Prokrastinaatiota… - Via Per Aspera Ad Astra

Prokrastinaatio

Tämä on ehdottomasti yksi niistä paheista, joita yritetään saada pois päiviltä kaikin keinoin. Paitsi miksi ilmiö ylipäänsä on olemassa? Miksi viivytellään ja siirretään huomiseen ne kaikkein epämiellyttävimmät tehtävät? Onko kysymys vain laiskuudesta ja saamattomuudesta? Miksi jonkun tehtävän tekeminen voi olla niin vastenmielistä?

Miksi?

Toki syy voi olla oikeasti laiskuudessa. Fyysisessä tai henkisessä. Kun kyse on ruumiillisesta suorituksesta, se on helposti ymmärrettävää. Paitsi…

Tietyn fyysisen kunnon tai ulkomuodon saavuttaminen on joskus yksilön oma päätös. Harvoin kuitenkin. Sen takia uuvuttavat kuntosalilla käynnit, jumppatunnit ja joogat ovatkin niin vastenmielisiä. Kun sitä ei tehdä itsensä vuoksi, vaan ulkoisen paineen takia. Eikä välttämättä saavuteta sitä autuaallista – after workout – oloa, jonka pitäisi vallata kropan jokainen solu. Ainakaan minulle ei tule kuin migreeni kuntosalin jälkeen. Enkä kestä ulkona pakkasessa olemista kovin pitkään – sama lopputulos.

Oman lajin löytäminen on vaikeaa. Se ehdottomasti kannattaa, koska silloin liikunnan iloon pääsee käsiksi. Veikkaan, että jokaisella on sellainen laji. Sitä vaan pitää jaksaa kokeilla.

Silloin kun kyse on tehtävästä, joka ei vaadi fyysistä panostusta, on vaikeampaa. Miksi jokin asia etoo niin paljon, että sitä ei viitsi edes aloittaa? Tai miksi se jää kesken?

Joskus jokin tehtävä tuntuu ylivoimaiselta. On toki keinoja, miten siitä pääsee yli. Ensin voi kuitenkin miettiä, miksi asiat ovat niin kuin ovat. Jokin sisäinen lukko tai traumaattinen kokemus voi estää tehtävässä etenemistä .

Olen joskus miettinyt joitain sellaisia caseja.

Case 1. En saa itseäni tarttumaan johonkin tehtävään

Silloin kun en usko olevani tarpeeksi hyvä jossakin, tekeminen tuntuu turhalta. Pelkään alituisesti, että teen turhaa työtä ja tulos hylätään joka tapauksessa. Pahimmillaan ongelma on silloin, kun palautetta ei tule. Eli jää ikuiseksi arvoitukseksi, mitä olen tehnyt väärin.

Minulle näin on käynyt paljon työnhaussa. Joskus nuorempana olen lähettänyt satoja hakemuksia. Suurimmasta osasta paikoista ei koskaan tullut edes “ei, kiitos” -vastausta. Niistä vuosista jäi sellainen alemmuuskompleksi, että tähän päivään mennessä minulla menee viikko, että saan yhden työhakemuksen aikaiseksi.

Kun olin itse palkkaamassa ihmisiä töihin muutama vuosi sen jälkeen, kirjoitin takaisin kaikille 150 hakijalle kiitos-kirjeen (paikkoja meillä oli vain 3). Silloin muuten kirjeet lähetettiin vielä ihan postitse.

Tästä riittämättömyyden pelosta on kyse vaikkapa liikuntaharrastuksen aloittamisessa tai elämäntaparemontissa. Silloisella itsepalkkaussysteemillä yritetään korvata vanhat negatiiviset kokemukset uusilla positiivisilla.

Case 2. Olen myöhässä

Myöhästyminen on Suomessa synti. Siitä saa nootin tutuilta ja tuntemattomilta. Kaikkein pahinta on hoputtaminen. Silloin ihmisellä, joka muutenkin pelkää myöhästymistä, alkavat kädet täristä. Tavarat lentelee lattialle, napit irtoavat, vaatteet hajoavat.

Miksi olen jonnekin myöhässä? Yleensä sen takia, etten ylipäänsä halua mennä sinne. Joskus syynä oli muuten uusien ihmisten pelko, joka vaivaa minua introverttisen luonteeni takia. Joskus en halunnut kohdata tiettyjä ihmisiä. En yleensä halua olla ensimmäisenä missään, ettei tarvitse olla huomion keskipisteessä.

Laiska ja saavuttamaton?

Ihminen, joka osaa olla aina ajoissa ja aina kaikki tehtävät valmiina ennen deadlinea on ehdoton ihanne. Eri asia, onko olemassa sellaista tyyppiä, joka on näin lyömätön kaikissa tehtävissä. Melkein jokaisella on jokin osa-alue, jossa hän on hyvä ja toinen, jossa kaikki ei ole niin loistavasti.

Miksi itse olen jättänyt joitakin asioita joskus huomiseen, ylihuomiseen tai epämääräiseen tulevaisuutteen? Pelosta.

Pelko tulla hylätyksi. Pelko, etten pärjää siinä tehtävässä. Joudun naurun aiheeksi. On helppo sanoa, että ei tiedä ennen kuin on yrittänyt. Tehtävät, joiden suorittamisesta jää paha olo, vaikka se olisikin hypoteettinen. Jossainhan sen juuret piilee.

Minä en pelkää hammaslääkäreitä tai lääkäreitä ylipäänsä, mutta silloin, kun pelkään, että verikoe voi paljastaa jotain ikävää, minäkin epäröin.

Omien tunnelukkojen tunnistaminen on äärimmäisen tärkeää, jos haluaa päästä ongelmasta eroon. Aina se ei onnistu ilman apua, mutta aina voi kokeilla. Yllä mainittu itsensä palkkaamisen tekniikka auttaa joissakin tapauksissa. Eli epämiellyttävän tehtävän suorittamisen jälkeen itselle pitää järjestää jokin positiivinen kokemus, joka korvaa aiemman negatiivisen.

Case 3. Siivous

Siivoaminen ei ole juuri niitä tehtäviä, joista on helppo innostua. Harvoin tosin sen takia, että se olisi ylivoimaisen raskasta. Sen vastenmielisyys johtuu mitä useammin pakollisuudesta, johon karvat nousivat jo lapsena, jolloin siivoaminen oli pakkopulla, toisten määrittämällä ajankohdalla ja tarkkuudella ja josta aina sai moitteita, vaikka kuinka hyvin yritti. Itse pääsen tämän yli tekemällä asetelmia someen heti, kun olen siivonnut vaikka keittiön.