa pidetään eriarvoisena kuin lääkärin. Miksi? Suomessa kun kummallakaan ei ole vastuuta siitä, miten he ovat hoitaneet potilaita. Ai niin, voi saada moitteita, jos potilas kuolee. Se riippuu täysin ihmisestä itsestään, miten paljon hänellä on aikaa ja halua perehtyä jokaisen potilaan tilanteeseen. Ensimmäisenä tulee yleensä vastaan hoitaja, ei lääkäri. Eli usein koko hoidon suunta riippuu siitä, kuinka ammattitaitoinen on vastaanottava hoitaja. Noloa. 

Ammattien eriarvoisuus.

Siinä mainitsemassani postauksessa nuori kloppi puhuu siitä, miksi kannattaa kouluttautua, ettei jäisi köyhäksi. Hänen listassaan oli asianajaja, ekonomi, lääkäri, diplomi-insinööri… Eli jos olet fiksu ja haluat olla vielä rikaskin, sairaanhoitajaksi tai lastentarhanopettajaksi ei kannata opiskella. Kyse oli kylläkin tilatusta yhteistyöpostauksesta, jossa hän promosi pääsykokeisiin valmentavaa yritystä. Toisaalta ymmärrän ja toisaalta en. Sävy oli kleno mielestäni. Siihen malliin, että älä ole tyhmä, kouluttaudu hyvin palkattuun ammattiin. Minulle jäi fiilis, että huonosti palkatut ammatit eivät ole fiksujen ihmisten tekemisiä eivätkä ansaitse yhteiskunnan arvostusta. Eli sen sijaan, että hoitajien palkkatasoa pitäisi nostaa, heitä voi vain leimata yhteiskunnan luusereiksi ja dumpata alakastiin. Puhumattakaan kampaajista ja muista käsityöläisistä.

Leima otsassa

Samaan syssyyn tuli seuraavakin postaus, jossa Suomen yhteiskuntaa oli jaettu luokkiin. Ikävä kyllä, näin se on. Ja kuilu vain syvenee. Minä tiedostan, että sellainen ongelma on, mutta en suostu kaivamaan sitä vielä syvemmäksi, tietoisesti. 

Se, keitä ovat ystäväni, määrittelee minut ihmisenä. Totta. Mutta ei se, mitä he ovat. Minä haluan katsoa yhteiskuntaluokkien rajojen yli, enkä valita ystäviäni sen perusteella, kuinka paljon rahaa heillä on. Haluan kohdata ihmisiä ihmisinä, eikä rahapusseina. Samaa opetan lapselleni. Kaiken lisäksi kasvatusongelmat eivät ole alaluokkien prioriteetti. Yläluokat osaavat vain peittää sen paremmin. Meille kantautuvat vain julkkisten törttöilyt, mutta tavallisten rikkaiden elämästä emme tiedä mitään. Veikkaan, että prosentuaalisesti, ongelmakäyttäytymistä on saman verran. Poikkeuksen tekee keskiluokka, jossa mitään ei sen kummemmin tapahdu.

Tiedän, minä en koskaan rikastu, jos jaan varallisuuttani muiden kanssa. Eli tämän mallin mukaan minun pitää ympäröidä itseni rikkailla ja sulkea pois kaikki ei-tarpeeksi-rikkaita ystäviä. Myös pitää valvoa lapseni ystävyyssuhteita ja putsata sieltä ei-toivottuja tuttavuuksia. Hmm… Olisiko sittenkin helpompi olla vaan ihmisiksi?

Ai niin, minä en ole jättänyt kouluja käymättä, mutta kolme korkeakoulututkintoa suorittanut ekonomi ja opettaja. En silti suostu kasvattamaan lastani siihen, että ihmisen arvo mitataan rahassa. 

Ammattien eriarvoisuus - Mitä kannattaa opiskella

Ammattien eriarvoisuus.

