Rahapuhetta: Jos hopealusikka ei kuulunut äitiyspakkaukseen

Rahapuhetta

Rahapuhetta

Rakas lompakkoni…

Suurin osa meistä on syntynyt tavalliseksi kansalaiseksi, työssäkäyvien vanhempien keskiluokkaiseen perheeseen. Irrallaan maailman historiasta, Suomella on mennyt suhteellisen hyvin viimeiset 70 vuotta: ei sotia, ei nälänhätää eikä suurimpia kriisejä. 90-luvun lama iski tälle alueelle hyvin miedosti verrattuna Itä-Eurooppaan tai Balkaniin. 

Kun omia aatelisia ja niiden jälkeläisiä Suomessa ei näkyvästi ole, niin suurin osa väestöstä siirtyi 70-luvulle mennessä keskiluokkaan, jossa tuloerot ovat suhteellisen pienet. 

Periaatteessa tässä ajassa raha-asioiden olisi pitänyt tulla jo tutuksi ja arkipäiväiseksi, mutta edelleen rahapuhe nolottaa ja on pitkälti tunnesidonnainen. Rahasta edelleen puhutaan suurella tunnelatauksella ja punastellen, vaikka sen pitäisi olla mitä tavanomaisin teema. Sehän kuuluu jokaisen elämään.  

Kuluttamisen ja säästämisen kulttuuria voi opetella, kuten mitä vain muutakin asiaa. Siihen ei tarvitse ekonomin tutkintoa. Tervettä järkeä ja siihen päälle koulun matematiikka.

Huolehtiminen omista rahavirroista, omien tulojen ja menojen tiedostaminen, pitää olla yhtä rutiininomaista kuin hampaiden pesu. Vaikka se olisi kuinka tylsää, kukaan ei jätä perushygieniaa väliin nykyään. Saman pitäisi päteä omien rahavirtojen huoltoon: mitään noloa tai hävettävää siinä ei ole. 

TUOKO RAHA ONNEA?

Ei tuo. Mutta sen puute tuo onnettomuutta. Rahan puute ja köyhyys vievät niin paljon aikaa ja henkisiä resursseja, ettei voimia enää riitä itse elämiseen. Minä tiedän ihan hyvin, miltä se tuntuu, mutta en lähde avaamaan tätä teemaa sen enempää. Jos ketään kiinnostaa, niin tässä on selitys. 

Yllätyksekseni paljon kirjoitetaan kahdesta ääripäästä: köyhän arjesta ja rikkaan juhlasta. Keskikasti puuttuu kuvasta lähes kokonaan. 

Vaikka minä olen hyvin perillä siitä, miten pennejä venytetään, en jaksaisi kirjoittaa siitä (yleisön pyynnöstä voin toki kertoa, miten peruna ja porkkana taipuu ruoanlaitossa hanhenmaksapalleroiksi). Kerron siitä, mikä minulle on ajankohtaista juuri nyt ja mihin normaali ihminen tai perhe pystyy.

Vaurastuminen ja rikastuminen on kaksi eri asia. Suurin osa meistä ei koskaan pääse rikastumaan, mutta vaurastumaan pääsee melkein kuka vaan. 

Miksi vedän rajan juuri tähän? Rikastuminen, sen varsinaisessa merkityksessä, tapahtuu kahdella eri tavalla:

  • pitää joko syntyä kultalusikka suussa,
  • tai keksiä jotain maailmaa mullistavaa.

Jos kumpikin vaihtoehto on suljettu pois, niin jäljelle jää vaurastuminen. Se on pitkä ja järjestelmällinen tie. Asiasta on kirjoitettu paljon, eikä minulla ole aikomusta aloittaa “Säästä miljoona”-blogia. 

Itse olen elänyt tarpeeksi pitkään huomatakseni, ettei säästäminen säästämistä varten ole järkevä idea. Rahan tarkoitus on tuoda elämään iloa, turvaa, mukavuutta ja helppoutta arkeen sekä vapautta valintoihin. Ei muuta. 

Olen lukenut hyvin absurdeja kirjoituksia siitä, miten seteleitä kuuluu rakastaa ja silittää lompakossa sekä kylmiä väreitä aiheuttaneita artikkeleita, miten elämää kuuluu järjestää vaurastuakseen: sulkea köyhiä ihmisiä pois omasta ystäväpiiristä, ettei vaan heidän luuserimainen ajatusmallinsa tartu, ja katkaista epäsuotuisia sukulaissuhteita. 

Toki, ammatinvalinta vaikuttaa siihen, miten nopeasti/hitaasti ihmisellä on mahdollisuus vaurastua, vaikka se ei saisi. Ainakin hyvinvointivaltiossa jokaisella pitäisi olla mahdollisuus sekä tehdä työkseen mitä huvittaa että tulla toimeen omalla palkallaan. Se ei toteudu tällä hetkellä odotetusti ja sen pitäisi olla valtiolle häpeäksi (vaikka valtio ei nyt näytä välittävän).

