Kahvi on niitä harvoja asioita, joista en ole valmis luopumaan, noh, ehkä kolmannen maailmansodan uhalla.
Kuppi espressoa on vain sitä puhdasta nautintoa, arjen luksusta.
Omalla kohdallani kahvilla on puhtaasti placebovaikutusta. Se ei piristä eikä anna potkua päivään. Se vaan maistuu hyvältä. Juon kahvia aamulla, päivällä, illalla ja keskellä yötä, jos minua vaivaa unettomuus.
Aamukahvi
En ole aamuihmisiä. Olen aamuisin pitkään hajamielinen ja hidas. Aamuinen kahvikuppi on mielellään vahvaa espressoa, joka jäähtyy nopeasti. Minulla pitää olla kiintopiste, että pystyn saamaan itseni kasaan aamuisin. Se on heti herättyäni se kahvikupillinen, että pääsen suihkuun asti, ja juuri ennen töihin lähtöä vielä muutaman minuutin meikkaamisen tuokio ja toinen espresso.
Etätyössä ollessani kahvikupin edustana toimii tietokoneen näppäimistö, vaikka näin ei saisi olla. Mutta kun sitä tehokasta aikaa yritetään maksimoida. Nyt ei tarvitse kävellä edes kotiovelta autolle, joten kahvin valmistus on ainoa aamuliikunta, jota harrastan.
Iltapäiväkahvi
Toimistoaikana kahvin piristävä vaikutus rajoittui siihen, että nousin tuolista ja kävelin toiselle puolelle huonetta tekemään sen. Kotitoimistossani piti oikein kävellä rappuset ylös-alas tai toiselle puolelle taloa. Se tuuletti aivoja sopivasti, antoi jaloille hieman työtä.
Samana tuolilta irrottautumiskeinona se toimii nytkin. Lounaaksi pitää nousta tietokoneen äärestä, samaten kahvihetkeksi iltapäivällä.
Iltakahvi
Iltakahvi on hetki, joka palauttaa minut vapaa-ajan moodiin. Se voi olla iso kupillinen cappuccinoa tai con pannaa. Nautin sen mielelläni ulkona terassilla tai rannalla.
Kesällä juon vallan frappea. Parempaa frappea en ole saanut mistään muualta kuin Barbadoksella. Osaan tehdä itsekin, ei se nyt kovin iso homma ole kotikonstein. Vähän espressoa ja jäätelöä. Nam! 😃
Kahvia kaverin kanssa
Kun en juo alkoholia, minulle kahvi on se juoma, jonka nautin kavereiden seurassa. Onneksi omat kaverini ovat nopeasti tottuneet siihen että cocktailien sijaan juon aina kahvia. Yötä päivää.
Silloin tärkeintähän on se yhdessäolo eikä juoma. Ihmiset, jotka ravistelevat sitä minun piirrettäni ovat karisseet pois pikkuhiljaa.
Yöttömän yön kahvi
Silloin kun uni ei tule, paras lääke on kahvi. Nousen sängystä, alan keittää kahvia. Rutiininomainen tekeminen ja ajatusten siirtäminen muualle yleensä auttaa. Joskus myös luen jotain valmistuksen yhteydessä. Sen jälkeen voin nukahtaa vaikkapa siihen kahvikuppiin. En ole ainoa sellainen ihminen. Yksi kavereistani on samanlainen kahvittelija. Yötä myöten nautittu kofeiini lisää hänelläkin unen laatua.
Tositapahtumat
Kahvi- ja tee-ihmiset. Kuppikunnat näiden välillä jakavat mielipiteitä hyvin jyrkästikin. Mikä on elämäsi juoma? Kahvi vai tee? Tai kenties vesi?
Kuulun blogiyhteisöön Keltanokka bloggaajat, jonka jäsenten kanssa teimme yhteiskirjoituksen kahvista. Lisää kahvin tuoksuisia tunnelmia löydät alla olevista blogilinkeistä. Ota kahvikupillinen ja lähde mukavalle lukumatkalle. Tarjoathan minulle kahvin kanssa purtavaa kommentoimalla mistä sinä kahvittelussa pidät eniten
Kahvi
Kuvitus: Happy Color® ja Depositphotos®
Kuva-arkisto: © 2000-2024 VIA PER ASPERA AD ASTRA
Kahvi on hyvä seurajuoma. Se on aina hyvä syy pysähtyä ja nauttia hetkestä:)