(1) Mitä kannattaa opiskella? Älä kouluttaudu köyhäksi! ja Kaveripiirisi ja läheisesi tekevät sinusta köyhän – tai rikkaan 

(2) Lapselta meni elämä – poikkeuksellisen korkea korvaus pysyvästä haitasta 

Ammattien eriarvoisuus.

Lue lisää:

Work/Työ Archives 

Markus Mikael: My Way To A Successful Future 

Ammattien eriarvoisuus.

Kuvitus: Happy Color ®

10 vastausta artikkeliin “Idioottien ammatit -haaste

  1. Mielenkiintoista pohdintaa ja olen ehdottomasti samoilla linjoilla! On aika muuttaa käsityksemme siitä, mikä työ on arvokasta ja mikä ei. Esimerkiksi kotona lasten kanssa olevan vanhemman työ on vähemmän arvokasta kuin mikään muu ammatti… Kuka uskaltaisi tehdä ensimmäiset radikaalit päätökset?

    Terkuin,
    Noora

    http://www.wonderworldofnoora.com

    1. Se on totta, kotiäitiyttä pidetään kaikkien naisten rakkaaksi harrastukseksi, jonka arvo on pyöreä nolla. Virossa on nyt muuten nostettu ne lapsilisät niin, että 3-4 lapset perheenäidin ei kannatakaan käydä töissä. Suomessa ymmärtääkseni päivähoito tulee maksamaan niin paljon, että töihin ei ole asiaa.

      Mitään radikaaleja päätöksiä tai muutoksia Suomessa ei voi odottaa. Minä odotan vielä, koska Suomeen tulee demokratia. Kai sä tiedät, että siellä vaalit eivät ole suorat. Eli äänestäessä, valitsit puolueen, eikä henkilön. Se aiheuttaa sellaisen vinoutuman, että suurimmat puolueet voittavat aina, vaikka tietyt ehdokkaat eivät saisi kovin monta ääntä. Taas, pienempien puolueiden ehdokkaat eivät pääse läpi, vaikka heidän äänimääränsä ylittää moninkertaisesti huonosti pärjänneen suuren puolueen ehdokkaan. Sen takia muutos ei tapahtukaan mitenkään nopeasti.

  2. Kiivaassa FB keskustelussa kävi ilmi, ettei kampaaja tai sairaanhoitaja ansaitsekaan enempää arvostusta, kuin mitä heidän palkuas antaa ymmärtää. Ammatillinen arvo ei aina mitata rahassa, kuulemma. Missä se sitten mitataan? Mitaleissako? Ihan kuin Neuvostoliitossa. Minua suretti kaikista eniten, että sanaakaan ei kuulunut matalapalkkaisten puolesta. Ihan kuin he ei olisi ihmisiä, joilla on halua elää ihmisarvoista elämää eikä kitua laskien jokaisen pennin. Kysehän on työssäkäyvistä ammattilaisista, eikä mistään yhteiskunnan loisista.

    Ilmeisesti ammatin pitää valita sen perusteella, mistä maksetaan hyvin, eikä mitä oikeasti haluaa tehdä. Jos olet valinnut väärän ammatin, oma vika, ettei sillä palkalla pärjää. Näin olisi parempi lakkauttaa kaikki matalapalkkaiset ammatit, sitten kaikki olisi tyytyväisiä. Jokaisen pitäisi silloin osata leikata omat hiuksensa, pistää rokotteet, leipoa omat leipänsä ja kasvattaa omat perunat itse. Ja vaihtaa vaipat omille vanhuksilleen. Tervetuloa kokeilemaan, arvon herrat ja rouvat!