RAHAT VAI HYVINVOINTI?

Tässä on jälleen kerran vastakkainasettelu, jota ei pitäisi olla olemassa. Teoriassa rahan tai toimeentulon takia kenenkään ei tule uhrata hyvinvointiaan, mutta se ei käytännössä ole niin yksinkertaista. On joukko töitä, jotka verottavat hyvinvointia antamatta takaisin yhtään mitään tai niin vähän rahallisesti, ettei mitään vaurastumista niiden päälle pääse rakentamaan. 

Periaatteessa on näin, että oma henkinen ja fyysinen hyvinvointi on aina asetettava rahan eteen. Statistiikka kuitenkin näyttää, ettei loppuunpalamisten määrä olekaan laskussa. Rajan vetäminen on siinä kohdassa varsin vaikeaa, kun tilannetta katsoo sisältäpäin. 

Sen takia onkin olemassa kaksi kuppikuntaa: rahakunta ja hyvinvointikunta, ja kumpikin puolustaa omia näkemyksiään kiivaasti. Tässäkin kohdassa terve järki on tarpeen. Rahan säästäminen ihan vain säästämistä varten on hauska harrastus, ja se on kivaa vain, jos tykkää säästämisestä ja sijoittamisesta. Toiset kerää postimerkkejä, toiset – osakkeita. Huom! Rikastumisen todennäköisyys kummassakin tapauksessa on 1:1M. Vaurastumisen todennäköisyys on suurempi: 1:1K sanoisin, mutta kumpaankin harrastukseen pitää perehtyä perusteellisesti vuosia, että tietää minkä osakkeen tai postimerkin ostaa ja milloin. 

MONTAKO KERTAA ELÄMME?

Silloin kun rahaa helposti jää yli elämisen menoista, on tietysti fiksua sijoittaa se tuottamaan. Sitä sijoitusbloggaajat ja neuvojat pankeissa meille yrittävät kertoa. Suurin osa meistä myös pystyy säästämään ja sijoittamaan suhteellisen helposti, tekemällä pientä hienosäätöä elämänmenoon. Kyllä tiedän, on olemassa elämäntilanteita, jolloin ei niitä 20 euroa jää säästöön kuukaudessa, olen itsekin ollut siellä. Melkein jokainen meistä on ollut. Kuitenkin valtaosa pääsee siitä eteenpäin.

Sijoittaminen on joko rakas harrastus tai työ, riippuu miten kukakin sen järjestää. Samalla tavalla hyvinvointi voi olla työ tai harrastus. Kummankin voi ulkoistaa ja kysyä neuvoa. 

Säästäminen yli oman tarpeen on periaatteessa turhaa. En kannata sitä ajatusta, että säästää pitää myös elämisen ja hyvinvoinnin kustannuksella. Vaikka kuinka haluaisin olla kissa, jolla on yhdeksän elämää, olen vain kuolevainen ihminen. En jätä elämättä sen takia, että minulla menee ylimääräinen euro siihen. Omasta mielestäni vauras elämä on sellainen, jossa pääsen toteuttamaan itseäni ilman, että se heikentää omaani tai perheeni hyvinvointia. 

https://elenasonne.com/, rahapuhetta
Kuva: Elena Sonne (Sonne Consult)

Jokaisella ihmisellä on omat tarpeensa (niiden perustarpeiden lisäksi), ja niihin menee eri määrä resursseja. Toinen harrastaa neulomista ja bloggaamista kotona, toinen – laitesukellusta ja paraglidingia  Thaimaassa. Ottakaa huomioon, että kumpikin harrastus voi olla yhtä tyydyttävää ja iloa tuovaa, koska ihmiset ovat erilaisia eikä missään tapauksessa saa väheksyä toisten näennäisen vaatimatonta itsensä toteuttamisen tarvetta. 

OMISTA RAHAVIRROISTA HUOLEHTIMINEN

Omiin raha-asioihin kannattaa perehtyä ja rahavirroista pitää huolehtia samalla tavalla kuin kodista ja terveydestä. Se ei ole noloa tai hävettävää. Silloin kun oma bilanssi on löytynyt, voi miettiä, mitä niille ylimääräiselle varoille voi tehdä. Asiasta ei ole tarjolla yksinkertaista ja puolueetonta mielipidettä. Jokaisella taholla on omat nappulat pelissä, eli mistään hyväntekeväisyydestä ei ole kyse.

Vaihtoehtoja:

  • Säästäminen. Pankki tai rahoituslaitos, joka saa rahasi käyttöönsä, maksaa sinulle osan omasta voitostaan korkoina. Joten niille on eduksi saada sinut tallettamaan rahasi heidän tililleen ja antaa ne heidän käyttöönsä määrätyksi ajaksi.
  • Sijoittaminen, itsenäinen tai pankin kautta. Sekä sijoitusappsit että pankki saa välityspalkkion, joten heidän kannaltaan on eduksi saada sinut sijoittamaan juuri heidän kauttaan. Kummallakin kanavalla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa: yleensä appseissa välityspalkkio on pienempi, pankissa – suurempi, mutta pankki tarjoaa henkilökohtaista neuvontaa, joka appseista puuttuu. 
  • Kuluttaminen. Omat rahansa jokainen saa vapaasti kuluttaa juuri niin kuin haluaa. Kaikki kulutus ei ole pahasta. Sen takia nykyään puhutaan paljon vastuullisuudesta, sekä kuluttamisessa että sijoittamisessa. Kuluttamalla rahasi kulmakahvilassa tai yksityisen yrittäjän kaupassa sinä itse asiassa sijoitat lähituotantoon ja paikallisiin palveluihin. Kuluttamisen voi myös kanavoida sijoittamalla omaan hyvinvointiin tai itsensä kehittämiseen (liikunta, kurssit, opinnot). 

Omista raha-asioista kannattaa olla tietoinen. On vihoviimeinen asia yrittää ratkaista ne strutsin tavoin: hautaamalla pää hiekkaan. Oman talouden hallinta on taito, joka on ehdottomasti oppimisen arvoinen. Sekä varakkaiden että varsin rikkaiden ihmisten keskuudessa vastuun kantamisen taitoa arvostetaan. Mielestäni sellainen aine pitäisi olla peruskoulun opetussuunnitelmassa (siis, puuron keittäminen ei olisi enää se taloustuntien tärkein opetus).  

Hyvin rikkailla ihmisillä on taloutensa hallitsemiseksi oma henkilökunta. Paris Hilton vaikka. Kultalusikka suussa syntynyt biletär, josta me näemme vain jäävuoren huipun, mutta sen kuluttaman rahan eteen hikoilee koko armeija työntekijöitä, jotka huoltavat perheen rahavirrat ja pitävät bisnekset pystyssä. Tai digimaailman supertähdet, vaikkapa FB Mark Zuckerberg. Siinä on liki 60K työntekijää rakentamassa ja huoltamassa hänen rahavirtaansa. Meiltä vaan jää piiloon suurin osa työstä, jota varakkuus ja sen huolto vaatii.   

Mielestäni, jos jokin asia tässä on tärkeintä, niin se on vastuun ottaminen omista raha-asioista. Silloin sinä ohjaat omaa käyttämistäsi eikä raha, sen puute tai halu rikastua. 

Rahapuhetta

Referenssit:

Rahapuhetta

7 vastausta artikkeliin “Rahapuhetta: Jos hopealusikka ei kuulunut äitiyspakkaukseen

  1. Tosi hyvää pohdintaa tärkeästä asiasta! Olen ihan samaa mieltä siitä, että omasta taloudenpidosta huolehtimista pitäisi opettaa jo peruskoulussa. Aiemmin koulussa oli sellainen aine kuin kansalaistaito, mutten muista sivuttiinko siinä raha-asioita.

  2. Kahta työtä tekemällä 70-luvun Tukholmassa hankin hikisen alkupääoman. Sijoitin vuokrataloihin keskustassa. Ensimmäinen milli oli tiukassa, sen jälkeen meni kuin tanssi. Miljardeja jatkossa pyöritin. Kaverini esimerkkiä seurasi ja nykyään neljäkymmentä taloa omistaa. Häntä raha ei onnelliseksi tehnyt, vaimonsa ryyppäsi itsensä hengiltä ja ainoa tyttärensä on narkomaani. Tuurilla täällä seilataan mutta ahkeruus kovankin onnen voittaa. Terkkuja trooppisesta Thaimaasta !

    1. Lisays edelliseen. Tuollaisia menestystarinoita ei normaalisti voi julkaista saamatta tuutin taydelta lokaa niskaansa. Tassa asiaa vasiten kysyttiin ja pohjustettiin, sen vuoksi uskalsin kirjoittaa. Kell onni on se onnen katkekoon !

      1. Se on totta. Itsekin olen jonkin sortin menestyä, ottaen huomioon, että olen syntynyt köyhälle yksinhuoltajalle hassussa maassa, ja nousin oman huippukoulun luokkani ansiotuloissa ykköseksi (sekä miehistä että naisista, joukossa sekä diplomaatteja että Panasonic Top Managereita) ja vieläpä oman yritykseni kautta. Mutta, älä kerro kenellekään 🤫. En toki miljonääriksi vielä kerennyt, mutta on mulla vielä aikaa (oletetusti 40-50v).

  3. Tiedän että itse olisin säästynyt monelta päänvaivalta jos raha-asioita olisi opetettu koulussa (ainakin enemmän kuin mitä ehkä oli), kaikilla ei vanhemmat laitaa eteenpäin tietojaan ja joskus sekin tieto saattaa olla vain “tee töitä et saat palkan” eikä mitään muuta. Rikastua en kaipaa mutta jos osaisi käyttää sen pienen mitä on ilman vuosien opettelua olisi hyvä.

Vastaa