  3. tämä on surullista ja totta. Itsekkin pitkän linjan “paskaduunilaisena” olen nähnyt alojen huonot puolet, niin fyysisessä kuin henkisessä. Siivooja, feissari, lehden jakaja – kaupan kassa vain puuttuisi. Sit on päälle vielä’ miehen tienaaman euron raja siihen mitä nainen tienaa. Hyvä systeemi (olikohan islannissa?) että miehille ja naisille on pakolliset perhevapaat, molemmille. täten ei voida sen perusteella jättää palkkaamatta että oletetaan että nainen jää kotiin lapsen kanssa.

    Hauska juttu muuten lääkäreistä ja hoitajista on se, että Lääkärit nimenomaan lobbaa lääkkeitä vaivoihin kun sairaanhoitajat oikeasti hoitavat sairaita. Jotain mietittävää.

  4. Niin totta! Hoitajien ja poliisien pitäisi ehdottomasti saada parempaa palkkaa. Toivottavasti koronaika tuo positiivisen muutoksen hoitajien osalta!

    1. Suomessa on outo tapa määritellä oma ihmisarvo työn/tekemisen/koulutuksen kautta, juuri niin kui kirjoitit omassa postauksessasi. Se ajattelutapa sovelletaan toisiin samalla innolla. Se minua ihmetyttää lievästi sanottuna. Samaten se, miten työssäkäyvä ihminen voi olla köyhä. Miten palkka voi olla sellainen, ettei sillä pärjää?

      Ehkä minulla on himpun erilainen mielipide asiasta, koska minulle korkeakoulutus ei tullut lahjaksi. Olen käynyt kaikki helvetin asteet sitä varten, aina nälänhätään asti. Olen ollut torimyyjänä, Nokian orjana, kaupan kassana ennen kuin minusta tuli yrittäjä.

  5. Suomi on rakentunut raha ja ammattiarvostukseen. Se on osa toisaalta yhteiskuntaa, joka on itsenäistynyt sodasta. Mutta aiheuttaa tietysti sen, että omakin arvo voi pahasti rakoilla jos on työtön ja vaikuttaa paljonkin itsetuntoon, vaikkei työttömyys välttämättä ole ko. henkilön valinta. Jossain kohtaa varmasti arvomaailma vaihtuu.

    Tutkinto ei kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys, vaikka se Suomessa on ilmainen. Oma korkeakoulutus on tullut kovalla työllä ja mielestäni saan sitä silti arvostaa. Koska tutkinnot on tehty töiden lomassa, eikä ole tulleet todellakaan ilmaiseksi.

    1. Työttömyys on asia erikseen. Suomessa itsensä arvottomaksi tuntevat ihmiset, joilla on sekä työ että palkkaa, mutta kun palkkaus ei aina ole sen arvoinen, mitä kyseinen ammatti yhteiskunnalle merkitsee. Suomessa ihmiset aika vahvasti identifioivat itsensä ammatin/tekemisen kautta, eli palkkaus vaikuttaa itsetuntoon vahvasti. Joten näin pääsee syntymän vinoutunut käsitys siitä, onko ihminen arvokas vai ei, kun hän saa työstä palkkaa, jolla ei pärjää arkipäivässä.

      Minulle jäi sellainen käsitys, että olet varma, että olen työtön. En ole, enkä koskaan ollut, koska työkyvytön yrittäjä ei voi olla työtön. Työttömyysturva ei kuulu yrittäjille (niin kauan että yritys on toiminnassa), joten koko työkyvyttömyysjakson jouduin kustantamaan itse. Onneksi se taival on nyt takana. Samaten suurimman osan ammattiopintoja olen kustantanut itse, sekä suorittanut sen muun opiskelun tai työn ohessa (olen ollut työelämässä 12-vuotiaasta asti).

      Omista saavutuksissa saa ja pitää olla ylpeä, sitä kukaan ei ota keneltäkään pois. Uskon tosin, että ihmiset, jotka valitsivat ammattikseen ei niin hyvän eikä niin arvostetun ammatin, ovat silti kunnioitusta ansaitsevat yhteiskunnan jäsenet.

Vastaa